Netti tyhmistää, epäilee moni. Päinvastoin, sanoo oppimistutkija. Googlet, twitterit ja wikit ovat virtuaalisia tuntosarvia, jotka laajentavat älyämme.



Julkaistu Tiede -lehdessä 11/2009

Kuka tunnustaa googlanneensa kesken palaverin tai luennon tietoa ihmisestä tai asiasta, josta kuuli ensimmäisen kerran? Entä kuka on salannut apuvälineiden käytön ja esittänyt olevansa fiksu ja filmaattinen - älykkäämpi kuin onkaan? Aika moni, ainakin minä.

Äly menee uusiksi

Älykkääksi mielletään yleensä henkilö, joka muistaa nippelitiedotkin ulkoa ja heittelee niitä keskustelussa tuosta vaan. Näin ajattelevat ainakin "vanhan liiton" miehet ja naiset, joiden mielestä muu on lunttaamista!

- Tietokoneet ja -verkot pakottavat meidät katsomaan peiliin ja miettimään uudella tavalla, mitä ovat älykäs toiminta, osaaminen ja oppiminen, sanoo Helsingin yliopiston kasvatustieteen vt. professori Kai Hakkarainen, joka on 15 vuotta tutkinut psykologian keinoin, miten tieto- ja viestintätekniikkaa voidaan käyttää oppimisen tukena.

Hakkaraisen mukaan älykyyttä on kolmea lajia.

- Monologinen äly edustaa perinteistä älykkyyttä, jossa äly on pään sisässä.

- Dialoginen äly toimii ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.

- Trialoginen äly on älykäs prosessi, jossa ihmiset antavat älylle ulkoisen, materiaalisen muodon - tekevät vaikkapa wikin avulla kirjan.

Digi sitoo yhteen

- Digitaalinen teknologia tarjoaa välineitä kaikkien älykkyyden muotojen harjoittamiseen, sanoo Hakkarainen, jonka mielestä älykäs toiminta on kuin langaton verkko.

Kaiken tiedon ei tarvitse olla taltioituna mieleen. Jos tieto on nopeasti saavutettavissa apuvälineillä, se voi olla osa laajennettua mieltä.

- Esimerkiksi koululaiset voivat kirjoista pänttäämisen sijaan osallistua oppiviin tutkimusprojekteihin: rakentaa ja kehittää tietoa itse ja keskustella siitä muiden kanssa.

Hakkaraisen mukaan tietoverkot ovat jo parantaneet kykyämme ratkaista monimutkaisia ongelmia ja hahmottaa maailmaa. Hän uskookin vakaasti, että youtubet, googlet, facebookit ja twitterit tekevät meistä älykkäämpiä - eivät tyhmempiä.

Vauhtia sumereilta

- Ihmisen älyllinen evoluutio ei perustu vain biologisiin harppauksiin, siihen, että aivot ovat rakenteellisesti muuttuneet. Kehityksemme on aina tapahtunut vuorovaikutuksessa kulttuuristen tietoverkkojen, esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidon, kanssa, Hakkarainen muistuttaa.

Kun sumerit 5 000 vuotta sitten keksivät kirjoituksen, avautui ensimmäistä kertaa mahdollisuus ajatusten "ulkoistettuun" esittämiseen, kehittämiseen ja jakamiseen. Ennen tätä ihminen oli Hakkaraisen mukaan kuin tietokone ilman kovalevyä. Ajatukset olivat sidoksissa tilanteeseen, ja niitä voitiin vaihtaa vain kasvokkain.

Verkko venyttää älyä

Nyt olemme uuden älyllisen harppauksen edessä.

- Symboliset ja kulttuuriset verkostot, joiden keskellä toimimme, ovat muuttuneet aiempaa monimutkaisemmiksi. Sopeutuminen tällaiseen ympäristöön venyttää älyllisiä voimavarojamme, Hakkarainen arvioi.

Hän sanoo tietoverkkojen laajentavan älykkyyttämme tarjoamalla "älyllisiä proteeseja". Tietokoneet, älypuhelimet, hakukoneet ja sosiaalinen media ovat "ulkoisia muistikenttiämme" ja "virtuaalisia tuntosarviamme", joilla luotaamme maailmaa tehokkaammin kuin koskaan ennen.

Entä jos jostakin syystä kadotamme älylliset tuntosarvemme? Olemmeko sitten aivan älyttömiä?

- En ole kovin huolissani siitä, että olisimme liian riippuvaisia teknologioista. Kaikkia asioita ei voi delegoida tietoverkolle, eikä niin ole tapahtunutkaan. Ihminen itse on edelleen verkoston tärkein solmukohta.

Viihdekin ruokkii älyä


Älykkyystestit osoittavat, että ihmisten älykkyys kehittyy myönteiseen suuntaan. Osittain edistys selittyy koulutustason nousulla, mutta ei kokonaan.

Yhdysvaltalainen kirjailija Steven Johnson esittää yhdeksi tekijäksi populaarikulttuurin monimutkaistumista. Tietokonepelit vaativat jatkuvaa ponnistelua osaamisen ylärajoilla, eikä tv-viihdekään enää päästä helpolla. Kun 1970-luvun Starskyn ja Hutchin juoni oli tappavan monotoninen, on 1990-luvun Sopranosin seuraamisessa täysi työ.

Kai Hakkarainenkin tunnistaa ilmiön. -  Avainhenkilöiden, heidän suhteidensa ja päällekkäisten juonien määrässä on huima ero. Nykyisiä sarjoja katsoessa joutuu koko ajan ponnistelemaan älyllisesti.


Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Sikamainen lentsu

Kantauralilaisten esi-isiemme ei tarvinnut pelätä sikainfluenssaa. Kun ihmisiä oli harvassa eikä kotieläimistä ollut tietokaan, epidemioiden syntymiselle ei ollut edellytyksiä.

Vasta kun opittiin harjoittamaan maataloutta ja asumaan taajamissa, alkoivat taudit tarttua ja levitä. Ei liene sattumaa, että sanat sairas ja tauti ovat vanhoja germaanisia lainoja ja kuuluvat samaan kerrostumaan kuin monet kotieläinten nimet, esimerkiksi nauta, lammas ja kana. Useat tarttuvat taudit ovat siirtyneet ihmisiin kotipiirin eläimistä tai loisista.

Jo äänneasusta arvaa, että influenssa on nuorehko lainasana. Sen historia taudin nimenä on alkanut italian sanasta influenza. Näin on nimitetty Italiasta 1700-luvulla muuhun Eurooppaan levinnyttä epidemiaa ja sen jälkeen muitakin samantapaisia tartuntatauteja. Italian sana merkitsee alkuaan virtausta tai vaikutusta.

Nimi perustuu siihen, että influenssaksi nimitetyn taudin on ennen modernin lääketieteen syntyä uskottu johtuvan tähtien vaikutuksesta tai peräti jostakin salaperäisestä aineesta, jota virtasi tähdistä ihmisiin.


Suomalaisena sanana influenssa on tullut käyttöön 1800-luvulla. Se on mainittu Ferdinand Ahlmanin sanakirjassa vuonna 1865 asussa influentsa. Muita samanaikaisia nimityksiä ovat nuhakuume, röhkärutto ja kinorutto. Röhkä tarkoittaa käheää yskää ja kino limaa.

Suomalaiselle influenssa on hankala sana, koska siinä on vierasmallinen kolmen konsonantin yhtymä. Arkipuheessa siitä onkin syntynyt helpommin äännettäviä muunnelmia, kuten infulenssa, lenssu tai lentsu. Saman sanan yksinkertaistettu versio on myös flunssa, mutta se on lainattu ruotsista valmiiksi muotoiltuna.


Ei hauska mutta jollakin lailla osuva yhteensattuma on se, että sika-sana on nykysuomessa muuttunut eräänlaiseksi tehostavaksi sananmuodostusainekseksi: sikahyvä, sikasiisti ja niin edelleen. Nyt sitten odotellaan ja ihmetellään, tuleeko sikainfluenssasta todella sikapaha epidemia vaiko vain harmittomampi possulenssu.


Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5223
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti