Netti tyhmistää, epäilee moni. Päinvastoin, sanoo oppimistutkija. Googlet, twitterit ja wikit ovat virtuaalisia tuntosarvia, jotka laajentavat älyämme.



Julkaistu Tiede -lehdessä 11/2009

Kuka tunnustaa googlanneensa kesken palaverin tai luennon tietoa ihmisestä tai asiasta, josta kuuli ensimmäisen kerran? Entä kuka on salannut apuvälineiden käytön ja esittänyt olevansa fiksu ja filmaattinen - älykkäämpi kuin onkaan? Aika moni, ainakin minä.

Äly menee uusiksi

Älykkääksi mielletään yleensä henkilö, joka muistaa nippelitiedotkin ulkoa ja heittelee niitä keskustelussa tuosta vaan. Näin ajattelevat ainakin "vanhan liiton" miehet ja naiset, joiden mielestä muu on lunttaamista!

- Tietokoneet ja -verkot pakottavat meidät katsomaan peiliin ja miettimään uudella tavalla, mitä ovat älykäs toiminta, osaaminen ja oppiminen, sanoo Helsingin yliopiston kasvatustieteen vt. professori Kai Hakkarainen, joka on 15 vuotta tutkinut psykologian keinoin, miten tieto- ja viestintätekniikkaa voidaan käyttää oppimisen tukena.

Hakkaraisen mukaan älykyyttä on kolmea lajia.

- Monologinen äly edustaa perinteistä älykkyyttä, jossa äly on pään sisässä.

- Dialoginen äly toimii ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.

- Trialoginen äly on älykäs prosessi, jossa ihmiset antavat älylle ulkoisen, materiaalisen muodon - tekevät vaikkapa wikin avulla kirjan.

Digi sitoo yhteen

- Digitaalinen teknologia tarjoaa välineitä kaikkien älykkyyden muotojen harjoittamiseen, sanoo Hakkarainen, jonka mielestä älykäs toiminta on kuin langaton verkko.

Kaiken tiedon ei tarvitse olla taltioituna mieleen. Jos tieto on nopeasti saavutettavissa apuvälineillä, se voi olla osa laajennettua mieltä.

- Esimerkiksi koululaiset voivat kirjoista pänttäämisen sijaan osallistua oppiviin tutkimusprojekteihin: rakentaa ja kehittää tietoa itse ja keskustella siitä muiden kanssa.

Hakkaraisen mukaan tietoverkot ovat jo parantaneet kykyämme ratkaista monimutkaisia ongelmia ja hahmottaa maailmaa. Hän uskookin vakaasti, että youtubet, googlet, facebookit ja twitterit tekevät meistä älykkäämpiä - eivät tyhmempiä.

Vauhtia sumereilta

- Ihmisen älyllinen evoluutio ei perustu vain biologisiin harppauksiin, siihen, että aivot ovat rakenteellisesti muuttuneet. Kehityksemme on aina tapahtunut vuorovaikutuksessa kulttuuristen tietoverkkojen, esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidon, kanssa, Hakkarainen muistuttaa.

Kun sumerit 5 000 vuotta sitten keksivät kirjoituksen, avautui ensimmäistä kertaa mahdollisuus ajatusten "ulkoistettuun" esittämiseen, kehittämiseen ja jakamiseen. Ennen tätä ihminen oli Hakkaraisen mukaan kuin tietokone ilman kovalevyä. Ajatukset olivat sidoksissa tilanteeseen, ja niitä voitiin vaihtaa vain kasvokkain.

Verkko venyttää älyä

Nyt olemme uuden älyllisen harppauksen edessä.

- Symboliset ja kulttuuriset verkostot, joiden keskellä toimimme, ovat muuttuneet aiempaa monimutkaisemmiksi. Sopeutuminen tällaiseen ympäristöön venyttää älyllisiä voimavarojamme, Hakkarainen arvioi.

Hän sanoo tietoverkkojen laajentavan älykkyyttämme tarjoamalla "älyllisiä proteeseja". Tietokoneet, älypuhelimet, hakukoneet ja sosiaalinen media ovat "ulkoisia muistikenttiämme" ja "virtuaalisia tuntosarviamme", joilla luotaamme maailmaa tehokkaammin kuin koskaan ennen.

Entä jos jostakin syystä kadotamme älylliset tuntosarvemme? Olemmeko sitten aivan älyttömiä?

- En ole kovin huolissani siitä, että olisimme liian riippuvaisia teknologioista. Kaikkia asioita ei voi delegoida tietoverkolle, eikä niin ole tapahtunutkaan. Ihminen itse on edelleen verkoston tärkein solmukohta.

Viihdekin ruokkii älyä


Älykkyystestit osoittavat, että ihmisten älykkyys kehittyy myönteiseen suuntaan. Osittain edistys selittyy koulutustason nousulla, mutta ei kokonaan.

Yhdysvaltalainen kirjailija Steven Johnson esittää yhdeksi tekijäksi populaarikulttuurin monimutkaistumista. Tietokonepelit vaativat jatkuvaa ponnistelua osaamisen ylärajoilla, eikä tv-viihdekään enää päästä helpolla. Kun 1970-luvun Starskyn ja Hutchin juoni oli tappavan monotoninen, on 1990-luvun Sopranosin seuraamisessa täysi työ.

Kai Hakkarainenkin tunnistaa ilmiön. -  Avainhenkilöiden, heidän suhteidensa ja päällekkäisten juonien määrässä on huima ero. Nykyisiä sarjoja katsoessa joutuu koko ajan ponnistelemaan älyllisesti.


Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Sikamainen lentsu

Kantauralilaisten esi-isiemme ei tarvinnut pelätä sikainfluenssaa. Kun ihmisiä oli harvassa eikä kotieläimistä ollut tietokaan, epidemioiden syntymiselle ei ollut edellytyksiä.

Vasta kun opittiin harjoittamaan maataloutta ja asumaan taajamissa, alkoivat taudit tarttua ja levitä. Ei liene sattumaa, että sanat sairas ja tauti ovat vanhoja germaanisia lainoja ja kuuluvat samaan kerrostumaan kuin monet kotieläinten nimet, esimerkiksi nauta, lammas ja kana. Useat tarttuvat taudit ovat siirtyneet ihmisiin kotipiirin eläimistä tai loisista.

Jo äänneasusta arvaa, että influenssa on nuorehko lainasana. Sen historia taudin nimenä on alkanut italian sanasta influenza. Näin on nimitetty Italiasta 1700-luvulla muuhun Eurooppaan levinnyttä epidemiaa ja sen jälkeen muitakin samantapaisia tartuntatauteja. Italian sana merkitsee alkuaan virtausta tai vaikutusta.

Nimi perustuu siihen, että influenssaksi nimitetyn taudin on ennen modernin lääketieteen syntyä uskottu johtuvan tähtien vaikutuksesta tai peräti jostakin salaperäisestä aineesta, jota virtasi tähdistä ihmisiin.


Suomalaisena sanana influenssa on tullut käyttöön 1800-luvulla. Se on mainittu Ferdinand Ahlmanin sanakirjassa vuonna 1865 asussa influentsa. Muita samanaikaisia nimityksiä ovat nuhakuume, röhkärutto ja kinorutto. Röhkä tarkoittaa käheää yskää ja kino limaa.

Suomalaiselle influenssa on hankala sana, koska siinä on vierasmallinen kolmen konsonantin yhtymä. Arkipuheessa siitä onkin syntynyt helpommin äännettäviä muunnelmia, kuten infulenssa, lenssu tai lentsu. Saman sanan yksinkertaistettu versio on myös flunssa, mutta se on lainattu ruotsista valmiiksi muotoiltuna.


Ei hauska mutta jollakin lailla osuva yhteensattuma on se, että sika-sana on nykysuomessa muuttunut eräänlaiseksi tehostavaksi sananmuodostusainekseksi: sikahyvä, sikasiisti ja niin edelleen. Nyt sitten odotellaan ja ihmetellään, tuleeko sikainfluenssasta todella sikapaha epidemia vaiko vain harmittomampi possulenssu.


Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.