Netti tyhmistää, epäilee moni. Päinvastoin, sanoo oppimistutkija. Googlet, twitterit ja wikit ovat virtuaalisia tuntosarvia, jotka laajentavat älyämme.



Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede -lehdessä 11/2009

Kuka tunnustaa googlanneensa kesken palaverin tai luennon tietoa ihmisestä tai asiasta, josta kuuli ensimmäisen kerran? Entä kuka on salannut apuvälineiden käytön ja esittänyt olevansa fiksu ja filmaattinen - älykkäämpi kuin onkaan? Aika moni, ainakin minä.

Äly menee uusiksi

Älykkääksi mielletään yleensä henkilö, joka muistaa nippelitiedotkin ulkoa ja heittelee niitä keskustelussa tuosta vaan. Näin ajattelevat ainakin "vanhan liiton" miehet ja naiset, joiden mielestä muu on lunttaamista!

- Tietokoneet ja -verkot pakottavat meidät katsomaan peiliin ja miettimään uudella tavalla, mitä ovat älykäs toiminta, osaaminen ja oppiminen, sanoo Helsingin yliopiston kasvatustieteen vt. professori Kai Hakkarainen, joka on 15 vuotta tutkinut psykologian keinoin, miten tieto- ja viestintätekniikkaa voidaan käyttää oppimisen tukena.

Hakkaraisen mukaan älykyyttä on kolmea lajia.

- Monologinen äly edustaa perinteistä älykkyyttä, jossa äly on pään sisässä.

- Dialoginen äly toimii ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.

- Trialoginen äly on älykäs prosessi, jossa ihmiset antavat älylle ulkoisen, materiaalisen muodon - tekevät vaikkapa wikin avulla kirjan.

Digi sitoo yhteen

- Digitaalinen teknologia tarjoaa välineitä kaikkien älykkyyden muotojen harjoittamiseen, sanoo Hakkarainen, jonka mielestä älykäs toiminta on kuin langaton verkko.

Kaiken tiedon ei tarvitse olla taltioituna mieleen. Jos tieto on nopeasti saavutettavissa apuvälineillä, se voi olla osa laajennettua mieltä.

- Esimerkiksi koululaiset voivat kirjoista pänttäämisen sijaan osallistua oppiviin tutkimusprojekteihin: rakentaa ja kehittää tietoa itse ja keskustella siitä muiden kanssa.

Hakkaraisen mukaan tietoverkot ovat jo parantaneet kykyämme ratkaista monimutkaisia ongelmia ja hahmottaa maailmaa. Hän uskookin vakaasti, että youtubet, googlet, facebookit ja twitterit tekevät meistä älykkäämpiä - eivät tyhmempiä.

Vauhtia sumereilta

- Ihmisen älyllinen evoluutio ei perustu vain biologisiin harppauksiin, siihen, että aivot ovat rakenteellisesti muuttuneet. Kehityksemme on aina tapahtunut vuorovaikutuksessa kulttuuristen tietoverkkojen, esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidon, kanssa, Hakkarainen muistuttaa.

Kun sumerit 5 000 vuotta sitten keksivät kirjoituksen, avautui ensimmäistä kertaa mahdollisuus ajatusten "ulkoistettuun" esittämiseen, kehittämiseen ja jakamiseen. Ennen tätä ihminen oli Hakkaraisen mukaan kuin tietokone ilman kovalevyä. Ajatukset olivat sidoksissa tilanteeseen, ja niitä voitiin vaihtaa vain kasvokkain.

Verkko venyttää älyä

Nyt olemme uuden älyllisen harppauksen edessä.

- Symboliset ja kulttuuriset verkostot, joiden keskellä toimimme, ovat muuttuneet aiempaa monimutkaisemmiksi. Sopeutuminen tällaiseen ympäristöön venyttää älyllisiä voimavarojamme, Hakkarainen arvioi.

Hän sanoo tietoverkkojen laajentavan älykkyyttämme tarjoamalla "älyllisiä proteeseja". Tietokoneet, älypuhelimet, hakukoneet ja sosiaalinen media ovat "ulkoisia muistikenttiämme" ja "virtuaalisia tuntosarviamme", joilla luotaamme maailmaa tehokkaammin kuin koskaan ennen.

Entä jos jostakin syystä kadotamme älylliset tuntosarvemme? Olemmeko sitten aivan älyttömiä?

- En ole kovin huolissani siitä, että olisimme liian riippuvaisia teknologioista. Kaikkia asioita ei voi delegoida tietoverkolle, eikä niin ole tapahtunutkaan. Ihminen itse on edelleen verkoston tärkein solmukohta.

Viihdekin ruokkii älyä

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Älykkyystestit osoittavat, että ihmisten älykkyys kehittyy myönteiseen suuntaan. Osittain edistys selittyy koulutustason nousulla, mutta ei kokonaan.

Yhdysvaltalainen kirjailija Steven Johnson esittää yhdeksi tekijäksi populaarikulttuurin monimutkaistumista. Tietokonepelit vaativat jatkuvaa ponnistelua osaamisen ylärajoilla, eikä tv-viihdekään enää päästä helpolla. Kun 1970-luvun Starskyn ja Hutchin juoni oli tappavan monotoninen, on 1990-luvun Sopranosin seuraamisessa täysi työ.

Kai Hakkarainenkin tunnistaa ilmiön. -  Avainhenkilöiden, heidän suhteidensa ja päällekkäisten juonien määrässä on huima ero. Nykyisiä sarjoja katsoessa joutuu koko ajan ponnistelemaan älyllisesti.


Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Sikamainen lentsu

Kantauralilaisten esi-isiemme ei tarvinnut pelätä sikainfluenssaa. Kun ihmisiä oli harvassa eikä kotieläimistä ollut tietokaan, epidemioiden syntymiselle ei ollut edellytyksiä.

Vasta kun opittiin harjoittamaan maataloutta ja asumaan taajamissa, alkoivat taudit tarttua ja levitä. Ei liene sattumaa, että sanat sairas ja tauti ovat vanhoja germaanisia lainoja ja kuuluvat samaan kerrostumaan kuin monet kotieläinten nimet, esimerkiksi nauta, lammas ja kana. Useat tarttuvat taudit ovat siirtyneet ihmisiin kotipiirin eläimistä tai loisista.

Jo äänneasusta arvaa, että influenssa on nuorehko lainasana. Sen historia taudin nimenä on alkanut italian sanasta influenza. Näin on nimitetty Italiasta 1700-luvulla muuhun Eurooppaan levinnyttä epidemiaa ja sen jälkeen muitakin samantapaisia tartuntatauteja. Italian sana merkitsee alkuaan virtausta tai vaikutusta.

Nimi perustuu siihen, että influenssaksi nimitetyn taudin on ennen modernin lääketieteen syntyä uskottu johtuvan tähtien vaikutuksesta tai peräti jostakin salaperäisestä aineesta, jota virtasi tähdistä ihmisiin.


Suomalaisena sanana influenssa on tullut käyttöön 1800-luvulla. Se on mainittu Ferdinand Ahlmanin sanakirjassa vuonna 1865 asussa influentsa. Muita samanaikaisia nimityksiä ovat nuhakuume, röhkärutto ja kinorutto. Röhkä tarkoittaa käheää yskää ja kino limaa.

Suomalaiselle influenssa on hankala sana, koska siinä on vierasmallinen kolmen konsonantin yhtymä. Arkipuheessa siitä onkin syntynyt helpommin äännettäviä muunnelmia, kuten infulenssa, lenssu tai lentsu. Saman sanan yksinkertaistettu versio on myös flunssa, mutta se on lainattu ruotsista valmiiksi muotoiltuna.


Ei hauska mutta jollakin lailla osuva yhteensattuma on se, että sika-sana on nykysuomessa muuttunut eräänlaiseksi tehostavaksi sananmuodostusainekseksi: sikahyvä, sikasiisti ja niin edelleen. Nyt sitten odotellaan ja ihmetellään, tuleeko sikainfluenssasta todella sikapaha epidemia vaiko vain harmittomampi possulenssu.


Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla