Riskejä yritetään tasata ja välttää monin keinoin etenkin, kun kysymys on rahasta. Täysin se ei onnistu.

Teksti: Petri Forsell

Riskejä yritetään tasata ja välttää monin keinoin etenkin, kun kysymys on rahasta. Täysin se ei onnistu.

Julkaistu Tiede -lehdessä 3/2011.Vakuutus jakaa vahingon

Vakuutus on keino jakaa riski suuren joukon kesken. Vahingon sattuessa korvauksen maksavat toiset vakuutuksen ottajat. Vakuutusyhtiö hallinnoi vakuutusten muodostamaa joukkoa eli poolia. Sen tärkein tehtävä on huolehtia, ettei kukaan hyödy epäreilulla tavalla toisten kustannuksella ottamalla ylisuuria riskejä. Tämä on syy, miksi Duudsonit eivät saa tavallista tapaturmavakuutusta.Vakuutusyhtiöt eivät kuitenkaan saa valikoida asiakkaitaan liian tarkasti. Se ei olisi kannattavaa liiketoimintaakaan. Kun vahinkoja sattuu tilastollisesti ennakoitava määrä, ihmiset pitävät vakuutusta tarpeellisena. Ja kun vakuutettuja on tarpeeksi paljon, maksajien ja saajien määrä pysyy tasapainossa.Omia riskejään vakuutusyhtiöt pienentävät samalla tavalla: ne ottavat vakuutuksia vahinkojen varalle. Vakuutusyhtiöiden vakuutusyhtiöt eli jälleenvakuuttajat puolestaan hajauttavat riskinsä, esimerkiksi maantieteellisesti. Hurrikaanit aiheuttavat vuosittain tuhoja Floridassa, mutta eivät koskaan Suomessa. Niinpä jälleenvakuuttaja voi siirtää poolinsa varoja Pohjan perukoilta tropiikkiin.Maailmanlaajuinen riskien tasaus toimii yleensä hyvin, mutta 2010-luvun puolivälissä hipaistiin katastrofin reunaa, kun monet riskit toteutuivat yhtäaikaisesti. Keski-Eurooppa kärsi myrskyistä ja tulvista, ja Floridassa koettiin peräkkäisinä vuosina erittäin tuhoisa myrsky.Vakuutusyhtiöt olivat varautuneet tuhoihin huonosti siksi, että ne luottivat liikaa tietokonemalleihin. Luottamus oli huipussaan, koska mallit olivat osanneet ennakoida poikkeukselliset hurrikaanituhot 1990-luvulla.Mallit eivät ottaneet huomioon, että vuosisadan myrsky voi iskeä kahdesti vuosisadassa ja vielä peräkkäisinä vuosina.Munich Re, yksi maailman suurimmista jälleenvakuutusyhtiöistä, on kertonut, että sen käyttämät tietokonemallit olivat arvioineet Floridan riskin alle kahdeksaksi miljardiksi dollariksi. Todellisuudessa korvauksia jouduttiin maksamaan lähes viisinkertainen määrä.

Futuuri kiinnittää hinnan

Taloustieteilijä John Kenneth Galbraith on todennut, että talousennusteiden ainoa tarkoitus on saada astrologia näyttämään kunnialliselta. Talouden liikkeitä yritetään kuitenkin kiihkeästi ennakoida, koska oikeaan osuminen voi tuottaa muhkean palkkion. Toisaalta talouden riskien varalle on kehitetty koko joukko suojautumiskeinoja. Taannoisen rahoituskriisin vuoksi optioille, swapeille sun muille futuureille on puitu nyrkkiä, mutta ne ovat olleet myös hyödyksi. Futuurikauppa – eli lupaus maksaa tavarasta nyt sovittu hinta myöhemmin riippumatta siitä, mitä muut ostajat maksavat – on vanha keksintö, jolla tuottajat ovat tasanneet markkinoiden heilahtelun riskejä. Ensimmäiset futuurit kirjoitettiin savitauluihin Mesopotamiassa 5 000 vuotta sitten. Varhaisella keskiajalla englantilaiset munkit kauppasivat lampaanvillaa jopa 30-vuotisilla futuureilla. Ja 1600-luvulla hollantilaiset suistivat taloutensa satavuotiseen lamaan samalla menetelmällä niin sanotun tulppaanimanian aikana.

Tauti ja rikos vaikea ennakoida

Aika ajoin viranomaisia vaaditaan ennakoimaan, kuinka todennäköisesti joku vaarantaa toisten hengen tai terveyden. Tällaiset vaatimukset seuraavat yleensä uutisia järjettömistä väkivallanteoista tai tartuntatautien levittämisestä.Tarttuvien tautien mahdolliset kantajat on mahdollista testata, mutta väestöön kohdistuvan riskin pienentämiseksi testit ovat melko tehottomia. Esimerkiksi hi-viruksen veritesti on 99,9-prosenttisesti luotettava – toisin sanoen: jos testattavalla on virus, testi osoittaa sen 99,9 prosentin varmuudella. Mutta jos testataan 10 000 satunnaista suomalaista, saadaan 10 positiivista tulosta, joista lähes puolet on vääriä. Testin tarkkuus onkin enää noin 50 prosenttia.Virustestin tarkkuus toki paranee, jos huomioon otetaan niin sanotut taustamuuttujat eli valikoidaan testiin henkilöitä, jotka muita todennäköisemmin saavat tartunnan. Valikointi ei auta, jos etsitään harvinaisia tapauksia karkeilla menetelmillä, vaikkapa jos haetaan mielenterveyspotilaiden joukosta testillä sellaisia, joilla on kohonnut riski väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Riskitutkija Gerd Gigerenzer on arvioinut, että paraskin psykologinen testi erehtyy lähes 90 kertaa 100:sta. Henkirikoksia mikään testi ei osaisi ennustaa, koska ne ovat niin harvinaisia. 10 000 varoittavasta tuloksesta ehkä yksi osuisi oikeaan.

Petri Forsell on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.