Riskejä yritetään tasata ja välttää monin keinoin etenkin, kun kysymys on rahasta. Täysin se ei onnistu.

Teksti: Petri Forsell

Riskejä yritetään tasata ja välttää monin keinoin etenkin, kun kysymys on rahasta. Täysin se ei onnistu.

Julkaistu Tiede -lehdessä 3/2011.Vakuutus jakaa vahingon

Vakuutus on keino jakaa riski suuren joukon kesken. Vahingon sattuessa korvauksen maksavat toiset vakuutuksen ottajat. Vakuutusyhtiö hallinnoi vakuutusten muodostamaa joukkoa eli poolia. Sen tärkein tehtävä on huolehtia, ettei kukaan hyödy epäreilulla tavalla toisten kustannuksella ottamalla ylisuuria riskejä. Tämä on syy, miksi Duudsonit eivät saa tavallista tapaturmavakuutusta.Vakuutusyhtiöt eivät kuitenkaan saa valikoida asiakkaitaan liian tarkasti. Se ei olisi kannattavaa liiketoimintaakaan. Kun vahinkoja sattuu tilastollisesti ennakoitava määrä, ihmiset pitävät vakuutusta tarpeellisena. Ja kun vakuutettuja on tarpeeksi paljon, maksajien ja saajien määrä pysyy tasapainossa.Omia riskejään vakuutusyhtiöt pienentävät samalla tavalla: ne ottavat vakuutuksia vahinkojen varalle. Vakuutusyhtiöiden vakuutusyhtiöt eli jälleenvakuuttajat puolestaan hajauttavat riskinsä, esimerkiksi maantieteellisesti. Hurrikaanit aiheuttavat vuosittain tuhoja Floridassa, mutta eivät koskaan Suomessa. Niinpä jälleenvakuuttaja voi siirtää poolinsa varoja Pohjan perukoilta tropiikkiin.Maailmanlaajuinen riskien tasaus toimii yleensä hyvin, mutta 2010-luvun puolivälissä hipaistiin katastrofin reunaa, kun monet riskit toteutuivat yhtäaikaisesti. Keski-Eurooppa kärsi myrskyistä ja tulvista, ja Floridassa koettiin peräkkäisinä vuosina erittäin tuhoisa myrsky.Vakuutusyhtiöt olivat varautuneet tuhoihin huonosti siksi, että ne luottivat liikaa tietokonemalleihin. Luottamus oli huipussaan, koska mallit olivat osanneet ennakoida poikkeukselliset hurrikaanituhot 1990-luvulla.Mallit eivät ottaneet huomioon, että vuosisadan myrsky voi iskeä kahdesti vuosisadassa ja vielä peräkkäisinä vuosina.Munich Re, yksi maailman suurimmista jälleenvakuutusyhtiöistä, on kertonut, että sen käyttämät tietokonemallit olivat arvioineet Floridan riskin alle kahdeksaksi miljardiksi dollariksi. Todellisuudessa korvauksia jouduttiin maksamaan lähes viisinkertainen määrä.

Futuuri kiinnittää hinnan

Taloustieteilijä John Kenneth Galbraith on todennut, että talousennusteiden ainoa tarkoitus on saada astrologia näyttämään kunnialliselta. Talouden liikkeitä yritetään kuitenkin kiihkeästi ennakoida, koska oikeaan osuminen voi tuottaa muhkean palkkion. Toisaalta talouden riskien varalle on kehitetty koko joukko suojautumiskeinoja. Taannoisen rahoituskriisin vuoksi optioille, swapeille sun muille futuureille on puitu nyrkkiä, mutta ne ovat olleet myös hyödyksi. Futuurikauppa – eli lupaus maksaa tavarasta nyt sovittu hinta myöhemmin riippumatta siitä, mitä muut ostajat maksavat – on vanha keksintö, jolla tuottajat ovat tasanneet markkinoiden heilahtelun riskejä. Ensimmäiset futuurit kirjoitettiin savitauluihin Mesopotamiassa 5 000 vuotta sitten. Varhaisella keskiajalla englantilaiset munkit kauppasivat lampaanvillaa jopa 30-vuotisilla futuureilla. Ja 1600-luvulla hollantilaiset suistivat taloutensa satavuotiseen lamaan samalla menetelmällä niin sanotun tulppaanimanian aikana.

Tauti ja rikos vaikea ennakoida

Aika ajoin viranomaisia vaaditaan ennakoimaan, kuinka todennäköisesti joku vaarantaa toisten hengen tai terveyden. Tällaiset vaatimukset seuraavat yleensä uutisia järjettömistä väkivallanteoista tai tartuntatautien levittämisestä.Tarttuvien tautien mahdolliset kantajat on mahdollista testata, mutta väestöön kohdistuvan riskin pienentämiseksi testit ovat melko tehottomia. Esimerkiksi hi-viruksen veritesti on 99,9-prosenttisesti luotettava – toisin sanoen: jos testattavalla on virus, testi osoittaa sen 99,9 prosentin varmuudella. Mutta jos testataan 10 000 satunnaista suomalaista, saadaan 10 positiivista tulosta, joista lähes puolet on vääriä. Testin tarkkuus onkin enää noin 50 prosenttia.Virustestin tarkkuus toki paranee, jos huomioon otetaan niin sanotut taustamuuttujat eli valikoidaan testiin henkilöitä, jotka muita todennäköisemmin saavat tartunnan. Valikointi ei auta, jos etsitään harvinaisia tapauksia karkeilla menetelmillä, vaikkapa jos haetaan mielenterveyspotilaiden joukosta testillä sellaisia, joilla on kohonnut riski väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Riskitutkija Gerd Gigerenzer on arvioinut, että paraskin psykologinen testi erehtyy lähes 90 kertaa 100:sta. Henkirikoksia mikään testi ei osaisi ennustaa, koska ne ovat niin harvinaisia. 10 000 varoittavasta tuloksesta ehkä yksi osuisi oikeaan.

Petri Forsell on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.