Tuttuus ei takaa ymmärrystä. Parisuhteessakin linja pätkii.

Teksti: Mikko Puttonen

Tuttuus ei takaa ymmärrystä. Parisuhteessakin linja pätkii.

Julkaistu Tiede -lehdessä 5/2011A: ”Roskapussi on täynnä.”B: ”Ynh.”A: ”Kuulitko? Roskapussi on täynnä.” B: ”Okei, hyvä huomio, mutta mitä minä sillä tiedolla teen?”Kotoisen vuoropuhelun pätkä kertoo, ettei kieli ei ole läheistenkään kesken yksiselitteistä. Lause ”Roskapussi on täynnä” voi olla joko toteamus tai toteamuksen muotoon puettu kehotus viedä roskat. On myös mahdollista, että A:n huomautus ei ollut naamioitu kehotus vaan pikemminkin hyvää tarkoittava tunnustelu, kuka veisi roskat. A otti puheeksi tärkeän ongelman, ylitse pursuavan jäteastian, mutta jätti auki, kuka hoitaisi sen pois päiväjärjestyksestä.

Vihjeiden käyttö lisää kolareitaPuhujalla on usein syynsä olla epäsuora. – Monitulkintainen puhe voi olla tarkoituksellista. Ihminen voi esimerkiksi haluta, että toinen ymmärtää pelkästä vihjeestä, sanoi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tutkija Liisa Raevaara alkuvuodesta Tieteen päivillä. Puheen monitulkintaisuudessa on vaarana, että kuulija ei ymmärrä, mitä puheella on tarkoitettu. Mitä itua on sitten ottaa väärinymmärryksen riski ja naamioida kehotus huomautukseksi?Ensinnäkin puhuja voi järjestää itselleen takaportin: jos toinen suuttuu, hän voi väittää, että toinen vain tulkitsi väärin hänen sanojaan. Toteavalla huomautuksella puhuja myös välttää asettumasta käskijän asemaan. – Keskustelu on aina myös roolien muokkaamista, Raevaara muistutti.Kotoiselle väärinymmärtämiselle on vihjepuheen lisäksi muitakin syitä. Arjessa olemme usein laiskoja puhujia ja kuuntelijoita. Puhe vilisee virheitä ja katkoksia.– Täydennämme toisen puhetta, jos se on katkonaista. Riskinä on, että täydennämme viestiin jotain, mitä siinä ei ole, luonnehti Helsingin yliopiston professori Arto Mustajoki samoilla päivillä.

Yhteinen maailma harhauttaaSanotaan, että pitkään yhdessä elänyt pariskunta ymmärtää toinen toistaan puolesta sanasta. Eikä heidän oikeastaan enää tarvitse puhuakaan, koska he tietävät jo, mitä toinen aikoo sanoa. Mitä enemmän ihmisillä on yhteistä, sitä helpommin he ymmärtävät toistensa puhetta. Erilainen tieto- ja kulttuuritausta lisäävät väärinymmärtämisen riskiä, ovat kulttuurien välisen viestinnän tutkijat todenneet. Mustajoki kuitenkin muistuttaa, että sama vaara vaanii tutuissakin suhteissa. – Venäläiset kielitieteilijät ovat osoittaneet, että kotioloissa tapahtuu yhtä paljon väärinymmärryksiä kuin ulkomaalaisten kanssa.Kotioloissa sorrumme Mustajoen mukaan herkästi yhteisen maailmankuvan harhaan. Jokapäiväinen yhteiselo saa meidät kuvittelemaan usein virheellisesti, että kumppani ajattelee asioista samalla tavoin kuin me itse. Vieraiden ihmisten kanssa yritämme tietoisesti mukauttaa puheemme heidän ajatusmaailmaansa.

Riippumaton törmää läheiseenKielitieteilijät ovat havainneet, että miehet ja naiset painottavat kanssakäymisessä eri asioita, ja sen vuoksi heidän keskusteluunsa kätkeytyy miinoja.Sosiolingvisti Deborah Tannen toteaa kirjassaan Puhummeko samaa kieltä?, että miehet keskittävät puhetilanteissa huomiota riippumattomuuteensa ja asetelman hierarkioihin. Nainen puolestaan panee enemmän painoa läheisyydelle ja yhteyden syntymiselle. Riippumattomuuden ja läheisyyden vastakkaiset pinttymät voivat selittää esimerkiksi sen, miksi miestä hiertää enemmän kuin naista olla opetettavana. Samoin mies ja nainen saattavat vastaanottaa myötätunnon ilmauksen aivan päinvastaisilla tavoilla: se, mikä on naiselle jakamista ja yhteyttä, onkin miehelle alentuvaa käytöstä, jossa hän näkee itsensä vähättelyä.

Utelias löytää ulos sokkelostaVäestöliiton psykologi ja pariterapeutti Lotta Heiskanen kohtaa työssään pariskuntia, joiden välit ovat menneet arkista väärinymmärrystä pahemmin solmuun. Kyse ei ole enää siitä, kuka vie roskat. – Parityössä näen usein tilanteita, joissa on kaksi turhautunutta ja yksinäistä ihmistä samassa sängyssä. He ovat huolissaan siitä, ovatko he kumppanilleen tärkeitä, välittääkö tämä heistä, Heiskanen kertoo.Epävarmuus toisen kiintymyksestä saa ihmisen joko hyökkäämään tai vetäytymään. Tutkimuksissa on huomattu, että naisten tyyliin kuuluu tavallisemmin hyökkäys eli he alkavat protestoida ja arvostella puolisoaan. Miehet taas vetäytyvät herkemmin kuoreensa, joskin yksilöillä tyylit menevät toisinkin päin. Kumpikaan menettelytapa ei tuota toivottua tulosta eli sitä, että saisi tunneyhteyden puolisoonsa. Kumppani ei näet useinkaan ymmärrä, mistä toisen reaktiossa on kyse. – Pari vain etääntyy toisistaan. Kukapa haluaisi olla läheisessä suhteessa kriittisen ja moittivan tai vetäytyvän ja välinpitämättömältä vaikuttavan kumppanin kanssa, Heiskanen sanoo. Väärinkäsitysten sokkelosta vie teitä ulos. Heiskasen neuvo kuuluu: ole avoin ja utelias toisen ihmisen maailmaa kohtaan. Arvosta häntä.

 

Äiti on rakkain

Teksti: Kaisa HäkkinenAina kun äänestetään suomen kielen kauneinta sanaa, ykköseksi tai ainakin kärkipäähän nousee vuorenvarmasti äiti.  Toinen ehdoton suosikki on rakas. Kumpikaan ei ole äänneasultaan pehmeän sointuva ja siinä mielessä kaunis, mutta merkityssisältö on niin ylivoimainen, että äänteellinen kulmikkuus unohtuu. Vastaavat sanat menestyvät kauneuskilpailuissa myös muissa kielissä äänneasusta riippumatta.

Suomensukuisten kielten vanha äitiä merkitsevä perintösana on emä, mutta suomessa se on joutunut väistymään germaanisperäisen äiti-sanan tieltä. Emä tai sen johdos emo ovat säilyneet alkuperäisessä merkityksessään vain joissakin murteissa. Monin paikoin emä on saanut halventavan sävyn, ja kirjakielessä siitä on tullut eläinemon nimitys.

Perintösana on saanut muitakin lainaperäisiä kilpailijoita. Etenkin Suomen lounaisosissa emän on syrjäyttänyt ruotsalaisperäinen mamma, joka saattaa alkuaan olla lapsen jokelteluun perustuva sana. Kannaksella ja kansanrunoudessa äidin nimityksenä esiintyy maammo tai maamo, joka on ilmeisesti venäläistä alkuperää. Eräissä pohjalaismurteissa ja paikoin muuallakin on otettu käyttöön ruotsin mor-sanasta lainattu muori.

Läheisten ihmisten nimityksistä tehdään usein lempinimen tapaisia muunnelmia. Joissakin perheissä äiti ei olekaan äiti, vaan äiskä, äippä, äitsä, äitsy, äitikkä tai peräti äitiliini. Vanhassa stadin slangissa äidin nimitys on mutsi, joka lienee väännetty mor-sanasta samaan tapaan kuin isää merkitsevästä far-sanasta fatsi. Emä-sanan vanhaksi muunnelmaksi on selitetty eukko.

Äidin nimityksenä eukko on harvinainen, mutta Kannakselta se on kuitenkin merkitty muistiin muutamista pitäjistä. Yleisemmin eukko tunnetaan vanhan naisen nimityksenä. Myös mamma- ja muori-sanoja voidaan käyttää vastaavalla tavalla. Lisäksi ne voivat tarkoittaa isoäitiä. Tällainen oudolta vaikuttava merkityksen moninaisuus selittyy kielen käytännöstä. Todellisessa puhetilanteessa sama henkilö voi olla yhdelle äiti, toiselle isoäiti ja kolmannelle vanha nainen ilman sen kummempaa sukulaisuussuhdetta.

Kaisa Häkkinen Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.