Vaaraton verkon kutoja muuttui viholliseksi, kun ihmiset halusivat syntipukin kulkutaudeille. Kuva: Adam Inglis/Wikimedia Commons
Vaaraton verkon kutoja muuttui viholliseksi, kun ihmiset halusivat syntipukin kulkutaudeille. Kuva: Adam Inglis/Wikimedia Commons

Monissa kulttuureissa hämähäkit tuottavat onnea ja ovat herkkuruokaa. Meissä länsimaalaisissa ne herättävät inhoa. Syy löytyy keskiajan Euroopasta.

Jos kammoat hämähäkkejä, et ole yksin. Araknofobia eli hämähäkkikauhu on yleisimpiä pelkoja: siitä kärsivät miljoonat ihmiset. Hämähäkki on yksi niistä viidestä eläimestä, joita Britannian ja Hollannin aikuiset pelkäävät eniten. Englantilaisen psykologian professorin Graham Daveyn mukaan brittiläisistä naisista 38 prosenttia ja miehistä 18 prosenttia pelkää hämähäkkejä ainakin jonkin verran.

Mistä tämä täysin perusteeton pelko on peräisin?

Viime vuosikymmenten ajan psykologit ovat selittäneet, että hämähäkkien pelkääminen olisi jäänne ihmisen lajinkehityksestä. Sen juuret löytyisivät ihmiskunnan alkuhämäristä, ajoilta, jolloin esihistoriallinen ihminen joutui varomaan monenlaisia elinympäristönsä vaaroja. Myrkkyhämähäkit olisivat istuttaneet pelon metsästäjäesi-isiimme, ja nykyihminen olisi perinyt sen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muualla kotieläiminä ja herkkuina

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Useissa eteläisen pallonpuoliskon maissa isot lintuhämähäkit ja tarantelit ovat lasten lemmikkejä ja suosittuja kotieläimiä, jotka kuljeksivat huoneissa vapaina pyydystämässä torakoita ja muita tuholaisia. Monissa afrikkalaisissa heimoyhteisöissä hämähäkkejä pidetään viisaina, ja ihmiset suojelevat niitä.

Useissa kulttuureissa hämähäkit ovat myös onnen tuojia. Intian Bengalin osavaltion itäosissa hinduilla on tapana kerätä hämähäkkejä ja päästää ne häissä vapaiksi tuottamaan onnea vastavihitylle parille. Egyptissä sama merkitys on häävuoteeseen pannulla hämähäkillä.

Hämähäkkejä arvostetaan myös ruokana. Taka-Intiassa, Karibialla, Afrikassa sekä Australian ja Amerikan alkuperäiskansojen keskuudessa kahdeksanjalkaisia petoja pidetään suurena herkkuna. Otusten keräily vaatii kuitenkin suurta huolellisuutta, sillä muutamien lajien purema on ihmiselle tappavan myrkyllinen.

Pelko siirtyy vanhemmilta lapsille

Useat viimeaikaiset tutkimukset viittaavat siihen, että hämähäkkien pelkoon on muita selityksiä kuin geeneihin koodatut vaaranvälttämistaipumukset. Monien yleisten eläinpelkojen ja ruokainhon väliltä on löytynyt selvä yhteys. Ruokainho on ruoanhylkimisreaktio, johon liittyy selvä fysiologinen ilmentymä (pahoinvointi) ja inhoa herättävän kohteen välttäminen.

Graham Davey sai selville kollegansa G. Matchettin kanssa, että eläinpelon voimakkuuteen vaikuttaa myös se, miten vahvasti ihminen inhoaa likaa ja saastetta.

Jo pitkään hämähäkkipelon on tiedetty siirtyvän vanhemmilta lapsille. Yhdessä L. Forsterin ja G. Mayhew’n kanssa Davey havaitsi, että lasten hämähäkkipelon kehittyminen voidaan ennustaa tarkimmin, kun tiedetään, miten inhoherkkiä heidän vanhempansa ovat.

Vaikka hämähäkkipelon ja inhoherkkyyden välisestä yhteydestä on kertynyt todisteita, jäljelle jää kuitenkin yksi kysymys. Miten hämähäkeistä alun perin tuli inhon tai vastenmielisyyden kohde? Vastauksen löytämiseksi on palattava ajassa taaksepäin 1000–1500-luvun Eurooppaan.

Eurooppaa riivasi tarantismi

Keskiajalla Euroopassa uskottiin yleisesti hämähäkkien imevän kasveista, maaperästä ja muualta ympäristöstä myrkkyjä ja saastaa sekä levittävän niitä ympärilleen. Tästä syystä ruokaa tai juomavettä pidettiin pilaantuneena, jos hämähäkki oli koskenut siihen.

Hämähäkkien puremien uskottiin myös aiheuttavan monenlaisia sairauksia ja epidemioita.

1000-luvulta alkaen Keski- ja Etelä-Eurooppaa riivasi hysteerinen joukkoilmiö, tarantismi, jonka uskottiin alkaneen taranteli-hämähäkin, Lycosa tarantulan, puremasta. Tarantismiin sairastuneet kärsivät yleisestä heikkoudesta, mahakivuista, pahoinvoinnista ja sydänkouristuksista. Muita tyypillisiä oireita olivat synkkämielisyys ja pakonomainen tarve tanssia kouristuksenomaisin liikkein.

Jo 1770-luvulla kuitenkin havaittiin, että taranteli oli ihmiselle täysin vaaraton. Nykykäsityksen mukaan syyllistä kannattaa etsiä muualta kuin hämähäkeistä.

Ihmisten oireet viittaavat paljon selvemmin esimerkiksi viljassa loisivan torajyväsienen aiheuttamaan myrkytykseen. On myös mahdollista, että tarantismi ainakin osin oli massahysteriaa, johon kansantarinat, ennakkoluulot, taikausko ja paikalliset kulttuuritekijät vaikuttivat merkittävästi.

Rutto ja hämähäkit samoissa oloissa

Mutta mistä syystä juuri hämähäkit saivat pahan maineen noina vuosisatoina? Todellisuudessahan ne eivät ime ympäristöstään myrkkyjä eivätkä levitä tauteja. Näyttää siltä, että maine oli seurausta keskiajan ihmisten halusta löytää syyllinen Eurooppaa toistuvasti koetelleille kulkutaudeille.

Keskiajalla ihmiset elivät ahtaissa, kosteissa, pimeissä ja usein likaissa asumuksissa. Noissa oloissa viihtyivät myös hämähäkit, ja niiden puremat olivat varmasti hyvin tavallisia. Vaikka Euroopassa ei esiinnykään ihmiselle tappavan myrkyllisiä hämähäkkejä, muutamien lajien, kuten mustanlesken sukuisen malmignatin, Latrodectus tredecimguttatuksen, purema voi kuitenkin aiheuttaa kivuliaan ja pahan tulehduksen. Joskus malmignatin puraisu johtaa jopa halvausoireisiin.

Uskomus, että hämähäkit levittävät sairauksia, lienee syntynyt tätä kautta. Samoissa oloissa, joissa ihmiset saivat usein hämähäkin puremia, sikisivät helposti myös erilaiset kulkutaudit, kuten rutto ja lavantauti. On aivan luonnollista, että ikään kuin tyhjästä ilmaantuneille epidemioille haluttiin löytää selitys. Hämähäkki puremineen sopi syntipukiksi paremmin kuin hyvin.

Keskiajan eurooppalaisilla ei ollut harmainta aavistusta siitä, että esimerkiksi ruttoa levittivät mustarotat ja niiden kantamat kirput. Rottakirpun osuus Yersinia pestis -bakteerin aiheuttaman ruton tartuttajana havaittiin vasta 1800-luvulla.

Kauhuviihde ja sadut säilöivät pelot

Hämähäkkipelon nykyiseen yleisyyteen on osaltaan vaikuttanut länsimainen populaarikulttuuri. Viihdeteollisuus on peilannut ihmisten sisäisiä pelkoja ja luonut hämähäkistä täysin virheellisen kuvan. Kauhukirjallisuus, kauhuelokuvat ja jopa monet lasten sadut ovat iskostaneet mieleemme hämähäkin salakavalana tappajana, jonka ainoa päämäärä on upottaa myrkkyleukansa onnettomaan ihmisuhriin.

Pienestä kahdeksanjalkaisesta kutojamestarista on tehty todellinen pahan lähettiläs. Se on valitettava karhunpalvelus niin hämähäkille kuin ihmisellekin.

Erkki Makkonen on vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede 2000 -lehdessä 6/2000

Sisältö jatkuu mainoksen alla