Talventörröttäjät hyötyvät lumisesta talvesta. Niiden siemenet leviävät laajalle sileällä hangella. Keväällä ne itävät uusilla kasvupaikoilla.

Teksti: Ari-Pekka Huhta

Mitä jää jäljelle kukkasista kesän mentyä? Poissa ovat loistavat värit, jäljellä pysähtynyt kauneus ja pelkistetyn yksinkertainen muotokieli. Vaikka ruohojen ja heinien lumenpäälliset osat kuolevat, jotkin niistä pysyvät pystyssä läpi syksyn viimojen pitkälle talveen, jopa seuraavaan kasvukauteen asti. Ne ovat talventörröttäjiä.Aidoilla talventörröttäjillä kuivettunut verso ulottuu hangen yläpuolelle ja siemen karisee kevättuulen avittamana hangelle pyörimään. Tämä kionokoria (kreikan kielen sanasta khiōn, lumi) eli hangen pintaa pitkin leviäminen on erinomainen kaukoleviämisstrategia. Tuuli levittää siemeniä hangella kauemmas kuin jos ne varisisivat kasvupaikalle lumettomana aikana ja tarttuisivat muuhun kasvillisuuteen. Talvisiementäjiä on Suomen kasvistossa parisataa lajia. Näyttäviä ja kookkaita ruohovartisia talvisiementäjiä ovat ohdakkeet, takiaiset, kaunokit, pujo, koiranputki, nokkonen, pietaryrtti, osmankäämit sekä hierakat. Heinäkasvien heimosta komeimpia talvisia ilmestyksiä ovat järviruoko, kastikat, ruokohelpi ja rantavehnä.

Kotia, lituja ja palkoja

Kasveilla on monia tapoja pakata siemenensä. Kodat, aukeavat hedelmät, ovat näyttäviä ja omaleimaisia. Joillakin kohokkikasveilla on pysty, yläpuolelta avautuva siemenkota, kuten puna-ailakilla, jota voi ihastella koko maassa tuulensuojaisilla paikoilla vielä lopputalvellakin.

Lumi auttaa leviämistä

Kevättalven pitkä kuivuus saa kasvien rakenteet kutistumaan ja taipumaan, niin että kodan tai palon sauma avautuu ja siemenet pääsevät vapautumaan. Auringon kovaksi pinnoittama hanki on erinomainen liukupinta: siemenet kulkeutuvat tuulen ajamina kauas emokasvistaan. Lumettomuus on haitaksi aidoille talvisiementäjille. Eteläisessä Suomessa lumettoman maan aika on pitkä, ja ilmaston lämpenemisen myötä täysin lumettomatkin talvet saattavat olla piakkoin käsillä.Toisaalta kasvit joutuvat selviämään monenlaisissa oloissa jo nyt. Suomi on pitkä maa, ja saman kasvilajin siemenet ehtivät etelässä pudota paljaalle maalle, vaikka pohjoisessa ne irtoavat vasta lumen tultua. Runsaslumisina talvina monet matalakasvuiset talventörröttäjät peittyvät lumen alle, ja osa siemenistä karisee vasta keväällä lumien sulettua.

Pölynä ilmaan tai siivillä

Talventörröttäjillä täytyy siksi olla muitakin apuneuvoja leviämiseen. Siemeniä on pölymäisen pikkuruisista kohtalaisen kookkaisiin, lentämistä edistävin ulokkein varustettuihin. Hangella vierivät kionokorit ovat lähellä tuulilevitteisiä anemokoreja, joilla leviäminen ei ajoitu pelkästään talviaikaan. Varsinaisten lenninhaivellisten anemokorien siemeniä on syksyn viimojen jälkeen enää harvoin jäljellä lumen pinnalle ulottuvissa varsissa. Poikkeuksen tekevät osmankäämit, joiden pamppumaiset emikukkaosat hajoavat vasta myöhään kevättalvella. Silloin pitkäkarvaisia pähkylöitä leviää tuuleen tuhansittain. Toinen poikkeus on järviruoko, joka niin ikään päästää hopealle hohtavat, karvaiset siemenensä ilmojen teille vasta kevättalvella. Pölymäisen pieniä siemeniä on muun muassa talvikeilla, maksaruohoilla ja orkideoilla, joilla ne painavat vain muutaman mikrogramman. Ne sisältävät vain vähän vararavintoa, ja pienen kokonsa ansiosta ne voivat nousta korkealle ilmavirtojen mukana ja kulkeutua hyvin pitkien matkojen päähän.Useiden eläinlevitteisten kasvien – zookorien – siemenissä on väkäsiä ja koukkuja, joilla ne tarttuvat eläinten turkkiin. Usein takertuminen ajoittuu talveen, jolloin eläinten turkki on tuuheimmillaan. Esimerkiksi takiaisten mykeröiden kehtosuomuissa on koukkuja, joiden avulla koko hedelmystö tarttuu ohi kulkeviin eläimiin. Monien ristikukkaisten siemenet taas muuttuvat kostealla säällä limaisiksi ja liimautuvat ohikulkijoihin.Eräät rantojen talvisiementäjät ovat varustautuneet lumen sulamiseen. Hierakoiden siemenissä on hohkasolukkoa, jonka varassa siemenet kelluvat keväisissä sulamisvesissä uusille kasvupaikoille.

Toivioretki joutomaille

Halaako mielesi nyt luontoon hangen kasveja katsomaan? Niitä ei tarvitse kaukaa hakea. Talvikasvistajan toiviopaikkoja ovat mitä erilaisimmat joutomaat, nuo mainostaulujen taakse jäävät kaistaleet, jotka harvoin kiinnostavat ketään. Talventörröttäjiä kannattaa etsiä muiltakin avoimilta ja puoliavoimilta paikoilta, kuten  metsänreunoista, hakkuuaukeilta, järvien ja jokien rannoilta, peltoheitoilta ja niityiltä – kaikkialta, missä on tilaa siementen leviämiselle.

Ari-Pekka Huhta on Oulun yliopiston kasviekologian dosentti, joka valmistelee aiheesta tietokirjaa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2011