Syöpäsolu osaa sen, mistä ihminen vasta haaveilee: se uudistuu ja elää ikääntymättä. Tähän se pystyy torpedoimalla soluille luontaisen itsetuhon ja matkimalla kantasoluja. Niiden lailla se osaa vetää lisääntymis-kelloonsa aina vain uutta jakautumisaikaa.


Tähän se pystyy torpedoimalla soluille luontaisen itsetuhon ja matkimalla kantasoluja.
Niiden lailla se osaa vetää lisääntymis-kelloonsa aina vain uutta jakautumisaikaa.






6 perussyytä syöpään


Syöpäsolujen syntyyn johtavat geenivirheet tai häiriöt geenien toimintaa ohjaavissa periytyvissä säätelytekijöissä.

Syöpätaudeissa
- solut lakkaavat tottelemasta kasvutekijöiden välittämiä säätelyviestejä
- solujen jakautumisvauhti kiihtyy
- solut pystyvät jakautumaan loputtomasti
- ohjelmoitu solukuolema lakkaa toimimasta
- kasvainsolukko muodostaa uudisverisuonia
- kasvainsolukko lähettää etäpesäkkeitä.








Kärsitkö sadan vuoden takaisista oloista


Syöpä saa tilaisuutensa, kun solusykli pettää


Syöpä kehittyy yleensä soluihin, jotka kykenevät jakautumaan. Jakautuminen tapahtuu solusyklissä, jota pyörittävät sykliini- ja kinaasiproteiinit.

Normaalisti solunjakautuminen on tarkkaan säädelty tapahtumaketju, joka käynnistyy ja etenee sen mukaan, miten soluun kohdistuu kasvutekijöiden välittämiä ärsykkeitä.

1 Solunjakautumisen aluksi dna monistuu. Samalla se oikoluetaan. Jos vaurioita löytyy, ne korjataan, etteivät ne siirry tytärsolujen perimään.

2 Dna:n monistamisen jälkeen solu kerää voimia ennen kuin se siirtyy varsinaiseen jakautumiseen, mitoosiin.

3 Dna:n kunto tarkastetaan jälleen. Jos virheitä paljastuu, kierto katkeaa vaurionkorjauspisteeseen. Pysäyttäjinä toimivat entsyymien ketjut, jotka vaihtelevat vaurioiden mukaan. Samat entsyymit käynnistävät myös korjauskoneiston ja tarvittaessa solukuoleman.

4 Kun virheet on korjattu, kierto jatkuu mitoosiin, jossa kahdentunut dna ja muu solun materiaali jakautuu tasan kahden syntyvän tytärsolun kesken. Vakavasti vaurioituneet solut tuhoutuvat tässä vaiheessa.


Jakautuvat solut vaarassa

Suurin osa aikuisen elimistön soluista on lepotilassa, ja osa on jo menettänyt kyvyn jakautua. Pienellä osalla se on kuitenkin tallella. Tavallisesti syöpä syntyykin soluihin, jotka vielä jatkavat jakautumista. Monistuminen näet altistaa solut muun muassa dna:n kahdentumisen aikana tapahtuville virheille.

Tällaisia mutaatioille alttiita, vilkkaasti jakautuvia soluja ovat esimerkiksi ihon keratinosyytit, keuhkoputkien, mahalaukun ja suolen seinämien epiteelisolut sekä verisolut. Syöpä voi kuitenkin kehittyä myös hitaasti jakautuviin soluihin, kuten eturauhasen ja rinnan epiteelisoluihin.

Syöpäsolukon jakautumisvauhti on hyvin yksilöllinen. Siksi kasvainmassa voi joskus kaksinkertaistua muutamissa viikoissa, joskus vuosissa, toisinaan vasta vuosikymmenissä. Suuri vaihtelu heijastellee geneettisten muutosten laatua: mitä keskeisemmissä solujen jakautumista kontrolloivissa geeneissä mutaatioita on, sitä nopeammin jakautuminen etenee ja syöpäsolut lisääntyvät.


Lähes kaikki virheet korjataan

Ihmissolun perimäaineksessa tapahtuu päivittäin jopa 25 000 muutosta. Suurin osa näistä johtuu aivan tavallisesta dna:n aineenvaihdunnasta. Osan kuitenkin aiheuttavat ulkoiset tekijät, kuten ultraviolettisäteily, ravinnon karsinogeenit ja tupakansavu.

Aina kun dna vaurioituu, solut käynnistävät hälytysjärjestelmän. Niiden puolustusyksikkö tunnistaa vaurion ja lähettää paikalle oikeanlaisen ensiapuryhmän, vaurionkorjauskoneiston. Jos on esimerkiksi kyse emäsmuutoksista, asian ottaa hoitoonsa emästen leikkauskoneisto. Jos taas uv-säteily on vaurioittanut dna:ta, toimeen tarttuu nukleotidien kunnostus.

Dna-vaurioiden korjaus on kiinteä osa solusykliä. Solu oikolukee perimän emäsjärjestyksen aina sen monistamisen jälkeen, ja se monitoroi vioittumia myös jakautumisen edistyessä. Kun vaurio löytyy, solu pysäyttää kiertonsa niin sanottuun vaurionkorjauspisteeseen. Solukierto jatkuu vasta, kun virhe on korjattu.




Syöpä etenee kasvattamalla uusia suonia


Alkuun päästyään syöpä pyrkii hanakasti kasvamaan. Suurentuakseen solukko tarvitsee uudisverisuonitusta. Sitä ilman se ei saisi ravinteita eikä happea ja jäisi nuppineulan pään kokoiseksi.

1 Kasvaessaan syöpäsolukko tuottaa kasvutekijöitä, jotka herättävät verisuonten endoteelisolut lisääntymään ja muodostamaan uusia verisuonia. Tämä angiogeneesiksi kutsuttu tapahtuma voi käynnistyä jo nuoressa, vain kuukausien ikäisessä solukossa tai vanhassa, vuosia sitten syntyneessä kasvaimessa.

2 Kun hiussuonet läpäisevät kasvaimen, sen energian- ja ravinnonsaanti on turvattu. Nyt kasvain pystyy suurenemaan ja leviämään. Syöpä lähettääkin etäpesäkkeitä hanakasti. Jo sokeripalan kokoisesta kasvaimesta irtoaa jopa miljoonia kasvainsoluja joka päivä.

Jotta leviäminen onnistuisi, syöpäsolujen on tunkeuduttava kudosrajojen ja -kalvojen lävitse veri- tai imusuonitukseen, torjuttava elimistön vahva immuunipuolustus sekä työnnyttävä ja kiinnityttävä kohdekudokseen. Tämän tehdäkseen syöpäsolut erittävät soluväliainetta ja tyvikalvoja hajottavia entsyymejä sekä proteiineja, joiden avulla ne tarttuvat määränpäähänsä.






Syöpä torjuu kuolemansa

Normaalilla solulla on myös kyky painaa hätänappia ja ohjata itsensä solukuolemaan, apoptoosiin, mikäli se havaitsee itsessään tai ympäristössään vakavia häiriöitä.

Apoptoosin voivat käynnistää niin hormonaaliset ja kehitykselliset signaalit kuin tulehdus, kasvutekijöiden puutos, muutokset solujen välisissä yhteyksissä ja dna-vauriot. Apoptoosikoneisto voi kytkeytyä päälle myös silloin, kun solu saa ristiriitaisia jakautumiskäskyjä.

Apoptoosissa solun keuhkoina toimivat mitokondriot hajoavat. Kaspaasiproteiinit, jotka ovat muita proteiineja pilkkovia entsyymejä, aktivoituvat ja katkovat solun tukirakenteita niin, että lopulta dna pilkkoutuu peruuttamattomasti.

Syöpäsolut osaavat kuitenkin sulkea tämän itsetuhojärjestelmän. Ne harhauttavat kuolemaa torpedoimalla apoptoosin käynnistä­jien toiminnan tai tuottamalla apoptoosin estäjiä. Näin syöpäsolut pysyvät hengissä oloissa, joissa mitkä tahansa muut solut hävittäisivät itsensä.


Syöpä huijaa telomeraasia

Tavallisten solujen jakautumiskertojen määrä on rajallinen. Siitä pitävät huolen kromosomien päissä olevat jakautumismittarit, telomeerit. Jokaisen solunjakautumisen yhteydessä telomeereista jää kahdentumatta sadan emäksen kokoinen palanen, joten tytärsoluilla on kerta kerran jälkeen hieman vähemmän telomeeria kuin emosoluilla. Kun solut ovat jakautuneet säädetyn määränsä, "aamukampa" ammottaa tyhjyyttään ja solunjakautuminen estyy.




Häiriöitä sadoissa geeneissä
Avainasemassa p53


Ihmisen genomissa on nykytiedon mukaan noin 20 000 geeniä. Niistä jo useita satoja on kytketty syöpään niin vahvasti, että voidaan puhua syöpägeeneistä. Syöpä saa alkunsa näissä keskeisissä geeneissä tapahtuvista mutaatioista.

Tärkein geeneistä lienee kasvunrajoitegeeni TP53. Se on yleisimmin syövässä muuntunut geeni, joten miltei kaikki syövät joutunevat nujertamaan sen.
Terveenä TP53 suojaa soluja dna-vaurioilta ja johtaa elimistön sotaa syöpää vastaan. Sen tuottamaa proteiinia, p53:a, on soluissa jatkuvasti pieniä määriä valmiustilassa. Kun solu kohtaa häiriöitä, p53 kerääntyy soluun ja laukaisee hälytyksen. Se aktivoituu etenkin silloin, kun dna vaurioituu gamma- tai ultraviolettisäteilyn takia, tai kun solu alkaa jakautua liikaa syöpägeenien aktivoituessa tai virusten hyökätessä.

TP53 on niin sanottu mahtigeeni. Se säätelee muita geenejä, etenkin niitä, joita tarvitaan dna:n korjauskoneiston käynnistämiseen ja solusyklin pysäyttämiseen. Lisäksi se pystyttää puolustusmuureja uusien vaurioiden varalle. Se muun muassa käynnistää ihoa suojaavan ruskettumisreaktion. Silloin kun solu on häiriintynyt niin vakavasti, ettei vaurioita voida korjata, se ohjaa solun kuolemaan.






Ikääntyminen suojaa solua

Telomeerikellon lisäksi solujen jakautumista rajoittaa solujen ikääntyminen, mistä vastaa pitkälti happi. Tämän niin sanotun oksidatiivisen stressin takia solujen rakennuspalikoihin kasautuu kemiallisia muutoksia, jotka rajoittavat kasvua ja vanhentavat solua.

Koska dna-vauriot tai syöpägeenien aktivoituminen voivat painostaa solut joko itsemurhaan tai vanhenemaan ennen aikojaan, solujen ikääntymistä pidetään nykyään ohjelmoidun solukuoleman tavoin keinona, jolla elimistö suojautuu syövältä.

Hyvä esimerkki ovat geneettisesti muunnellut hiiret, joilta on sammutettu vaurionkorjausgeenejä: vikojen kertyessä ne vanhenevat lajitovereitaan nopeammin. Sama ilmiö toistuu ihmisillä tavattavissa harvinaisissa vanhenemissairauksissa, joita aiheuttavat vioittuneet vaurionkorjausgeenit.

Solujen stressi ja vanheneminen kietoutuvat vahvasti aineenvaihduntaan. Kun elimistö ikääntyy, kasvuhormonin ja insuliinin kaltaisten kasvutekijöiden tuotanto vähenee. Uusimman tiedon mukaan samoin käy, kun perimäainekseen kertyy vaurioita. Ilmeisesti elimistö rajoittaa kasvua stimuloivia signaalejaan siinä toivossa, että solujen jakautuminen pysähtyy ja vaurioiden korjaus viedään onnistuneesti loppuun.

Ajatusta tukevat muuntogeeniset hiiret, jotka tuottavat kasvuhormonia ja kasvutekijöitä tavallista vähemmän. Niiden kudokset sietävät normaalia paremmin oksidatiivista stressiä, ja elinikä pitenee.




p53 kytkeytyy lähes jokaiseen syöpään


Solun kasvunrajoiteproteiinin muuntunut muoto löytyy joka toisesta vaikeasta syövästä ja lopuissakin se ilmeisesti toimii virheellisesti.


p53-mutantin esiintymisprosentteja eri syövissä
Munasarja 48
Paksusuoli 44
Ruokatorvi 44
Keuhko 38
Haima 38
Iho 35
Mahalaukku 32
Maksa 29
Virtsarakko 28
Aivot 27
Rinta 25


Maksamme suvun jatkumista

Evoluutiossa lajimme säilymisen kannalta ei liene ollut suurta merkitystä sillä, elävätkö yksilöt pitkään. Tärkeää on ollut kyky jatkaa sukua, minkä vuoksi tarkka vaurioiden korjaus on olennaista yksilönkehityksen aikana aina sukukypsyyteen saakka. Tämän ajan elimistö voi viettää kulutusjuhlaa ja tuhlata solujaan. Lasku rapsahtaa maksettavaksi vasta sukukypsyyden jälkeen kudosten vanhenemisena tai kertyvinä geenivirheinä, jopa syöpänä.
On paradoksaalista, että syöpäsolu on omassa evoluutiossaan saavuttanut sen, mitä ihmisen evoluutio ei ole taannut: ikuisen mahdollisuuden uudistua ja elää vanhenematta.

Evolutiivisesti ajateltuna hatunnoston ansaitseva tapahtuma, mutta sairastuvalle ihmiselle aina tragedia.



Marikki Laiho on molekulaarisen syöpälääketieteen professori Helsingin yliopistossa ja Johns Hopkinsin yliopistossa Baltimoressa Yhdysvalloissa.
Leena Latonen on Suomen akatemian tutkijatohtori Helsingin yliopiston molekyyli- ja syöpäbiologian tutkimusohjelmassa.

Syövässä muuntuneita geenejä






























































































GEENI PROTEIINI TEHTÄVÄT
APC Apc 
Paksusuoli
ATM  Atm 
BCL2 Bcl2 
BRCA1  Brca1
BRCA2  Brca2 
CCND 

CDK4  Cdk4 
Iho
CDK6  Cdk6
Imukudokset
CDKN2A p16
CHEK2  Chk2 
ERBB2  Erb2 
HRAS  Ras 
MLH1   Mlh1  
MSH2  Msh2 
MYC  c-Myc 
RB1  pRb 
SMAD2  Smad2  
SMAD4  Smad4  
TGFBR  Tgfbr  
TP53  p53 
XPB  Xpb 
Iho
XPD  Xpd 
Iho


 

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5205
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti
Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.