Filippiinien kivikautiset tasadait olivat 1970-luvun sensaatio. Kupla puhkesi vuonna 1986.


Kupla puhkesi vuonna 1986.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Kesäkuussa 1971 Filippiinien Mindanaon saaressa tehtiin hätkähdyttävä löytö. Pienessä luolassa keskellä tiheintä viidakkoa eli ryhmä ihmisiä, jotka näyttivät juuttuneen kivikaudelle. He eivät tunteneet maanviljelyä tai kotieläimiä vaan keräsivät ravinnokseen jamssia, pähkinöitä, äyriäisiä ja sammakontoukkia. Vähät vaatteet tehtiin lehdistä ja työkalut kivestä. Aikuisilla oli pitkä, poninhännälle sidottu tukka, ja he olivat yltä päältä lian peitossa. He kertoivat luulleensa metsäänsä koko maailmaksi ja itseään ainoiksi ihmisiksi.

Heimon löysi virallisesti Manuel Elizalde Jr., Filippiinien alkuperäisheimojen järjestön johtaja ja presidentin neuvonantaja alkuperäisasukkaita koskevissa asioissa. Oppaana toimi Dafal-niminen mies, joka oli törmännyt "luolamiehiin" metsästysretkellään. Kesäkuussa 1971 Dafal johdatti parikymmentä heimolaista metsän reunaan tapaamaan Elizaldea. He käyttivät itsestään nimitystä tasadait.


Lollobrigida kävi kylässä

Elizalde alkoi heti valmistella tutkimusretkeä tasadaiden maille. Mukana oli arkeologeja, antropologeja, kielitieteilijöitä, etnobotanisteja ja eläinten käyttäytymisen tutkijoita sekä journalisteja ja dokumentaristeja.

Antropologi Robert Fox päätteli, että "tasadait voivat kertoa meille paljon elämäntavasta, joka on käytännössä kadonnut maapallolta". Antropologi Carlos Fernandezin mukaan taas tasadaiden löytyminen oli "antropologian suurimpia tapahtumia 1900-luvulla".

Tutkijat eivät saaneet selville heimon alkuperää. Kielitieteilijöiden mukaan heidän kielensä edusti tuntematonta manobokielen murretta. Antropologien mukaan tasadaita oli niin vähän, ettei kyseessä ollut oikea heimo. Tasadait itse kertoivat olleensa aiemmin tekemisissä kahden muun heimon kanssa, mutta nämä olivat salaperäisesti kadonneet.

Tasadaista tuli nopeasti kuuluisia. Heimon löytyminen julkistettiin medioissa ympäri maailman. National Geographic julkaisi ison jutun ja tuotti myöhemmin dokumentin The Last Tribes of Mindanao. Tasadait herättivät myös julkkisten kiinnostuksen. Heidän luonaan vierailivat muun muassa atlantinylilentäjä Charles Lindbergh ja näyttelijä Gina Lollobrigida.

Vuodesta 1972 Elizalde alkoi rajoittaa käyntejä, jotteivät ulkopuoliset vaikuttaisi heimoon. Tähän mennessä alueella oli työskennellyt yksitoista antropologia ja vieraillut lukemattomia journalisteja. Presidentti Marcos julisti tasadailuolia ympäröivän metsän suojelualueeksi, ja vuoden 1976 jälkeen Elizalde ei päästänyt sinne enää ketään.


Teatteria alusta loppuun?

Vierailukiellon takia tasadait katosivat maailman tietoisuudesta. Tilanne alkoi muuttua vähitellen vasta vuonna 1983, kun Elizalde pakeni sekasortoon ajautuvasta maasta. Vartija oli poissa ja ovi taas auki.

Vuonna 1986 paikalle tulivat sveitsiläinen antropologi Oswald Iten ja filippiiniläinen toimittaja Joey Lozano. Heidän hämmästyksekseen monet niin sanotuista tasadaista kulkivat länsimaisissa vaatteissa, polttivat tupakkaa ja elivät luolien sijasta ruokomajoissa. Iten raportoi maailmalle, että tasadait olivat ympäröivien heimojen tavallisia ihmisiä, jotka olivat vain esittäneet tasadaita. Myöhemmin kaksi "tasadaita" myönsi, että he kuuluivat t’boli- ja manolo blit -heimoihin ja että Elizalde oli luvannut heille tupakkaa ja vaatteita, jos he tekeytyisivät luolamiehiksi.*

Elizalde ei koskaan myöntänyt huijausta vaan puolusti tasadaiden aitoutta kuolemaansa asti. Myös paikalla vierailleet antropologit uskovat yhä, että tasadait olivat todellinen eristynyt ihmisryhmä. Kymmenessä vuodessa se vain oli omaksunut ympäröivien heimojen tavat.

Nykykäsityksen mukaan tasadait saattoivat olla oikea etninen ryhmä, joka poikkesi ympäröivistä heimoista. Sen sijaan tasadaiden kivikautisuus ja eristyneisyys olivat varmasti keksittyjä. Kivityökalut ja lehtivaatteet olivat juuri niin kömpelöitä kuin ensikertalainen tekisi. Elizalde oli sydänjuuriaan myöten Filippiinien alkuperäisasukkaiden asialla, ja ilmeisesti hän keksi huijauksen kiinnittääkseen maailman huomion Mindanaoon, jonka viimeiset sademetsät asukkaineen uhkasivat kadota metsäyhtiöiden pohjattomaan vatsaan.


Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla