Filippiinien kivikautiset tasadait olivat 1970-luvun sensaatio. Kupla puhkesi vuonna 1986.


Kupla puhkesi vuonna 1986.




Kesäkuussa 1971 Filippiinien Mindanaon saaressa tehtiin hätkähdyttävä löytö. Pienessä luolassa keskellä tiheintä viidakkoa eli ryhmä ihmisiä, jotka näyttivät juuttuneen kivikaudelle. He eivät tunteneet maanviljelyä tai kotieläimiä vaan keräsivät ravinnokseen jamssia, pähkinöitä, äyriäisiä ja sammakontoukkia. Vähät vaatteet tehtiin lehdistä ja työkalut kivestä. Aikuisilla oli pitkä, poninhännälle sidottu tukka, ja he olivat yltä päältä lian peitossa. He kertoivat luulleensa metsäänsä koko maailmaksi ja itseään ainoiksi ihmisiksi.

Heimon löysi virallisesti Manuel Elizalde Jr., Filippiinien alkuperäisheimojen järjestön johtaja ja presidentin neuvonantaja alkuperäisasukkaita koskevissa asioissa. Oppaana toimi Dafal-niminen mies, joka oli törmännyt "luolamiehiin" metsästysretkellään. Kesäkuussa 1971 Dafal johdatti parikymmentä heimolaista metsän reunaan tapaamaan Elizaldea. He käyttivät itsestään nimitystä tasadait.


Lollobrigida kävi kylässä

Elizalde alkoi heti valmistella tutkimusretkeä tasadaiden maille. Mukana oli arkeologeja, antropologeja, kielitieteilijöitä, etnobotanisteja ja eläinten käyttäytymisen tutkijoita sekä journalisteja ja dokumentaristeja.

Antropologi Robert Fox päätteli, että "tasadait voivat kertoa meille paljon elämäntavasta, joka on käytännössä kadonnut maapallolta". Antropologi Carlos Fernandezin mukaan taas tasadaiden löytyminen oli "antropologian suurimpia tapahtumia 1900-luvulla".

Tutkijat eivät saaneet selville heimon alkuperää. Kielitieteilijöiden mukaan heidän kielensä edusti tuntematonta manobokielen murretta. Antropologien mukaan tasadaita oli niin vähän, ettei kyseessä ollut oikea heimo. Tasadait itse kertoivat olleensa aiemmin tekemisissä kahden muun heimon kanssa, mutta nämä olivat salaperäisesti kadonneet.

Tasadaista tuli nopeasti kuuluisia. Heimon löytyminen julkistettiin medioissa ympäri maailman. National Geographic julkaisi ison jutun ja tuotti myöhemmin dokumentin The Last Tribes of Mindanao. Tasadait herättivät myös julkkisten kiinnostuksen. Heidän luonaan vierailivat muun muassa atlantinylilentäjä Charles Lindbergh ja näyttelijä Gina Lollobrigida.

Vuodesta 1972 Elizalde alkoi rajoittaa käyntejä, jotteivät ulkopuoliset vaikuttaisi heimoon. Tähän mennessä alueella oli työskennellyt yksitoista antropologia ja vieraillut lukemattomia journalisteja. Presidentti Marcos julisti tasadailuolia ympäröivän metsän suojelualueeksi, ja vuoden 1976 jälkeen Elizalde ei päästänyt sinne enää ketään.


Teatteria alusta loppuun?

Vierailukiellon takia tasadait katosivat maailman tietoisuudesta. Tilanne alkoi muuttua vähitellen vasta vuonna 1983, kun Elizalde pakeni sekasortoon ajautuvasta maasta. Vartija oli poissa ja ovi taas auki.

Vuonna 1986 paikalle tulivat sveitsiläinen antropologi Oswald Iten ja filippiiniläinen toimittaja Joey Lozano. Heidän hämmästyksekseen monet niin sanotuista tasadaista kulkivat länsimaisissa vaatteissa, polttivat tupakkaa ja elivät luolien sijasta ruokomajoissa. Iten raportoi maailmalle, että tasadait olivat ympäröivien heimojen tavallisia ihmisiä, jotka olivat vain esittäneet tasadaita. Myöhemmin kaksi "tasadaita" myönsi, että he kuuluivat t’boli- ja manolo blit -heimoihin ja että Elizalde oli luvannut heille tupakkaa ja vaatteita, jos he tekeytyisivät luolamiehiksi.*

Elizalde ei koskaan myöntänyt huijausta vaan puolusti tasadaiden aitoutta kuolemaansa asti. Myös paikalla vierailleet antropologit uskovat yhä, että tasadait olivat todellinen eristynyt ihmisryhmä. Kymmenessä vuodessa se vain oli omaksunut ympäröivien heimojen tavat.

Nykykäsityksen mukaan tasadait saattoivat olla oikea etninen ryhmä, joka poikkesi ympäröivistä heimoista. Sen sijaan tasadaiden kivikautisuus ja eristyneisyys olivat varmasti keksittyjä. Kivityökalut ja lehtivaatteet olivat juuri niin kömpelöitä kuin ensikertalainen tekisi. Elizalde oli sydänjuuriaan myöten Filippiinien alkuperäisasukkaiden asialla, ja ilmeisesti hän keksi huijauksen kiinnittääkseen maailman huomion Mindanaoon, jonka viimeiset sademetsät asukkaineen uhkasivat kadota metsäyhtiöiden pohjattomaan vatsaan.


Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5252
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Lucid unet näen ehkä vähän samantyyppisenä kuin hypnoosin, niiden avulla voinee käsitellä asioita jotka eivät tule suoraan tietoisuuteen ja vaikuttaa siihen miten tietyt piirteet itsessään kokee. Mulla ne kuulu tiettyyn elämänvaiheeseen, olisinko ollut joku 25vuotias tjsp. Painajaisia oli, aika rajujakin jotka toistui samanlaisena lukuisia kertoja, pomppasin unissani sängyssä istumaan ja huusin ja uni vaan jatku ja jatku, näin päällekkäin unta ja todellisuutta. Kesti pitkään ennenkö uni lakkasi...
Lue kommentti