Heikki Oja povaa uutta Plutoa. Heikki Oja tunnetaan Suomen almanakka-päällikkönä, mutta tähtitieteen yleismies kun on, häntä kiinnostaa kaikkeus kaikkineen. Hän uskoo, että seuraavan vuosikymmenen kuluessa aurinkokunnastamme löytyy uusi planeetta ja muualta merkkejä elämästä.



Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2009

Nuori matematiikan ja fysiikan opiskelija kuuntelee peiton alla englanninkielistä lähetystä. Huoneessa on hiljaista, ja radiokin on säädetty niille rajoille, että sen rätisevä ääni tuskin kuuluu. Opiskelija ei halua häiritä nukkuvia.

Contact light! Okay, engine stop - - Mode control - both auto - - Descent engine command override off - - Houston, Tranquility Base here. The Eagle has landed.

- Buzz Aldrinin ja Neil Armstrongin ensimmäiset sanat Kuun pinnalta ovat edelleen elämäni huippuhetkiä, muistelee Helsingin yliopiston tähtitieteen dosentti Heikki Oja, 63, lähes neljänkymmenen vuoden takaista Apollo-lentoa.

Poikavuosiltakin mieleen nousee merkkitapaus. Vuosikymmen aiemmin Oja seisoi kotipihallaan katselemassa taivaalla kulkevaa kirkasta pistettä. Se oli Sputnik, ensimmäinen ihmisen avaruuteen lähettämä tekokuu. Eikä tarkkailu silloinkaan jäänyt katseluun. Sputnikin piipitystä piti kuunnella myös radiosta.


Ahkera, palkittu popularisoija

Heikki Oja on Suomen tunnetuimpia tähtitieteilijöitä. Jokunen vuosi sitten Helsingin Sanomien tiedetoimittaja kuvasi häntä tähtitieteen kansantajuistajana "eläväksi legendaksi", jonka kieli on niin sujuvaa kuin suomeksi olla voi. Ei ihme, että googlaus tuottaa tuhansia osumia, jotka vievät Ojan antamiin haastatteluihin ja kirjoittamiin kirjoihin.

- Olen tähtitieteen yleismies, jolla on leveä, mutta matala yleistietämys. Pidin parinkymmenen vuoden ajan yliopistossa tähtitieteen perusluentoja, ja olen pysytellyt ajan tasalla koko tähtitieteestä, jotta voisin kertoa siitä mahdollisimman innostavasti.

Ojan mainetta tieteen popularisoijana ovat rakentaneet työ Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan pitkäaikaisena julkaisupäällikkönä, kolmen vuosikymmenen rupeama Tähdet ja avaruus -lehden kirjoittajana ja kaksi valtion tiedonjulkistamisen palkintoa.

Oja itse pitää tärkeimpänä saavutuksenaan kirjojaan. - Olen yrittänyt antaa tähtitieteestä jotakin kaikenikäisille: lapsille, koululaisille ja aikuisille harrastajille.

Tuorein kirjoista, Aurinkokunta uusiksi, ilmestyi viime vuonna. Sen tekeminen - kirjoittaminen, kuvatoimittaminen ja taittaminen - vei mieheltä parin vuoden ajan kaikki illat. Nyt hän antaa asioiden hautua ennen seuraavaa projektia ja keskittyy vapaa-ajallaan lukemiseen. Vuorossa on Stieg Larssonin Millennium-trilogia alkukielellä.


Observatoriokin vallattiin

Istumme Helsingin yliopiston observatoriossa Tähtitorninmäellä. Tammikuinen aurinko paistaa kirkkaasti tähtitorneihin, joiden ohi aika on armottomasti ajanut. Lähin havaintopaikka, jossa voidaan tehdä vakavasti otettavaa tähtitiedettä, on Kanariansaarilla. Täällä Helsingin sydämessä tutkijat istuvat tietokoneidensa ääressä ja koodaavat dataa.

Observatorio on ollut Heikki Ojan "toinen koti" 1960-luvun lopusta, jolloin opiskelijaradikalismista virtaa saaneet tähtitieteen opiskelijat ja nuoret tutkijat valtasivat rakennuksen riitaisan professorinvaihdoksen yhteydessä. Suuri osa rakennuksesta oli toiminut tähtitieteen professorin työsuhdeasuntona, ja uudeksi viranhaltijaksi valittu Paul Kustaanheimokin aikoi kantaa huonekalunsa upeaan lukaaliin.

- Emme lähteneet täältä, ennen kuin saimme yliopiston johdolta lupauksen, että tilat siirtyvät opetuskäyttöön, Oja myhäilee.

Seuraavan vuosikymmenen alussa, vuonna 1972, Heikki Oja valittiin tähtitieteen assistentiksi - oman arvionsa mukaan siksi, että hän oli pikavauhtia väitellyt tohtoriksi tuolloin sovelletun matematiikan alaan kuuluneesta painovoimateoriasta.

- Olin sukupolveni ensimmäisiä väittelijöitä. Kolme vuotta myöhemmin olikin jo muita väitelleitä, jotka katsottiin enemmän tähtitieteilijöiksi kuin minut.


30 vuotta almanakkaa

Kun tähtitieteen laitos 1978 sai almanakka-assistentin viran, Oja valittiin siihen. Siitä lähtien hän on hoitanut yliopiston almanakka-asioita, vuodesta 1994 almanakkapäällikön tittelillä. Työkavereinaan hänellä on kaksi muuta tähtitieteilijää, suunnittelija Asko Palviainen ja almanakkasihteeri Arja Latvala, oma vaimo.

- Aloitimme vaimoni kanssa yhteistyön jo 1980-luvun alussa Ursassa. Kun nykymuotoinen Almanakkatoimisto perustettiin vuonna 1994, jatkoimme työtä täällä. Olemme tiimi sekä siviilissä että työssä.

Kun ensimmäinen Suomessa valmistunut almanakka vuonna 1608 julkaistiin, almanakantekijä, astronomi ja astrologi Sigfridus Aronus Forsius tarkkaili itse tähtitaivasta sekä "antoi ennustuksia ja arvauksia" tulevista tapahtumista.

- Enää ei allakantekijä mene seljälleen taivaan alle, Heikki Oja naurahtaa. - Eikä sen puoleen ennusta tulevaakaan.

Almanakkatoimiston tehtävänä on pitää almanakkaa ajan tasalla, ottaa mukaan uusia merkkipäiviä ja hoitaa nimipäiväluetteloa. Molempia vaivaa sama ongelma: uusia toivotaan koko ajan lisää, mutta mitään ei saisi poistaa. Kun poistoja on varovasti ehdotettu, on syntynyt vastalauseiden myrsky.

Konkreettisin Ojan vetämän toimiston tuotteista on perinteikäs Yliopiston almanakka, joka on yli sadantuhannen painoksellaan Suomen myydyin yksittäinen kalenteri. Sen lisäksi almanakkatoimisto myy almanakkapohjia kaupallisille kustantajille ja nimipäivien tekijänoikeuksia. Oja kehuu yliopiston antaneen hänelle nimipäiväoikeuksissa "hyvän ja varman tuotteen myytäväksi".

- Almanakan tekeminen on yliopistolle noin miljoonan euron bisnes, jonka tuotto menee yliopiston muuhun toimintaan.


Vauhtia piti hiljentää

Haastattelupäivän iltana Heikki Oja tökkää muistitikkunsa tietokoneen kylkeen Tieteiden talon luentosalissa Helsingin Kirkkokadulla. Tieteiden yön viimeinen alustus on alkamassa iltakymmeneltä, ja runsaat puolensataa tiedonjanoista istuu odottamassa luennon alkua. Videotykki heijastaa seinälle sinisävyisen kuutamon ja otsikkotekstin: Mitä piilee Pluton radan takana?

Oja on tutussa paikassa. Hän esiintyi tässä vanhassa tyttökoulun voimistelusalissa parikymmentä vuotta sitten, aktiivisina Ursan-vuosinaan, jolloin hän kiersi ahkerasti popularisoimassa tähtitiedettä. Tahti hiljeni vasta vuonna 2000, kun lääkäri sydämen ohitusleikkauksen jälkeen komensi hiljentämään.

Tieteiden yössä vauhtia kuitenkin riittää, sillä tähtitieteen yleismies puhuu erikoisalastaan, aurinkokunnasta, josta tunnetaan kunnolla vasta sen sisin osa. Pluton takana alkaa asteroidialue, jota kutsutaan Kuiperin vyöhykkeeksi. Siellä on aurinkokunnan synnystä yli jäänyttä tavaraa, isompia ja pienempiä kivenmurikoita ja jääkimpaleita.

Nyt Kuiperin vyöhykkeeltä tunnetaan tuhatkunta kappaletta, joista suurin - vuonna 2003 löydetty kääpiöplaneetta Eris - on planeetan statuksen menettänyttä Plutoa neljänneksen isompi.

- Uskon, että seuraavan vuosikymmenen aikana Kuiperin vyöhykkeeltä löytyy miljoona asteroidia, satoja uusia kuita, parikymmentä kääpiöplaneettaa ja vähintään yksi Maan tai Marsin kokoinen planeetta, Oja luennoi kuulijoilleen.

Yleisön joukosta joku kysyy kriittisesti, mitä iloa "planeettabongauksesta" oikein on? Oja hymyilee kysymykselle, joka on todennäköisesti esitetty kymmeniä kertoja. Hän selittää Nasan saaneen rahoituksen taivaan kartoittamiseen sen vuoksi, että Maata törmäyksellä uhkaavat asteroidit pystyttäisiin löytämään riittävän ajoissa.

- Törmäyksiä tulee ennemmin tai myöhemmin, ja nyt niitä voi sattua yllättäenkin. Parinkymmenen vuoden kuluttua yllätyksiä ei pitäisi enää tulla. Silloin on vain kyse siitä, mitä törmäysreitillä oleville asteroideille tehdään. Vielä ei ole tekniikkaa niiden tuhoamiseksi tai reitin muuttamiseksi, mutta jos uhka olisi todellinen, keinot kyllä löydettäisiin.


Alkupuuroon vain teorioilla

Tänä vuonna vietetään YK:n julistamaa tähtitieteen vuotta. Sysäyksen juhlavuoteen antoi se, että tasan 400 vuotta sitten Galileo Galilei alkoi tarkkailla taivaankappaleita kaukoputkellaan (ks. Galileo näki kauemmas, Tiede 12/2008, s. 14-15) ja Johannes Kepler julkaisi ensimmäiset lakinsa.

- Se oli murrosaikaa, jolloin alettiin siirtyä ihmis- ja maapallokeskisestä maailmankuvasta nykyiseen luonnontieteelliseen ajatteluun, Heikki Oja selittää. Teknisillä laitteilla tehtiin koko ajan tarkempia havaintoja, ja tunnistettujen luonnonlakien, kuten Isaac Newtonin gravitaatiolakien, huomattiin pätevän myös muualla aurinkokunnassa ja myöhemmin myös muissa tähdissä.

Havaintovälineet ovat neljässäsadassa vuodessa kehittyneet, ja nykyään näemme kosmista taustasäteilyä havainnoivilla luotaimilla jopa 13,7 miljardin valovuoden päähän. Voimme pyydystää alkuräjähdyksen kaiun 300 000 vuoden ikäisestä maailmankaikkeudesta.

- Silloin maailmankaikkeus tuli näkyväksi. Sitä ennen se oli puuroa, jonka sekaan ei nähdä millään laitteella. Aikaisempia tapahtumia voidaan tutkia vain fyysikoiden teorioilla.

Tavallisilla optisilla kaukoputkilla ylletään 13 miljardin valovuoden päähän, aikaan, jolloin ensimmäiset galaksit ja tähdet syntyivät. Tällaisia taivaantarkkaajia on Chilessä, Havaijissa ja avaruudessa, ja yhä isompia rakennetaan. Kaikkeuden syntyhistoriasta on siis odotettavissa entistä tarkempia tietoja.


Kepler löytää eksoelämää

Kokonaan toisenlaisia laitteita tarvitaan, kun yritetään saada tietoa toisesta tähtitieteen kiinnostavasta kysymyksestä: onko Maan ulkopuolella elämää? Maan kaltaisten eksoplaneettojen etsimiseen käytetään niin sanottuja interferometrejä, jotka äkkäävät kirkkaan tähden vieressä olevat pienet kohteet.

- Tänä vuonna lähtee taivaalle Kepler-tekokuu. Sen tarkka fotometri rekisteröi jopa prosentin murto-osan kokoisen "kuopan" tähden valossa silloin, kun planeetta kulkee sen editse. Uskon Keplerin havaitsevan useita kymmeniä maapallon kokoisia kappaleita.

Kun sellaisia löytyy, käy aiempaa todennäköisemmäksi, että löytyy myös elämää. Sopivan kokoinen ja oikealla etäisyydellä tähdestä sijaitseva kiviplaneetta näet pystyy tarjoa¬maan parhaat edellytykset ainakin meidän tuntemallemme elämälle.

- Olen varma siitä, että jo minun elinaikanani näemme muualla olevan elämää, Oja sanoo. - Se, että sinä aikana Maahan tulisi vieraita, älykkäitä olentoja, ei ole todennäköistä, mutta uskon, että pidemmällä aikavälillä saamme yhteyden älyllisiin olentoihin. Se on ihmiskunnan historian merkittävin hetki.


Pimennykseen hyvä päättää

Suurin osa Suomen 63-vuotiaista on jo eläkkeellä, mutta Heikki Oja suunnittelee "sinnittelevänsä vielä jokusen vuoden" työelämässä. Motivaation siihen antaa tähtitieteen jatkuva kehitys. Se pitää mielen virkeänä.

- Uutta tietoa ja uusia ideoita tulee kiihtyvällä tahdilla. On kuin istuisi raketin selässä.

Oja pohtii hetken, kun kysyn mieleenpainuvimpia muistoja tähtitieteilijän uran varrelta. Sitten hän mainitsee vuoden 1990 auringonpimennyksen, johon liittyneiden tapahtumien tiedotusta hän oli Ursassa hoitamassa.

- Seurasimme pimennystä Ilomantsissa ja yövyimme teltoissa metsässä. Kun Kuun varjo meni Auringon eteen, siinä oli voiman tuntua. Tunsin, että avaruus on jotakin suurta ja voimakasta, mikä voi vetää verhon maiseman eteen.

Vähän samanlaiseen kokemukseen Heikki Oja on ajatellut päättää työuransa toukokuussa 2012, jolloin hän täyttää 67 vuotta.

- Utsjoella näkyy silloin osittainen auringonpimennys. Pimennys allakantekijän syntymäpäivänä olisi sopiva läksiäistervehdys luonnolta.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Heikki Oja


Ikä: 63

Arvo: filosofian tohtori, tähtitieteen dosentti, almanakkapäällikkö

Yliopisto: Helsingin yliopisto

Laitos: tähtitieteen laitos, Helsingin yliopiston kehityspalvelut Oy

Harrastukset: tieteen popularisointi, lukeminen, ulkoilu, vapaa-ajan asunnon remontointi.


ETAPPEJA

1945
syntyy Helsingissä.

1964 kirjoittaa ylioppilaaksi.

1969 kuuntelee Apollo 11:n laskeutumista Kuuhun.

1972 väittelee tohtoriksi ja aloittaa tähtitieteen assistenttina. Avustaa Avaruus¬luotain-lehteä.

1976 aloittaa Tähdet ja avaruus -lehden kirjoittajana.

1978 aloittaa almanakka-assistenttina tähtitieteen laitoksessa.

1979 saa tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon tiedekirjoittamisesta.

1982 on mukana ideoimassa tiedekeskus Heurekaa.

1994 aloittaa yliopiston uudistuneessa Almanakkatoimistossa.

2000 saa tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon teoksesta Aikakirja.

2003 saa Suomen tietokirjailijoiden Warelius-palkinnon.

2008 julkaisee Aurinkokunta uusiksi -kirjan.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5208
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti