Heikki Oja povaa uutta Plutoa. Heikki Oja tunnetaan Suomen almanakka-päällikkönä, mutta tähtitieteen yleismies kun on, häntä kiinnostaa kaikkeus kaikkineen. Hän uskoo, että seuraavan vuosikymmenen kuluessa aurinkokunnastamme löytyy uusi planeetta ja muualta merkkejä elämästä.



Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2009

Nuori matematiikan ja fysiikan opiskelija kuuntelee peiton alla englanninkielistä lähetystä. Huoneessa on hiljaista, ja radiokin on säädetty niille rajoille, että sen rätisevä ääni tuskin kuuluu. Opiskelija ei halua häiritä nukkuvia.

Contact light! Okay, engine stop - - Mode control - both auto - - Descent engine command override off - - Houston, Tranquility Base here. The Eagle has landed.

- Buzz Aldrinin ja Neil Armstrongin ensimmäiset sanat Kuun pinnalta ovat edelleen elämäni huippuhetkiä, muistelee Helsingin yliopiston tähtitieteen dosentti Heikki Oja, 63, lähes neljänkymmenen vuoden takaista Apollo-lentoa.

Poikavuosiltakin mieleen nousee merkkitapaus. Vuosikymmen aiemmin Oja seisoi kotipihallaan katselemassa taivaalla kulkevaa kirkasta pistettä. Se oli Sputnik, ensimmäinen ihmisen avaruuteen lähettämä tekokuu. Eikä tarkkailu silloinkaan jäänyt katseluun. Sputnikin piipitystä piti kuunnella myös radiosta.


Ahkera, palkittu popularisoija

Heikki Oja on Suomen tunnetuimpia tähtitieteilijöitä. Jokunen vuosi sitten Helsingin Sanomien tiedetoimittaja kuvasi häntä tähtitieteen kansantajuistajana "eläväksi legendaksi", jonka kieli on niin sujuvaa kuin suomeksi olla voi. Ei ihme, että googlaus tuottaa tuhansia osumia, jotka vievät Ojan antamiin haastatteluihin ja kirjoittamiin kirjoihin.

- Olen tähtitieteen yleismies, jolla on leveä, mutta matala yleistietämys. Pidin parinkymmenen vuoden ajan yliopistossa tähtitieteen perusluentoja, ja olen pysytellyt ajan tasalla koko tähtitieteestä, jotta voisin kertoa siitä mahdollisimman innostavasti.

Ojan mainetta tieteen popularisoijana ovat rakentaneet työ Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan pitkäaikaisena julkaisupäällikkönä, kolmen vuosikymmenen rupeama Tähdet ja avaruus -lehden kirjoittajana ja kaksi valtion tiedonjulkistamisen palkintoa.

Oja itse pitää tärkeimpänä saavutuksenaan kirjojaan. - Olen yrittänyt antaa tähtitieteestä jotakin kaikenikäisille: lapsille, koululaisille ja aikuisille harrastajille.

Tuorein kirjoista, Aurinkokunta uusiksi, ilmestyi viime vuonna. Sen tekeminen - kirjoittaminen, kuvatoimittaminen ja taittaminen - vei mieheltä parin vuoden ajan kaikki illat. Nyt hän antaa asioiden hautua ennen seuraavaa projektia ja keskittyy vapaa-ajallaan lukemiseen. Vuorossa on Stieg Larssonin Millennium-trilogia alkukielellä.


Observatoriokin vallattiin

Istumme Helsingin yliopiston observatoriossa Tähtitorninmäellä. Tammikuinen aurinko paistaa kirkkaasti tähtitorneihin, joiden ohi aika on armottomasti ajanut. Lähin havaintopaikka, jossa voidaan tehdä vakavasti otettavaa tähtitiedettä, on Kanariansaarilla. Täällä Helsingin sydämessä tutkijat istuvat tietokoneidensa ääressä ja koodaavat dataa.

Observatorio on ollut Heikki Ojan "toinen koti" 1960-luvun lopusta, jolloin opiskelijaradikalismista virtaa saaneet tähtitieteen opiskelijat ja nuoret tutkijat valtasivat rakennuksen riitaisan professorinvaihdoksen yhteydessä. Suuri osa rakennuksesta oli toiminut tähtitieteen professorin työsuhdeasuntona, ja uudeksi viranhaltijaksi valittu Paul Kustaanheimokin aikoi kantaa huonekalunsa upeaan lukaaliin.

- Emme lähteneet täältä, ennen kuin saimme yliopiston johdolta lupauksen, että tilat siirtyvät opetuskäyttöön, Oja myhäilee.

Seuraavan vuosikymmenen alussa, vuonna 1972, Heikki Oja valittiin tähtitieteen assistentiksi - oman arvionsa mukaan siksi, että hän oli pikavauhtia väitellyt tohtoriksi tuolloin sovelletun matematiikan alaan kuuluneesta painovoimateoriasta.

- Olin sukupolveni ensimmäisiä väittelijöitä. Kolme vuotta myöhemmin olikin jo muita väitelleitä, jotka katsottiin enemmän tähtitieteilijöiksi kuin minut.


30 vuotta almanakkaa

Kun tähtitieteen laitos 1978 sai almanakka-assistentin viran, Oja valittiin siihen. Siitä lähtien hän on hoitanut yliopiston almanakka-asioita, vuodesta 1994 almanakkapäällikön tittelillä. Työkavereinaan hänellä on kaksi muuta tähtitieteilijää, suunnittelija Asko Palviainen ja almanakkasihteeri Arja Latvala, oma vaimo.

- Aloitimme vaimoni kanssa yhteistyön jo 1980-luvun alussa Ursassa. Kun nykymuotoinen Almanakkatoimisto perustettiin vuonna 1994, jatkoimme työtä täällä. Olemme tiimi sekä siviilissä että työssä.

Kun ensimmäinen Suomessa valmistunut almanakka vuonna 1608 julkaistiin, almanakantekijä, astronomi ja astrologi Sigfridus Aronus Forsius tarkkaili itse tähtitaivasta sekä "antoi ennustuksia ja arvauksia" tulevista tapahtumista.

- Enää ei allakantekijä mene seljälleen taivaan alle, Heikki Oja naurahtaa. - Eikä sen puoleen ennusta tulevaakaan.

Almanakkatoimiston tehtävänä on pitää almanakkaa ajan tasalla, ottaa mukaan uusia merkkipäiviä ja hoitaa nimipäiväluetteloa. Molempia vaivaa sama ongelma: uusia toivotaan koko ajan lisää, mutta mitään ei saisi poistaa. Kun poistoja on varovasti ehdotettu, on syntynyt vastalauseiden myrsky.

Konkreettisin Ojan vetämän toimiston tuotteista on perinteikäs Yliopiston almanakka, joka on yli sadantuhannen painoksellaan Suomen myydyin yksittäinen kalenteri. Sen lisäksi almanakkatoimisto myy almanakkapohjia kaupallisille kustantajille ja nimipäivien tekijänoikeuksia. Oja kehuu yliopiston antaneen hänelle nimipäiväoikeuksissa "hyvän ja varman tuotteen myytäväksi".

- Almanakan tekeminen on yliopistolle noin miljoonan euron bisnes, jonka tuotto menee yliopiston muuhun toimintaan.


Vauhtia piti hiljentää

Haastattelupäivän iltana Heikki Oja tökkää muistitikkunsa tietokoneen kylkeen Tieteiden talon luentosalissa Helsingin Kirkkokadulla. Tieteiden yön viimeinen alustus on alkamassa iltakymmeneltä, ja runsaat puolensataa tiedonjanoista istuu odottamassa luennon alkua. Videotykki heijastaa seinälle sinisävyisen kuutamon ja otsikkotekstin: Mitä piilee Pluton radan takana?

Oja on tutussa paikassa. Hän esiintyi tässä vanhassa tyttökoulun voimistelusalissa parikymmentä vuotta sitten, aktiivisina Ursan-vuosinaan, jolloin hän kiersi ahkerasti popularisoimassa tähtitiedettä. Tahti hiljeni vasta vuonna 2000, kun lääkäri sydämen ohitusleikkauksen jälkeen komensi hiljentämään.

Tieteiden yössä vauhtia kuitenkin riittää, sillä tähtitieteen yleismies puhuu erikoisalastaan, aurinkokunnasta, josta tunnetaan kunnolla vasta sen sisin osa. Pluton takana alkaa asteroidialue, jota kutsutaan Kuiperin vyöhykkeeksi. Siellä on aurinkokunnan synnystä yli jäänyttä tavaraa, isompia ja pienempiä kivenmurikoita ja jääkimpaleita.

Nyt Kuiperin vyöhykkeeltä tunnetaan tuhatkunta kappaletta, joista suurin - vuonna 2003 löydetty kääpiöplaneetta Eris - on planeetan statuksen menettänyttä Plutoa neljänneksen isompi.

- Uskon, että seuraavan vuosikymmenen aikana Kuiperin vyöhykkeeltä löytyy miljoona asteroidia, satoja uusia kuita, parikymmentä kääpiöplaneettaa ja vähintään yksi Maan tai Marsin kokoinen planeetta, Oja luennoi kuulijoilleen.

Yleisön joukosta joku kysyy kriittisesti, mitä iloa "planeettabongauksesta" oikein on? Oja hymyilee kysymykselle, joka on todennäköisesti esitetty kymmeniä kertoja. Hän selittää Nasan saaneen rahoituksen taivaan kartoittamiseen sen vuoksi, että Maata törmäyksellä uhkaavat asteroidit pystyttäisiin löytämään riittävän ajoissa.

- Törmäyksiä tulee ennemmin tai myöhemmin, ja nyt niitä voi sattua yllättäenkin. Parinkymmenen vuoden kuluttua yllätyksiä ei pitäisi enää tulla. Silloin on vain kyse siitä, mitä törmäysreitillä oleville asteroideille tehdään. Vielä ei ole tekniikkaa niiden tuhoamiseksi tai reitin muuttamiseksi, mutta jos uhka olisi todellinen, keinot kyllä löydettäisiin.


Alkupuuroon vain teorioilla

Tänä vuonna vietetään YK:n julistamaa tähtitieteen vuotta. Sysäyksen juhlavuoteen antoi se, että tasan 400 vuotta sitten Galileo Galilei alkoi tarkkailla taivaankappaleita kaukoputkellaan (ks. Galileo näki kauemmas, Tiede 12/2008, s. 14-15) ja Johannes Kepler julkaisi ensimmäiset lakinsa.

- Se oli murrosaikaa, jolloin alettiin siirtyä ihmis- ja maapallokeskisestä maailmankuvasta nykyiseen luonnontieteelliseen ajatteluun, Heikki Oja selittää. Teknisillä laitteilla tehtiin koko ajan tarkempia havaintoja, ja tunnistettujen luonnonlakien, kuten Isaac Newtonin gravitaatiolakien, huomattiin pätevän myös muualla aurinkokunnassa ja myöhemmin myös muissa tähdissä.

Havaintovälineet ovat neljässäsadassa vuodessa kehittyneet, ja nykyään näemme kosmista taustasäteilyä havainnoivilla luotaimilla jopa 13,7 miljardin valovuoden päähän. Voimme pyydystää alkuräjähdyksen kaiun 300 000 vuoden ikäisestä maailmankaikkeudesta.

- Silloin maailmankaikkeus tuli näkyväksi. Sitä ennen se oli puuroa, jonka sekaan ei nähdä millään laitteella. Aikaisempia tapahtumia voidaan tutkia vain fyysikoiden teorioilla.

Tavallisilla optisilla kaukoputkilla ylletään 13 miljardin valovuoden päähän, aikaan, jolloin ensimmäiset galaksit ja tähdet syntyivät. Tällaisia taivaantarkkaajia on Chilessä, Havaijissa ja avaruudessa, ja yhä isompia rakennetaan. Kaikkeuden syntyhistoriasta on siis odotettavissa entistä tarkempia tietoja.


Kepler löytää eksoelämää

Kokonaan toisenlaisia laitteita tarvitaan, kun yritetään saada tietoa toisesta tähtitieteen kiinnostavasta kysymyksestä: onko Maan ulkopuolella elämää? Maan kaltaisten eksoplaneettojen etsimiseen käytetään niin sanottuja interferometrejä, jotka äkkäävät kirkkaan tähden vieressä olevat pienet kohteet.

- Tänä vuonna lähtee taivaalle Kepler-tekokuu. Sen tarkka fotometri rekisteröi jopa prosentin murto-osan kokoisen "kuopan" tähden valossa silloin, kun planeetta kulkee sen editse. Uskon Keplerin havaitsevan useita kymmeniä maapallon kokoisia kappaleita.

Kun sellaisia löytyy, käy aiempaa todennäköisemmäksi, että löytyy myös elämää. Sopivan kokoinen ja oikealla etäisyydellä tähdestä sijaitseva kiviplaneetta näet pystyy tarjoa¬maan parhaat edellytykset ainakin meidän tuntemallemme elämälle.

- Olen varma siitä, että jo minun elinaikanani näemme muualla olevan elämää, Oja sanoo. - Se, että sinä aikana Maahan tulisi vieraita, älykkäitä olentoja, ei ole todennäköistä, mutta uskon, että pidemmällä aikavälillä saamme yhteyden älyllisiin olentoihin. Se on ihmiskunnan historian merkittävin hetki.


Pimennykseen hyvä päättää

Suurin osa Suomen 63-vuotiaista on jo eläkkeellä, mutta Heikki Oja suunnittelee "sinnittelevänsä vielä jokusen vuoden" työelämässä. Motivaation siihen antaa tähtitieteen jatkuva kehitys. Se pitää mielen virkeänä.

- Uutta tietoa ja uusia ideoita tulee kiihtyvällä tahdilla. On kuin istuisi raketin selässä.

Oja pohtii hetken, kun kysyn mieleenpainuvimpia muistoja tähtitieteilijän uran varrelta. Sitten hän mainitsee vuoden 1990 auringonpimennyksen, johon liittyneiden tapahtumien tiedotusta hän oli Ursassa hoitamassa.

- Seurasimme pimennystä Ilomantsissa ja yövyimme teltoissa metsässä. Kun Kuun varjo meni Auringon eteen, siinä oli voiman tuntua. Tunsin, että avaruus on jotakin suurta ja voimakasta, mikä voi vetää verhon maiseman eteen.

Vähän samanlaiseen kokemukseen Heikki Oja on ajatellut päättää työuransa toukokuussa 2012, jolloin hän täyttää 67 vuotta.

- Utsjoella näkyy silloin osittainen auringonpimennys. Pimennys allakantekijän syntymäpäivänä olisi sopiva läksiäistervehdys luonnolta.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Heikki Oja


Ikä: 63

Arvo: filosofian tohtori, tähtitieteen dosentti, almanakkapäällikkö

Yliopisto: Helsingin yliopisto

Laitos: tähtitieteen laitos, Helsingin yliopiston kehityspalvelut Oy

Harrastukset: tieteen popularisointi, lukeminen, ulkoilu, vapaa-ajan asunnon remontointi.


ETAPPEJA

1945
syntyy Helsingissä.

1964 kirjoittaa ylioppilaaksi.

1969 kuuntelee Apollo 11:n laskeutumista Kuuhun.

1972 väittelee tohtoriksi ja aloittaa tähtitieteen assistenttina. Avustaa Avaruus¬luotain-lehteä.

1976 aloittaa Tähdet ja avaruus -lehden kirjoittajana.

1978 aloittaa almanakka-assistenttina tähtitieteen laitoksessa.

1979 saa tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon tiedekirjoittamisesta.

1982 on mukana ideoimassa tiedekeskus Heurekaa.

1994 aloittaa yliopiston uudistuneessa Almanakkatoimistossa.

2000 saa tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon teoksesta Aikakirja.

2003 saa Suomen tietokirjailijoiden Warelius-palkinnon.

2008 julkaisee Aurinkokunta uusiksi -kirjan.

Suomalaistutkija havaitsi, että maaseudun monimuotoinen luonto saattaa suojata koiria allergialta. Se antaa tukea biodiversiteettihypoteesille.

Kaupunkilaiskoirilla on enemmän allergioita kuin maaseudulla asuvilla. Vähiten allergioita on koirilla, jotka elävät maalla maalaismaiseen tapaan monilapsisessa, muitakin eläimiä omistavassa perheessä ja saavat ulkoilla vapaasti kotipihalla.

Tällaisia asioita koirista Jenni Lehtimäki sai selville väitöstutkimuksessaan, josta Helsingin Sanomat kertoo jutussaan.

Ihmisistä tosin ei samanlaista yhteyttä löytynyt allergioiden ja asuinpaikan väliltä.

Lehtimäki testasi biodiversiteettihypoteesia. Sen mukaan immuunijärjestelmämme häiriintyy ja allergian tapaiset tulehdusperäiset sairaudet lisääntyvät, kun ympäristön monimuotoisuus hupenee ja me altistumme entistä vähemmille luonnon mikrobeille.

Väitöskirja koostui neljästä tutkimuksesta, joista kaksi käsitteli lapsia ja kaksi lemmikkikoiria.

Kummassakaan lapsitutkimuksessa ei löytynyt merkittävää yhteyttä allergioiden ja ihon mikrobien tai luonnon monimuotoisuuden välillä.

Toisin oli lemmikkien laita. Koiranomistajille suunnatun kyslytutkimusken mukaan sairaimpia olivat kaupunkilaiskoirat, joista noin 17 prosentilla oli allergiaa. Maalla osuus oli viitisen prosenttia.

”Kysely osoittaa ensimmäistä kertaa urbaanin ympäristön ja muun nisäkkään kuin ihmisen allergian välisen yhteyden”, Lehtimäki kertoo.

Vielä selvemmän näytön tarjoaa neljäs tutkimus, johon osallistui yhteensä 170 labradorinnoutajaa ja suomenlapinkoiraa.

Se paljasti, että eniten allergioista kärsivät kaupungissa esimerkiksi kerrostalossa asuvat koirat, joilla on ”urbaani elämäntyyli”. Niiden hoidosta vastaa yksi ihminen, joka harrastaa monenlaista ja lenkkeilee paljon koiran kanssa.

Harvinaisimpia allergiat ovat maalaiseen tapaan maalla elävillä koirilla. Niiden iholla on viljalti ympäristöstä peräisin olevia bakteereja.

Lehtimäki ihmettelee, miksi ympäristön ja allergian yhteys tuli ilmi koirilla muttei lapsilla.

”Allergia on monimutkainen sairaus ja ihmiselämä on monimutkaista, mikä saattaa piilottaa ympäristön vaikutuksen”, hän miettii.

Täysin piiloon ihminen ei kuitenkaan jäänyt. Kyselytutkimuksessa paljastui, että jos allergia vaivaa koiraa, omistajakin on todennäköisesti allergikko. Tämä johtuu epäilemättä jostain yhteisestä tekijästä koiran ja omistajan elämäntavoissa tai ympäristössä.

”Maaseutumaisessa ympäristössä koiran ja ihmisen elimistö altistuu mikrobeille, jotka jollakin tavalla tukevat immuunijärjestelmän toimintaa”, Lehtimäki toteaa.

Kysely

Uskotko biodiversiteettihypoteesiin?

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 2/2018 

 

PÄÄKIRJOITUS

Kun viha vie

Vihapuhuja ratsastaa alkukantaisella reaktiolla.

 

PÄÄUUTISET

Unissa puhutaan rumia

Myöntisen päiväminän takaa kurkkii
kielteinen yöminä – hyvästä syystä.

Alienkivi on yksi miljoonista

Tähtienvälisiä asteroideja syöksyy
aurinkokunnan läpi jatkuvasti.

Nykyihminen seikkaili
ulos Afrikasta useita kertoja

Yhden ulostulon malli ei enää mitenkään
istu Aasian löytöihin.

Korallit kalpenevat kiihtyvää tahtia

Lämpenevät vedet riistävät
polyypilta elintärkeän kumppanin.

 

ARTIKKELIT

Migreeni vyöryy aivorungosta

Kun sähköt sekoavat hermokeskuksessa,
kipuviestit kiihdyttävät aivot hälytystilaan.

Esinisäkkäät
Maailman valtiaat ennen dinosauruksia

Kehitys kohti meitä käynnistyi jo silloin,
kun maapallon mantereet olivat vielä yhtä.

Siittiöt hukassa

Enää hälytyskellot eivät kilise van kumisevat.
Miesten siittiömäärät ovat romahtaneet.

James Bond
Harmaa agentti hurmasi maailman

Vastoin odotuksia huomaamaton vakooja sai
valtavan huomion. Kohu teki fiktiosta faktaa.

Liikenne jättää tiet

Visio on villi muttei utopiaa. Jokainen sopiva
maapala tarvitaan luonnolle ja ruoalle.

Ennen paras mies oli poikamies

Naiset ja seksi eivät ole aina olleet miehen mitta.
Elämän tärkeät asiat löytyivät pitkään toisaalta.

 

TIEDE VASTAA

Voiko pissa jäätyä kaarelle?

Haudataanko vainajat ilmansuuntien mukaan?

Mikä on puujalkavitsi?

Miksi kuusi kestää lumen painon?

Miten norppa löytää takaisin avannolle?

Voiko avaruusaseman palauttaa Maahan?

 

KIRJAT

Oma dna kantaa suvun historiaa

Marja Pirttivaara teki suomalaisille sukututkijoille uudenlaisen kätevän oppaan.

 

KUVA-ARVOITUS

Klassikkopalsta

kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia lehden Facebook-sivustolle: facebook.com/tiede.fi

 

OMAT SANAT

Valoa kohti

Entisinä aikoina kantasana tarjosi myös lämpöä.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.