Amerikansuomalainen Emil Hurja neuvoi mielipidemittausten tekoa gallupeillaan kuuluisuuteen nousseelle George Gallupille. Kuva: Shutterstock ja Time Magazine (March 2, 1936)
Amerikansuomalainen Emil Hurja neuvoi mielipidemittausten tekoa gallupeillaan kuuluisuuteen nousseelle George Gallupille. Kuva: Shutterstock ja Time Magazine (March 2, 1936)

Kuka keksi modernit poliittiset kannatusmittaukset? Vastaukseksi ei nyt käy George Gallup.

Tieteellisin menetelmin toteutettujen poliittisten mielipidetutkimusten katsotaan yleensä alkaneen vuonna 1936 Yhdysvalloissa. Tuolloin käytiin presidentinvirasta kiivas kamppailu, jossa demokraattien Franklin Roosevelt voitti republikaanien Alf Landonin.

Toinen tiukka kilpailu käytiin vaalituloksen ennustamisesta. Sen voittajaksi julistettiin George Gallup, joka oli edellisenä vuonna perustanut oman yleistä mielipidettä tarkkailevan tutkimuslaitoksen. Karvaan tappion taas kärsi ennustamisen markkinoita hallinnut The Litterary Digest -aikakauslehti, vaikka se oli postittanut kymmenisen miljoonaa ”äänestyslippua” ympäri liittovaltiota.

Vastauksia lehti sai vain pari miljoonaa, mutta kansalaisten penseys ei yksin selitä epäonnistumista. Se johtui myös siitä, että lehti oli osoittanut tiedustelunsa enimmäkseen varakkaalle keskiluokalle. Gallupin käyttämässä otoksessa eri väestöryhmät ja osavaltiot olivat mukana kutakuinkin oikeissa suhteissa.

Hurja tarjosi apuaan jo 1928

Vaikka George Gallupin nimi on syöpynyt edustaviin otoksiin perustuvien kannatusmittausten yleiseen historiaan, poliittisen historian tutkimus nostaa alan uranuurtajien kärkeen Emil Hurjan, sukujuuriltaan suomalaisen sanomalehtimiehen ja poliittisen vaikuttajan.

Hurja kehitteli ja sovelsi jo ennen George Gallupia otanta- ja analyysimenetelmiä, jotka kuvasivat äänestäjien aikomuksia paljon osuvammin kuin sata vuotta käytössä olleet kaduilla ja toreilla tehdyt satunnaiskyselyt. Hurjaa voi hyvin sanoa jopa Gallupin oppi-isäksi, sillä hän neuvoi ystäväänsä, kun tämä perusti sittemmin maailmanmaineeseen nousseen tutkimuslaitoksensa.

Mielipidemittausten syntyä tutkinut Illinoisin yliopiston historian professori Melvin G. Holli, suomalaista sukujuurta hänkin, kertoo, että Emil Hurja tarjosi salaisia mittauspalvelujaan demokraattiselle puolueelle jo vuoden 1928 presidentinvaalien alla. Puolueen johto ei kuitenkaan vielä tuolloin kiinnostunut uudenlaisesta kampanjoinnista.

Neljä vuotta myöhemmin 1932 tilanne oli toinen. Hurja oli jo saanut mainetta johtavien demokraattien piirissä, ja hän pääsi pohjustamaan Franklin Rooseveltin ensimmäistä valintaa presidentiksi.

Neljä tehokasta ideaa

Emil Hurjan uudet keinot valmistautua vaaleihin olivat yksinkertaisia, mutta tehokkaita.

* Vaalityö piti keskittää niihin osavaltioihin, alueisiin ja väestöryhmiin, joihin panostamisesta saattoi odottaa tuloksia. Niin demokraattien kuin republikaanienkin varmat osavaltiot kannatti jättää vähemmälle.

* Toiseksi piti analysoida uudelleen lehtien tekemien kyselyjen laajat aineistot ja tilastollisin painokertoimin korjata virheet, joita otosten huono edustavuus oli aiheuttanut.

* Kolmas idea oli trendianalyysi eli ehdokkaiden kannatuslukujen seuraaminen edellisten vaalien jälkeen ja vaalikampanjan edetessä. Eri osavaltioista ja väestöryhmistä koottujen tutkimusaineistojen avulla demokraattien päämaja oli perillä siitä, miten äänestäjät reagoivat ehdokkaiden puheisiin ja tekoihin.

* Ehdokkaiden kannatuksen lisäksi Hurjan koneisto seurasi äänestäjien toiveita ja yhteiskuntapoliittisia mielipiteitä. Niiden avulla Hurja ohjasi Rooseveltin kannanottoja sellaisiksi, että ne puhuttelivat taivuteltavissa olevia kohderyhmiä.

Välilläkin on väliä 

Palkkioksi palveluistaan Emil Hurja sai merkittäviä tehtäviä Rooseveltin hallintokoneistossa. Hän oli muun muassa toteuttamassa talouslaman seurauksia lieventänyttä new deal -ohjelmaa.

Liittovaltion avustuksia suunnatessaan Hurja otti muun ohessa huomioon niiden mahdolliset vaikutukset seuraavien vaalien tuloksiin. Rahaa ohjattiin eniten sinne, missä se saattoi vahvistaa presidentin kannatusta.

Samaan aikaan Hurjan organisaatio keräsi herkeämättä tietoa kansan mielialoista ja reaktioista presidentin ja hänen hallintonsa käyttöön. Tilanne oli ennennäkemätön: nyt presidentti kertoi kansanedustajille, mitä mieltä kansa oli tärkeistä asioista.

Tulokset eivät mairitelleet. Enemmistö vierasti valtion voimakasta puuttumista talouteen ja yritystoiminnan edellytyksiin, vaikka se vähensikin äärimmäistä kurjistumista. Vuotta ennen seuraavia presidentinvaaleja Rooseveltin suosio oli uhkaavan alhaalla. Hurja päätti korjata tilanteen.

Washingtonin velho – kuten Hurjaa mediapiireissä kutsuttiin – otti jälleen käyttöön uuden keinon.

Hän oivalsi, että presidentin puheet ja teot eivät sinänsä riitä ohjaamaan äänestäjien valintoja. Ratkaiseva on tapa, jolla lehdistö välittää ne kansalaisten tietoon. Hyödyntääkseen viestimiä ja kasvattaakseen Rooseveltin uskottavuutta Hurja organisoi koko liittovaltion kattavan mediaseurannan.

Manööverit onnistuivat, tuulet kääntyivät, ja Roosevelt voitti Alf Landonin. Tuskin tarvitsee mainita, että Emil Hurja ennusti George Gallupin lailla oikein vuoden 1936 presidentinvaalien tuloksen.

Loppuun asti salaista 

Toisen voittonsa jälkeen Roosevelt lupaili vaalivelholleen suurlähettilään paikkaa Helsingistä. Jokin meni kuitenkin vikaan, eikä Hurja päässyt Suomeen.

Sen sijaan hän perusti politiikkaan erikoistuneen Pathfinder-aikakauslehden ja ryhtyi kustantamisen ohessa yksityisenä konsulttina myymään salaisia, vain sisäpiirin tietoon tarkoitettuja mielipidetutkimuksiaan myös republikaaneille.

George Gallup ja kumppanit sen sijaan laajensivat omien julkisuuteen suunnattujen kyselytutkimustensa aihepiiriä ja vakiinnuttivat mielipidemittaukset monille yhteiskunnan osa-alueille – juuri gallupoinnin avoimuus selittää sen, että George Gallup on Emil Hurjaa paljon kuuluisampi tieteellisten kyselytutkimusten pioneeri.

Gallup istui individualismiin 

Usein kysytään, miksi edustaviin otoksiin pohjautuvat kyselyt saivat niin keskeinen sijan kannatus-, mielipide- ja markkinatutkimuksissa juuri Yhdysvalloissa. Useimmat tutkijat löytävät syyt maan yhteiskunnallisesta, taloudellisesta ja kulttuurisesta rakenteesta.

Yhdysvalloissa vallitsi vahva liberalistisen demokratian ihanne, joka näki yksilöt keskeisinä yhteiskunnallisina toimijoina. Maa oli pisimmälle kehittynyt markkinatalous- ja kulutusyhteiskunta ja pisimmälle individualisoitunut massayhteiskunta. Jos ihmisiä mielittiin ohjata kuluttajina tai poliittisina kansalaisina, menetelmien piti nojata tutkimuksiin, jotka kohdistuivat yksilöihin.

Pertti Suhonen on Tampereen yliopiston tiedotusopin emeritusprofessori. Hän on käsitellyt mielipidetutkimusten syntyä ja merkitystä kirjassaan Mielipidetutkimukset ja yhteiskunta. Tampere University Press 2006.

Lisää Emil Hurjasta: Melvin G. Holli, The Wizard of Washington: Emil Hurja, Franklin Roosevelt, and the Birth of Public Opinion Polling. Palgrave 2002.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2008

Herra Raula toi Suomeen

Täkäläinen uranuurtaja tuli Helsingin Sanomista.

Suomi oli hyvin jyvällä mielipidetutkimusten uusista tuulista. Jo vuonna 1947 kunnallisvaalien alla Helsingin Sanomat julkaisi Suomen Gallupin tuloksia puolueiden kannatuksesta, ja kun vuonna 1950 maassa pidettiin ensimmäiset normaalit presidentinvaalit toisen maailmansodan jälkeen, lehti seurasi ehdokkaiden gallupsuosiota vaaleja edeltäneestä elokuusta saakka.

Oppia Yhdysvalloista

Suomen Gallup Oy:n perusti syksyllä 1945 Helsingin Sanomissa tutkimus- ja markkinointitehtävissä työskennellyt Artturi Raula. Hän oli käynyt Yhdysvalloissa tutustumassa alaan ja saanut sikäläiseltä uranuurtajalta George Gallupilta ajatuksen toiminnan aloittamisesta Suomessakin.

Mielipidetutkimusten käynnistymistä vauhditti ratkaisevasti joukkoviestimien kiinnostus. Helsingin Sanomat ja viisitoista muuta päivälehteä sitoutuivat ostamaan ja julkaisemaan tuloksia ja selostuksia. Sodan jälkeisenä pula-aikana ei tutkimuslaitosta olisikaan voitu perustaa markkinointitutkimusten varaan.

Alusta lähtien gallupien yhtenä tärkeänä kiinnostuksen kohteena olivat politiikan sisältökysymykset. Jo 1950-luvun aihepiirit kuulostavat varsin nykyaikaisilta. Silloin mitattiin kansalaisten suhtautumista muun muassa atomivoimaan, presidentin vaalitapaan, keskioluen myynnin vapauttamiseen, markan devalvointiin ja Suomen jäsenyyteen Euroopan yhteismarkkinoissa, joista sittemmin tuli Euroopan unioni.

Uutisaiheeksi 1960-luvulla

Pariin ensimmäiseen vuosikymmeneen kansan mielipiteillä ei ollut asiaa lehtien pääuutisiksi tai kommenttien kohteeksi. Esimerkiksi Helsingin Sanomat julkaisi niin Suomen Gallupin omia kuin sen ulkomailta välittämiä tuloksia pääkirjoitussivullaan, mikä sekin oli arvokas foorumi, mutta tuloksia ei juuri koskaan puntaroitu mitenkään.

Helsingin Sanomien gallupjournalismi muuttui jyrkästi vuoden 1966 eduskuntavaalien lähestyessä. Lehti alkoi itse tilata Gallupilta tutkimuksia yhteiskunnallisista mielipiteistä ja puolueiden kannatuksesta.

Niistä tehtiin näyttäviä pääuutisia uudistettuun sunnuntainumeroon, ja tuloksia pohdittiin myös pääkirjoituksissa. Näin mielipidetutkimukset saivat tärkeän sijan Helsingin Sanomien poliittisessa journalismissa.

Pian koko muu media seurasi perässä, ja myös Suomen Gallup sai kilpailijoita.

Teksti: Pertti Suhonen

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5237
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Lucid unet näen ehkä vähän samantyyppisenä kuin hypnoosin, niiden avulla voinee käsitellä asioita jotka eivät tule suoraan tietoisuuteen ja vaikuttaa siihen miten tietyt piirteet itsessään kokee. Mulla ne kuulu tiettyyn elämänvaiheeseen, olisinko ollut joku 25vuotias tjsp. Painajaisia oli, aika rajujakin jotka toistui samanlaisena lukuisia kertoja, pomppasin unissani sängyssä istumaan ja huusin ja uni vaan jatku ja jatku, näin päällekkäin unta ja todellisuutta. Kesti pitkään ennenkö uni lakkasi...
Lue kommentti