Thunderstone-bändin basisti kiinnostui opiskeluvuosinaan saatananpalvonnasta. Nyt hän tutkii uskontoja yhteisöllisenä ilmiönä Lontoon University Collegessa.

Tutustu tutkijaan -sarja

Teksti: Jarno Forssell

Mustiin pukeutunut mies seisoo leveässä haara-asennossa, heiluttaa mustia hiuksiaan ylös ja alas ja hakkaa bassonsa kieliä. Välillä hän tervehtii yleisöä nostamalla etu- ja pikkusormensa pystyyn. Käsimerkki tunnetaan pirunsarvina, ja sitä suosivat paitsi hevikulttuurin myös satanismin harrastajat.

YouTube-videossa metalliyhtye Thunderstone kisaa Suomen euroviisukarsinnoissa vuonna 2007, ja tiukan rytmin musiikkiin antaa bändin basisti Titus Hjelm.

– Titus on meistä jätkistä rockein, myös lavalla. Hän ottaa esiintymisestä kaiken irti, sanoo Thunderstonen biisintekijä ja kitaristi Nino Laurenne.

Euroviisuissa Hjelmin tinkimätön rock-asenne riitti kuitenkin vain kakkospaikkaan Hanna Pakarisen jälkeen. YouTuben kommenttisivustolla tulosta ei ymmärretä vieläkään.

"AND THEY DIDN'T WIN!?!?!?!? wtf? is wrong with people today?!?!" kirjoittaa nimimerkki MetalChild96.

Kolme friikkiä yhdessä miehessä

Helsingin Töölössä kahvilan pöytään istuu videosta tuttu mies. Käyttäytyminen on kuitenkin aivan toista kuin lavalla. Mies on kohtelias ja ystävällinen.

Teologian tohtori Titus Hjelm on tullut käymään kotikaupungissaan, sillä perheeseen syntyi kesäkuussa esikoistytär, jota on nyt esitelty sukulaisille ja ystäville.

Hjelm on työskennellyt viisi vuotta ulkomailla, ensin post doc -tutkijana Amsterdamissa ja sen jälkeen lehtorina Lontoon University Collegessa, yliopiston Slaavilaisen ja Itä-Euroopan tutkimuksen laitoksessa.

– Laitosten maantieteellinen jako tehtiin siihen aikaan, kun Suomi vielä oli osa Venäjän keisarikuntaa, Hjelm selittää Suomen-tutkimuksen sijaintia yliopistossa. Hän kehuu vuolaasti laitoksen henkeä, mutta myöntää, että tuntee joskus olevansa erilainen historioitsijoiden joukossa.

– Olen laitoksessa kolminkertainen friikki: suomalainen, uskonnon tutkija ja sosiologi.

Opetusvirassaan Hjelm vetää kymmenen viikon kursseja Suomen yhteiskunnasta ja kulttuurista. Opiskeluvuosinaan Sibelius-lukiossa historiaa, uskontoa ja elämänkatsomustietoa opettanut Hjelm kuvaa kurssejaan samantasoisiksi kuin ovat lukion kolmannen vuoden yhteiskuntatieteiden kurssit Suomessa. Samalla tasolla ei kuitenkaan ole opiskelijoiden tietämys.

– Brittilukiossa voi erikoistua hyvinkin rajattuihin alueisiin. Voi olla, ettei opiskelija hallitse edes Euroopan historiaa. Kun käsittelimme Suomen itsenäistymistä, kerroin, että Leninin johtama kansankomissaarien neuvosto tunnusti ensimmäisenä Suomen. Eräs opiskelija kysyi: "Kuka oli Lenin?"

Lähipiiri hämmentyi alasta

Helsingissä kasvaneen Titus Hjelmin nuoruuden täytti musiikki. Hän suunnitteli ryhtyvänsä rumpaliksi, mutta koti töölöläisessä kerrostalossa asetti rajoituksia, joten pojan oli tyydyttävä kitaraan. Ensimmäisessä bändissään Instigatorissa Titus alkoi soittaa heviä ollessaan vasta 12-vuotias.

– Laitoimme riman korkealle, vaikka soittotaidon kanssa oli vähän niin ja näin. Teimme keikkoja, pärjäsimme bändikatselmuksessa ja pääsimme soittamaan jopa Espan lavalle.

Bändi hajosi, kun Titus kävi Sibelius-lukiota, mutta silloin hänelläkin oli jo muita suunnitelmia. Hän liikkui samoissa piireissä Ville Valon kanssa ja soitti muun muassa Him-yhtyeen "varhaisessa inkarnaatiossa".

Musiikista ei kuitenkaan tullut ammattia. Titus halusi yliopistoon.

– Inspiraation lähteeni oli Sibelius-lukion uskonnonopettaja Seppo Nyyssönen. Valtaosa uskonnonopetuksesta kouluissa oli tunnustuksellista, mutta hän oli poikkeus. Ajattelin, että itsekin voisin ehkä saada muutosta aikaan.

Titus haki ja pääsi opiskelemaan uskontotiedettä Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Uutinen hämmensi hänen lähipiiriäänkin, sillä uskonto ei ollut perheessä tärkeässä asemassa.

– Kerran, kun mummoni oli meillä kylässä ja suustaan kova äitini kiroili, mummo sanoi, ettei noin saa sanoa, Titus opiskelee nyt teologiaa, Hjelm nauraa.

Satanismi sopi rokkarille

Ei teologinen tiedekunta Titukselle itselleenkään ollut kaikkein luontevin paikka, vaikka uskontotieteen laitos olikin tiedekunnan liberaaleimmasta päästä. Hän kuvaa itseään "kädenlämpöiseksi agnostikoksi", jolla ei ole henkilökohtaista yhteyttä mihinkään uskontoon. Tutkijalle se on osoittautunut hyväksi lähtökohdaksi.

– Kun en ole kirkon jäsen, on helppoa suhtautua tasapuolisesti eri uskontoihin. Olen tutkija, en asianosainen. En usko, että insider-näkemyksestä olisi minulle tutkijana hyötyä.

Tutkijan uralle Hjelm alkoi suuntautua kirjoittaessaan pro gradu -työtään, jonka aiheena oli saatananpalvonta suomalaisessa mediassa. Aihe kiinnosti Hjelmiä oman hevitaustan vuoksi.

– Luin hevibändien satanismikuvastoa, sanoituksia ja uhoa ironian kautta – niin kuin valtaosa faneistakin. Media oli kuitenkin tosissaan ja kuvitteli, että bändien suosio todella heijastaa saatananpalvonnan yleisyyttä.

Graduvaiheessa Titusta alkoi kiinnostaa tieteen tekemisen prosessi. Hän myös huomasi, että hänellä oli käsissään harvinaisen ajankohtainen aihe: lööppeihin nousi isoja uutisia, joihin liitettiin satanismi. Vuonna 1998 Hyvinkäällä paljastui paloittelusurma, josta puhuttiin saatananpalvojien rituaalimurhana. Seuraavien vuosien hautausmaavandalismille media etsi motiivia samasta osoitteesta.

Hjelm päätti jatkaa tutkimusta.

– Sosiaalisen luonteensa ansiosta Titus ui tutkijapiireihin kuin kala veteen, vaikka hänen ulkonäkönsä poikkesikin keskivertotutkijasta, muistelee tässä vaiheessa Hjelmiin tutustunut kollega, uskontotieteen tutkijatohtori Elisa Heinämäki.

Ura urkeni ulkomailla

Hjelmin väitöskirja "Saatananpalvonta, media ja suomalainen yhteiskunta" valmistui vuonna 2005. Sen jälkeen Hjelm käänsi tutkimustaan teoreettiseen suuntaan. Viime vuodet hän on kehittänyt sosiologista otetta, jolla voi tutkia uskontojen asemaa ja merkitystä yhteisöissä ja yhteiskunnissa. Tarkoitukseen sopii esimerkiksi kielen analysointi: miten kieli tuottaa erilaisia merkityksiä ja muokkaa todellisuutta.

– Olen pyöritellyt näitä asioita gradustani lähtien ja nyt huomaan, että työ alkaa sujua. Olen sisäistänyt asiat ja saanut niihin oman näkökulmani, joka ei ole vain tiivistelmä muiden ajatuksista.

Nykyiseen virkaansa Hjelm valittiin neljä vuotta sitten. Hän pitää paikan saamista tähänastisen uransa huippukohtana.

– En halua brassailla suurena ulkomaankävijänä, joka on jättänyt tuohivirsut taakseen, mutta Lontoossa olen huomannut, kuinka marginaalissa Helsingissä olin.

Elisa Heinämäki ei yllättynyt kuullessaan Hjelmin lähtevän ulkomaille.

– Oli johdonmukaista, että hän lähti edistämään uraansa muualle, sillä uskontotieteilijöiden etenemismahdollisuudet ovat Suomessa huonot. Titus on aina ollut uratietoinen rokkijätkäimagonsa takana, Heinämäki sanoo.

Ideoi uutta jopa liikaa

Hjelmin tutkimustyötä hidastaa pari seikkaa. Lehtorin opetusvelvollisuus pitää hänet kiireisenä, ja nuoren isän rooli vie vapaa-ajan. Tieteellisten artikkelien ja kirjojen kirjoittaminen kasaantuu viikonloppuihin, ja rästitöiden määrä tahtoo kasvaa.

– Pöydälläni on aina pino keskeneräisiä töitä. Välillä aivot ovat ihan muusina, ja teen joka aamu listan siitä, mitä minun pitää päivän aikana tehdä.

Titus Hjelm myöntää, että valmistuvista projekteista ei ennätä edes nauttia, kun pitää sännätä seuraavaan. Hän sanoo yrittäneensä tyttärensä synnyttyä rauhoittaa tilannetta, lyhentää "to do" -listaa ja vastata uusiin ehdotuksiin kieltävästi.

– Minulla on kuitenkin yksi paha tapa, vilkas mielikuvitus. Ideoin koko ajan, mitä uutta voisin tehdä, ja saatan ehdottaa ideoitani kustantajille. Kun sopimus on allekirjoitettu, huomaan, että asialle pitäisi tehdäkin jotain.

Painetta tulee myös yliopistomaailmasta. Hjelm on opetusvirassa, mutta ylempiin virkoihin edellytetään kokemusta tutkimusprojektin vetämisestä.

– Olen viime aikoina kirjoittanut teoriaa, nyt pitäisi päästä taas tekemään jotakin empiiristä.

Musiikki tarjoaa henkireiän

Kaikkein lähimmäs todellista empiriaa, aitoa kokemusta, Titus Hjelm pääsee esiintymislavalla. Thunderstonen riveissä hän on kiertänyt Suomea, Keski-Eurooppaa, Venäjää, Englantia ja Yhdysvaltoja. Bändikaveri Nino Laurenne uskoo, että rokkihommat ovat Titukselle henkireikä tutkijan työn lomassa.

– Pitkillä kiertueilla täytyy osata heittää tietynlainen moodi päälle. Voisi kuvitella, ettei sitä osaisi Tituksen taustalla, mutta välillä hän on porukan sekopäisin, Laurenne kiittää.

Thunderstonella on takanaan viisi albumia, joista viimeisin Dirt Metal julkaistiin kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen bändi on viettänyt hiljaiseloa. Titus on kuitenkin musisoinut lontoolaisen blueskokoonpanonsa kanssa lastenhoidon ohessa.

– Intohimoni olisi tehdä omaa musiikkia hyvien tyyppien kanssa, mutta hyvin harva pystyy elättämään itsensä niin. Asuntolainan lyhentämistä ajatellen muusikon ura olisi minulle vähiten mieluisa vaihtoehto.

Entä jos Thunderstonen seuraava levy olisi täydellinen hitti?

– Tarttuisin mahdollisuuteen ja ottaisin pari vuotta vapaata tutkijan työstä. Minun alallani julkaisut yleensäkin viivästyvät useamman vuoden, Hjelm hymyilee.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2011

Titus HjelmIkä: 37 Arvo: teologian tohtori, lehtori Yliopisto: University College London Laitos: SSEES, School for Slavonic and Eastern European Studies Tutkimusala: uskontososiologiaHarrastukset: hevimusiikki1974 syntyy Helsingissä ja saa nimen Jan Titus Olivier Hjelm.1986 perustaa Instigator-bändin.1999 valmistuu teologian maisteriksi.2000 liittyy Thunderstone-bändiin.2005 väittelee Helsingin yliopistossa tohtoriksi satanismista mediassa.2007 osallistuu Thunderstonen kanssa Suomen euroviisukarsintoihin ja aloittaa lehtorina Lontoon University Collegessa.2011 tulee isäksi. Perheeseen syntyy esikoistyttö.

Media ryhmitti muslimit, muttei muita

Teologian tohtori Titus Hjelm tutkii uskontojen asemaa yhteiskunnassa. Väitöskirjansa hän teki saatananpalvonnasta mediassa.

Esittääkö media uskonnon aina negatiivisessa valossa?– Voittopuolisesti, mutta poikkeuksiakin on. Esimerkiksi 1990-luvun laman aikana kirkko ruokakeräyksineen näyttäytyi hyväntekijänä ja hyvinvointivaltion tukijana.

Suhtautuvatko suomalaiset mediat uskontoon samoin vai eri tavoin?– Media on aika neutraali. Erot ovat pieniä eivätkä noudata maantieteellisiä tai poliittisia rajoja. Muualla Euroopassa vaihtelua on paljon. Joissakin maissa on uskonnollista lehdistöä, jossa oma uskontokunta ei koskaan näyttäydy ongelmana.

Näkyykö kulttuurinen monipuolistuminen käsittelytavoissa?– Kun Suomeen 1990-luvulla tuli ensimmäinen näkyvä muslimivähemmistö, somalit, median piti ottaa uskonto vähän enemmän tosissaan. Nyt islam liitetään erilaisiin ryhmiin, mutta muihin uskontokuntiin tai uskonnottomiin ei asennoiduta niin. Puhutaan muslimimaahanmuuttajista, mutta ei kristityistä tai ateistimaahanmuuttajista.

Miten hyvin media on perillä uskonnoista?– Olin väitöskirjaa tehdessäni tekemisissä toimittajien kanssa ja huomasin, että tietämys on aika ohut. Britanniassa kaikilla suurilla medioilla on omat uskontoon erikoistuneet toimittajansa, sillä maassa on kauan ollut isoja uskonnollisia vähemmistöjä. 

Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

 

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018