Holokausti viimeisteltiin Auschwitzissa. Siellä murhattiin noin 900 000 juutalaista, heistä puolet unkarilaisia, joita tässä saapuu leiriin toukokuussa 1944. Kuva:  Auschwitz Album/Wikimedia Commons
Holokausti viimeisteltiin Auschwitzissa. Siellä murhattiin noin 900 000 juutalaista, heistä puolet unkarilaisia, joita tässä saapuu leiriin toukokuussa 1944. Kuva: Auschwitz Album/Wikimedia Commons

Syksyllä 1941 Itä-Euroopassa pääsi piru irti. Kolme vuotta myöhemmin kuusi miljoonaa juutalaista oli kuollut. Kuinka tällainen kansanmurha oli mahdollinen?

Historioitsija Karl Schleunesia lainaten: ”Tie holokaustiin oli mutkikas.” Joukkotuhon primus motor oli palavasieluinen antisemiitti Adolf Hitler, joka ilmaantui Saksan poliittiseen elämään 1920-luvun alussa. Vuosikymmenen puolivälissä hän julisti Taisteluni-kirjassaan, että juutalaisen rodun tuhoa¬minen on arjalaisen rodun elinehto. Kyseessä oli henkiinjäämiskamppailu. Joko he tai me.

Juutalaisvastaisuus ei ollut Hitlerin keksintö. Kristillinen kirkko ahdisteli juutalaisia vääräuskoisina jo Rooman valtakunnassa 300-luvulla. Keskiajalla monet Euroopan kaupungit häätivät heidät alueiltaan. 1840-luvulla saksalainen filosofi Bruno Bauer palasi teemaan ja vaati pamfletissaan Die Judenfrage, että juutalaiskysymys on ratkaistava ja juutalaiset karkotettava Saksasta.

Bauerin pamfletti sopi maailmaan, jossa uudet rotuteoriat nostivat päätään. Juutalaisten vahingollisia luonteenpiirteitä korostanut rotuantisemitismi saikin jalansijaa niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa, mutta Saksassa asia ei jäänyt tähän. Siellä juutalaisista tehtiin poliittinen ongelma ja antisemitismistä tuli poliittinen ideologia.

Ensin tehokas eristys

Adolf Hitlerin puheet lankesivat hedelmälliseen maaperään. Ensimmäinen maailmansota oli päättynyt Saksan nöyryytykseen, ja keisarikunnan raunioille syntyneessä Weimarin tasavallassa menestyivät ääriliikkeet. Antisemitisminkään edistämiseen ei tarvittu äänekästä propagandaa. Hitler sai nopeasti kannatusta, ja 1933 hän nousi valtakunnankansleriksi.

Hitler alkoi luoda Volksgemeinschaftia, saksalaista yhteisöä, josta piti siivota kaikki sopimaton pois. Uusilla laeilla rajoitettiin juutalaisten mahdollisuuksia ammatin harjoittamiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden saksalaisten kanssa. Juutalaiset eristettiin tehokkaasti yhteiskunnasta.

Signaali oli vahva: juutalaiset näyttivät epäilyttäviltä ja vaarallisilta niistäkin, jotka eivät kannattaneet kansallissosialistista Saksaa. Sortotoimien vastaiset soraäänet vaimenivat, kun kirkkokaan ei asettunut poikkiteloin. Volksgemeinschaftista tuli kansallinen suurponnistus, johon kaikkien kunnon saksalaisten piti osallistua.

Rotuopista rotumystiikkaan

Saksalaisen veren puhtautta vaalimaan tarvittiin myös tieteen apua. Tiede kaikissa muodoissaan puettiin kansallissosialistiseen pakkopaitaan todistamaan arjalaisen rodun ylivertaisuutta ja juutalaisten sille aiheuttamaa uhkaa.

Natsien toiveista huolimatta erityisesti luonnontieteilijät joutuivat umpikujaan todistellessaan rotuteorioita oikeiksi. Nopeasti todistamisen taakka siirtyikin yhteiskuntatieteilijöille ja humanisteille. Rotuoppi muuttui rotumystiikaksi, jossa Führerin tai natsipuolueen kanta ratkaisi, jos tieteen tulokset osoittautuivat ristiriitaisiksi. Tieteellisen metodin rotumystiikan toteuttamiseksi natsit löysivät eugeniikasta, 1800-luvun lopulla kehitetystä valikoivasta rodunjalostuksesta.

Eugeniikkaa oli kahdenlaista: hyvien yksilöiden lisääntymistä kannustavaa positiivista ja omalle rodulle haitallisen aineksen eliminoivaa negatiivista. Saksassa huomio kohdistui negatiiviseen.Jo vuonna 1933 sterilointilaki antoi lääkäreille laajat oikeudet steriloida potilaan ilman tämän suostumusta. Pian viranomaistahot laskivat, että 5–30 prosenttia Saksan väestöstä pitää steriloida rotuhygienian nimissä. 1930-luvun kuluessa lain nojalla steriloitiin 300 000 saksalaista. Ensimmäiset uhrit olivat romaneja, vankeja ja prostituoituja.

Lääkärit hylkäsivät elämän

Seuraava askel oli radikaalimpi. Keskusteltavaksi tuli eutanasia. Sen tarvetta perusteltiin taloudellisilla hyödyillä. Miksi syytää satoja miljoonia mielisairaiden hoitoon, kun samaan aikaan terveet mutta työttömät elävät almuilla?

Ennakkotapaukseksi nousi kehitysvammaisen vauvan Gerhard Kretschmarin kohtalo. Hitlerin kanslia sai armomurha-anomuksen vauvan vanhemmilta, ja Hitler lähetti oman henkilääkärinsä Karl Brandtin selvittämään tilannetta. Vauva tapettiin heinäkuussa 1939.

Tapauksen jälkeen Hitler nimitti lääkärinsä organisoimaan lasten eutanasiaohjelman. Radikalisoituneista lääkäreistä koostunut paneeli hyväksyi suunnitelman ja hylkäsi alan perinteisen ohjenuoran elämän pyhyydestä. Ohjelmassa tapettiin 6 000 lasta.

Pian ohjelma laajeni täysi-ikäisiin vammaisiin. Heitä kaasutettiin hengiltä erityisissä keskuksissa. Operaation byrokratia toteutettiin Hitlerin kanslian alaisuudessa osoitteessa Tiergartenstrasse 4. Siitä muodostui ohjelmalle koodinimi T4. Yli 70 000 ihmistä murhattiin.

Eutanasiamurhat raivasivat tietä yhä radikaalimmille ajatuksille, jotka lopulta johtivat holokaustiin. 

Kilpailu laajensi keinoja

Vuosina 1938–1941 natsi-Saksan juutalaispolitiikka byrokratisoitui. Juutalaisille määrättiin jatkuvasti uusia kieltoja. Reinhard Heydrichin johtamassa natsien poliisivirastossa RSHA:ssa juutalaispolitiikka, Judenpolitik, nousi keskeiseen asemaan.

Moni muukin taho halusi päästä osalliseksi juutalaiskysymyksen hoidosta. Lähes kaikkiin ministeriöihin syntyi oma juutalaisasioista vastaava osastonsa.

Poliisivirasto ja ministeriöiden erikoisosastot kilpailivat keskenään Hitlerin hyväksynnästä. Kilpailu suosi kyvykkäitä ja häikäilemättömiä ajattelijoita, jotka halusivat luoda uraa ja tulla palkituksi. Niinpä se tuotti mitä moninaisimpia ehdotuksia juutalaisongelman hoitoon.

Hitler itse ei koskaan antanut suoraa käskyä tuhota juutalainen rotu. Hän teki juutalaisvastaisen kantansa selväksi, mutta muiden tehtäväksi jäi ratkaista keinot. Niitä löytyi, kun Hitlerin alaiset ”työskentelivät Führeriä kohti”.

Natsienergia vapautuu

Varsinainen sytyke käydä täydellä voimalla juutalaisten kimppuun saatiin marraskuussa 1938, kun juutalaisnuorukainen Herschel Grynszpan ampui Saksan Pariisin-lähetystösihteerin. Kahta vuorokautta myöhemmin natsit toteuttivat ”kristalliyön”, juutalaisiin kohdistuneen rajun hyökkäyksen.

Kaikkialla Saksassa tuhottiin juutalaisten omaisuutta, 236 juutalaista surmattiin ja 30 000 pidätettiin ja lähetettiin keskitysleireihin, joita oli vuodesta 1933 lähtien perustettu poliittisten vankien ja muiden ei-toivottujen kansalaisten säilömiseen.

Kristalliyö vapautti saksalaiseen mentaliteettiin juurtuneen juutalaisvastaisen ”natsienergian”. Väkivaltaisuuksiin osallistui huomattava määrä tavallisia kansalaisia.

Samalla natsit tulivat mittauttaneeksi, mitä muu maailma ajattelisi Saksan tavasta hoitaa juutalaiskysymystä. Kun se ei puuttunut maan juutalaispolitiikkaan, natsihallinnossa alettiin etsiä yhä brutaalimpia toimenpiteitä. Aika oli niille kypsä, ja toisen maailmansodan syttyminen vauhditti asiaa.

Kun Saksa syyskuussa 1939 valtasi Puolan, se päätti järjestää tilaa ulkosaksalaiselle väestölle ja alkoi ajaa juutalaisia pois asuinsijoiltaan. Puolan Niskoon lähelle Lublinia kaavailtiin suurta reservaattia Saksan ja Itävallan 300 000 juutalaiselle. Nisko-suunnitelma uskottiin nousevan kyvyn Adolf Eichmannin käsiin, mutta se kariutui hallintovirastojen keskinäiseen nahisteluun.

Vuonna 1940 innostuttiin ulkoministeriön hankkeesta sijoittaa juutalaiset Madagaskariin. Kaikki virastot pitivät ratkaisua hyvänä. Tämäkin operaatio epäonnistui, koska Saksa ei kyennyt valloittamaan Britanniaa eikä laivakuljetuksia Afrikkaan siksi voitu pitää turvallisina.

Itään murhaohjelma

Juutalaiskysymys tarvitsi väliaikaisen ratkaisun. Heydrichin määräyksestä kaupunkeihin perustettiin gettoja, joihin juutalaiset voitiin eristää odottamaan toistaiseksi tuntematonta määränpäätä ”jossain idässä”.

Kesäkuussa 1941 Saksa käynnisti Barbarossa-suunnitelman, hyökkäyksen Neuvostoliittoon. Armeija eteni salamavauhtia syvälle itään, ja saksalaisten vallan alle jäi valtava määrä juutalaisia.

Hitler oli jo keväällä määrännyt, että Saksan käsiin joutuvat juutalaiset piti tappaa. Samoin ohjeisti Heydrich, ja Hitlerin luottomies Heinrich Himmler tarkensi, ettei naisten, lasten ja vanhusten tappamista tarvinnut välttää.

Syksyn kuluessa 900 000 juutalaista ammuttiin, nuijittiin, kaasutettiin tai räjäytettiin hengiltä eri puolilla Itä-Eurooppaa. Myös arjalaisen rodun puhtautta uhanneet romanit, homot, kehitysvammaiset ja kommunistit kokivat saman kohtalon.

Itärintaman menestyksestä huumaantunut Hitler suunnitteli laajentavansa juutalaisohjelman koko Eurooppaan. Se ei silti ollut vielä tuhoamiskäsky. Käytännön toimiksi ajatus muuttui, kun keskitason suorittajaporras alkoi toimia ”Führeriä kohti”.

Päätös syntyi vaivihkaa

Konkreettiset askeleet kohti ”lopullista ratkaisua”, jokaisen juutalaisen murhaamista, otettiin syyskuun 16:nnen ja lokakuun 25. päivän välisenä aikana.

Hitler ja Himmler tapasivat 16. syyskuuta. Hitler sanoi haluavansa tyhjentää koko Saksan juutalaisista. 10. lokakuuta Heydrich ilmoitti, että Saksan juutalaiset kuljetetaan jo ennestään täysiin gettoihin Lodziin, Riikaan ja Minskiin.

Samoihin aikoihin Himmler tapasi Lublinin alueen SS-joukkojen fanaattisen hallintopäällikön Odilo Globocnikin. Tapaamisen jälkeen Himmler hyväksyi ensimmäisen tuhoamisleirin perustamisen.

Leiriä alettiin rakentaa Belzeciin Puolan itärajan tuntumaan. Samalla natsit kiertelivät pitkin maata etsimässä lisää paikkoja uusille tuhoamisleireille. Myös tehokkaan murhametodin löytäminen oli tähtäimessä. T4-ohjelmasta tutuksi tullutta kaasua tutkittiin nyt kiivaasti.

Loka-marraskuun vaihteeseen tultaessa oli olemassa jonkinlainen päätös kaikkien Euroopan juutalaisten hävittämisestä. Juutalaisasioista vastaavat virastot kiistelivät kuitenkin edelleen siitä, millä tavoin operaatio hoidetaan.

20. tammikuuta 1942 Heydrich kutsui virastojen johtajat koolle Wannseehen. Samalla hän saattoi osoittaa, että juuri hänen johtamansa RSHA ohjasi holokaustin toteuttamista.

Kokous ei jättänyt jälkeensä kirjallista käskyä ”lopullisesta ratkaisusta” – eikä sitä varsinaisesti koskaan annettukaan. Sen sijaan Wannseesta tuli byrokraattinen läpimurto. Virastojen väliset suhteet selkeytettiin, ja nyt kukin tiesi, mikä oli oma asema valtakunnan juutalaispolitiikassa. 

Tappaminen teollistuu

Holokausti alkoi toimia toden teolla. Maaliskuussa 1942 Belzecistä tuli ensimmäinen kiinteillä kaasukammioilla varustettu kuolemanleiri. Jo tätä ennen siellä murhattiin 530 000 Itä-Galitsian juutalaista kaasuvaunuissa.

Pian huomattiin, ettei kaasukammioiden kapasiteetti riittäisi mihinkään. Puolan getoissa odotti 2,3 miljoonaa juutalaista.

Niinpä rakennettiin tuhoamisleiri Sobiboriin. Kesäkuussa alkoivat Treblinkan rakennustyöt. Treblinkan komendantti Franz Stangl näytti, mitä teollinen murhaaminen on. Kaasukammiot käynnistettiin kello kahdeksan aamulla, ja tarkan aikataulun mukaisesti päivässä kaasutettiin 12 000 ihmistä.

Holokaustin kiivain vaihe kesti vuoden 1942 helmikuusta kesäkuuhun. Tänä aikana päivässä kuoli 30 000 juutalaista. Vuoden 1943 loppuun mennessä – siis ennen kuin Auschwitz nousi lopullisen ratkaisun keskiöön – tuhottavaksi kerätyistä juutalaisista oli murhattu jo noin 75 prosenttia.

Holokausti viimeisteltiin Auschwitzissa. Se jatkoi toimintaansa vielä silloin, kun muut kuolemanleirit oli lakkautettu. Sekä Treblinkassa että Auschwitzissa tuhottiin arviolta 800 000–900 000 juutalaista.

Ei alkua, ei loppua

Kaikkiaan holokaustissa murhattiin noin 5,8 miljoonaa juutalaista ja noin 500 000 romania sekä muita ”ei-toivottuja” ihmisiä homoista Jehovan todistajiin. Holokaustilla ei ole alkamis- eikä loppumispäivää, vaikkakin tuho toteutettiin valtaosin vuosina 1941–1945.

Holokaustista on tullut eurooppalainen trauma, joka elää yhä. Hitler-tutkija Ian Kershaw kiteyttää holokaustin tehokkaasti: ”Viha rakensi tien Auschwitziin, mutta se päällystettiin välinpitämättömyydellä.” 

Mika Remes on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Holokaustista lisää: Antero Holmila, Holokausti. Atena 2010.

Julkaistu Tiede -lehdessä 6/2011

Holokausti levisi koko Eurooppaan

Natseja auttoivat sadattuhannet,
elleivät miljoonat ihmiset eri maissa.

Holokausti oli saksalaisten vetämä suuri projekti, johon Saksan liittolaiset ja valloitettujen alueiden myötämieliset osallistuivat vaihtelevalla intensiteetillä ja vaihtelevista syistä, sanoo holokaustin historiaa selvittänyt tutkijatohtori Antero Holmila Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksesta.

– Kaikkialla kuitenkin laskettiin, että juutalaisten murhaamisesta koituu enemmän taloudellista hyötyä kuin haittaa. Usein juuri taloudellinen hyöty oli se ratkaiseva tekijä, joka liikutti ihmisiä, Holmila arvioi.

Holokausti on ennen kaikkea juutalaisten joukkomurha, mutta Holmilan mielestä siitä ei pidä erottaa satojentuhansien slaavien ja romanien kansanmurhaa.

– Kaikki nämä tuhot olivat palasia isommassa pelissä, jonka tavoitteena oli arjalaisen rodun johtama Eurooppa. Juutalaiset piti hävittää täydellisesti ja muiden rotujen palvella arjalaisia. Hierarkiassa alimpana olivat slaavit, Holmila selvittää.

Poliitikot ovat löytäneet holokaustista myös opetuksen: se herätti maailman humaaniuteen ja yhteisöllisyyteen. Historioitsijat näkevät useimmiten vain tuskaa ja kärsimystä.

– Holokaustin historia ei sisällä suurta opetusta, sillä ei ole onnellista loppua, eivätkä sen uhrit puhu, Holmila sanoo.

 

Holokaustin uhrit eri maissa

Ranska 76 000–90 000

Ranskan miehityshallinto osallistui aktiivisesti juutalaisten etsintään. 20 prosenttia juutalaisista kuoli keskitysleireillä.

Italia 6 000–8 000

Liittolaisuudesta huolimatta Italia ei luovuttanut juutalaisiaan. Sodan lopulla Saksa sai lähetetyksi heitä keskitysleireille, mutta yli 80 prosenttia juutalaisväestöstä pelastui.

Saksa 160 000–180 000

Natsien noustessa valtaan vuonna 1933 Saksassa asui 522 000 juutalaista. Ennen maailmansotaa noin 300 000 muutti pois. Syksyllä 1941 juutalaisia alettiin kuljettaa Puolaan gettoihin ja 1942 tuhoamisleireille. Keväällä 1943 Saksassa oli alle 20 000 juutalaista. Osa selvisi, koska oli naimisissa ei-juutalaisen kanssa.

Belgia 29 000–40 000

Maan juutalaisväestöstä tuhottiin noin 60 prosenttia.

Hollanti 105 000

Juutalaisväestöstä tuhoutui 75 prosenttia, mikä on korkein suhteellinen osuus Länsi-Euroopassa. Murhat tehtiin lähinnä Auschwitzissa.

Itävalta 65 000

Itävalta liitettiin Saksaan 1938 ja juutalaisia alettiin karkottaa, pidättää ja kuljettaa Saksaan ja Puolaan. Yli 120 000 juutalaista lähti maasta, leireillä heitä murhattiiin 65 000.

Kroatia 25 000–26 000

Kroatian natsimielinen nukkevaltio syntyi Saksan miehitettyä Jugoslavian. Juutalaisten tuhoamisen hoitivat brutaaliudestaan tunnetut ustaša-joukot.

Albania 600

Albanian juutalaisyhteisö oli pieni. Vuosina 1941–1943 leireille lähetettiin noin 600 juutalaista, joista osa oli Kosovon alueelta.

Kreikka 54 000

Saksa ja Bulgaria miehittivät Kreikan keväällä 1941. Noin 70 000 juutalaisesta arviolta 54 000 murhattiin. Thessalonikin suuresta juutalaisyhteisöstä 46 000 lähettiin Auschwitziin.

Tanska 53

Kun Saksa 1943 päätti  ratkaista Tanskan juutalaiskysymyksen, suurin osa maan 7 000 juutalaisesta autettiin Ruotsiin. Theresienstadtin leirille lähetettiin 481 juutalaista, joista 53 kuoli.

Slovakia 60 000–75 000

Slovakia julistautui itsenäiseksi samalla kun Saksa miehitti muun Tšekkoslovakian. Maa lähetti juutalaisia oma-aloitteisesti keskitysleireille. 80 prosenttia juutalaisväestöstä murhattiin.

Unkari 380 000

Unkari pyrki suojelemaan juutalaisiaan. Kun Saksa lopulta miehitti maan, 440 000 juutalaista lähetettiin Auschwitziin. Heistä 60 000 selvisi hengissä.

Bulgaria 14 000

Maa oli Saksan liittolainen mutta suojeli juutalaisiaan. Valloitettuaan Makedonian ja Traakian Bulgaria lähetti niiden juutalaisia tuhottavaksi Treblinkaan.

Puola 3 000 000

Puola oli gettoineen ja tuhoamisleireineen holokaustin päänäyttämö. Puolassa oli myös Euroopan suurin juutalaisväestö. 3,3 miljoonasta juutalaisesta 3 miljoonaa murhattiin.

Romania 400 000

Lähes kaikki murhasi maan oma armeija vuosina 1941 ja 1942. Hyökkäysjoukkojen raivo kulminoitui Odessassa, jossa kahdessa päivässä teurastettiin 19 000 juutalaista ampumalla ja elävältä polttamalla.

Liettua 195 000

Paikalliset antisemiitit panivat toimeen useita verilöylyjä. Vilnan ulkopuolella teloitettiin jo vuoden 1941 lopulla 22 000 ihmistä. Puhdistuksista selvisi hengissä 7 000 juutalaista.

Latvia 60 000

Joukkotuho toteutettiin valtaosin omin voimin. Juutalaiset teloitti Viktors Arajsin johtama pahamaineinen sotilasosasto.

Viro 1 000

75 prosenttia juutalaisista pakeni Neuvostoliittoon. Vajaa tuhat Viroon jäänyttä teloitettiin. Likaisen työn tekivät Viron poliisijoukot. Lokakuussa 1942 Saksa julisti Viron ensimmäiseksi juutalaisista vapaaksi maaksi.

Norja 771

Kun Saksa miehitti Norjan, juutalaisia pääsi piiloutumaan maaseudulle ja pakenemaan Ruotsiin. Joidenkin tietojen mukaan 2 100 juutalaista lähetettiin Auschwitziin. Tiedossa on, että 771 murhattiin leirillä.

Suomi 59

Suomi ei luovuttanut omia juutalaisiaan, mutta lähetti kahdeksan juutalaispakolaista Viroon ja toimitti eri yhteyksissä saksalaisten käsiin neljä lisää. Suomi luovutti myös 47 juutalaista sotavankia.

Neuvostoliitto 1 245 000

Neuvostoliitossa juutalaisia oli etenkin Ukrainassa ja Valko-Venäjällä. Saksalaisilla ei ollut ongelmia löytää yhteistyökumppaneita tappamaan heitä. Suuri osa kuoli paikallisissa verilöylyissä.

 

Holokaustin kolme arkkitehtia

Heinrich Himmler (1900–1945) syntyi Münchenissä ja opiskeli laboratorioteknikoksi. Natsipuolueeseen hän liittyi jo 1923. Himmler sai Hitlerin luottomiehenä haltuunsa Saksan osavaltioiden poliisit ja lopulta Gestapon. Himmleristä tuli Hitlerin visiota toteuttava holokaustin ylin arkkitehti. Hän teki itsemurhan toukokuussa 1945 sen jälkeen kun britit pidättivät hänet.

Reinhard Heydrich (1902–1942) kasvoi patriooottisessa katolilaisessa kulttuurikodissa. Hänen isänsä oli säveltäjä Richard Heydrich. Nuori Reinhard liittyi laivastoon ja eteni upseeriksi. Ura katkesi 1931 kolmiodraaman takia. Himmler värväsi lahjakkaan miehen kehittämään natsien vakoilukoneistoa. Heydrich nousi juutalaispolitiikan keskiöön turvallisuusviraston RSHA:n johtajana. Tšekkipartisaanit murhasivat hänet kesällä 1942.

Adolf Eichmann (1906–1962) oli syntyään itävaltalainen ”perusantisemiitti”, jolla oli kuitenkin juutalaisia liiketuttuja. 1935 hän liittyi turvallisuuspoliisiin saadakseen nostetta uralleen. Holokaustia valmistellut Heydrich huomasi Eichmannin organisointikyvyt, ja hänestä tuli tärkeä operatiivinen toimija. Sodan jälkeen Eichmann onnistui pakenemaan vankileiriltä Argentiinaan. Israelin tiedustelujärjestö Mossad pääsi jäljille ja kaappasi hänet Israeliin 1960. Siellä oikeus langetti hirttotuomion.

 

Holokausti-sanan merkitys
laajeni uhrista tragediaan

Holokausti juontuu kreikankielisen Vanhan testamentin sanasta holokauston ja tarkoittaa Jumalalle annettua polttouhria.

Tästä termi laajeni 1900-luvun alkupuolella suureen tuhoon tai tragediaan.

Yhdysvalloissa holokaustiksi kutsuttiin Minnesotan suuria metsäpaloja, ja englanninkielinen maailma viittasi holocaust-sanalla myös armenialaisväestön hävitykseen Turkissa.

Toisen maailmansodan holokausti tarkoittaa juutalaisten, romanien ja monien muiden Euroopan kansanryhmien joukkomurhaa. Natsien maailmankuvassa juutalaisilla oli erityinen asema, minkä vuoksi natsivallan murhaavin voima kohdistui heihin.