Miehillä kodin vaikutus on käytännössä nolla. Uusimman tutkimuksen mukaan seksuaalinen suuntautuminen määräytyy pitkälle ennen syntymää.




Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2008

Kun homoseksuaalisuudelle etsitään syitä, heteroseksuaalisuus mielletään helposti luonnolliseksi lähtökohdaksi. Tämä saattaa ylläpitää syrjiviä asenteita, huomauttaa Setan puheenjohtaja Juha Jokela, kun kerron juttuaiheestani.

Minkään inhimillisen ei kuitenkaan pitäisi olla tieteelle vierasta - ei edes kysymyksen siitä, mitkä tekijät selittävät seksuaalisen suuntautumisen vaihtelua. Näin muotoiltuna kysymys ei syrji sen enempää homoja, lesboja, heteroita kuin biseksuaalejakaan.

Vielä 1960-luvulla vallitseva teoria oli psykoanalyyttinen: sen mukaan homoseksuaalisuus olisi psykoseksuaalisen kehityksen häiriö, jonka aiheuttavat ylihuolehtiva äiti ja poissa oleva isä. Monelle homolle ja lesbolle uudemmat teoriat homoseksuaalisuuden synnynnäisyydestä ovat olleet vapauttavia: kyse ei olekaan kehityksen kieroumasta, josta pitäisi jotenkin "eheytyä".


Vain osaksi geneettistä...

Tuoreessa ruotsalaisessa kaksostutkimuksessa (ks. Tiede 8/2008, s. 7) geenit selittivät 35 prosenttia miesten seksuaalisen suuntautumisen vaihtelusta. Yhteisen ympäristön vaikutus oli vain prosentti, eli käytännössä nolla, ja yksilöllisen hämmentävän väkevä: 64 prosenttia.

Myös lesbous kytkeytyi vahvasti yksilölliseen ympäristöön - sen selitysarvo oli 66 prosenttia - mutta myös yhteinen ympäristö nousi esiin ja vei nimiinsä 16 prosenttia. Perimä oli vain hieman vahvempi: 18 prosenttia lesboudesta kytkeytyi geeneihin.

Yksilöllinen ympäristö - tai ei-jaettu, kuten käyttäytymisgeneetikot sanovat, on kokoelma satunnaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat vain toiseen kaksosista. Sellainen voi olla esimerkiksi mutaatio, altistus jollekin kemikaalille varhaislapsuudessa tai yksilölliset elämänkokemukset, esimerkiksi ensimmäiset seksikokemukset.

Yhteinen ympäristö taas tarkoittaa sitä, että molemmat kaksoset ovat kokeneet yhteisen perhetaustan ja kasvatuksen suurin piirtein samalla tavalla: jos äiti on taipuvainen ylihuolehtivaisuuteen, hän on todennäköisesti ollut ylihuolehtiva kakkia lapsiaan kohtaan.


...mutta sittenkin synnynnäistä

Joissakin aiemmissa kaksostutkimuksissa geenien selittävä osuus on ollut suurempi. Eikö homous sitten olekaan voittopuolisesti synnynnäistä - siis jotakin, mikä nuoruudessa ennemminkin tiedostetaan kuin mihin kasvetaan?

Ei pidä vetää yhtäläisyysmerkkejä geneettisen, synnynnäisen ja biologisen välille. Niin jaetut kuin yksilöllisetkin ympäristövaikutukset voivat olla yhtä hyvin biologisia kuin kokemuksista opittuja.

Eivätkä kaikki synnynnäiset piirteet ole geneettisiä. Seksuaaliseen suuntautumiseen vaikuttavat myös olot kohdussa. Jos vaikutus kohdistuu samalla tavalla molempiin kaksosiin, se näkyy tutkimuksissa yhteisen ympäristön sarakkeessa. Jos vaikutus on erilainen, se näkyy yksilöllisen  ympäristön osuudessa.

Kohtuvaikutuksen puolesta puhuivat ensi kerran 1990-luvun lopulla tehdyt havainnot, joiden mukaan jokainen isoveli lisää homoseksuaalisuuden todennäköisyyttä noin kolmanneksella. Jukolan Eeron homoseksuaalisuuden todennäköisyys olisi siis ollut yli viisinkertainen suhteessa Etelä-Hämeen keskimääräiseen homoseksuaalisuuden esiintyvyyteen.

Syyksi tutkijat epäilevät poikasikiön äidissä aiheuttamaa immuunivastetta, joka vahvistuu jokaisen poikalapsen odotuksessa. Immuunivaste vaikuttaa sitten myöhempien poikasikiöiden aivojen miehistymiseen.


Aivot todistavat samaa

Myös aivotutkimus puhuu sen puolesta, että seksuaalinen suuntautuneisuus on jo pitkälle määräytynyt ennen syntymää.

Kesäkuussa julkaistiin ruotsalaistutkimus, jossa verrattiin eräiden aivoalueiden symmetriaa ja toiminnallisia yhteyksiä. Näiden alueiden tiedetään kehittyvän lopulliseen muotoonsa ennen syntymää. Ne eivät myöskään ole alttiita muuttumaan myöhemmin sen enempää fyysisten kuin psyykkisten tekijöiden vaikutuksesta.

Magneettikuvissa homojen ja lesbojen aivot muistuttivat enemmän vastakkaisen kuin oman sukupuolen heteroseksuaalisten aivoja. "Tämä on tähän mennessä vankin näyttö homoseksuaalisten ja heteroseksuaalisten koehenkilöiden aivojen eroista", kirjoitti neurotutkija Ivanka Savic Pnas-lehden artikkelissa.

Stereotypioidenkin mukaan homot ovat naismaisia, mutta tutkimuksissa homoseksuaalisuudesta ei ole löytynyt kytköstä transsukupuolisuuteen. Sukupuoli-identiteetti ja seksuaalinen suuntautuminen ovat siis toisistaan riippumattomia ulottuvuuksia.


Homofobiakin luonnollista?

Voisi ajatella, että mitä paremmin homoseksuaalisuuden synnynnäisyys ymmärretään, sitä vähemmän näihin seksivähemmistöihin kohdistuisi syrjintää ja ennakkoluuloja. Homofobia katoaisi vähitellen valistuksen myötä.

Ihmisillä on kuitenkin paha tapa yleistää omat inhonsa kaikkia koskeviksi moraalisäännöiksi. Ihmiset ovat yleensä taipuvaisia tuomitsemaan sisarusten väliset seksisuhteet silloinkin, kun nämä muuten toimisivat vastuullisesti, siis harrastaisivat ehkäisyä ja niin edelleen. Tätä inhonsävytteistä, luontaista vastenmielisyyttä seksiin lähisukulaisten kanssa kutsutaan suomalaisen sosiologin Edvard Westermarckin mukaan Westermarck-efektiksi.

Ne, jotka ovat kasvaneet vastakkaista sukupuolta olevien sisarusten kanssa, ovat tutkimusten mukaan hanakampia paheksumaan sisarusseksiä kuin ne, joilla on vain oman sukupuolen sisaruksia tai jotka ovat ainoita lapsia. Löydöstä voi tulkita siten, että vastakkaisen sukupuolen sisarusten kanssa kasvaneiden voimakkaampi insesti-inho ilmenee voimakkaampana moraalisena paheksuntana.

Ehkä heteroseksuaalisuuteen sisältyy luonnostaan inho homoseksuaalisuutta kohtaan. Vaikka inholle ei mahtaisi mitään, sen yhteyden moraaliseen paheksuntaan voi katkaista yksinkertaisesti siten, että tiedostaa vaistomaisen taipumuksemme tehdä inhoreaktioistamme moraaliyleistyksiä.

Siihen ainakin viittaa oheinen tiede.fi:n lukijakysely. Sen mukaan useimmista heteroseksuaaleista ajatuskin homoseksistä tuntuu inhottavalta, ja inho yli nelinkertaistaa suvaitsemattomien asenteiden riskin. Silti enemmistö heteroista pystyy suhtautumaan homoihin suvaitsevaisesti.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5222
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti