Rietas munkki antoi hyvän neuvon. Karismaattinen moukka sai kävellä Venäjän keisariperheen palatsiin kuin kotiinsa, koska pystyi auttamaan verenvuototaudista kärsivää pikku Alekseita. Keisarin olisi kannattanut kuunnella saarnamiestä toisessakin asiassa. Se olisi voinut pelastaa tsaarinvallan.

Värähdys kulki yli koko ruumiini, käteni jäykistyi, tähtäsin hänen sydämeensä ja painoin liipaisinta.” Näin ruhtinas Feliks Jusupov muistelee aamuyön hetkeä 29. joulukuuta 1916 palatsissaan Pietarissa.

Laukauksen jälkeen lattialla vääntelehti­ Grigori Rasputin, ”pyhä paholainen”, joka oli kietonut pauloihinsa keisari Nikolai II:n ja hänen puolisonsa Aleksandran. Jusupovin mielestä Venäjä voitiin pelastaa vain murhaamalla tuhoisia neuvoja kuiskutteleva ”rakas ystävä”.

Murhassa oli kaikki kolkon jännitystarinan ainekset. Jusupov oli houkutellut Rasputinin illanistujaisiin uskottelemalla, että hänen vaimonsa toivoi tapaamista. Naisseuran sijaan Rasputinia odotti viisi ylhäistä salaliittolaista, joukossa keisarin serkku Dimitri Romanov. Ryhmä oli valmistellut vieraalleen tylyn iltapalan. Makea Krimin viini ja leivokset oli terästetty syanidilla.Koko pitkän iltapuhteen Jusupov tarjoili herkkuja Rasputinille. Tämä söi, joi ja juopui. Myrkky vain ei tehonnut. Aamuyöllä epätoivoinen Jusupov päätti hakea neuvoa kumppaneiltaan, jotka piilottelivat palatsin yläkerroksissa. Palattuaan ruhtinas ampui Rasputinia rintaan. Syanidin annostellut lääkäri tutki uhrin ja julisti hänet kuolleeksi. Pian Rasputin kuitenkin yritti ponnistautua pystyyn, ja toisetkin salaliittolaiset ampuivat häntä. Lopulta nuijaniskut päähän lannistivat Rasputinin. Hänet sidottiin, käärittiin lakanaan, raahattiin ulos ja pudotettiin hyiseen Nevajokeen.

Kun Rasputinin ruumis kolme päivää myöhemmin nostettiin ylös, hänen todettiin olleen yhä elossa, kun hän painui jäiden alle. Sitkeä siperialainen oli yrittänyt jopa vapauttaa itsensä siteistä, ennen kuin kuoli hukkumalla tai hyytymällä.  

Musta myytti luotiin taiten

Irvokas tarina perustuu Feliks Jusupovin muistelmiin. Tämän, kuten niin monen Rasputinin elämään liittyvän ”totuuden”, luotettavuus on huteralla pohjalla. Kuolinsyytutkimuksessa Rasputinista ei löytynyt jälkiä myrkystä. Veden alla kamppailustakaan ei ole todisteita. Kiistatonta on vain, että Rasputin kuoli väkivaltaisesti ja että hänestä kehkeytyi 1900-luvun vahvimpia ja vastenmielisimpiä henkilömyyttejä – tarkoituksella.

Rasputinin mustanpuhuvan julkisuuskuvan virallisti tutkijaryhmä, jonka nimitti toimeensa keisarivallan syrjäyttänyt Aleksandr Kerenskin johtama väliaikaishallitus kesällä 1917. Ryhmän raportteihin valikoitiin vain Rasputinia panetellut aineisto. Vladimir Iljitš Leninin johtama uusi neuvostovaltio pönkitti kuvaa osoittaakseen, miten läpimätä oli ollut niin keisarivalta kuin keisariperhe. Sitten Neuvostoliiton eristäytyminen pani pitkäksi aikaa asialle pisteen.

Länsimainen viihdekirjallisuus ja elokuvateollisuus tarrasivat silti ihastuneina aiheeseen ja muokkasivat surutta myyttiä omiin tarpeisiinsa. Rasputinista muodostui jo 1920–1930-luvulla takapajuisten, taikauskoisten ja paheellisten venäläisten vertauskuva.  Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Romanovien keisarisuvun kunnia on palautettu ja murhattu keisariperhe haudattu juhlallisesti uudelleen. Myös Rasputin on saanut puolustajia. Venäjän äärikansalliset ainekset koettavat puhdistaa isä Grigorin mainetta ja luoda kuvaa väärin ymmärretystä hurskaasta, joka ortodoksisen kirkon pitäisi julistaa pyhimykseksi. Miten köyhästä, lähes luku- ja kirjoitustaidottomasta siperialaisesta talonpojasta tuli näin tunnettu ja yhä muisteltu persoona? 

Juoppo ryhtyy pyhäksi

Tehdään aikahyppy Siperian takamaille kesään 1897 pieneen Pokrovskojen kylään, jonka kaltaisia oli noilla laajoilla lakeuksilla kolmetoista tusinassa. Raitti pölyää, mökit ovat maalaamattomia. Elämä kulkee harmaata rataansa. Niukat pellot tuottavat perunaa ja kaalia, joki antaa kalaa. Muu maailma on kaukana. Kyläläisten joukossa hoipertelee elämänpolkuaan hevosajuri Jefim Rasputinin 28-vuotias poika, Grigori-hölmöläinen, joka juopottelee, tappelee, varastelee ja ahdistelee naisia. Raha ei pysy hänellä käsissä eikä työ mielessä. Vaimo hänellä tosin on. Ahkera Praskovja Fjodorovna pitää pystyssä köyhää kotia ja perheen kolmea lasta. Grigori haaveilee jostain suuresta, muttei tiedä mistä. Ajatus on jäänyt itämään Verhoturjen luostarissa, jonne hänet 18-vuotiaana passitettiin kolmeksi kuukaudeksi katumusharjoitteluun hevosvarkauden ja rettelöinnin takia.

Kesken heinänteon tapahtuu suuri muutos. Krapulainen Grigori heittää hankonsa ojaan ja ilmoittaa sovittavansa syntinsä ja parantavansa elämänsä. Hän lähtee pyhiinvaellukselle. Seuraavina vuosina hän taivaltaa Kiovaan ja Moskovaan, jopa Athosvuoren luostariin Kreikkaan, kenties Jerusalemiinkin. Hän elää almujen varassa, rukoilee sairaiden ja hädänalaisten puolesta, parantaa ja siunaa. Grigorin valinnassa ei ole mitään kummallista. Tapa sovittaa syntejä pyhänä maankiertäjänä ja kansanparantajana oli yleinen. Venäjällä oli tuhansia samanlaisia. Heillä ei ollut virallista asemaa kirkossa, mutta heitä kunnioitettiin ja kuunneltiin.

Ovet Pietarin piireihin aukeavat

Vuonna 1903 Grigori osuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Hän on saapunut Pietariin, keisarikunnan sydämeen. Vaellusvuodet ovat tehneet hänestä tarkan ihmistuntijan ja taitavan esiintyjän. Muistiin on painunut pyhiä kirjoituksia, ennustuksia ja saarnoja ja mieleen syöpynyt munkkien lempeä puhetapa. Hän huokuu itseluottamusta ja arvovaltaa. Käsistä säteilee voimaa, kun hän laskee ne sairaan tai järkkyneen ylle. Hän on vain 34-vuotias, mutta karu elämä on muokannut kasvot uurteisiksi. Se sopii hänen omaan mielikuvaansa viisaasta rukoilijavanhuksesta.

Useat vaikutusvaltaiset kirkonmiehet mieltyvät Rasputiniin. Hän vakuuttaa paitsi ulkonäöllään myös terävillä mielipiteillään ja kyvyllään ymmärtää kuulijoita. Nostetta lisää, että Rasputin kohtelee ylhäisiä kuin vertaisiaan, kovistelee ja ripittää. Ovet aukeavat kauniiden ja rikkaiden piireihin.Yksi tapaaminen johtaa toiseen. Lopulta Rasputin on Nikolai II:n isän serkun, suuriruhtinas Pjotr Romanovin palatsissa. Siellä pitävät komentoa vaimo Militza ja hänen sisarensa Anastasia. He ovat parantumattomia mystiikan, okkultismin ja henkiparannuksen harrastajia. Rasputin vetoaa­ heihin oikopäätä. Mikä tärkeintä, he kuuluvat keisarinna Aleksandran ystäviin.

Prinssi tervehtyy ihmeellisesti

Marraskuussa 1905 Rasputin on keisarillisen kesäpalatsin Pietarhovin portilla. Sisällä häntä odotetaan palavasti, vaikkei hänestä mitään tiedetäkään. Keisarinna tarvitsee kipeästi ihmeidentekijää, keisari keisarinnalle mielenrauhaa. Hädän syy on vasta vuoden ikäinen kruununperillinen Aleksei. Hän sairastaa hemofiliaa, hengenvaarallista verenvuototautia. Se on isoisoäidin, Englannin kuningattaren Viktorian verenperintöä, ja toisin kuin nykyään sitä ei lääketieteen keinoin kyetä lievittämään, saati parantamaan. Ovi on siis auki Rasputinille. Hänen tarvitsee vain käyttää tilaisuutensa, ja sen hän tekee.

Kun keisariperhe tapaa Rasputinin, hän kumoaa lääkärien arviot: poika kyllä paranee iän mukana! Aleksandra innostuu, mutta Nikolai ei ole vakuuttunut. Seuraavalla käynnillään Rasputin kävelee suoraan pahasta kohtauksesta kärsivän Aleksein luokse, rukoilee ja rauhoittaa pojan. Seuraavana aamuna Aleksei herää terveenä. Keisari on myyty mies. Vastedes Rasputin on hovissa tervetullut vieras.

Kevääseen 1909 mennessä isä Grigori, Meidän ystävämme, on jo ainoa ihminen maailmassa, joka saattaa tulla palatsiin etukäteen ilmoittamatta. Keisaria hän kutsuu batjuskaksi, isäseksi, keisarinnaa matjuškaksi, äitimuoriksi.

Murhayritys järkyttää mieltä

Rasputinin side hallitsijahuoneeseen herättää kaunaa niin sukulaisissa, papistossa, aatelissa kuin poliitikoissa. Huhut leviävät, ja niitä levitetään. ”Rasputin erottaa ja nimittää ministereitä ja korkeita virkamiehiä.” ”Keisarinnalla ja Rasputinilla on suhde.” ”Rakastavaiset juonittelevat rauhaa vihollismaan Saksan kanssa.”

Ilkeät puheet rasittavat keisariparin mainetta ja tuovat vihamiehiä Rasputinille. Kesäkuussa 1914 eräs prostituoitu yrittää murhata hänet. Rasputin toipuu puukoniskusta vatsaan, mutta alkaa käyttää oopiumia kipuihinsa, ja hänen käytöksensä muuttuu. Hän ei enää hallitse hermojaan, masentuu ja pelkää henkensä puolesta. Syystäkin: uusi salamurhahanke paljastuu seuraavana vuonna. Rasputinin käytös horjahtaa yhä hillittömämmäksi. Hänet tiedetään viinaan meneväksi elostelijaksi, joka pelastaa seurapiirinaisia himoistaan harrastamalla seksiä heidän kanssaan, mutta nyt alkoholi ja maksetut naiset täyttävät illat ja yöt ja huvittelusta toipuminen vie päivät.

Kaikesta huolimatta Rasputinin vaikutusvalta keisarinnaan kasvaa. Aleksein kohtaukset jatkuvat, ja Nikolai II viettää valtaosan ajastaan sotarintamalla. Lopulta juuri sieltä kantautuvat huonot uutiset sysäävät liikkeelle keisarivallan vastustajat – ja Feliks Jusupovin kumppaneineen.

Juopa repeää kumoukseksi

Palataan siis Pietariin ja joulukuun viimeisiin päiviin 1916. Tieto Rasputinin murhasta leviää hetkessä kaikkialle. Aatelisten palatseissa juhlitaan keisarivallan vapautumista pyhän paholaisen pauloista, mutta kansan keskuudessa surmatyö herättää katkeruutta. Oli Rasputin millainen tahansa talonpojat näkevät hänet omana miehenään. Hänen kuolemansa aatelisten käsissä syventää juopaa, joka on peruuttamattomalla tavalla repeämässä vallankumoukseksi. 

Keisariparin tyrmistys on valtava. Nikolai II hyppää junaan ja rientää rintamalta kotiin. Syyllisiä kuulustellaan jo murhan jälkeisenä päivänä. Nikolai karkottaa Jusupovin tiluksilleen Kurskiin ja serkkunsa Dimitrin Persian rajalle. Historian­ ironiaa on, että rangaistus pelastaa heidän henkensä: he pääsevät vallankumousta pakoon, toisin kuin keisariperhe ja monet muut Romanovit.

Keisarinnan käskystä Rasputin haudataan Tsarskoje Seloon, ’Tsaarien kylään’. Helmikuun vallankumouksen jälkeen ruumis kaivetaan ylös ja poltetaan lähimetsässä. Tuolloin, vain kolme kuukautta Rasputinin murhasta, Nikolai II on juuri pakotettu luopumaan vallasta. Puolitoista vuotta myöhemmin bolsevikkien teloitusryhmä ampuu keisariperheen Jekaterinburgissa.

Huhut vaihtuvat lähteisiin

Rasputinin ja hänen suojelijoidensa tarina on päättynyt. Jäljellä on loppuarvio.

Legendan ja toden suhdetta on ollut vaikea hahmottaa. Vaikka Rasputinista on kirjoitettu paljon, aineistosta vain murunen on luotettavaa tutkimustietoa. Valtaosa kertoo Pietarin seurapiirien huhuja, kronikoi löyhästi niitä näitä tai parjaa parhaansa mukaan. Rasputinin luonteesta ja järjenjuoksusta on esitetty niin ristiriitaisia näkemyksiä, että kuva hänestä on väistämättä hämmentävä ja epätarkka. Hän on pyhimys ja paholainen, saarnamies ja seksihullu, poliittinen pyrkyri ja pelinappula, parantaja ja puoskari.

Totuus Rasputinin vaikutusvallasta ja paheellisuudesta kulkee ehkä tarinoiden puolitiessä, sanoo venäläinen historiantutkija ja näytelmä- ja tietokirjailija Edvard Radzinski, joka on kirjoittanut niin Rasputinin kuin Nikolai II:n elämäkerran. Samaan päätelmään on tullut Oxfordin yliopiston Venäjän historian professori Alex de Jonge. Nämä uudemman Rasputin-tutkimuksen edustajat kyseenalaistavat aiempia stereotypioi­ta mutta eivät kiistä Rasputinin heikkouksia tai keisariperheen kehnoa arviointi- ja hallinnointikykyä. Varsinkin Radzinski on pystynyt tarkentamaan kuvaa, koska hänellä on ollut käytössään tapahtumia tutkineen komission alkuperäiset, sensuroimattomat kuulustelupöytäkirjat. Merkittävää lisätietoa ovat tuoneet myös salaisen poliisin Ohranan raportit.

Hurskaalta puuttui itsekuri

Radzinskin ja de Jongen kokonaisarvio on selvä: Rasputinin suhde hallitsijaperheeseen jäyti keisarivallan perusteita, mutta ne olisivat sortuneet ilman häntäkin. Rasputin pääsi vallan liepeille, mutta hän ei ollut tapahtumien­ alkuunpanija vaan toisiaan riepotelleiden poliittisten voimien välikappale.

Rasputinia käyttivät hyväkseen niin keskenään riitelevät klikit kuin pyrkyrit puolue- ja aatekentän laidasta laitaan. Myös huhut Rasputinin ja keisarinnan intiimistä suhteesta ja vehkeilystä Saksan kanssa olivat tyhjää puhetta. Mitään suhdetta ei ollut, ja Aleksandra oli kansallismielisempi kuin moni venäläinen. Vääriä mielikuvia oli helppo ruokkia, sillä keisaripari halusi salata Aleksein verenvuototaudin ja eristäytyi palatsiinsa. Näin Rasputinin tiheiden vierailujen tarkoitus jäi pimentoon.

Tilannetta pahensi se, että Aleksandra oli niin aatelin kuin tavallisten kansalaisten epäsuosiossa. Syntyään saksalaista keisarinnaa pidettiin kylmänä ja kopeana.Radzinskin ja de Jongen arvio Rasputinista ihmisenä ei ole yhtä mairitteleva. Rasputin oli uskonnollinen mies, jolla kiistatta oli hypnoottisia voimia. Hän ei kuitenkaan hallinnut syntyperästään juontunutta alemmuudentunnettaan, syöksähtelevää luonnettaan, alkoholismiaan eikä seksuaaliviettiään. Hän ei nähnyt omaa etuaan pidemmälle eikä oppinut kokemuksistaan. Rasputinilta puuttuivat itsekuri, poliittinen harkintakyky ja vastuuntunto.

Hänen asemansa tae oli muiden herkkäuskoisuus, jota hän osasi käyttää hyväkseen.  Siis klassinen esimerkki siitä, miten vaarallista on vaikutusvalta ilman vastuuntuntoa – ja himot ilman itsehillintää.

Hannu Pesonen on ulkomaanaiheiden erikoistoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede -lehdessä 11/2010

Suomalaistutkija havaitsi, että maaseudun monimuotoinen luonto saattaa suojata koiria allergialta. Se antaa tukea biodiversiteettihypoteesille.

Kaupunkilaiskoirilla on enemmän allergioita kuin maaseudulla asuvilla. Vähiten allergioita on koirilla, jotka elävät maalla maalaismaiseen tapaan monilapsisessa, muitakin eläimiä omistavassa perheessä ja saavat ulkoilla vapaasti kotipihalla.

Tällaisia asioita koirista Jenni Lehtimäki sai selville väitöstutkimuksessaan, josta Helsingin Sanomat kertoo jutussaan.

Ihmisistä tosin ei samanlaista yhteyttä löytynyt allergioiden ja asuinpaikan väliltä.

Lehtimäki testasi biodiversiteettihypoteesia. Sen mukaan immuunijärjestelmämme häiriintyy ja allergian tapaiset tulehdusperäiset sairaudet lisääntyvät, kun ympäristön monimuotoisuus hupenee ja me altistumme entistä vähemmille luonnon mikrobeille.

Väitöskirja koostui neljästä tutkimuksesta, joista kaksi käsitteli lapsia ja kaksi lemmikkikoiria.

Kummassakaan lapsitutkimuksessa ei löytynyt merkittävää yhteyttä allergioiden ja ihon mikrobien tai luonnon monimuotoisuuden välillä.

Toisin oli lemmikkien laita. Koiranomistajille suunnatun kyslytutkimusken mukaan sairaimpia olivat kaupunkilaiskoirat, joista noin 17 prosentilla oli allergiaa. Maalla osuus oli viitisen prosenttia.

”Kysely osoittaa ensimmäistä kertaa urbaanin ympäristön ja muun nisäkkään kuin ihmisen allergian välisen yhteyden”, Lehtimäki kertoo.

Vielä selvemmän näytön tarjoaa neljäs tutkimus, johon osallistui yhteensä 170 labradorinnoutajaa ja suomenlapinkoiraa.

Se paljasti, että eniten allergioista kärsivät kaupungissa esimerkiksi kerrostalossa asuvat koirat, joilla on ”urbaani elämäntyyli”. Niiden hoidosta vastaa yksi ihminen, joka harrastaa monenlaista ja lenkkeilee paljon koiran kanssa.

Harvinaisimpia allergiat ovat maalaiseen tapaan maalla elävillä koirilla. Niiden iholla on viljalti ympäristöstä peräisin olevia bakteereja.

Lehtimäki ihmettelee, miksi ympäristön ja allergian yhteys tuli ilmi koirilla muttei lapsilla.

”Allergia on monimutkainen sairaus ja ihmiselämä on monimutkaista, mikä saattaa piilottaa ympäristön vaikutuksen”, hän miettii.

Täysin piiloon ihminen ei kuitenkaan jäänyt. Kyselytutkimuksessa paljastui, että jos allergia vaivaa koiraa, omistajakin on todennäköisesti allergikko. Tämä johtuu epäilemättä jostain yhteisestä tekijästä koiran ja omistajan elämäntavoissa tai ympäristössä.

”Maaseutumaisessa ympäristössä koiran ja ihmisen elimistö altistuu mikrobeille, jotka jollakin tavalla tukevat immuunijärjestelmän toimintaa”, Lehtimäki toteaa.

Kysely

Uskotko biodiversiteettihypoteesiin?

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 2/2018 

 

PÄÄKIRJOITUS

Kun viha vie

Vihapuhuja ratsastaa alkukantaisella reaktiolla.

 

PÄÄUUTISET

Unissa puhutaan rumia

Myöntisen päiväminän takaa kurkkii
kielteinen yöminä – hyvästä syystä.

Alienkivi on yksi miljoonista

Tähtienvälisiä asteroideja syöksyy
aurinkokunnan läpi jatkuvasti.

Nykyihminen seikkaili
ulos Afrikasta useita kertoja

Yhden ulostulon malli ei enää mitenkään
istu Aasian löytöihin.

Korallit kalpenevat kiihtyvää tahtia

Lämpenevät vedet riistävät
polyypilta elintärkeän kumppanin.

 

ARTIKKELIT

Migreeni vyöryy aivorungosta

Kun sähköt sekoavat hermokeskuksessa,
kipuviestit kiihdyttävät aivot hälytystilaan.

Esinisäkkäät
Maailman valtiaat ennen dinosauruksia

Kehitys kohti meitä käynnistyi jo silloin,
kun maapallon mantereet olivat vielä yhtä.

Siittiöt hukassa

Enää hälytyskellot eivät kilise van kumisevat.
Miesten siittiömäärät ovat romahtaneet.

James Bond
Harmaa agentti hurmasi maailman

Vastoin odotuksia huomaamaton vakooja sai
valtavan huomion. Kohu teki fiktiosta faktaa.

Liikenne jättää tiet

Visio on villi muttei utopiaa. Jokainen sopiva
maapala tarvitaan luonnolle ja ruoalle.

Ennen paras mies oli poikamies

Naiset ja seksi eivät ole aina olleet miehen mitta.
Elämän tärkeät asiat löytyivät pitkään toisaalta.

 

TIEDE VASTAA

Voiko pissa jäätyä kaarelle?

Haudataanko vainajat ilmansuuntien mukaan?

Mikä on puujalkavitsi?

Miksi kuusi kestää lumen painon?

Miten norppa löytää takaisin avannolle?

Voiko avaruusaseman palauttaa Maahan?

 

KIRJAT

Oma dna kantaa suvun historiaa

Marja Pirttivaara teki suomalaisille sukututkijoille uudenlaisen kätevän oppaan.

 

KUVA-ARVOITUS

Klassikkopalsta

kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia lehden Facebook-sivustolle: facebook.com/tiede.fi

 

OMAT SANAT

Valoa kohti

Entisinä aikoina kantasana tarjosi myös lämpöä.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.