Maailman korkein vuoristorata, Kingda Ka New Jerseyssä, kutittelee vatsanpohjaa yli satametrisellä alamäellä. Kuva: Dusso Janladde/Wikimedia Commons
Maailman korkein vuoristorata, Kingda Ka New Jerseyssä, kutittelee vatsanpohjaa yli satametrisellä alamäellä. Kuva: Dusso Janladde/Wikimedia Commons

Odottelu ja pelko laitteiden rikkoutumisesta maksimoivat pelkokertoimen.

Maailman korkeimman ja nopeimman vuoristoradan rinnalla Linnanmäen tai Särkänniemen radat tuntuvat lasten laitteilta – ainakin paperilla.

New Jerseyssä Yhdysvalloissa vuonna 2005 avattu teräksinen Kingda Ka on 139 metriä korkea ja se saavuttaa huippunopeuden 206 kilometriä tunnissa. Linnanmäen nostalginen, vuonna 1951 avattu puuvuoristorata nousee vain 23 metriin ja kiihtyy noin 60 kilometriin tunnissa. Paljon kovempaa ei muuallakaan pohjoismaissa pääse.

Skandinaaviseen tyyliin kaupungin keskelle rakennettuun huvipuistoon olisi vaikea edes saada mahtumaan amerikkalaistyylisiä laitteita, joiden vetovoima perustuu yhä suurempiin nopeuksiin ja g-voimiin.

Esimerkiksi Helsingin Linnanmäellä kaikki vempaimet pitää ängetä 7,5 hehtaariin, eikä kauhean korkeallekaan voi kurkottaa; muuten kaupungin julkisivuvirkamiehet hermostuvat. Ja pohjoismaiseen huvipuistokonseptiin kuuluu myös ravintoloita aikuiseen makuun.

Linnanmäki pyrkiikin vetoamaan yhtä paljon nostalgiaan kuin adrenaliiniin. Esimerkiksi vuoristoradalla mikään ei ole muuttunut.

Jopa puunkyllästysaineet ovat täsmälleen samoja kuin vuonna 1951, Linnanmäen toimitusjohtaja Risto Räikkönen selittää. Totta. Kun tarkemmin nuuhkii, radan puupölkyt tosiaan tuoksuvat aivan samalta kuin lapsena.

Paukkumaissia ei voi vaihtaa perunalastuihin tai perinteistä karusellimusiikkia modernimpaan ilman, että tuoksu- ja äänimaailma vääristyvät.

Räikkösen työhuoneen vieressä pyörii vauhdikas laite Sateenkaari. Räikkönen ei pidä sen äänestä.

– Se mouruaa. Sellainen ääni ei sovi huvipuistoon, Räikkönen sanoo. Laitteen pitää joko olla hiljainen tai päästää vuoristoradan tai karusellin tapaan huvipuistoon sopivia ääniä.

Painottomuus on pahinta

Huvipuistojen hevijuuserit – lähinnä teinipojat – eivät kaipaa nostalgiaa. He haluavat laitteisiin, joihin nuoremmat tai vanhemmat eivät uskalla.

Laitteiden suunnittelijat onneksi tietävät psykologisia temppuja, joilla kokemuksesta tehdään kauhea, vaikka g-voimat eivät päätä huimaisikaan.

Yksi g tarkoittaa sitä voimaa, jolla maapallo vetää kappaleita puolueensa, tai sen aiheuttamaa kiihtyvyyttä, autotermein nollasta sataan vajaassa kolmessa sekunnissa.

Kingda Ka puristaa matkustajan penkkiin pahimmillaan 4–5 g:n voimalla. Lähes vastaavaan pääsee Linnanmäen Raketissa mutta vain silmänräpäykseksi.

Huvipuistojen ei kuitenkaan kannata kilpailla maksimaalisilla g-voimilla. Syyt ovat sekä fysiologiassa että psykologiassa.

Jos laite puristaisi käyttäjän penkkiin kuin hävittäjälentäjän, osa asiakkaista saattaisi pyörtyä ja ehkä joku saisi sydänkohtauksen. Yksikään huvipuisto ei halua ottaa tällaisia riskejä, Räikkönen selittää.

Suurille g-voimille ei ole oikein tarvettakaan, koska mieli ei koe painetta penkkiä vastaan niinkään pelottavana kuin vain epämiellyttävänä.

Sen sijaan vapaassa pudotuksessa kauhu ja vauhdin hurma sekoittuvat. Ja painottomuus on pelottavuudestaan huolimatta fysiologisesti turvallista.

Vuoristoratafriikit vertailevat eri laitteiden "airtimea" eli kuinka monta sekuntia niissä voi kokea painottomuutta. Perinteisellä vuoristoradalla takapuoli nousee ilmaan radan paraabelin muotoisella kohdalla. Linnanmäellä tällainen ”kamelinselkä” on radan loppupäässä.

Suunnittelija yllättää

Odottelu lisää jännitystä. Esimerkiksi Linnanmäen Raketti on suunniteltu tämä psykologia mielessä. Kun valvoja painaa nappia, matkustajat eivät heti ampaise ylös, vaan laite tekee ensin satunnaisia hämäyslähtöjä.

– Koskaan ei tiedä, milloin se oikein lähtee, Räikkönen kuvaa.

– Kun se sitten lähtee, tuntuu, että se on rikki. Että tästä mennään suoraan avaruuteen.

Pelko laitteen rikkoutumisesta lisää myös perinteisten puuvuoristoratojen kauhukerrointa. Oikeasti puu on luontaisen joustavuutensa ansiosta kestävä materiaali. Siltä se ei tunnu, kun koko rata kolisee, tärisee, tuoksuu ja huojuu aivan toisin kuin modernit teräsradat.

Las Vegasin Stratosphere-tornissa tämä asiak¬kaan odotuksilla ja peloilla pelaaminen on viety äärimmäisyyteen.

X-Scream-laitteen kelkka syöksyy kohti maata tornin huipun reunan yli ja pysähtyy juuri, kun matkustajat ovat jo varmoja siitä, että nyt se on menoa. Mutta sitten – yllätys! – laite liukuu vielä metrin alaspäin. Ovatko jarrut oikeasti rikki!

Toimitusjohtaja jarrumiehenä

Räikkönen paikkaa välillä vuoroja vuoristoradan jarrumiehenä. Siitä saa vaihtelua toimistotyöhön ja tuntumaa duunarien arkeen.

Välillä pikkukundit pyytävät, että älä sitten liikaa jarruta. Silloin Räikkönen vastaa, että tänään ovatkin jarrut rikki, niin että pitäkää kiinni.

Odotukset hurjasta menosta vain lisäävät pikkukundien jännitystä. – Joillekin keski-ikäisille rouville joutuu tosin selittämään, että sehän oli vain tsoukki, Räikkönen nauraa.

Hallinnan tunteen menetys on yksi psykologisista tempuista, joilla kyyti saadaan tuntumaan pelottavammalta. Jarrumiehenä pelottaa vähemmän kuin kyydissä, tietää Räikkönen kokemuksesta.

Linnanmäellä vuoristoradan pelottavuutta lisää sekin, että turvakaari sallii matkustajille pientä sivuttaisliikettä ja kamelinselän huipulla takapuolikin saattaa irrota penkistä. Hurjemmissa laitteissa osa kauhusta laimenee liian näkyvään ja tuntuvaan turvallisuuteen.

Turvaominaisuuksien pitää olla "absoluuttisen turvallisia, mutta ne eivät saa näyttää siltä", Räikkönen linjaa. Mitä vähemmän peltiä ympärillä, sitä parempi. Erityisen pelottavaa on, jos lattiaa jalkojen alla on niin vähän, että se jää kokonaan kenkien taa piiloon.

Marko Hamilo on vapaa tiedetoimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2009

Laitteista lisää: www.linnanmaki.fi
Pää pyörälle! Tiedettä huvipuistossa, liite, Tiede 4/2005

Lintsille luvassa negatiivisia g-voimia

Vuoristoradasta Linnanmäki tuskin voi luopua koskaan, mutta amerikkalaistyyppistäkin vauhdin hurmaa on luvassa. Lintsillä on tarkoitus ottaa parin vuoden päästä käyttöön Skyloop-niminen laite joka yltää 105 kilometrin tuntinopeuteen.
Hurjinta Skyloopissa on sen pystysuora pudotus. Siinä koetaan jopa negatiivisia g-voimia, kun moottorit pakottavat matkustajia alas vapaata pudotustakin kovempaa.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5208
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti