Viisas optimisti oivaltaa, että hänen tavoitteeseensa pääsee monta kautta. Yhden tien tukkivaan kiveen on turha ruhjoa päätään.


Yhden tien tukkivaan kiveen on turha ruhjoa päätään.


Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2007



Vanhassa leikkikouluvitsissä Risto kysyy Paavolta, miten tämän psykologinen testi meni. Paavo selittää olevansa luja luonne: hän oli palikkatestissä saanut neliönmuotoisen palasen menemään kolmionmuotoisesta reiästä.

Vitsi tuo mieleen telaketjuoptimistien hokeman, jonka mukaan voittajat eivät koskaan luovuta eivätkä luovuttajat koskaan voita.

Sisukas päätös mennä läpi harmaan kiven voi kuitenkin tuottaa tarpeetonta päänsärkyä. Viisauteen ja menestymiseen tarvitaan muutakin kuin sinnikkyyttä.

Oikeasti vahva ihminen osaa sinnittelyn ja kasvun lisäksi myös luopua ja luoda uusia tavoitteita. Samalla hän muokkaa itselleen tärkeitä päämääriä elämäntilanteeseensa sopiviksi. Ponnistelusta luopuminen tietyssä tilanteessa ei välttämättä tarkoita sitä, että joutuisi samalla unohtamaan arvotavoitteensa. Tätä korostavat yhdysvaltalaispsykologit Charles Carver Miamin yliopistosta ja Michael Scheier Pittsburghin Garnegie Mellon -yliopistosta kirjassa Ihmisen vahvuuksien psykologia (toim. Lisa Aspinwall ja Ursula Staudinger, Edita 2006).


Ponnistelusta on vaikea luopua

Koska Carverin ja Scheierin version voi lukea kirjasta, en siteeraa heitä suoraan, vaan tiivistän heidän ajatuksiaan esimerkkitarinaksi.

Keksitty hahmomme Kanerva Metsänhenkinen pärjäsi lukiossa hyvin, ja hänen kutsumuksenaan on metsäympäristön suojelu.

Kanerva pyrki Helsingin yliopiston biotieteelliseen tiedekuntaan mutta jäi muutaman pisteen päähän sisäänpääsystä. Parvekkeelta hyppäämisen sijasta hän miettii jatkomahdollisuuksia. On paikallaan kaivaa esiin vaikkapa Martin Seligmanin teos Optimismin käsikirja (Otava 1999).

Pölynimurikauppiaan sitkeyttä mukaillen Kanerva muistuttaa itselleen, että hylkäys oli yhden elämänalueen tilapäinen takaisku. Syynä oli riittämätön lukeminen tai huono tuuri, eikä hylkääminen missään tapauksessa ollut oma syy. Kun takaisku on tällä logiikalla kutistunut mitättömäksi sattumaksi, Kanerva on valmis yrittämään entistä tarmokkaammin uudestaan.

Jos Kanerva ei kuitenkaan pääse yliopistoon vielä parin uuden haunkaan jälkeen, tarvitaan Carverin ja Scheierin hieman pidemmälle harkittua optimismia.

Kanervan on vaikea lopettaa pyrkimistään, koska lopettaminen ilman sitoutumisen purkautumista tuottaa jatkuvaa ahdistusta, turhautumista ja avuttomuutta. Mutta ehkä hänen kannattaa kuunnella Carveria ja Scheieria ja erottaa tavoite ja keino toisistaan. Biologian opiskelusta luopuminen ei tarkoita sitä, että Kanervan tarvitsisi luopua suojelukutsumuksestaan.


Arvotavoitteeseen vie moni tie

Kanerva voi seuraavaksi pyrkiä sellaiseen metsäaiheiseen opinahjoon, johon on helpompi päästä: kukaties maatalous-metsätieteellisestä tärppää paremmin. Saattaapa sieltä aueta vielä tie biologiaankin, sillä vastaavasti moni palava eläinten ystävä on päässyt eläinlääketieteelliseen helpomman ihmislääketieteellisen kautta.




Hyvässä haasteessa on sopivasti joustoa


Kun on vaatimuksia, on vaikeuksia. Näin sanoo suomalainen sananlasku, ja samoilla linjoilla oli myös ret:n eli rationaalis-emotiivisen terapian räväkkä isä Albert Ellis.

Heti, kun nykytilan ja havittelemani asiantilan välille avautuu kuilu, syntyy jännitettä. Jos vaikkapa vaadin, että puolisoni ei saa olla tavallinen suomalainen mies vaan hänen tulee olla unelmieni prinssi, hermoni ovat sitä kireämmällä, mitä leveämpi kuilu todellisuuden ja haaveiden välillä on.

Vaikuttaa myös siltä, että liian kireä kosija tai työpaikanhakija jää leppoisampaa useammin nuolemaan näppejään.

Vertaisin ihanteellista haasteiden tasoa verryttelyhousujen kuminauhaan. Jos vaadin itseltäni liikaa, kuminauha kiristää niin, etten tahdo pystyä hengittämään. Tavoitteita pitää löysätä. Jos kuminauha on taas liian löysällä, housut putoavat. Sopiva tavoitteellisuus pitää ihmisen tasapainossa, vaikkei elämä olisikaan helppoa.

Mukavalta tuntuva kuminauhan pituus vaihtelee elämäntilanteen mukaan. 20-vuotias voi asettaa tavoitteekseen juosta sata metriä kymmenen sekunnin pintaan, mutta viisivuotiaalle tavoite on ennenaikainen ja 80-vuotiaan kohdalla on jo myöhäistä.

Myös liian monesta säikeestä punottu kuminauha alkaa jäykkyytensä takia herkästi kiristää. Elämää ei kannata ruuhkauttaa yhtaikaisilla opinnoilla, perheen perustamisella, työuralla etenemisellä ja omista sairaista vanhemmista huolehtimisella. Jokin projekteista on hyvä jättää kiireemmäksi aikaa lepäämään.









Vaihtoehdottomuus on vain tunne

Kanerva on älykäs, reipas ja terve nuori ihminen, mutta jopa hän on pulassa, mikäli hän ei löydä vaihtoehtoista tavoitetta, johon tarttua.

Tavoitteesta vetäytyminen ei onnistu, jos ei ole tukikohtaa, kuten lukiota, johon palata, eikä mitään muuta tavoiteltavaa, mikä korvaisi saavuttamattomalta vaikuttavan yliopistopaikan. Sitä mukaa kuin sitoutuminen saavuttamattomaan tavoitteeseen hupenee, lisääntyy tunne päämäärättömyydestä ja riipaisevasta yksinäisyydestä.

Olen usein miettinyt, piileekö syy nuorten aikuisten stressiepidemiaan juuri siinä, että heille syntyy tunne vaihtoehtojen puuttumisesta tai liian suurista vaatimuksista. Yksi ihminen ei voi pelastaa maailman metsiä, mutta jokainen voi istuttaa puun.

Elegantin optimismin ja ratkaisuavaruuden jatkuvan laajentamisen avulla arvotavoitteesta voi kuitenkin usein pitää kiinni vaikeissakin oloissa. Vaikka Kanerva jossakin elämänvaiheessaan vammautuisi niin pahasti, ettei hän enää pystyisi kulkemaan metsässä, hän voisi toimia metsien hyväksi vaikkapa toimittamalla internetsivuja tai lehteä.

Vastaavasti esimerkiksi als-taudin aiheuttama vakava lihasheikkous ei estä Stephen Hawkingia rynnimästä teoreettisen fysiikan eturintamassa. Hawking, joka kokee avaruuden arvoituksen selvittämisen kutsumuksekseen, on jopa sitä mieltä, että mahdollisuus keskittyä fysiikkaan pitää hänet hengissä.



Tuija Matikka on psykologi, joka on erikoistunut organisaatioiden ja henkilöstön kehittämiseen ja harjoittaa myös henkilökohtaista psykologista neuvontaa.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.