Kuka olisi uskonut, että modernissa tietoyhteiskunnassa viestitään muinaisin tavoin: kuvamerkeillä. Näin on kuitenkin käynyt, koska sähköinen seurustelu sujuu kuin mikä tahansa juttelu, kun myös tunteet näkyvät.


kuvamerkeillä. Näin on kuitenkin käynyt, koska sähköinen seurustelu sujuu kuin
mikä tahansa juttelu, kun myös tunteet näkyvät.


Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2006



Kasvokkain käytävässä keskustelussa sanojen osuus viestistä on usein vain kymmenesosa. Valtaosa sisällöstä koostuu ilmeistä, eleistä, äänenpainoista ja muista sanattomista viesteistä. Jos puhuu ilmeettömästi ja tasapaksulla äänellä, on vaikea olla esimerkiksi innostunut tai kohtelias. Samasta syystä pelkistä sanoista ja välimerkeistä koostuva nopeasti näpytelty viesti voi tuntua tökeröltä. Sen voi myös tulkita väärin.


:-) aloitti uuden aikakauden

Väärintulkinnan ongelma huomattiin jo vuonna 1982 Pittsburgin Carnegie Mellon -yliopiston sähköisessä keskusteluryhmässä. Monet keskustelut lähtivät harhateille, kun joku otti humoristiset kommentit tosissaan.
Ratkaisu löytyi tietojenkäsittelytieteiden laitoksen tutkijan Scott Fahlmanin oivalluksesta, että merkkijono :-) muodostaa hymyilevät kasvot. Fahlman ehdotti, että kun vitsit osoitetaan kuvamerkillä, vältytään väärinkäsityksiltä. Tehokeino saavutti suuren suosion ja levisi nopeasti.

Suomeen ensimmäiset hymiöt - tai tunneikonit, kuten niitä kielitieteessä kutsutaan - saapuivat 1985, kun yliopistot avasivat yhteydet kansainväliseen tietoverkkoon. Kymmenisen vuotta ne pysyivät verrattain pienen joukon käytössä. Sitten internet tuli koteihin ja matkapuhelimet aloittivat tekstiviestikulttuurin, ja tunneikonit yleistyivät vauhdilla.

Nykyään hymiöt ovat niin kiinteä osa verkkoviestintää, että kuvamerkin puuttuminen saattaa aiheuttaa huolta: mikä on vialla, kun kaveri ei hymyile? Virtuaalisia hymyjä voi bongata jo valtamediastakin, esimerkiksi Helsingin Sanomien verkkoliitteestä.


Tunteita jo laaja kirjo

Tavallisessa kirjoitetussa tekstissä tuntemuksistaan voi kertoa välimerkeillä. Kysymysmerkillä ilmaistaan kysyvää sävyä, huutomerkillä kovaa ääntä ja painotusta, kolmella pisteellä epävarmuutta tai keskeneräisyyttä.

Muutaman välimerkin valikoima riittää perinteisiin teksteihin, mutta ei puheenomaisiin, nopeatempoisiin verkkokeskusteluihin. Siksi digitaalisissa juttutuokioissa käytetään virtuaalista kehonkieltä, josta nykyään löytyy merkki melkeinpä tunteelle kuin tunteelle.

Monesti viestin merkitys on jopa ratkaisevalla tavalla erilainen, jos tunneikoni lisätään tai poistetaan. Hymyillen silmää iskevä ikoni kertoo, että keskustelijan uhkaus on pikemmin leikkimielinen kuin vakava: et saa ikinä anteeksi ;)


Korvaavat myös sanoja

Olemme tottuneet siihen, että yleensä tekstiin liittyy valokuvia tai piirroksia, jotka osaltaan vaikuttavat tekstin tulkintaan. Kuvat eivät kuitenkaan ole kirjoitettua kieltä. Tunneikonit sen sijaan ovat erottamaton osa sitä. Niitä käytetään usein välimerkkien tapaan, ja ne voivat jopa korvata sanoja ja toimia osana lauserakennetta. Ikoni on seuraavan viestin subjekti: hänellä on
Tunneikoneissa on sekin hyvä puoli, että ne muodostavat avoimen järjestelmän: kuka tahansa voi tarpeen mukaan luoda uusia kuvamerkkejä ja kuka tahansa voi niitä lukea, koska tilanne ja käyttöyhteys ohjaavat tulkintaa.

Esimerkiksi hymy ei välttämättä ilmaise iloa, vaan se voi osoittaa vaikkapa sarkasmia: kiitti kun annoit mun odottaa kaks tuntia sateessa ^__^


Kuvakielessä on tehoa

Kuvakirjoitusta pidetään primitiivisenä kirjoituksena, saihan kirjoitus siitä aikoinaan alkunsa. Suomen kielessä kuvamerkkejä ei tiettävästi ole koskaan käytetty, sillä kirjoitusjärjestelmämme on nuori, vain 500 vuoden ikäinen - mutta nyt käytetään.

Tuskin kukaan olisi vielä vähän aikaa sitten osannut ennustaa tällaista kehitysaskelta. Voidaan sanoa, että kuvakirjoitus on syntynyt uudelleen, ja samalla siitä on tullut olennainen osa uutta kielimuotoa, verkkosuomea, joka sijoittuu kirjoitetun kielen ja puhekielen välimaastoon. Kuvamerkit eivät korvaa foneettista kirjaimistoa vaan täydentävät sitä.

Tunneikonit eivät kuulu asiateksteihin eivätkä moniin muihinkaan perinteisiin tekstityyppeihin. Sen sijaan kirjoittamalla käydyssä nopeatempoisessa keskustelussa ne ovat yhtä tärkeitä kuin kehonkieli ja äänenvaihtelut tavanomaisessa seurustelussa.

Tunneikonit eivät ole vakiintuneet verkkosuomeen siksi, että ne ovat hauskoja tai muodikkaita, vaan siksi, että ne välittävät ja värittävät viestejä tehokkaasti ja tilaa viemättä. Tunneikoni ei ehkä vastaa tuhatta sanaa, mutta kuitenkin monta. Joissakin tilanteissa sanoja ei tarvita ollenkaan, vaan viestiin voi vastata pelkällä kuvamerkillä:

Petri: hei, hieno juttu et lainasit luentomuistiinpanot!
Nina: :)

Olisi yhtä absurdia vaatia tunneikoneista luopumista kuin ilmeistä ja eleistä pidättäytymistä.



Ilmari Vauras on Turun yliopistosta vastikään valmistunut suomen ja kirjallisuuden opettaja, joka teki pro gradu -tutkielmansa tunneikoneista.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.