Kemistit ovat eristäneet hiestämme yli kolmesataa yhdistettä, mutta hyttysiin vetoavaa kuningasainetta ei ole löytynyt. Olisiko houkutin sittenkin monen kemikaalin cocktail?

Teksti: Jani Kaaro

Kemistit ovat eristäneet hiestämme yli kolmesataa yhdistettä, mutta hyttysiin vetoavaa kuningasainetta ei ole löytynyt. Olisiko houkutin sittenkin monen kemikaalin cocktail?

Julkaistu Tiede -lehdessä 6/2010.Kuvittele kaunis kesäilta järven rannalla. On isäntä, on emäntä, lämmin sauna – ja verenimijöiden joukko-osasto asemissaan lähimetsän hämärässä. Kun isäntä astuu ulos saunasta ja höyry leijailee ympäristöön, hyttyset liikahtelevat levottomasti mutta eivät nouse siivilleen. Kun emäntä tulee ovesta, koko joukko-osasto lähtee liikkeelle ja piirittää naisparan kiihkeänä parvena. – Miksi ne kiusaavat vain minua eivätkä sinua, emäntä tuskailee ja pakenee sisälle.

Ilmiö on todellinenTilanne on tuttu monessa suomalaisperheessä. Hyttysten imukärsässä toiset maistuvat paremmalta kuin toiset. Nämä hyttysmagneetit keräävät kaikki hyttyset ympärilleen, ja muut saavat olla rauhassa. Hyttysmagnetismi on todistettu myös tieteellisesti. Laboratoriokokeissa hyttyset lentävät putkessa, joka y:n lailla jakautuu kahteen osaan. Toisessa sakarassa on hyttysmagneetin hikeä ja toisessa verrokin. Lähes poikkeuksetta hyttyset seuraavat hyttysmagneetin hajua.Hyttysmagnetismia ei ole todettu muilla eläimillä – ehkä siksi, ettei sitä ole tutkittu – mutta saman sukuinen ilmiö on lehmien kärpäsmagnetismi. Britanniassa Rothamstedin yliopiston tutkijat ovat havainneet, että laitumilla suurin osa kärpäsistä pyörii muutaman kärpäsmagneetin ympärillä.Mikä hyttysmagneeteissa hyttysiä himottaa? Kysymykseen ei ole valmista vastausta, mutta hyvä alku kuitenkin.

Houkuttimia suusta ja ihostaTutkijat ovat tienneet vuosia, että uloshengityksessä vapautuva hiilidioksidi on hyvä hyttyshoukutin. Hyttysten lisäksi se vetää puoleensa paarmoja, mäkäröitä ja muita kaksisiipisiä. Tutkijoiden mukaan hiilidioksidi ei kuitenkaan voi olla koko tarina eikä ehkä edes tarinan puolikas. – Jos hyttyset etsisivät uhrinsa yksin hiilidioksidin perusteella, ne yrittäisivät lentää suuhumme ja sieraimiimme, sanoo Yhdysvaltain maatalousministeriön kemisti Uli Bernier. Bernierin mukaan hiilidioksidi aktivoi hyttysen. Kun kaasumolekyylit leijailevat veriateriaa odottavan siivekkään tuntosarvien CO2 -reseptoreihin, se tietää, että uhri on lähellä, ja lähtee etsimään tätä. Kun hyttynen pääsee lähemmäksi, se etsiytyy uhrin iholle muiden vihjeiden perusteella. Tärkein niistä on hienhaju.Hien yhdisteitä on tutkittu pitkään siinä toivossa, että niistä löytyisi ratkaisu tehokkaampien hyttyskarkotteiden kehittämiseen. Jo vuonna 1968 havaittiin esimerkiksi, että maitohappo on paljon tehokkaampi hyttyshoukutin kuin hiilidioksidi. Maitohappoa ehdotettiin jopa hyttysmagneetiksi, sillä sitä vapautuu ihosta eikä hengityksestä.Kuvio on kuitenkin muuttunut sitä monimutkaisemmaksi, mitä enemmän ilmiötä on selvitelty.

Yksi aine vai paletti?Hyttysmagneettitutkimuksen keskeisin kysymys on, onko ihmishiessä jokin yksittäinen kuningasaine, joka vetää hyttysiä puoleensa, vai toimiiko houkuttimena useiden aineiden sekoitus. Havainnot eivät yksiselitteisesti puolla kumpaakaan ajatusta.Ensimmäistä hypoteesia tukee Kalifornian yliopistossa löydetty proteiini Agamobpi. Se on hyttysen tuntosarvissa toimiva proteiini, joka sitoo houkuttelevan hajumolekyylin ja siirtää sen hajureseptoriin. Mikä tuo hajumolekyyli on, ei vielä tiedetä, mutta koska proteiinit toimivat avain ja lukko -periaatteella, hyttysmagnetismi voisi perustua yhteen ainoaan hajumolekyyliin. Toisaalta näitä molekyylejä ja niitä sitovia proteiineja voi olla paljon vielä tunnistamatta.Uli Bernierin tutkimusryhmä on testannut yli kolmesataa ihmishiestä eristettyä yhdistettä ja löytänyt kolme ”maagista” kemikaalia, joita 90 prosenttia hyttysistä ei voi vastustaa. Ne houkuttelevat niitä kaikissa oloissa ja huomattavasti tehokkaammin kuin pelkkä hiilidioksidin ja maitohapon sekoitus. Näiden vielä liikesalaisuuksina pysyvien kemikaalien tutkimukset viittaavat siihen, että hyttysmagnetismin avain olisi hajupaletti eli erilaisten yhdisteiden sekoitus oikeassa suhteessa. Kun kolmen yhdisteen pitoisuuksia muutellaan tietyllä tapaa, haju ei herätä hyttysissä minkäänlaista reaktiota, kun taas tietyt sekoitussuhteet tekevät niistä verenhimoisia.Mikään sekoitus ei kuitenkaan ole vielä osoittautunut yhtä hyväksi houkuttimeksi kuin ihmisen käsivarsi. Tämän perusteella hyttysmagnetismi perustuisi itse kunkin henkilökohtaiseen kemialliseen profiiliin.

Bakteerit mukana pelissäTilannetta monimutkaistaa vielä eräs muuttuja: bakteerit. Kaikki hikemme yhdisteet eivät ole omiamme, vaan osa on peräisin ihomme bakteerien aineenvaihduntatuotteista. Hyttysmagnetismi voisi siis vaihdella sen mukaan, miten hyvin tai huonosti pidämme huolta hygieniastamme.Bakteerien osuus ilmiössä löytyi hauskan mielleyhtymän kautta Hollannissa vuonna 1993. Wageningenin yliopiston tutkija Bart Knols oli ihmetellyt, miksi Anopheles gambiae -hyttynen hakeutuu useimmiten jalkoihin; Suomessa tästä mieltymyksestä tunnetaan pieni Aedes cinereus.Koska jalat haisevat usein varpaanvälijuustolta, Knols päätti testata, houkuttelisiko pelkkä varpaanvälijuusto hyttysiä. Hän laittoi hyttyset hajuputkeen ja tarjosi niille puhdasta ilmaa ja limburginjuustoa. Suurin osa hyttysistä tunsi selvää tenhoa juustoa kohtaan.Voimakastuoksuinen limburger on belgialaisten munkkien kehittämä juusto, jota valmistusprosessin tietyssä vaiheessa poljettiin paljailla jaloilla. Ei siis liene sattumaa, että juustossa elävä bakteeri Brevibacterium linens on hyvin läheistä sukua jalkapohjissamme viihtyvälle Brevibacterium epidermis -lajille.Jos hyttysiä juustossa vetävät bakteerien aineenvaihduntatuotteet, miksi eivät meidän jaloissamme.Hyttysten kiinnostus sukkamehua kohtaan on todettukin Yhdysvalloissa. Maatalousministeriön kemisti Dan Kline houkutteli hyttysiä sukilla, joita hän oli käyttänyt kolme päivää.

Pitoisuus kaikkein tärkein? Hyttysmagnetismin tutkijat ovat päätyneet miettimään myös kysymystä, voisivatko jotkut ihmiset olla hyttysmagneettien vastakohtia ja jopa karkottaa hyttysiä. Kysymys ei välttämättä ole kaukaa haettu, sillä esimerkkejä löytyy eläinmaailmasta.Rothamstedin yliopiston tutkijat ovat havainneet, että jotkin lehmät erittävät voimakkaita hajuja, joita kärpäset karttavat. Kun näitä kärpäskarkottimia sijoitetaan laitumille tavallisten lehmien sekaan, kärpäskiusa vähenee parhaimmillaan kymmeniä prosentteja.On enemmän kuin todennäköistä, että meillä ihmisilläkin on karkottavia yhdisteitä. Tuoreen havainnon mukaan esimerkiksi rasva-aineenvaihdunnassa syntyvät ketoaineet pitävät hyttyset loitolla. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, haisevatko ne hyttysistä vastenmielisiltä vai peittävätkö ne houkuttelevia hajuja.Useimmat tutkijat ovat kuitenkin sillä kannalla, että niin magneeteissa kuin karkotteissa on pikemmin kyse pitoisuuksista kuin yksittäisistä yhdisteistä. Hyvä esimerkki on maitohappo. Pieninä pitoisuuksina se houkuttaa hyttysiä mutta suurina karkottaa niitä. 

Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Psykedeelit ayahuasca ja psilosybiini tehoavat tutkimusten mukaan masennukseen.

Amazonin alueen ihmiset ovat ammoisista ajoista nauttineet näkyjä nostattavaa ayahuasca-kasviuutetta.

Aine kiinnostaa myös lääketieteen tutkijoita. Se näyttää tehoavan masennukseen ja riippuvuuksiin, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Muilla psykedeeleillä, kuten tietyissä sienissä esiintyvällä psilosybiinillä, on havaittu samanlaisia vaikutuksia.

Ayahuascaa pitkään tutkinut Jordi Riba Sant Paun sairaalasta kertoo, miten vaikeasta masennusta potevat potilaat ovat saaneet apua yksittäisestä kokeilusta.

”Tavalliseen masennuslääkkeeseen verrattuna teho oli todella nopea vain yhdellä annoksella. Hämmästyttävästi tulokset näkyivät heti, ja ne säilyivät monia viikkoja”, Riba sanoo HS:n haastattelussa.

Lontoon Imperial Collegen Robin Carhart-Harris on saanut samanlaisia tuloksia psilosybiinillä.

Ratkaisevia myönteisille vaikutuksille ovat ympäristö ja olot, joissa psykedeelejä käytetään.

”On tärkeää, että ammattiterapeutti valmistelee kokemukseen, on mukana sen aikana ja auttaa sen jälkeen tekemään siitä selkoa”, Carhart-Harris sanoo.

Suomessakin tutkijat etsivät rahoitusta tutkimukseen, jossa testaan psilosybiinin tehoa masennukseen.

Kysely

Kokeilisitko psykedeeliä masennukseen, jos lääkäri määräisi?

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012