Ihmismieli on tunnetusti erehtyväinen, mutta kun opettelet ajattelemaan omaa ajatteluasi, alat ymmärtää, milloin kannattaa luottaa järkeen, milloin vaistoon, ja osaat tehdä parempia päätöksiä.



Julkaistu Tiede -lehdessä 11/2009

Kalevalan alkulause "Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi" on kuin suoraan neurotieteen uusimmista päätelmistä: paras päätös varsinkin suuressa asiassa vaatii sekä tunnetta että järkeä ja tunne saa jopa johtaa.

Vielä 1980-luvun alussa tutkijat uskoivat, ettei tunteilla ollut lainkaan järkeä vaan niistä oli päätöksiä puntaroidessa pikemmin haittaa kuin hyötyä. Sitten tunnetun yhdysvaltalaisen neurologin Antonio Damasion vastaanotolle saapui potilas, jonka aivokuoresta otsalohkon kupeesta oli leikattu pieni kasvain. Potilas toipui, mutta ei enää osannut tehdä päätöksiä, vaikka hänen älyssään ei ollut mitään vikaa. Loputon pähkäily, järkeily ja jahkailu tuhosi hänen kykynsä elää normaalia elämää. Kun potilasta testattiin valheenpaljastuskokeissa, kävi ilmi, että hänen kykynsä tuntea oli tuhoutunut. Mikään ei hetkauttanut häntä.

Damasio päätteli, että tunteet ovat olennainen osa inhimillistä päätöksentekoa. Näin syntyi myös käsite tunneäly ja päätöksenteon tutkimuksen johtoajatus: aivot, jotka eivät tunne, eivät myöskään osaa päättää. Nykytiedon valossa tämäkään ei vielä riitä.


Salli aivoillesi konferenssi

Tähtipelaajaksi on noussut kyky kuunnella omien aivojen aivoituksia päätöksiä tehtäessä. Kalifornian Berkeleyn yliopiston psykologi Philip Tetlock väittää, ettei ihminen edes pysty hyödyntämään älyään, elämänkokemustaan tai vaistoaan, ellei hän tutki ahkerasti oman ajattelunsa prosesseja, siis sitä, miten milloinkin päätyy tai on päätynyt ratkaisuihinsa.

Kun ihminen sallii aivoilleen sisäisen konferenssin - joka voi äityä melkoiseksi väittelyksi - hän oppii nappaamaan siitä parhaat päätökset. Tätä menetelmää voi verrata vaikkapa poliitikkojen vaalikeskusteluun, jota kuuntelemme mutta johon emme puutu. Me keräämme osallistujien eriävistä käsityksistä tietoa voidaksemme päättää, ketä lopulta äänestämme.

Virhepäätökset masentavat, mutta nykytutkimuksen perusteella kukaan ei ole tuomittu möhlimään kerta kerran jälkeen. Ihmisaivot ovat kuin orgaaninen tietokone, joka pystyy jatkuvasti parantamaan työskentelyään. Menestynein päättäjä, olipa kyseessä ammattiurheilija, lentokoneen miehistö, leikkaussalin tiimi, mestaritason pokerihai tai kuka tahansa meistä, ei erehdyttyään tai töpättyään vaivu epätoivoon, vaan tutkii jatkuvasti huonoja tai suorastaan vääriä päätöksiään saadakseen selville, miten olisi voinut ne välttää. Tutkijat kutsuvat tätä jälkipuintia metakognitioksi.


Harjoitus tekee mestarin

Tiedät harjoittelevasi metakognitiota, kun väärään ratkaisuun päädyttyäsi et enää sanokaan "Tein, minkä pystyin" vaan "Nyt teen kaikkeni saadakseni selville, mikä meni pieleen".

Jälkipuinnin palkintona emme enää ole vaistojemme vietävissä, vaan osaamme ohjata niitä kuin ratsastaja hevostaan. Opimme tunnistamaan, milloin päätöksissä kannattaa luottaa ennen kaikkea vaistoon, milloin jättää sen viestit sikseen ja tukeutua järkeen.

- Metakognition suurin hyöty on se, että seuraavalla päätöskerralla hermosolut tietävät, miten pitää toimia, sanoo yhdysvaltalainen aivotutkija ja tiedetoimittaja Jonah Lehrer. Aktiivisesta ajatustyöstä näet jää hermoverkkoon muistijälki, mihin kaikki oppiminen perustuu.

Lehrer on kerännyt tuoreeseen How We Decide -kirjaansa tutkimuksen uusimmat sovellukset ja runsaasti neuvoja, miten meistä kaikista voi tulla parempia päättäjiä. Nuori tutkija keksi aiheensa ruokakaupassa yrittäes¬sään valita aamiaismuroja tarjonnasta, joka oli räjähtänyt käsiin pitkän ulkomaillaolon aikana.
Lehrer tiivistää aivojen ja päätöksenteon suhteen näin: - Ihmismieli on vajavainen, mutta mitä paremmin tunnemme aivojemme toimintatavat, sitä paremmin osaamme käyttää aivojamme ja jopa voittaa ne oveluudella.


Päihitä aivojen vajavuus

Se, miltä meistä kulloinkin tuntuu, on lopputulos työstä, jolla tunneaivot pilkkovat, möyhentävät, vertailevat ja erittelevät isot, tuntemattomat tietoköntit tunteiksi. Niin upeaa ja monitasoista kuin tunneaivojen työskentely onkin, niillä on myös kelmit puolensa, jotka ovat paitsi muinaisia myös muuttumattomia. Nämä primitiiviset toiminnot muistuttavat, että ihminenkin on vielä osittain eläin ja sellaisena pysyy.

Suurimpia puutteitamme on se, että tunneaivomme ovat ikään kuin jämähtäneet kokemaan menetykset aina voimakkaampina kuin voitot, vaikka aivoilla ei ole mitään järkevää syytä kohdella niitä eri tavoin. Tutkijat kutsuvat tätä muinaista vaistoa häviökammoksi. Sen vuoksi me yritämme ratkaisuissamme pelata varman päälle. Häviökammoa podemme myös silloin, kun yksi kielteinen kommentti työpaikan palautekokouksessa jäytää mielessä ja kymmenen myönteistä unohtuu.

Ainoastaan ihmiset, joilta aivovamma on tuhonnut kaikki tunteet, ovat immuuneja häviökammolle. Tutkijat sanovatkin, että ainoa tapa välttää häviökammo päätöksenteossa on hyväksyä se tunneaivojen prosessin osaksi. Niin sen viestit voi tarvittaessa sivuuttaa tai käyttää hyväkseen.

Pikakurssi parempiin päätöksiin




Järkeile kaikki yksinkertainen

On tarpeetonta kuormittaa aivoja sotkemalla päätöksentekoon tunteet, kun ongelma on yksinkertainen eli sisältää niin vähän muuttujia, että paras ratkaisu syntyy järkeillen. Vaikka tutkijat ovat hiukan eri mieltä siitä, kuinka monta tiedonjyvää tai muuttujaa järkiaivot eli otsalohkon etumaisimmat osat pystyvät kerrallaan käsittelemään, keskiarvo on ainoastaan neljä.

Kaikki omenaporat ovat jotakuinkin samanlaisia, joten hinta on paras päätöksenteon määrittäjä. Kun näin on, järkiaivot ratkaisevat asian valitsemalla halvimman. Yhtä lailla kaikki kolajuomat ovat jokseenkin samanlaisia, halpa viini on jopa tutkitusti usein yhtä hyvää kuin kallis ja Helsingin vesijohtovesi voittaa testitulosten mukaan ranskalaiset pullovedet. Tätä menetelmää käyttäen selviät ruoka- ja juomaostoksista ennätysajassa ja rahaa säästäen.


Alista impulssit kontrolliin

Vaikka eläisit kuinka järkijohtoisesti, tunteet tunkevat mukaan - jopa kauppareissulle. Kun tunnet vetoa tiettyyn mansikkahilloon, etuotsalohko on yhdistänyt aivojen muinaisissa osissa, kuten aivorungossa ja mantelitumakkeessa, syntyneet tunteet tietoiseen ajatteluun ja viestii: "Hyvä valinta, käy kiinni."

Kun olet tekemässä ratkaisua tunneimpulssin varassa mutta haluat varmistua päätöksestäsi, alista se järkiosaston tarkistettavaksi, vähän samaan tapaan kuin alakoulussa tarkistit laskutehtävän. Tunteiden järkeily on hyväksi, sillä tunneaivoihin ei kannata luottaa sokeasti. Niillä on näet tapana hätiköidä.

Jos olet joutumassa vaateliikkeen "Kahdet farkut yhden hinnalla" -koukkuun mutta impulssia järkeillessäsi huomaat, ettei sinulla ole varaa yksiinkään seuraavan kuukauden budjetin kärsimättä, jätät ostoksen väliin ja poistut kaupasta päätökseesi tyytyväisenä.


Tärkeissä luota tunteeseen

Mitä merkityksellisempi päätös on elämänlaadun kannalta, sitä suurempi päätösvalta kannattaa antaa tunteille. Tärkeissä päätöksissä on aina enemmän muuttujia kuin järkiaivot pystyvät käsittelemään. Sääntö on: ajattele vähemmän, anna tunteiden viedä.

Tämän tieteellisen oivalluksen koki Amsterdamin yliopiston psykologi Ap Dijksterhuis omissa autokaupoissaan. Hän yritti tehdä päätöksen vertailemalla mutta huomasi pian, ettei kyennyt käsittelemään kaikkea tietoa, sillä muuttujia, pelkästään eri automerkkejä, oli liikaa. Dijksterhuis pohti: entä jos puhdas järkeily johtaakin näin monimutkaisessa ja tärkeässä asiassa huonompaan tai jopa väärään ratkaisuun kuin tunteiden kuuntelu?

Dijksterhuis tutki ajatustaan testiryhmillä, joiden piti järkeilemällä päättää autosta tai kodinsisustuksesta, kun muuttujia oli reilusti, 8-12. Kun etuotsalohko ei pystynyt käsittelemään näin monipolvista ongelmaa, se yritti yksinkertaistaa ratkaisun vain yhteen tiedonjyvään, joka saattoi olla niinkin triviaali kuin väri. Lisäksi kävi ilmi, että mitä pitempään testaajat pähkäilivät päätöstään, sitä tyytymättömämpiä he olivat ratkaisuunsa.


Hyvällä tuulella oivallat

Tutkija Mark Jung-Beeman on osoittanut, että vaikeat tehtävät, joissa onnistuminen vaatii myös tunteista kumpuavaa oivallusta, ratkeavat helpommin hyvällä tuulella kuin kiukkuisena tai masentuneena. Kun etuotsalohkon ei tarvitse pohtia huonon tuulen syitä, siltä vapautuu kapasiteettia itse ongelmaan.


Tiedät enemmän kuin tiedät

Elämä on epäluotettava kumppani alituisine yllätyksineen, joiden ratkaisuun heittäydymme useimmiten tunteillamme, vaiston varassa. Nyt tutkijat kuitenkin sanovat, että usein vaistoratkaisut perustuvat sittenkin aiemmin hankkimaamme kokemukseen samanlaisesta tai samankaltaisesta tilanteesta, vaikka se näyttäisikin täysin uudelta.

Sain tästä omakohtaisen kokemuksen keväällä, kun pyöräilin ilman kypärää kotikaupunkini keskustassa ja pysäköidyn auton ovi avautui yllättäen ajoreitilleni vain muutaman metrin ja sekunnin päässä. Tiesin törmääväni oveen.

Kun törmäys oli tapahtunut, olin yhä jotenkin jaloillani kädet ohjaustangolla enkä tajuttomana kadulla. Luulin olleeni vain onnekas, mutta kun sitten puin onnettomuutta edeltäneitä sekunteja, ymmärsin ratkaisseeni uhkaavan tilanteen kahden aiemman, vuosien takaisen kokemuksen perusteella.

Ensimmäisessä äkkitilanteessa jarrutin niin rajusti, että pyörä pysähtyi kuin seinään ja lensin ohjaustangon yli ojaan. Toisessa auto lähti luisuun jäätikköisellä tiellä. Sain sen hallintaan vain löysäämällä jarrua ja keskittymällä ohjaamiseen. Näin toimin myös pyöräonnettomuudessa: en jarruttanut lainkaan vaan keskityin pysymään pystyssä. Aivoni olivat tehneet oikean päätöksen kokemuksen perusteella.


Vältä liiallista varmuutta

Mikään ei ole vaarallisempaa kuin liiallinen varmuus, uskovat tutkijat. - Jos estämme pään sisäisen debatin, hermosolujen kaipaama väittely jää syntymättä ja aivoissa vallitsee keinotekoinen konsensus, Jonah Lehrer muistuttaa.

Liiallisen varmuuden tuottamat väärät ratkaisut ilmenivät Philip Tetlockin johtamassa kokeessa, johon osallistui politiikan asiantuntijoita. Ennustukset menivät sitä pahemmin metsään, mitä johdonmukaisemmin asiantuntijat sortuivat "varmuuden syntiin", siis sulkivat tietoisuudestaan kokonaan sen mahdollisuuden, että saattaisivat sittenkin olla väärässä.

 Liiallisen varmuuden vaaran välttää parhaiten siten, että hyväksyy kilpailevat ajatukset osaksi päätöksentekoa. Ne kyllä ilmestyvät ajatteluun, jos annamme aivoillemme luvan ajatella, että omat uskomuksemme saattavat olla huteralla pohjalla.

- Sitä paitsi on hyvä muistuttaa itseään kaikesta siitä, mitä ei tiedä, Lehrer neuvoo.


Tee ensimmäinen päätös nyt

Huonoja ratkaisuja ja virheitä ei voi kokonaan välttää, mutta varmasti niitä tulee, jos yrität järkeillä kaikki päätöksesi. Parhaat päätökset edellyttävät toisinaan järkeä, toisinaan tunnetta, mutta sitäkin useammin sekä tunnetta että järkeä. Tunteiden hyväksyminen tärkeäksi osaksi päätöksentekoa saattaakin olla paras päätöksesi aikoihin. Sen voit tehdä nyt.

Metakognitio, oman ajattelun ajatteleminen, taas kasvattaa asiantuntemusta, ja mitä enemmän asiantuntemusta elämän eri alueilta aivoilla on hallussaan, sitä parempia päätöksiä ne tekevät.



Tellervo Riikonen on Yhdysvalloissa asuva filosofian maisteri ja vapaa kirjoittaja.


 

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.