Suomalaisten tiedeasenteet tutkittiin ensimmäistä kertaa. Useimpien mielestä tiede parantaa elintasoa ja nujertaa tauteja. Tieteen etiikka kuitenkin jakaa mielipiteet. Sotien tai nälän poistajaksi tiedettä ei uskota.

TEKSTI:Pentti Kiljunen ja Tuula Koukku


Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suomalaisten tiedeasenteet tutkittiin ensimmäistä kertaa.
Useimpien mielestä tiede parantaa elintasoa ja nujertaa tauteja.
Tieteen etiikka kuitenkin jakaa mielipiteet. Sotien tai nälän
poistajaksi tiedettä ei uskota.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä

Tutkimus, koulutus, osaaminen ja innovaatiot ovat maagisia sanoja, joiden puolesta todistaa jokainen juhlapuhuja, poliitikko ja asiantuntija.

Tieteen yhteiskunnalliseen merkitykseen nähden on yllättävää, että suomalaisten käsityksiä tieteestä on tutkittu varsin vähän - käytännössä ei lainkaan. Jakaako ns. suuri yleisö yhteiskunnan ylätason näkemykset, vakuuttelut ja visiot? Miten kansalaiset arvostavat tiedettä ja tutkimusta? Toimiiko tiedeyhteisö tuotteliaasti, taitaako asiansa, voiko siihen luottaa?

Näihin kysymyksiin tiedebarometri etsi vastauksia.

Tutkimus oli yleiskartoitus, ja sillä oli tietty pilottiluonne. Siksi se oli kaikkiruokaisen ahne: pikemminkin haluttiin saada useasta asiasta vähän tietoa kuin vähistä paljon. Tutkimuslomakkeessa ei myöskään määritelty, mitä tiede on tai mikä on tai ei ole tiedettä, vaan siinä operoitiin julkisen keskustelun ja median käyttämillä - väistämättä väljillä - arkikielen käsitteillä.

Hyvä tulos tieteelle!

Vastaajilta kysyttiin, kuinka aktiivisesti he seuraavat tiedotusvälineistä erilaisia aihepiirejä koskevia uutisia, ohjelmia ja kirjoituksia.

Tieteen osalta tulos on mairitteleva, ainakin äkkikatsomalta. Selvä enemmistö (62 %) ilmoittaa seuraavansa aktiivisesti tiedettä, tutkimusta ja teknologiaa koskevia asioita.

Lukua saattaa siivittää tietty sosiaalinen suotavuus: tieteestä "kuuluu" olla kiinnostunut. Toisaalta tiede kattaa periaatteessa kaikki elämänkentät. Urheiluhulluinkin kansalainen voi olla kiinnostunut tieteen dopingsovelluksista, taide-elämyksiä janoava kulttuurintutkimuksesta tai puolueen järjestöjyrä politiikantutkimuksesta. Merkitystä voi olla silläkin, että kysymys niputti yhteen tieteen, tutkimuksen ja teknologian; jotkut vastaajat ehkä ajattelivat teknologian viittaavan kaikkiin uusiin, kiehtoviin laitteisiin.

Joka tapauksessa tiedekiinnostuksen taso on korkea. Se vastaa pitkälti myös muissa maissa saatuja tuloksia, siltä osin kuin kansainvälisiä vertailutietoja on käytettävissä.

Vastauksissa näkyy tiettyä paradoksaalisuutta. Yhteiskunnalliset asiat yleensä (73 % ilmoittaa olevansa hyvin tai melko kiinnostunut) ovat laajasti kiinnostavia, mutta ei niiden hoito: politiikan kokee kiinnostavaksi vain runsas kolmannes (38 %). Sinänsä politiikkaa koskeva tulos ei ole yllättävä. Kyseessä on eräänlainen suomalaiselle yhteiskunnalle ominainen tajunnallinen vakio - politiikkaa vieroksuvat tunnot kumpuavat esille käytännössä kaikista tutkimuksista.




Näin tutkittiin

Aineisto kerättiin kirjallisena kyselynä 23. 4.-29. 6. 2001. Kysymyslomake lähetettiin 2 000 henkilölle, jotka poimittiin satunnaisesti väestön keskusreki-steristä. Lomakkeen saajat edustivat koko maan (lukuun ottamatta Ahvenanmaata) 18-70-vuotiasta väes-töä.

Tiedonkeruu tuotti yhteensä 913 analyysikelpoista lomaketta, mikä kattaa 46 % brutto-otoksesta. Tulos on hyvin tyydyttävä, varsinkin kun otetaan huo-mioon kyselyn aihepiiri ja laajuus.

Demografisesti, sosiaalisesti ja alueellisesti aineisto edustaa keski-määräisväestöä verrattain hyvin. Kuten yleensäkin vastaavalla tavalla kerätyissä aineistoissa, vastaajat ovat jossain määrin koulutetumpia kuin väestö keskimäärin.

  Barometri on tarkoitus toistaa 3-4 vuoden välein.

Maassamme ei tiettävästi ole tätä ennen kartoitettu kansalaisten mielipiteitä tieteestä, joskin aihetta on sivuttu joissakin yhteiskunnallisen asenne-ilmaston kartoituksissa (mm. EVAn ra-portit 1984-2001; World Values Survey 1996, 2000 / Suomen Gallup Oy). Myös kansainvälistä vertailuaineistoa on niukalti.


Miehet edellä

Tiede kiinnostaa jonkin verran enemmän miehiä kuin naisia. Ikä ei vaikuta paljonkaan, joskin vanhempien henkilöiden kiinnostus on vaisumpaa kuin nuorempien.

  kiinnostusluku saadaan akateemisesti koulutetuilta, joista neljä viidestä (79 %) ilmoittaa seuraavansa tiedeasioita aktiivisesti.

Koulutusaloittain kiinnostus on suurinta teknis-luonnontieteellisen koulutuksen saaneilla. Ammatti- ja sosiaaliryhmistä ovat tiedeasioista kiinnostuneimpia johtavat toimihenkilöt ja opiskelijat. Tulosta selittänee koulutustaso.

Lääketiede kiinnostavinta

Tutkittavia pyydettiin arvioimaan, kuinka kiinnostuneita he ovat eri tieteenaloista. Kuuden nimetyn alan ohella arvioitavana oli myös luonteeltaan yleisempiä tieteen seuraamista heijastavia asioita.

Kiinnostavin ala on lääketiede. Kolme neljästä (73 %) ilmoittaa seuraavansa sitä. Tulos on sikäli luonnollinen, että ala on varmastikin lähimpänä ihmisten omaa elämää. Lääketiede vetoaa niihinkin väestöryhmiin, jotka eivät muutoin - esimerkiksi koulutuspohjansa tai sosiaalisen asemansa takia - erityisesti tunne vetoa tieteisiin.

Kiinnostuneisuus kasvaa iän mukana.

Lähes yhtä seurattua kuin lääketiede on ympäristön tilaa koskeva tutkimustieto (69 %). Myös tämän takana voi nähdä ihmisiä koskettavia huolenaiheita. Perspektiivi vain on pitempi ja ongelma kollektiivisempi: pitkällä aikavälillä ympäristön säilyminen on sivilisaatiomme elinehto. Kiinnostus ympäristöä koskevaan tutkimustietoon on niin ikään huomattavan tasaista läpi koko väestön.

Tieteen kehitykseen, uusiin tutkimustuloksiin ja keksintöihin yleisesti kohdistuva kiinnostus on myös merkittävää. Tällaista yleiskiinnostusta uutta tietoutta kohtaan ilmoittaa tuntevansa suomalaisten suuri enemmistö (72 %).

Astetta vähemmän kiinnostavat tietotekniikka ("tietokoneet, internet, tietotekniikan kehitys", 49 %), historian- ja kulttuurintutkimus (48 %) sekä geenitutkimus ja biotekniikka (47 %). Tiedustelluista aloista vähiten kiinnostaa avaruustutkimus (39 %), joka kuitenkin kiehtoo keskimääräistä enemmän miehiä, nuoria ja teknis-luonnontieteellisen koulutuksen saaneita.

Tiedepolitiikka vierasta

Verrattain etäisiä kansalaisille ovat tiedepolitiikkaa ("tutkimuksen ja koulutuksen rahoitus, koulutus- ja tiedepolitiikka") koskevat asiat (25 %); niitä seuraavat lähinnä vain akateemiset. Vaikka aiheala on tiedeyhteisön näkökulmasta ensiarvoisen tärkeä, se on ymmärrettävästi ns. suurelle yleisölle abstrakti arviointikohde. Suomalaisen tieteen kansainvälinen menestys kuitenkin kerää jo enemmän huomiota: globaali osaamiskisa kiinnostaa kahta viidestä (40 %).

Eri tieteenalojen väliltä löydetään lähes yksinomaan positiivisia riippuvuuksia. Tämä kertoo tiedekiinnostuksen kasautuvasta luonteesta: yhden alan kiinnostavuus ei vähennä kiinnostusta toista alaa kohtaan, vaan pikemminkin lisää sitä. Tässä selvimmin yhteen kuuluvia aloja ovat geenitutkimus ja lääketiede (korrelaatiokerroin r =.48)

Huomiota herättävin on yhteys, jota ei ole: historian- ja kulttuurintutkimusta koskevan kiinnostuksen ja tietotekniikkaa koskevan kiinnostuksen välillä vallitsee miltei nollakorrelaatio (.07). Se ei kerro suoranaisesta vastakkaisuudesta, mutta eriseuraisuudesta se puhuu, samasta ilmiöstä, jota takavuosina kutsuttiin kahden kulttuurin kuiluksi.

Tieto ammennetaan massamediasta

Tiedetiedon lähteistä selvästi tärkein on massamedia. Kuten kansalaisten tietojen alkuperän jäljityksissä yleensä, sähköinen media ohittaa täpärästi printtimedian: television ja radion (92 % pitää ainakin melko tärkeänä) merkitys on hieman suurempi kuin sanomalehtien (86 %).

Oman työnsä tai koulutuksensa nimeää tietolähteekseen joka toinen (52 %). Ammatti- ja tietokirjallisuus kohoaakin huomionarvoiseen asemaan (43 %). Yleisaikakauslehdet (41 %) sijoittuvat hieman internetin ja tietoverkkojen (37 %) edelle. Vähämerkityksisimmiksi näin arvioiden jäävät erilaiset yleisötapahtumat, seminaarit ja luennot (20 %) sekä tieteelliset julkaisut ja tieteellinen kirjallisuus (25 %).

Tulosta ei tietenkään tule tulkita niin, että iltapäivälehdet ovat parempia tiedeinformaation lähteitä kuin tieteelliset kirjastot. Luvut kuvaavat vain kanavien käytön useutta, eivät niistä saatavan tiedon määrää tai syvällisyyttä.

Kansalaisia jakava alue ovat tietoverkot, joiden merkitys korostuu koulutustason kohotessa. Opisto- tai ammattikorkeakoulututkinnon tai korkeakoulututkinnon suorittaneista miehistä puolet (51 %) mainitsee verkon tiedetiedon lähteekseen; nuorimmista (18-25-vuotiaista) vähintään ylioppilastutkinnon suorittaneista miehistä netin ilmoittaa valtaenemmistö (73 %).

Tieteestä kiinnostuneet imevät tiedetietoa kaikista lähteistä muita ahnaammin. Vaateliaimman lähteen eli tieteellisten julkaisujen ja tieteellisen kirjallisuuden käyttäjiksi tohtivat ilmoittautua vain akateemisesti koulutetut.

Harvoja nykytutkijoita tunnetaan

Tietotestit ovat kirjallisissa kyselyissä monin tavoin kyseenalaisia - vastauksia voidaan sorvata koko suvun ja sanakirjojen voimin. Mukaan otettiin kuitenkin yksi luonteeltaan tietotyyppinen kysymysosio, jolla haluttiin myös keventää yleissävyltään totista tiedustelua.

  tulisi nimetä yksi nykyisin toimiva merkittävä suomalainen tieteenharjoittaja, kenet nimeäisit sellaiseksi? Toisena tehtävänä oli nimetä tällainen henkilö mennytkin aika huomioon ottaen.

Nykyisin toimivan tieteenharjoittajan nimesi kaksi viidestä (40 %). Historian mukaantulo helpotti tehtävää merkittävästi: useampi kuin joka toinen (54 %) esitti jonkun henkilön.

Miten tulkita varsin alhaisia lukuja, joille ei ole vertailukohtaa?

Tieteen edustajat eivät yleensä ole näkyviä julkisuuden henkilöitä. Media ei hehkuta päivittäin: "Tutkija N. N. on koko harjoituskauden osoittanut oivaa tuloskuntoa, ja jäämmekin jännittyneinä odottamaan hänen suoritustaan kansainvälisillä areenoilla." Tutkimustyötä tehdään myös yhä enemmän ryhminä, mikä tuli esiin vastaajien avoimessa palautteessa:

"Nimet eivät jää mieleen, vaikka lukisikin eri tutkijaryhmien edistymisestä."

"Mielestäni tämän hetken tärkeimmät keksinnöt tehdään biokemian alalla. Ja tutkijat ovat ryhmiä, ei siellä yksittäisen tutkijan nimi tule esiin."

"On paljon merkittäviä tiedemiehiä/-naisia, joiden nimi ei esiinny lehdistössä, joten on vaikea nimetä ketään."

Mutta Palotie ja Linus tiedetään

Kun vähiten koulutetuista jonkin nykytutkijan nimen ilmoitti vain noin joka seitsemäs (15 %), akateemisista sen teki kolme neljästä (74 %). Naisilta nimeäminen kävi helpommin (44 %) kuin miehiltä (35 %). Keskimääräistä korkeampia lukuja saatiin myös toimihenkilöiltä sekä suurten kaupunkien ja Uudenmaan asukkailta. Opiskelijoiden ja yleensäkin nuorten tulokset jäivät (häpeällisen) heikoiksi.

Tuloksena oli mittava joukko nimiä, peräti 118! Kuitenkin harvat saivat osakseen useita mainintoja.

Selvästi useimmin mainituksi nousee Leena Palotie (106 mainintaa). Suuri enemmistö Palotien maininneista on naisia, miesten maininnoissa hän ei erotu selkeästi muista, vaikka kuuluu kärkijoukkoon. Kakkossijan saa Linus Torvalds (34). Vaikka maailmanmainetta nauttiva meganörtti ei ehkä tiedeyhteisön tiukkojen kriteerien mukaan kuulukaan joukkoon, kansalaisilta hän saa tunnustusta.

Muita useasti mainittuja nimiä ovat G. H. von Wright, Sirkka-Liisa Valle, Osmo A. Wiio, Kari Cantell ja Risto Pelkonen. Listalla näkyvän nimikategorian Riekkinen/Riekkiset mainitsemisen taustalta löytynee vaihtelevia vaikuttimia.

Toinen tehtävä - merkittävän tieteenharjoittajan nimeäminen historia huomioon ottaen - tuottaa vielä yksi-ilmeisemmän tuloksen. Ainoa nobeltutkijamme A. I. Virtanen kerää yksin yli puolet maininnoista (293 mainintaa). Toisen sijan ottaa Arvo Ylppö (51 mainintaa). Kaikkien muiden maininnat jäävät alle 10:n.

Suomalainen luottaa tieteeseen

Vastaajilta kysyttiin myös, kuinka suurta luottamusta he tuntevat erilaisia yhteiskunnallisia instituutioita ja toimijoita kohtaan. Luottamusprofiili piirtyi ääripäiltään sellaiseksi kuin kansallisissa ja kansainvälisissä mittauksissa on totuttu. Erityisen suurta luottamusta nauttivat yhteiskunnan sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta vastaavat organisaatiot, poliisi (79 % tuntee hyvin tai melko suurta luottamusta) ja puolustusvoimat (72 %).

Tieteeseenkin luotetaan; sen luvut kohoavat vertailun kärkipäähän. Kansa on luottamuksessaan varsin yhdenmukaista, ja kaikkein eniten tieteeseen luottaa koulutetuin väestönosa.

Tiedeorganisaatioista korkeimmalle kipuavat yliopistot ja korkeakoulut. Kaksi kolmesta (68 %) ilmaisee niitä kohtaan suurta luottamusta.

Nimetyistä tiede- ja tutkimusorganisaatioista ylimmäksi nousee VTT (65 %). Myös Tekesin (45 %) ja Suomen Akatemian (45 %) tulokset ilmentävät sinänsä merkittävää luottamusta, mutta niiden heikompi tunnettuus (suuret "vaikea sanoa" -osuudet) vaimentaa niiden asemaa vertailussa.

Kokoava, joskin abstraktimpi arviointikohde tiedeyhteisö ("tiede ja tutkimus, tiedeyhteisö yleensä") sijoittuu sekin luottamusprofiilissa huomattavan korkealle, viidenneksi heti korkeakoulujen ja VTT:n jälkeen (56 %).

Puolueet ja EU epäilyttävät

Tieteellistä toimintaa siis arvostetaan laajasti. Tieteen julkisuuskuva ja yhteiskuntasuhteet ovat ilmeisen hyvässä kunnossa.

Kaikilla yhteiskunnan sektoreilla ei mene yhtä hyvin. Etenkin poliittis-hallinnollisen järjestelmän kannalta tulokset ovat kiusallisia, elleivät suorastaan kivuliaita. Poliitikkojen luotto osoittautuu likimain olemattomaksi (vain 7 % luottaa, 73 % ei luota), ja myös eduskuntaan kohdistuu näkyvästi enemmän epäluottamusta (51 %) kuin luottamusta (29 %). Myös EU epäilyttää nykyisin merkittävän monia (15 % luottaa, 58 % ei).

Oikeusjärjestelmä ("oikeuslaitos, tuomioistuimet") sentään säilyttää uskottavuutensa, mutta luottamattomia on - instituution perimmäisen luonteen huomioon ottaen - luvattoman paljon (51 % / 27 %).

Kirkkoa kohtaan osoittaa suurta luottamusta kaksi viidestä (39 %) ja vähäistä luottamusta yhtä moni (38 %). Kansakunnan materiaalinen kirkko Nokia Oyj saa hieman paremmat luvut (42 % / 25 %).

Hyvää tasoa, kansainvälisestikin

Astetta konkreettisemmin suhtautumista tieteeseen kuvaa kysymyssarja, jossa arvioitavana oli joukko tieteen tilaa koskevia näkökohtia.

Yleiskuva on yksiselitteisen positiivinen. Parhaimmat arvosanat saavat teknologia (88 % arvioi erittäin tai melko hyväksi) ja lääketiede (88 %).

Maamme tieteen ja tutkimuksen taso nähdään hyväksi myös yleisesti; neljä viidestä (80 %) antaa sille hyvän arvosanan. Vakuuttuneisuus ei juuri vähenny, vaikka arviointinäkökulma ulotetaan maamme ulkopuolelle: kolme neljästä (74 %) pitää tieteemme tasoa hyvänä myös kansainvälisesti vertaillen.

Tieteen kykyyn tuottaa luotettavia ja paikkansa pitäviä tuloksia uskotaan laajasti (58 %). Se, koskevatko nämä oikeat tulokset oikeita asioita, herättää jo enemmän epävarmuutta: ainoastaan runsas kolmannes (35 %) on sitä mieltä, että tutkimus suuntautuu olennaisiin ja tärkeisiin asioihin.

Huonoimpina pidetyt piirteet ovat luonteeltaan sellaisia, ettei kyseessä suoranaisesti ole tieteen "oma vika". Tutkimusrahoitusta pitää riittävänä vain 16 %, tieteestä ja sen tuloksista tiedottamista 35 %.

Pientä epäluuloa sentään

  huomionarvoinen (19 %).

Sama pätee tieteen etiikkaa ja moraalia koskeviin arvioihin: hyväksi arvioivia (35 %) on vain jonkin verran enemmän kuin huonoksi arvioivia (20 %), ja kantaa vailla on huomattavan moni (45 %). Myös tutkimuksen riippumattomuutta ja puolueettomuutta koskeviin käsityksiin sisältyy suurta epätietoisuutta (peräti 50 % pidättäytyy ottamasta kantaa).

Ottamatta kantaa siihen, ovatko esitetyt käsitykset oikeita vai vääriä, viisaita vai tyhmiä, ne ovat merkityksellisiä - olkoonkin, että kyse on ennen muuta mielikuvista. Useimmat arvioitavat asiat ovat luonteeltaan sellaisia, ettei tavallinen - eikä epätavallinenkaan - kansalainen kykene tiedollisesti hallitsemaan niitä. Tässä mielessä "vaikea sanoa" -vastaukset ovat monissa kohden rationaalisia ja rehellisyydessään kiitoksen arvoisia, jopa tiettyä valveutuneisuutta osoittavia.

Toisaalta mielikuvapohjaisillakin kannoilla on jokin oletusarvoinen "luonnollinen suunta". Jos perussuhtautuminen johonkin asiaan tai ilmiöön on myönteinen, myös sen osatekijöihin suhtaudutaan yleensä myönteisesti.

Tieteeseen sovellettuna tämä tarkoittaa, että sellaisissakin asioissa, joista vastaajilla ei ole suoranaisesti tietoa, kannanottojen tulisi painottua verrattain positiivisiksi. Se, että näin ei tapahdu esimerkiksi tieteen etiikkaa ja moraalia sekä riippumattomuutta koskevissa arvioissa, jättää tieteen julkiseen kuvaan jäljen. Ellei nyt aivan huutomerkkiä, niin ainakin kysymysmerkin.

Toiveikasta realismia

Tutkimuksessa kartoitettiin myös tieteeseen liittyviä kehitysodotuksia. Arvioitavat asiat olivat luonteeltaan ihmiskunnan suuria kysymyksiä, eivät tavallisia arjen pulmia. Odotukset osoittautuvat yleisesti optimistisiksi mutta eivät ruusuisiksi.

Suurin yksimielisyys vallitsee tieteen kyvystä auttaa ihmiskuntaa sairauksien voittamisessa (esimerkkeinä mainittiin syöpä, aids ja BSE). Neljä viidestä (81 %) pitää mahdollisuuksia hyvinä.

Merkille pantavan moni uskoo tieteen voivan parantaa ihmisten hyvinvointia. Optimismi koskee kuitenkin aineellista hyvinvointia ja elintasoa, henkisen hyvinvoinnin ja ihmisten onnellisuuden lisääjänä tiede koetaan jokseenkin hampaattomaksi. Elämästä yleensä tieteen ei katsota tekevän nykyistä turvallisempaa, mutta työturvallisuuden kuten yleensäkin työolojen parantamisessa sen mahdollisuuksiin uskotaan.

Ympäristön tilaan liittyvät odotukset polarisoituvat näkyvästi. Niitä, jotka arvioivat tieteen kykenevän estämään ympäristön saastumista tai jopa parantamaan ympäristön tilaa, on jonkin verran enemmän (45 %) kuin niitä, jotka eivät tähän usko (33 %). Kun siirrytään konkreettisten ympäristöuhkien arviointiin, kannanotot synkistyvät: vain runsas neljännes (28 %) uskoo, että tiede pystyy kehittämään keinoja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen tai jarruttamiseen, ja epäuskoisia on miltei puolet (47 %). Energiakysymysten ratkaistavuuteen uskotaan enemmän.

Varauksellisimmin suomalaiset suhtautuvat tieteen mahdollisuuksiin edistää rauhaa ja estää sotia ja kriisejä. Miltei yhtä pessimistisesti arvioidaan ruoantuotantoa ja nälän poistamista maailmasta, samoin demokratian, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistämistä - ylevä tehtäväkategoria on paljolti tieteen tavoittamattomissa.

Tuloksia ehkä selittää se, että tieteen vaikutusmahdollisuuksien koetaan kiertyvän eräänlaisiksi kehiksi tai vastavoimien väännöksi. Esimerkiksi uusia tehokkaita ruuantuotantomuotoja kehittäessään tiede samalla pitää hengissä yhä suurempaa syöjien joukkoa, jolloin nälkä ei vähene. Sotien estäminenkin on ohdakkeista niin kauan kuin asetekniikan tutkimusvarat ovat maailman massiivisimmat.

Monien ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan tieteen ohella poliittista tahtoa. Tieteen lohduksi todettakoon, että jos kansalaiset olisi pantu arvioimaan politiikan kykyä ratkaista esitettyjä ongelmia, tulokset olisivat olleet olennaisesti tylympiä.




Koko raportti netissä

Tiedebarometrin koko tulosjulkaisu on luettavissa nettisivuillamme www.tiede.net/arkisto (ks. webortaasit) tämän artikkelin tekstiin linkitettynä.

Julkaisu voi myös tilata painettuna sähköpostiosoitteesta annikki.vaisanen@finlit.fi tai kirjeitse osoitteesta: Annikki Väisänen, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, PL 159, 00171 Helsinki 


Kaikkine varaumineen tuloksia voi luonnehtia realistisen toiveikkaiksi. Vaikka tieteellä ja teknologialla on mennyt maassamme viime vuosina lujaa, suomalaiset eivät ole hurahtaneet mihinkään niitä koskevaan hypeen. Peruslinjana on pikemminkin pragmaattinen pidättyväisyys.

Pentti Kiljunen on yhteiskuntatieteiden maisteri, joka toimi tiedebarometrin vastaavana tutkijana. Tutkimuksen teki Yhdyskuntatutkimus Oy Tieteen tiedotus ry:n toimeksiannosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla