Mikael Fogelholm on tv:stä tuttu terveellisen ravinnon ja liikunnan matkasaarnaaja, joka elää itse melkein niin kuin opettaa.

Teksti: Jarno Forssell

Olemus on pitkänmatkanjuoksijan, solakka ja jäntevä. Ruutupaitaan, vihreisiin puuvillahousuihin ja sandaaleihin pukeutunut Mikael Fogelholm näyttää juuri siltä, mitä hän on: vihreästi ajatteleva tutkija, jonka intohimona on ulkoilu. Työhuoneen ikkunasta avautuu näkymä jatkuvasti liikkeessä olevaan Hämeentien Kurviin Helsingin Sörnäisissä. Tilavan työhuoneen pöydillä on mappeja ja papereita, tuolin selkämyksellä lämmin fleece-takki.Fogelholm, 51, johtaa Suomen Akatemiassa terveyden yksikköä, jonka tehtävänä on huolehtia terveysalan tutkimuksen rahoitushakemusten käsittelystä ja esittelystä. Fogelholm vaikuttaa myös kotimaisten, pohjoismaisten ja eurooppalaisten tutkimushankkeiden hallinnollisissa johtoryhmissä ja asiantuntijaryhmissä.Suurelle yleisölle Mikael Fogelholm on kuitenkin se televisiosta tuttu ravitsemustieteen dosentti, Keventäjät-ohjelman asiantuntija ja ajankohtaisohjelmien vieras. – En ole kokenut tutkimuksen popularisoimista velvollisuutena vaan mahdollisuutena. Jos me tutkijat emme avautuisi siitä, miten me asiat näemme, mediassa olisi yhä enemmän helppoheikkejä kertomassa näkemyksiä, joilla ei ole tiedetaustaa, Fogelholm sanoo.

Loka lentää netissä

Fogelholmin mukaan keskusteluilmapiiri on muuttunut nettikeskustelujen ja mediakilpailun kovenemisen myötä.– Urani alkuaikoina julkinen loanheitto tutkijoita kohtaan oli paljon vähäisempää. Nyt kynnys on hyvin matala haistatella sähköpostissa tai kirjoittaa keskustelupalstoille herjaavia kirjoituksia.Fogelholm viittaa muun muassa viimesyksyisen TV1:n A-talk-ohjelman rasvakeskustelun aiheuttamiin purkauksiin ohjelman verkkosivuilla ja joidenkin muiden terveysaiheisten keskustelupalstojen kirjoituksiin. Niissä Fogelholmia ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajaa Pekka Puskaa syytettiin terveysterroristeiksi, murhaajiksi ja lääke- ja elintarviketeollisuuden etujen ajajiksi ja vaadittiin heidän eroaan. – Olen mielelläni julkisuudessa ja laitan itseni peliin. Joku raja pitää kuitenkin olla siinä, millaista palautetta on valmis ottamaan vastaan. Kovin paljon en viitsi nettijuttuja lukeakaan.Kiivainta keskustelua netissä käydään siitä, millainen ruokavalio on terveellinen. Kovaäänisimpiä perinteisen lautasmallin kriitikoita ovat hiilihydraattien vastustajat, alakarppaajat, joihin verrattuna ”vegaanitkin ovat leppoisia”, kuten Fogelholm hymähtää. Alakarppaajat-nimitys tulee englanninkielisestä termistä low carb diet. Kun nykyinen suositus on, että hiilihydraateista pitäisi saada 50–60 prosenttia kokonaisenergiasta, alakarppaajat liputtavat jopa 20 prosentin puolesta. He luopuisivat kaikista sokeri-, vilja-, peruna- ja riisivalmisteista.– Se olisi väestösuosituksena täysin epärealistinen, sanoo Fogelholm. Hän kuitenkin myöntää auliisti, että nopeasti imeytyvät, vähäkuituiset hiilihydraatit – joita on valkoisessa viljassa tai riisissä – eivät ole terveydelle eduksi.– Kaikki tutkimukset sen sijaan kertovat, että niin sanotut hitaat hiilihydraatit, joita on täysjyväviljassa, vihanneksissa ja hedelmissä, ovat myönteisesti yhteydessä terveyteen.

Maratoonari löysi alansa

Ei tutkija tai hallintomies, vaan merikapteeni. Se oli Mikaelin toiveammatti pikkupoikana, kun hän katseli isoisoisoisänsä, merikapteeni Magnus Fogelholmin muotokuvaa isoisänsä kodin seinällä. Ennen ylioppilaskirjoituksia Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa toiveammatti oli kuitenkin vaihtunut ensin insinööriksi ja sitten pianistiksi.Kun Sibelius-Akatemian ovet eivät auenneet kahdella pyrkimisellä, Fogelholm tarttui toiseen mielenkiintonsa kohteeseen, ekologiaan ja ympäristöön. Hän pääsi opiskelemaan Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan.– Aluksi tavoitteeni oli opiskella ympäristömikrobiologiksi. Ajauduin kuitenkin elintarvikemikrobiologian puolelle, ja siihen kuului opintoja ravitsemustieteestä. En ollut aiemmin tiennyt sellaista ainetta olevankaan, mutta innostuin siitä yhä enemmän. Lopulta vaihdoin pääainetta.Erityisen innostavaa ravitsemustieteestä teki se, että Fogelholm saattoi soveltaa oppeja harrastukseensa, pitkänmatkanjuoksuun. Kombinaatio osoittautui onnistuneeksi sekä urheilun että tieteen kannalta. Vuonna 1984 Fogelholmin juoksi maratonilla ennätyksensä 2.24.30, ja seuraavana vuonna valmistui pro gradu -tutkielma maratoonareiden tyhjennysharjoittelusta.

Tutkijan ura alkoi gradusta

Gradunteossa Fogelholmia auttoi vastavalmistunut lääkäri, nyt Helsingin Urheilulääkäriaseman ylilääkärinä toimiva Heikki Tikkanen. Hän muistelee Fogelholmin olleen jo tuolloin määrätietoinen sekä tutkimuksessa että urheilussa.– Julkaisimme myöhemmin yhdessä Mikun graduun perustuvia artikkeleita kansainvälisissä lehdissäkin. Niissä osoitettiin ennen muita, ettei tyhjennys- ja tankkausharjoittelu ollut ongelmatonta, vaikka sitä silloin mainostettiin maratonin must-juttuna, Tikkanen kertoo.Valmistuttuaan Mikael Fogelholm suunnitteli tiedetoimittajan uraa mutta päätyi maa- ja metsätalousministeriöön projektisihteeriksi. Hyvät kokemukset gradutyöstä vetivät häntä kuitenkin tutkimuksen pariin. Viimeinen niitti oli Suomen kuntourheiluliiton seminaari Hanasaaressa vuonna 1987. Fogelholm esitelmöi siellä urheilijoiden ravitsemuksesta ja väitti, että urheilijoiden ravintoaineiden saanti oli hyvällä tolalla ilman vitamiini- tai kivennäisainepillereitä.– Farmakologian professori ja pan-suolan keksijä Heikki Karppanen tivasi, miten voin sanoa niin ilman, että olin ottanut urheilijoista verinäytteitä. Änkytin jotakin vastaukseksi, mutta jälkeenpäin ajattelin, että Heikkihän on aivan oikeassa.Siitä alkoi väitöstyö, jossa sitten otettiin urakalla verinäytteitä: suurimmassa osatutkimuksessa 470 suomalaiselta kilpaurheilijalta ja 150 verrokilta. Tutkimus liikunnanharrastajien  vitamiini- ja kivennäisainetasapainosta valmistui vuonna 1992 ja osoitti, ettei lisäravinteiden käyttäminen parantanut suorituskykyä.

Lihavuus yhteiskunnan ongelma

Jo post-doc-vuotenaan Maastrichtin yliopistossa Hollannissa Fogelholm siirtyi terveyskysymyksiin ja tutkimaan lihavuutta. Tutkijan mielestä lihavuus ja siihen liittyvä kakkostyypin diabetes ovat paitsi yksilöiden myös yhteiskunnan ongelmia. Sellaisina ne pitää myös pyrkiä ratkaisemaan.Vaikka lihavuuden haitat tunnetaan paremmin kuin aiemmin, suomalaiset ovat lihavampia kuin koskaan. Yhteiskunnan muutos vie väärään suuntaan.– Kaupungin laidoilla sijaitseviin marketteihin ei voi enää mennä kävellen, jolloin matkalla kulutetaan vähemmän energiaa. Kaupasta ostetaan kerralla enemmän, jolloin kotona jääkaapissa on tarjolla enemmän ruokaa. Ihmisiltä vaaditaan koko ajan enemmän kovuutta, jotta he eivät söisi liikaa.Elintarviketeollisuudella on Fogelholmin mukaan kaksi ristiriitaista linjaa. Toisaalta se tekee bisnestä terveystietoisuudella ja kehittää kevyitä ja terveysvaikutteisia tuotteita. Epäterveellisiä mutta hyvin kaupaksi käyviä tuotteita – kuten sokerihuurrettuja maissimuroja – ei kuitenkaan vedetä pois myynnistä.– En ole kovin vakuuttunut siitä, kuinka pyyteetöntä yritysten yhteiskuntavastuutyö aina on. Ne hehkuttavat ihmisten terveyden tärkeyttä, mutta tärkeämpää niille on, mitä jää viivan alle. Yritysten pitäisi rehellisesti myöntää se, sanoo tutkija ja alkaa kuulostaa yhteiskuntapoliitikolta.Sekään rooli ei ole Fogelholmille vieras. Hän on istunut neljä vuotta Vihreän Liiton puoluevaltuuskunnassa. Edellisissä eduskuntavaaleissa hän sai Uudeltamaalta vajaat 2 000 ääntä. Tulevissa vaaleissa hän ei ole ehdolla.– Se juna meni jo. Politiikka oli kiinnostava kokeilu, mutta nyt se on förbi.Vihreiden valtuuskunnan varapuheenjohtajana kaksi vuotta vaikuttanutta Fogelholmia kosiskeltiin viime vuonna valtuuskunnan puheenjohtajaksi, mutta hän kieltäytyi kunniasta. Syyt olivat puhtaasti itsekkäät. – Istun työni vuoksi niin paljon kokouksissa, että en viitsi enää harrastaa kokouksissa istumista.

Lenkkejä ja liedejä

Fogelholmien perheessä Keravalla on kaksi elintarviketieteilijää, joten on helppo arvata, että pöydässä on terveellistä ruokaa. Mikael Fogelholm sanoo kuitenkin olevansa kaukana ”fanaattisimmista valitsijoista”.– Jos joku tarkkailisi minun ostoskärryäni, hän tuskin huomaisi mitään kovin outoa. Syön mieluusti kalaa ja kasvisruokaa, hyvin harvoin punaista lihaa. Käytämme rasvatonta maitoa ja rypsiöljyä sekä paljon salaatteja, vihanneksia ja hedelmiä. Sipsejä ja ranskalaisia perunoita en syö lainkaan. Toisaalta ilta ilman vaniljajäätelöä on todella harvinainen.Mikael Fogelholm harrastaa liikuntaa fanaattisemmin kuin vahtii syömistään. Maratonharjoittelu on muuttunut iän myötä hieman maltillisemmaksi, mutta silti päiväkirjaan tuli viime vuonna yli kolmesataa tuntia kunnon hikiliikuntaa. Suosikkilajeja ovat suunnistus, hiihto, juoksu, pyöräily ja miesvoimistelu, jota Fogelholm harrastaa kerran viikossa Keravan Naisvoimistelijoiden riveissä.Kulttuurisen vastapainon liikunnalle tuo pianonsoitto, jota Fogelholm on harrastanut lapsesta saakka. Nykyisin hän viihdyttää yleisöään soittamalla Gershwinin ikivihreitä tohtorikaronkoissa ja Astor Piazzollan tangoja Tango Academica -yhtyeessä. – Nuorena piti saada soittaa yksin, mutta nyt nautin eniten siitä, kun saan musisoida muiden kanssa, sanoo Fogelholm, nappaa nuottivihkon käteensä ja nousee ylös merkiksi haastattelun päättymisestä. Alakerrassa, Suomen Akatemian juhlasalissa, odottaa tenori Matti Tikkanen.– Treenaamme Robert Schumannin Dichterliebe-sarjaa, Fogelholm selittää.Siinä onkin urakkaa. Sarjassa on 16 laulua ja sen päättää yksi lied-musiikin pisimmistä pianosooloista.

Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Mikael Fogelholm

Ikä: 51Arvo: elintarviketieteiden tohtori, ravitsemustieteen dosenttiTyö: Suomen Akatemian terveyden yksikön johtajaHarrastukset: pianonsoitto, miesvoimistelu ja kestävyysurheilu

1959 syntyy Tammisaaressa.1961 muuttaa perheensä kanssa Helsinkiin.1978 kirjoittaa ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta.1979 aloittaa mikrobiologian opinnot Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteellisessä tiedekunnassa.1983 sijoittuu toiseksi Helsinki City Marathonissa.1985 valmistuu elintarviketieteen maisteriksi.1992 väittelee elintarviketieteiden tohtoriksi.1993 vierailevana tutkijana Maastrichtin yliopistossa.1995 saa nimityksen Helsingin yliopiston ravitsemustieteen dosentiksi.1999 aloittaa Helsingin yliopiston Palmenia-keskuksen tutkimus- ja kehitysjohtajana.2001 valitaan UKK-instituutin johtajaksi.2007 aloittaa yksikönjohtajana Suomen Akatemiassa ja pyrkii eduskuntaan.

Vähemmän hiilihydraatteja suosituksiin?

Mikael Fogelholm edustaa Suomea tutkijaryhmässä, joka päivittää pohjoismaisia ravintosuosituksia. Hän ennustaa, että ensi vuonna julkaistavissa suosituksissa hiilihydraatteja neuvotaan syömään entistä vähemmän.

Millaiset tutkimustulokset antavat aihetta tähän?– Viime vuosina on julkaistu useita pitkittäisiä väestötutkimuksia, joissa nopeasti imeytyvien hiilihydraattien runsaus lisää kuolleisuutta, erityisesti sydäntautikuolleisuutta, sekä kakkostyypin diabetesta. Niiden saantia pitäisi vähentää. Tilalle voisi tulla parempia hiilihydraatteja, mutta monissa tutkimuksissa vähän nykyistä pienempi kokonaismäärä vaikuttaa parhaalta ratkaisulta.

Nykysuosituksen mukaan hiilihydraateista tulisi saada 50–60 prosenttia kokonaisenergiasta. Kuinka paljon suomalaiset todella syövät niitä?– Suomalaisten saanti on nyt vähän alle 50 prosenttia, josta kymmenen prosenttia on sokeria. Kokonaissaanti on ihan hyvä, mutta laadun on parannuttava. Nyt sokeria on liikaa ja kuitua liian vähän.

Mikä olisi optimitaso? – Itse ajattelen, että suositus voisi olla 40–50 prosenttia, mutta en ole vakuuttunut siitä, että näin alas mennään.

Miksi ei? – Konsensuksen vaatimus johtaa siihen, että radikaaleja muutoksia ei todennäköisesti ole luvassa. Jos tuloksissa on epävarmuutta ja tulkintamahdollisuuksia, tehdään mieluummin pieni kuin suuri muutos. Ongelmallisinta olisi, jos seuraavan kerran joudutaan palaamaan takaisin. Tällainen jojottelu ei olisi omiaan parantamaan ihmisten luottamusta suosituksiin.

Julkaistu Tiede -lehdessä 3/2011

Venäjän MM-kisojen virallinen ottelupallo on Telstar18. Adidas on valmistanut kisapallot vuodesta 1970. Kuva: Wikimedia Commons

Tulevaisuuden huippufutarin peliasuun kuuluu älysiruja ja antureita, jotka rekisteröivät joka liikkeen, ja älypallo raportoi maalit ilman tuomaria.

Mistä tulevaisuudessa keskustellaan, jos jalkapallo-ottelun tuomitsemisestakin poistetaan inhimilliset erehdykset? miettii moni penkkiurheilijaveteraani. Viime vuonna kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa nimittäin hämmästytti maailmaa ryhtymällä kokeilemaan älysirutekniikkaa tuomitsemisen apuna.

Teknisen avun mahdollisuus ei ole uusi asia mutta valmius sen hyväksymiseen on.

Aiemmin tuomarin näköaistin avittamiseen on suhtauduttu nihkeästi. Kun televisiokamerat ilmestyivät kentän laidalle 1950-luvulla, tulivat pian myös nauhoitetut ja hidastetut otokset. Äkkiä kävi mahdolliseksi tutkia rauhassa, menikö pallo todella maaliin ja tuomitsiko tuomari oikein. Fifa reagoi päättämällä, että nauhoitukset jätetään huomiotta. Tuomarin sana on laki, näkyi filmillä mitä tahansa.

Yksi seuraus päätöksestä on ollut ikuinen kiista siitä, oliko Englannin joukkueen hyökkääjän Geoff Hurstin kolmas maali MM-finaalin jatkoajalla vuonna 1966 oikea maali vai ei. Hurstin laukaus osui poikkipuuhun ja kimposi alas, mutta minne? Tuomari, joka näki tilanteen heikosti, päätti, että pallo oli maalissa, mutta moni on tuomiosta edelleen eri mieltä.

Nyt linja on muuttumassa jalkapallomaailmassa. Testattavassa seurantajärjestelmässä pallo ilmoittaa sijaintinsa tietojärjestelmään. Tuomari kantaa ranteessaan älyrengasta, joka piippaa, kun tulee maali.

Paikannusanturit palloon ja sääriin

Jalkapallon seurantalaitteisto on kehitetty saksalaisessa tutkimuslaitoksessa Fraunhofer-instituutissa, ja sen on valmistanut saksalainen yritys Cairos Technologies AG. Saksalaiset toivoivat, että älypalloa olisi potkittu jo tämän kesän ottelussa. Näin MM-kisojen isäntämaa olisi päässyt esittelemään tekniikkaansa oikein leveällä rintamalla.

Kehitystyö osoittautui kuitenkin odotettua työläämmäksi ja hitaammaksi. Fifa testasi älypalloa nuoriso-otteluissa viime syksynä. Seurantajärjestelmä havaitsikin kaikki maalit 32 ottelun sarjassa. Valitettavasti tietokone kirjasi maaleiksi myös joitakin ohi menneitä laukauksia. Siksi Fifa heitti älypallon takaisin insinööreille luotettavuuden parantamista varten.

Ensimmäinen yritys oli ehkä hiukan ahne. Heti alussa yritettiin luoda laitteisto, joka kerää valtavasti tietoa.

Cairoksen seurantajärjestelmässä pallon mikrosiru lähettää 2 000 kertaa sekunnissa paikannustietoja antenneihin, jotka sijaitsevat kentän laidalla. Yhtiön mukaan pallon sijainti pystytään määrittämään puolentoista sentin tarkkuudella. Mahdollista on mitata myös pallon nopeus, kiihtyvyys, lämpötila ja paine.

Myös pelaajalla on älysiru kumpaankin säärisuojukseen piilotettuna. Älysiru kertoo hänen sijaintinsa, nopeutensa ja kiihtyvyytensä. Hänen potkaistessaan palloa pystytään mittaamaan laukaisun nopeus. Mittaustuloksista saadaan selville myös askeltiheys ja askelten pituus.

Kilpailijat ovat huomanneet Cairoksen hankkeen vaikeudet. Tanskassa Goalref-niminen yritys on kehittänyt seurantalaitteistoa, joka toteaa vain maalit. Tanskalaiset toivovat näin pääsevänsä suurempaan luotettavuuteen.

Älysirutekniikka ottaa ensi askeliaan, mutta suunta on selvä ja heijastaa tekniikan yleistä kehitystä. Sirut ja sensorit tulevat kaikkialle, ja esineet ja ihmiset muuttuvat tietoverkkojen silmuiksi. 

Värinätyynyillä vinkkejä lihaksille

Vielä villimpää on odotettavissa hieman kaukaisemmassa tulevaisuudessa. Ensin tekniikka seuraa pelaajaa etäältä mutta sitten alkaa myös kulkea hänen mukanaan. Taustalla on nouseva tieteenhaara haptiikka, joka tutkii viestin lähettämistä ja vastaanottamista kosketuksen avulla.

Haptiikan tutkija Hendrik-Jan van Veen hollantilaisesta tutkimuslaitoksesta TNO:sta, joka vastaa Suomen VTT:tä, on työtovereineen ideoinut opastavaa peliasua. Urheilijoiden vaatteisiin upotetaan sensoreita, joka mittaavat lihasten toimintaa. Tietokone käsittelee mittaustulokset ja antaa palautetta kosketuksen avulla. Pienet värähtelevät tyynyt kertovat urheilijalle, mitä lihaksia hänen pitäisi käyttää enemmän. Värinä nilkassa voi viestittää, että nyt vauhtia kinttuihin.

Toistaiseksi tekniikkaa ovat testanneet melojat laboratoriossa, mutta tutkijat suunnittelevat asuja myös jalkapallovalmennusta varten.

On helppo kuvitella, miten monipuolisia mahdollisuuksia haptiikka avaa jalkapallossa. Miksei värisijän voi upottaa vaikka pelihousuihin, jolloin haluttaessa saataisiin myös katsojien ja pelaajien välille uudenlaista viestintää. Kannustushuutojen lisäksi suosikkipelaajille voi tulevaisuudessa antaa hellän etäpotkun takapuoleen: Älkää nukkuko! Tsemppiä!

Kun haptiikkaan yhdistetään älykkäät sensoriverkot, syntyy jotain vielä mielikuvituksellisempaa. Joskus verkko pystyy laskemaan optimaalisia syöttöketjuja, ja haptinen värisijä viestittää, mihin suuntaan pitää potkaista. Silloin pelaajilla on jaloissaan todelliset taikakengät.

Video mullisti pelianalyysin

Älysirut ovat vasta tulossa, mutta jalkapallo on teknistynyt ja tieteellistynyt paljon aikaisemmin.

Valmennuksessa video otettiin käyttöön heti, kun kamerat kehittyivät tarpeeksi pieniksi, eli 1970- ja 1980-luvun vaihteessa. Sitä ennen valmentajat ja heidän apulaisensa olivat tarkkailleet peliä kentän laidalta ja tehneet muistiinpanoja kynällä ja paperilla.

Kun kameraan yhdistettiin tietokone, kuvamateriaalista pystyttiin jalostamaan kaikkea mahdollista tietoa kentän tapahtumista. Pelaajat ja valmentaja saattoivat nyt katsoa kuvaruudulta, mitä pelissä todella oli tapahtunut. Pallon ja pelaajien liikkeet, syötöt, laukaisut, haltuunotot ja muut tapahtumat voitiin kirjata tarkasti ja objektiivisesti. Syntyi uusi tieteenhaara, pelianalyysi.

Pelaajan vointia voi valvoa yötä päivää

Mikä sitten on ollut pelianalyysin ja muun jalkapallotutkimuksen arvokkainta antia? Vastaus voi ensi alkuun tuntua yllättävältä.

– Yksilöllisyyden vahvistuminen on ollut tärkein kehitystrendi valmennuksessa ainakin jo 1990-luvulta asti, sanoo biomekaniikan dosentti, ”jalkapalloprofessori” Pekka Luhtanen, joka työskentelee Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa Kihussa. Luhtanen on tutkinut Suomessa jalkapalloa ehkä syvällisemmin kuin kukaan muu ja on kansainvälisesti tunnettu pelianalyysin kehittäjä.

Miten niin yksilöllisyys? Jalkapalloahan esitellään malliesimerkkinä tiimityöstä. Tarkemmin katsottuna ristiriitaa ei kuitenkaan ole. Mitä taitavammin jokainen pelaaja hoitaa oman tehtävänsä, sitä hienompaan kokonaistulokseen päästään. Joukkue on sitä parempi, mitä onnistuneemmin osataan sijoittaa oikeat pelaajat oikeille paikoille.

Tekniikka on mahdollistanut entistä paljon yksilöllisemmän valmennuksen. Videolta valmentaja voi tutkia esimerkiksi askelten pituuksia ja tiheyksiä, hetkellisiä asentoja ja nivelten liikelaajuuksia.

Sykemittarilla, joka tuli samoihin aikoihin kuin video eli 1980-luvun alussa, pystytään seuraamaan kuormitusta ja voimavarojen palautumista vaikka vuorokauden läpi.

Mittausten ansiosta pelaaja saa valtavan määrän tietoa itsestään. Vähitellen hän oppii kuuntelemaan kehonsa signaaleja, jolloin laitteita tarvitaan vähemmän. Tekniikka osaltaan auttaa häntä kehittymään ”24 tunnin pelaajaksi”, jota myös lepo, palautuminen ja vapaa-aika auttavat pääsemään parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

Vahvoissa seuroissa, kuten Ajaxissa, valmennus on yksilöllistetty pitkälle. Eri ikäluokkia ja pelin osa-alueita varten on erikoistuneita valmentajiaan. Pelaajat harjoittelevat hyvinkin pienissä ryhmissä.

Pelaajat ovat sekä fyysisesti että psyykkisesti erilaisia. Jotkut ovat perusluonteeltaan hyökkääviä, toiset puolustavia, kolmannet rakentavia. Tarkka tieto pelaajien yksilöllisistä ominaisuuksista auttaa sijoittamaan heidät sopivimmille pelipaikoille. 

Joskus kielteinen tunne onkin hyväksi

Pelaajien fyysisen kunnon ja pelitekniikan lisäksi valmentajien pitää virittää heidän mieltään. Fyysisesti tasavahvojen ja älyllisesti yhtä taitavien joukkueiden ottelussa tuloksen ratkaisevat tunteet. 

Liikuntatieteiden tohtori Pasi Syrjä Jyväskylän yliopistosta on tutkinut, miten huippujalkapalloilijan tunteet vaikuttavat hänen pelituloksiinsa. Tulokset rikkovat tavanomaisia myyttejä.

Olemme tottuneet pitämään itsestään selvänä, että urheilussa ja muuallakin myönteiset tunteet parantavat suoritusta ja kielteiset vahingoittavat. ”Ajattele positiivisesti”, neuvovat konsultitkin.

Tutkijat ajattelivat samalla tavoin aina 1990-luvulle saakka. Tunteiden tutkimus lähti liikkeelle sotilaspsykologiasta. Psykologit tutkivat toisen maailmansodan aikana sotilaan ahdistusta taistelukentällä. Ahdistusta totuttiin pitämään häiriönä ja yksinomaan kielteisenä tunteena.

Uudempi tutkimus on osoittanut, että myös kielteiset tunteet voivat olla hyödyllisiä ja myönteiset haitallisia. Kielteinen ja epämiellyttävä tunne on joskus tehokas ja stimuloiva. Myönteinen tunne voi olla myös lamaannuttava.

Joitakin auttaa jopa pelokkuus

Syrjän väitöskirjatutkimuksessa pelaajat kuvasivat tunteitaan useilla kymmenillä adjektiiveilla.

Tuskin on yllättävää, että ”latautunut”, ”motivoitunut” tai ”sähäkkä” tunne yhdistyi onnistumisen kokemukseen. Yhtä odotettavissa on, että jos on "väsynyt", "haluton" tai "veltto" olo, tuloksia syntyy huonosti.

Mielenkiintoista sen sijaan on, että löytyi positiivisia mutta haitallisia tunteita. Vahingollisia positiivisia tunteita pelaajat luonnehtivat useimmiten sanoilla "huoleton", "tyytyväinen" ja "tyyni".

Kielteisiä mutta hyödyllisiä tunteita kuvasivat esimerkiksi adjektiivit "jännittynyt", "tyytymätön" ja "hyökkäävä".

Mutta tässä ei ollut vielä kaikki. Hyödyllisten ja haitallisten tunteiden valikoima vaihteli pelaajasta pelaajaan. Esimerkiksi "huoleton" tunne vaikuttaa moniin pelaajiin haitallisesti mutta joihinkin myönteisesti. "Pelokas" tunne on useimmille haitaksi mutta joillekin hyödyksi.

Tieto omasta tunneprofiilista auttaa pelaajaa vahvistamaan juuri niitä tunteita, jotka auttavat häntä saavuttamaan parhaat tulokset. Näin valmentaja pystyy yksilöllistämään valmennusta myös tunnepuolella.

Kalevi Rantanen on teknistä luovuutta tutkiva diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2006

Jalkapallon pieni historia

1863 yksitoista englantilaista seuraa sopivat jalkapallon säännöistä.

1800-luvun loppupuoliskolla tasaisen pyöreä kumikalvo alkaa korvata epäsäännöllisen muotoisen sianrakon jalkapalloissa. Pallon lujittamiseksi uloin kerros ommellaan nahasta. Jalkapallokengät ovat nilkkapituisia ja nappulat metallisia.

1904 perustetaan Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa.

1909 kenkien metallinappulat kielletään vaarallisina ja siirrytään nahkaisiin.

1920-luvulla kehitetään ruuvattavat, vaihdettavat nappulat.

1930 ensimmäiset MM-kisat järjestetään Uruguayssa.

1954 MM-kisat televisioidaan ensimmäisen kerran. Fifa päättää, ettei nauhoituksia käytetä tuomareiden apuna.

1962 tanskalainen Select Sport esittelee 32:sta kuusikulmiosta ommellun pallon. Vuosikymmenen edetessä siirrytään mataliin, ketteriin kenkiin ja kehitetään ensimmäiset täysin synteettiset pallot.

1970 saksalainen Adidas valmistaa ensimmäisen Telstar-kisapallon. Se saa nimensä 1960-luvun Telstar-satelliitista.

1980-luvulla synteettiset pallot syrjäyttävät nahkaiset pallot. Kenkiä parannellaan biomekaanisten mittausten turvin. Valmennuksessa otetaan käyttöön videointiin perustuva pelianalyysi ja sykemittariseuranta.

1990-luvulla palloihin aletaan lisätä polymeerivaahdoista valmistettu sisäkerros, joka nopeuttaa pomppua ja parantaa vesitiiviyttä.

1991 pelataan ensimmäinen MM-ottelu naisten jalkapallossa.

2000-luvulla uudet polymeerimateriaalit vahvistavat ja keventävät kenkiä.

2005 Fifa testaa sijaintinsa ilmoittavaa älypalloa nuorten turnauksessa Perussa. Tekniikka lähetetään jatkokehittelyyn.

2012 Maaliviivakamerat seuraavat maalin syntyä MM-kisoissa Brasiliassa.

2017 Fifa testaa videotuomarointia, Video Assistant Referee -järjestelmää, MM-kisojen esiturnauksessa Confederations Cupissa Venäjällä.

2018 Videotuomarointi, lyhyesti Var, otetaan käyttöön MM-kisoissa Venäjällä. Seurantakamerat paikantavat pelaajat kentällä. Katsomosta saa erityissovelluksella yhteyden vaihtopenkille, ja virallinen kisapallo tarjoaa omistajalleen nfc-sirun välityksellä oheispalveluja.

Aikajana päivitetty 13.6.2018

Keskiaika toi viinamarjat, perunat ja plomut.

Kesäkuumalla tekee mieli syödä mehukkaita hedelmiä. Globaalien markkinoiden ansiosta niitä on nykyään tarjolla ympäri vuoden, mutta kesäntuoreina ne maistuvat aivan erikoisen hyviltä.

Suomessa ei kasva yhtään kotoperäistä hedelmälajia. Kaikki ovat alkuaan muualta tuotuja.

Vanhimmasta päästä on omena, jonka nimityksellä on vastine muutamissa lähisukukielissä. Sanaa on arveltu vanhaksi iranilaiseksi lainaksi, mutta sen esihistorialliset kulkureitit ovat hämärän peitossa. Vanhoina aikoina kauppaa käytiin etenkin ylellisyystuotteilla, koska jokapäiväisessä elämässä tarvittavat perushyödykkeet tuotettiin itse.

Keskiajan Turun arkeologisissa kaivauksissa on löydetty viinirypäleiden ja viikunoiden jäänteitä, ja ilmeisesti myös niihin viittaavat sanat ovat olleet kaupunkilaisille tuttuja. Muualla Suomessa fiikunat ja viinamarjat opittiin tuntemaan viimeistään 1500-luvun puolimaissa, kun Mikael Agricola kertoi niistä suomenkielisissä teoksissaan.

Viini oli tärkeä tuontituote jo keskiajalla, ja siitä käytettiin vanhaa germaanista lainanimitystä viina 1800-luvun alkuun asti. Viikunan alkujuuret ovat latinassa, jossa ficus tarkoittaa sekä viikunahedelmää että viikunapuuta.

Agricola mainitsee myös perunan, jolla hän tarkoittaa päärynää, latinaksi pirum. Niitä kasvatettiin hänen aikanaan jo Suomenlahden eteläpuolella. Päärynä-sana on kuitenkin lainattu ruotsista, jossa latinan sanaa on muokattu omaan kieleen sopivaksi ottamalla mallia marjaa tarkoittavasta bär-sanasta.

Luumutkin olivat Itämeren alueen vanhaa kauppatavaraa, ja niitä saatettiin jopa viljellä Naantalin luostarissa 1400-luvulla. Luumu-sana on tullut ruotsista, ensi alkuun asussa plomu tai plumo.

Murteissa ja vanhassa kirjakielessä luumuja on nimitetty myös väskynäksi. Se on lainaa varhaisuusruotsin sanasta swetzkon, joka puolestaan perustuu uusyläsaksan sanaan Zwetschge. Se on alkuaan mukaeltu loppuosa latinan sanasta damascena ja kertoo, että luumut tulivat alun perin Damaskoksen suunnalta.

Tavallisten suomalaisten ruokavalioon metsämarjat ovat kuuluneet esihistoriallisista ajoista lähtien, mutta tuoreiden tuontihedelmien syöntiä on alettu opetella vasta 1800-loppupuolella. Sanomalehti Suometar raportoi huhtikuussa 1856, kuinka kauppalaiva täynnä ”appelsiinia, sitronia ja mandelia” oli saapunut Tallinnan satamaan. Muutaman vuoden kuluttua sama onni kohtasi myös helsinkiläisiä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018