Sanonnoissa ei ole parasta ennen -päiväyksiä tai made in -leimoja. Kielen höysteistä löytyy vanhaa ja uutta, ikiomaa ja lainattua.

Teksti: Pirkko Muikku-Werner

Idiomeista tunnetusti on kahdenlaista ilmaa. Toiset lähes lankeavat loveen niitä kohdatessaan, toiset vetävät herneen nenään. Sanontoihin kytkeytyy myös kysymys tyylistä. Joku väittää niiden sopivan juhlavaan puheeseen. Toinen uskoo, että ne maustavat vain äijien turinoita tai arkista jutustelua. Kumpikin on oikeassa. Elämän kevät on ylevää, ei hevon häntää jokapäiväistä puhetta, mutta molemmille löytyy käyttöyhteytensä.

Idiomit edustavat "ylintä" kielitaitoa ja ovat melkoisia pähkinöitä purtaviksi. Keskivertokansalainen tuntee sanonnoistamme vain murto-osan, ja joidenkin alkuperästä edes tutkijat eivät saa kiinni. Paljon on kuitenkin selvillä.

Kertovat jotain meistä

Kansakunnan luonne ja henki ovat löydettävissä sen sananlaskuista. Vaikka niiden ajatussisältö on suurimmaksi osaksi yleisinhimillistä, niissä on kansallisia vivahteita, joten niitä voi pitää kansalle ja ajalle ominaisen elämänkatsomuksen ilmentyminä.

Näin arvioi tunnettu kansanrunoudentutkija Matti Kuusi 1950-luvulla. Sopivatko hänen havaintonsa myös idiomeihin? Jos ne kertovat kansan tavoista, moraalista ja luonteesta, voimme miettiä niistä paljastuvaa suomalaisuuden laatua.

Meillä on erittäin runsaasti sanontoja, jotka kuvaavat kiukkua. Meitä ottaa aivoon tai pistää vihaksi, ja vihastunut repii pelihousunsa tai polttaa hihansa. Jollakulla kiehuu sappi, toinen näkee punaista ja kolmas käy kuumana. Osaamme olla vihaisia kuin ampiaiset tai äkäisiä kuin takamukseen ammutut karhut.

Toinen alue, jossa kielemme kunnostautuu, on juopuminen. Meillä on yli tuhat sitä kuvaavaa sanontaa, kun britit tuntevat noin sata ja espanjalaiset vain 15.

Suomessa otetaan näkäräiset tai terävät, kallistetaan lasia, astutaan korkin päälle, juodaan kuin sieni ja vedetään pää täyteen. Humalatilaa erittelemme syvyyden mukaan: ollaan heikossa hapessa, monot vinossa, kuuden kupin kumarassa, nakit silmillä, perseet olalla, naula päässä ja pahimmassa tapauksessa pelti kiinni.

Toisaalta on muistettava, ettei tasakoosteista suomalaisuutta ole olemassa. Kulttuurien rajat eivät enää pitkään aikaan ole seuranneet valtakuntien rajoja. Näin ollen voi suhtautua varauksellisesti idiomien aitosuomalaisuuteen. Sitä paitsi kaikki idiomit eivät ole kotoperäisiä.

Ikiomissa faktaa ja fiktiota

Selvimmin suomalaisia ovat sanonnat, jotka ovat tuttuja esimerkiksi kirjallisuudesta. Eskon puumerkki on peräisin Aleksis Kiven Nummisuutareista. Esko lisäsi tarpeettomasti avioliittolupaan oman tunnusmerkkinsä, ja nykyisinkin hänen puumerkkinsä edustaa toimenpidettä, jolla ei ole mitään tekemistä käsiteltävän asian kanssa.

Tutun repliikin sama vika Rahikaisella, jolla kuitataan samanmielisyys edellisen puhujan kanssa, on arveltu olevan lähtöisin Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta, mutta myös Aki Kaurismäen elokuvassa Rikos ja rangaistus päähenkilö käyttää sitä. Kuka siis on alkuperäinen Rahikainen ja mikä alkuperäisin vika, säilyy arvoituksena.

Monien sanontojen lähde jääkin ratkaisematta. Joskus taustalla on todennäköisesti konkreettinen tapahtuma: putosi kuin eno veneestä. Nykymerkitys, joukosta jääminen tai asemansa menettäminen, vihjaa noloon tilanteeseen. Tämä voi olla syynä paatista tippujan henkilöyden tarkentamattomuuteen.

Tosin usein toimijan nimeäminenkään ei paljon auta. Joudumme ihmettelemään, kenestä Turusesta on kyse, kun jokin on täysi kuin Turusen pyssy. Tarina kuitenkin kertoo, kuinka asianomainen Venäjälle suuntautuneella ryöstöretkellä sulloi rahasaalin aseensa piippuun eikä palatessaan voinut rajalla ampua ajan tavan mukaisia kunnianlaukauksia.

Tuntemattomaksi jää myös Lyyti, mutta asiat sujuvat, kun Lyyti rupesi kirjoittamaan. Sanonta on yhdistetty Amerikan-siirtolaisuuteen: kun osoite saatiin, viestintä onnistui rapakon ylitsekin.

Sen sijaan Marski ja Marskin ryyppy ovat kaikille yksiselitteiset. Tapa tarjota upseereille piripintaan täytetty snapsilasi oli marsalkka Mannerheimin Venäjän-tuominen. Manulle illallinen ei kuitenkaan viittaa presidentti Koivistoon, vaan kyseessä on mannista eli miehestä johtuva sana, joka tarkoittaa mestaria. Kiertävät suutari- ja räätälimestarit saivat taloista aterian luontoisetuna.

Tuoreita syntyy muunnellen

Monet idiomeista säilövät vanhan kulttuurin piirteitä. Kun joku tulee maitojunalla, hän joutuu keskeyttämään vastentahtoisesti jotakin. Alun perin kyseessä on ollut jatkosodan aikainen huoltojuna, jonka mukana epäonnistuneet upseerioppilaat palasivat perusyksikköön.

Huberin olut vesijohtoveden nimenä on järjellinen, jos tietää, että Helsingin vesilaitoksen rakentamista johti Robert Huber. Nuorimmille kielenkäyttäjille ei sanojen alkuperä eikä niiden edustama ilmiö ole enää tuttu.

Samalla lailla uudemmat ilmiöt ovat tuottaneet uusia sanontoja: olla ulalla, joutua suihkuun tai vinguttaa visaa. Tuoreita idiomeja tarttuu myös mainoksista ja televisio-ohjelmista. Vähän aikaa sitten hoettiin elämä on mitä merkillisimmissä yhteyksissä. Lausahdus lähti teleoperaattori Dna:n kampanjasta Elämä kallis, Dna halpa.

Tuoreita kansallisia idiomeja syntyy myös vanhoja uusimalla. Matti Kuusen mukaan on löydettävissä yleismuotteja, joihin voidaan valaa uusia samanrakenteisia sananparsia. Kun on löytynyt idiomi, joka sanoo asian somasti, kaavaa kannattaa muunnella.

Ehkä suomalaisesta viehtymyksestä sanalliseen ilotteluun kertovat tietynlaiset ketjut: ihan sikana, 'todella paljon', vaihtui muodoksi ihan Simona, josta taas on suora jatkumo variantteihin ihan himona ja ihan homona. Kun tie erisnimelle on avautunut, ei ihan Ossina tunnu mitenkään mahdottomalta sekään.

Himot ne on hiirelläkin on innostanut etsimään muitakin yllättäviä ryhmiä, joilla on mielitekoja. Hiirien rinnalle kelpaavat hyttyset, poliitikot, diakonissat ja nykyään myös nörtit.

Laina ei tunne rajoja

Sananparsista suomalaisten määräksi on arvioitu 75–80 prosenttia. Idiomeista vastaavaa arviota ei ole olemassa, mutta niitä, jotka kavahtavat kieleemme matkanneita vieraita ilmiöitä, voidaan lohduttaa: aina on ollut mukana jotain lainattua. Sanonnat heijastelevat kontakteja ja globaalistumista. Lainattujen lausahdusten alkuperää on kuitenkin usein vaikea tietää. Esimerkiksi kovin suomalaiselta kuulostava ammuvainaan nuotilla on lähtöisin arabialaisesta kaskusta.

Sanontoja on saatu myös antiikin tarustosta. Damokleen miekka, joka roikkui hevosen häntäjouhen varassa syrakusalaisen hovimiehen Damokleen yllä, on aiheuttanut meilläkin alituista vaaraa. Akilleen kantapää, pieni vika tai heikkous, taas on monesti osoittautunut yhtä kohtalokkaaksi kuin nuoli, joka osui Troijan sodan sankarin Akilleen kantapäähän ja tappoi hänet.

Raamatusta ovat peräisin muun muassa kaksiteräinen miekka ja ensimmäisen kiven heittäminen. Maailmankirjallisuudesta idiomeissa jatkavat eloaan Miquel de Cervantesin surullisen hahmon ritari, epäonninen mutta sitkeä Don Quijote, ja tämän turhaksi ja toivottomaksi tuomittu taistelu tuulimyllyjä vastaan.

Sanonnoissa toistuvat myös historialliset tapahtumat: arpa on heitetty, lopullinen päätös on tehty, moneen otteeseen. Alkuperäisen lauseen tuotti Rooman konsuli Julius Caesar ylittäessään provinssiaan rajoittavan Rubikonjoen. Kylmä sota, aseeton valtataistelu, jatkuu aina jossain.

Kiinnostavaa on se, mitä on lainattu. Valinnanvaraahan on aina ollut. Suomalaiseen aiempaan tasa-arvokäsitykseen ei ole esimerkiksi sopinut saksalainen kotkat eivät pyydystä kärpäsiä, mutta brittien katsoo kattikin kuninkaan silmiin on tukenut yhtäläisiä oikeuksia.

Osa pitää kotouttaa

Lainatavara ei aina sellaisenaan ole kelvollista, joten sanontojen sisältöä on sovitettu suomalaiseen ympäristöön. Kotouttamisesta on kyse silloin, kun idiomissa korvataan toisen kulttuurin vieraat ja oudot ilmiöt tutuilla ja turvallisilla.

Ei omena kauas puusta putoa sai rinnalleen muodon ei käpy kauas kuusesta putoa. Lienevät omenat jossain päin maata olleet aiemmin harvinaisia.

Englannissa on myrsky teekupissa, mutta meillä vesilasissa. Teenjuonti ei ole koskaan merkinnyt suomalaisille yhtä paljon kuin briteille. Harrastuksetkin ovat olleet toiset. Meillä tokaistaan suksi suolle eikä mene lennättämään leijaa. Kiinnostavan poikkeuksen tekee Suomessakin yleisen sorsan korvaaminen epätavallisemmalla hanhella: jokin valuu kuin vesi hanhen selästä.

Joskus lainaidiomeja on tarkennettu; ehkä on haluttu havainnollistaa asiaa. Niinpä englantia puhuvilla on lintu kädessä, kun taas suomalaisilla pyy pivossa. Ehkä kiintymys alkusointuun on ohjannut linnun valintaa. Englannissa lisätään polttoainetta liekkeihin, mutta suomessa kaadetaan bensaa.

Lisätehoa sanottuun on saatu liioittelulla. Kun englanninkieliset saavat veden herahtamaan suuhun, meillä saadaan kuola valumaan. Huomattavan kesyltä kuulostaa myös matopurkin avaaminen verrattuna pirun irti päästämiseen.

Viestin sävyäkin on voitu muuttaa. Kun englantilainen toteaa, että parempi on ystävä tien varrella kuin raha kukkarossa, suomalainen on ollut sitä mieltä, että parempi reppu reessä kuin ystävä kylässä. Sosiaalisuus ei kotimaassa ole aivan korkeimmassa kurssissa.

Suora toimii tai ei

Tiettyjen asioiden uskotaan olevan niin yleismaailmallisia, että niistä puhuminen on mahdollista kielestä riippumatta. Niinpä meillä on tuhannen taalan paikka ja joku varastaa show'n. Kun kotiinkuljetus toimii kuin rasvattu salama, nopeus on hyvin kuviteltavissa.

Uudet tulokkaat saattavat sen sijaan olla ongelmallisia. Englantia hyvin taitavat lainaavat tuoreita idiomeja senkin uhalla, että merkitys jää vastaanottajalle vieraaksi.

Jos autokoulu on pala kakkua, onko kokemus pikemminkin miellyttävä kuin helppo? Kun väitetään, että venäläiset ovat maailmantaloudessa pieniä perunoita, onko kaikille selvää, että heitä pidetään vähäisenä ongelmana.

Urheilua harrastamaton putoaa kärryiltä, kun pelaajalla on apina selässä. Onko joukkueella lemmikkiapina, joka on kiintynyt johonkin pelaajaan? Se, että pelaajalla on vain vaikeuksia, ei todella tule ensimmäisenä mieleen – ei ainakaan ihmiselle, jolla on vilkas mielikuvitus tai joka ajattelee hyvin konkreettisesti.

Kiertely elättää monia

Mikäli idiomit tavoittavat jotain olennaista kulttuurista, ne tavanomaistuvat, iskostuvat osaksi kieltä. Huonot, epäaidot ja mielenkiinnottomat kuolevat pois.

Idiomien säilymistä tukee niiden monikäyttöisyys. Niiden avulla voi avata keskustelun. On pidellyt ilmoja sopii Suomessa jutustelun aloitukseksi niin säiden suosiessa kuin niiden kohdellessa kaltoin. Loppulauseeksikin on tarjokkaita. Päivän voi todeta olevan pulkassa, ja toista voi kehottaa pitämään pintansa tai lipun korkealla.

Ídiomeista on apua myös silloin, kun sanat eivät tunnu riittävän: Otan osaa.

Kiusallisia tilanteita voi keventää huumorilla: Täällähän on hiljaista kuin huopatossutehtaassa.

Ylipäänsä idiomit kertovat kiinnostavalla tavalla hankalien asioiden karttelusta, jopa sievistelystä. Esimerkiksi kuolemaa on yritetty tehdä vähemmän epämiellyttäväksi, joten ihminen nukkuu pois, muuttaa majaa tai vaihtaa hiippakuntaa.

Idiomit toimivat myös epäsuorina arviointivälineinä, jos ei tohdi kiertelemättä kehua tai moittia: joku on hyvä suustaan ja joku ei sylje lasiin. Liian kiittelyn on perinteisesti uskottu ylpistävän ihmistä, ja juopoksi haukkuminen ei ole tapana.

Tyhmäksikään toista ei hevin nimitellä, vaikka oman hölmöytensä voi tunnustaa suoraan. Johtuneeko tästä, että typeryyttä ilmaisevien idiomien kehittelystä on tullut melkein harrastus. Ennen olivat ruuvit löysällä, nyt eivät ole matot suorassa, hissit vintillä asti, kaikki muumit laaksossa, murot kulhossa, puolukat poimurissa, kamarit lämpöisenä, pöllöt tornissa, kupit kaapissa, inkkarit veneessä tai pingviinit pulkassa.

Ja lisää syntyy: eivät ole kaikki Ismot Kasinolla eivätkä kaikki idolsit finaalissa.

Idiomeista on iloa ihan sikana!

Pirkko Muikku-Werner on Itä-Suomen yliopiston suomen kielen professori.

Lisää idiomeja:

Erkki Kari, Naulan kantaan: nykysuomen idiomisanakirja. Otava 1993.

Pirkko Muikku-Werner, Jarmo Harri Jantunen ja Ossi Kokko, Suurella sydämellä ihan sikana: suomen kielen kuvaileva fraasisanakirja. Gummerus 2008.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2011

Mitä ovat idiomit?

Idiomi on fraasi tai sanonta, muodoltaan ja merkitykseltään melko kiinteäksi hahmotettu rakenne, jonka merkitys ei ole kirjaimellinen vaan kuvallinen. Sanonnasta Liisa antaa Pekalle rukkaset on uumoiltavissa vähintäänkin lopun alkua, joten Pekka tuskin asiasta ilahtuu. Mikäli sen sijaan Äiti antaa Pekalle rukkaset, lauseen toteuma lämmittää niin asianomaisen sormia kuin hänen mieltään. 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25797
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.