Sanonnoissa ei ole parasta ennen -päiväyksiä tai made in -leimoja. Kielen höysteistä löytyy vanhaa ja uutta, ikiomaa ja lainattua.

Teksti: Pirkko Muikku-Werner

Idiomeista tunnetusti on kahdenlaista ilmaa. Toiset lähes lankeavat loveen niitä kohdatessaan, toiset vetävät herneen nenään. Sanontoihin kytkeytyy myös kysymys tyylistä. Joku väittää niiden sopivan juhlavaan puheeseen. Toinen uskoo, että ne maustavat vain äijien turinoita tai arkista jutustelua. Kumpikin on oikeassa. Elämän kevät on ylevää, ei hevon häntää jokapäiväistä puhetta, mutta molemmille löytyy käyttöyhteytensä.

Idiomit edustavat "ylintä" kielitaitoa ja ovat melkoisia pähkinöitä purtaviksi. Keskivertokansalainen tuntee sanonnoistamme vain murto-osan, ja joidenkin alkuperästä edes tutkijat eivät saa kiinni. Paljon on kuitenkin selvillä.

Kertovat jotain meistä

Kansakunnan luonne ja henki ovat löydettävissä sen sananlaskuista. Vaikka niiden ajatussisältö on suurimmaksi osaksi yleisinhimillistä, niissä on kansallisia vivahteita, joten niitä voi pitää kansalle ja ajalle ominaisen elämänkatsomuksen ilmentyminä.

Näin arvioi tunnettu kansanrunoudentutkija Matti Kuusi 1950-luvulla. Sopivatko hänen havaintonsa myös idiomeihin? Jos ne kertovat kansan tavoista, moraalista ja luonteesta, voimme miettiä niistä paljastuvaa suomalaisuuden laatua.

Meillä on erittäin runsaasti sanontoja, jotka kuvaavat kiukkua. Meitä ottaa aivoon tai pistää vihaksi, ja vihastunut repii pelihousunsa tai polttaa hihansa. Jollakulla kiehuu sappi, toinen näkee punaista ja kolmas käy kuumana. Osaamme olla vihaisia kuin ampiaiset tai äkäisiä kuin takamukseen ammutut karhut.

Toinen alue, jossa kielemme kunnostautuu, on juopuminen. Meillä on yli tuhat sitä kuvaavaa sanontaa, kun britit tuntevat noin sata ja espanjalaiset vain 15.

Suomessa otetaan näkäräiset tai terävät, kallistetaan lasia, astutaan korkin päälle, juodaan kuin sieni ja vedetään pää täyteen. Humalatilaa erittelemme syvyyden mukaan: ollaan heikossa hapessa, monot vinossa, kuuden kupin kumarassa, nakit silmillä, perseet olalla, naula päässä ja pahimmassa tapauksessa pelti kiinni.

Toisaalta on muistettava, ettei tasakoosteista suomalaisuutta ole olemassa. Kulttuurien rajat eivät enää pitkään aikaan ole seuranneet valtakuntien rajoja. Näin ollen voi suhtautua varauksellisesti idiomien aitosuomalaisuuteen. Sitä paitsi kaikki idiomit eivät ole kotoperäisiä.

Ikiomissa faktaa ja fiktiota

Selvimmin suomalaisia ovat sanonnat, jotka ovat tuttuja esimerkiksi kirjallisuudesta. Eskon puumerkki on peräisin Aleksis Kiven Nummisuutareista. Esko lisäsi tarpeettomasti avioliittolupaan oman tunnusmerkkinsä, ja nykyisinkin hänen puumerkkinsä edustaa toimenpidettä, jolla ei ole mitään tekemistä käsiteltävän asian kanssa.

Tutun repliikin sama vika Rahikaisella, jolla kuitataan samanmielisyys edellisen puhujan kanssa, on arveltu olevan lähtöisin Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta, mutta myös Aki Kaurismäen elokuvassa Rikos ja rangaistus päähenkilö käyttää sitä. Kuka siis on alkuperäinen Rahikainen ja mikä alkuperäisin vika, säilyy arvoituksena.

Monien sanontojen lähde jääkin ratkaisematta. Joskus taustalla on todennäköisesti konkreettinen tapahtuma: putosi kuin eno veneestä. Nykymerkitys, joukosta jääminen tai asemansa menettäminen, vihjaa noloon tilanteeseen. Tämä voi olla syynä paatista tippujan henkilöyden tarkentamattomuuteen.

Tosin usein toimijan nimeäminenkään ei paljon auta. Joudumme ihmettelemään, kenestä Turusesta on kyse, kun jokin on täysi kuin Turusen pyssy. Tarina kuitenkin kertoo, kuinka asianomainen Venäjälle suuntautuneella ryöstöretkellä sulloi rahasaalin aseensa piippuun eikä palatessaan voinut rajalla ampua ajan tavan mukaisia kunnianlaukauksia.

Tuntemattomaksi jää myös Lyyti, mutta asiat sujuvat, kun Lyyti rupesi kirjoittamaan. Sanonta on yhdistetty Amerikan-siirtolaisuuteen: kun osoite saatiin, viestintä onnistui rapakon ylitsekin.

Sen sijaan Marski ja Marskin ryyppy ovat kaikille yksiselitteiset. Tapa tarjota upseereille piripintaan täytetty snapsilasi oli marsalkka Mannerheimin Venäjän-tuominen. Manulle illallinen ei kuitenkaan viittaa presidentti Koivistoon, vaan kyseessä on mannista eli miehestä johtuva sana, joka tarkoittaa mestaria. Kiertävät suutari- ja räätälimestarit saivat taloista aterian luontoisetuna.

Tuoreita syntyy muunnellen

Monet idiomeista säilövät vanhan kulttuurin piirteitä. Kun joku tulee maitojunalla, hän joutuu keskeyttämään vastentahtoisesti jotakin. Alun perin kyseessä on ollut jatkosodan aikainen huoltojuna, jonka mukana epäonnistuneet upseerioppilaat palasivat perusyksikköön.

Huberin olut vesijohtoveden nimenä on järjellinen, jos tietää, että Helsingin vesilaitoksen rakentamista johti Robert Huber. Nuorimmille kielenkäyttäjille ei sanojen alkuperä eikä niiden edustama ilmiö ole enää tuttu.

Samalla lailla uudemmat ilmiöt ovat tuottaneet uusia sanontoja: olla ulalla, joutua suihkuun tai vinguttaa visaa. Tuoreita idiomeja tarttuu myös mainoksista ja televisio-ohjelmista. Vähän aikaa sitten hoettiin elämä on mitä merkillisimmissä yhteyksissä. Lausahdus lähti teleoperaattori Dna:n kampanjasta Elämä kallis, Dna halpa.

Tuoreita kansallisia idiomeja syntyy myös vanhoja uusimalla. Matti Kuusen mukaan on löydettävissä yleismuotteja, joihin voidaan valaa uusia samanrakenteisia sananparsia. Kun on löytynyt idiomi, joka sanoo asian somasti, kaavaa kannattaa muunnella.

Ehkä suomalaisesta viehtymyksestä sanalliseen ilotteluun kertovat tietynlaiset ketjut: ihan sikana, 'todella paljon', vaihtui muodoksi ihan Simona, josta taas on suora jatkumo variantteihin ihan himona ja ihan homona. Kun tie erisnimelle on avautunut, ei ihan Ossina tunnu mitenkään mahdottomalta sekään.

Himot ne on hiirelläkin on innostanut etsimään muitakin yllättäviä ryhmiä, joilla on mielitekoja. Hiirien rinnalle kelpaavat hyttyset, poliitikot, diakonissat ja nykyään myös nörtit.

Laina ei tunne rajoja

Sananparsista suomalaisten määräksi on arvioitu 75–80 prosenttia. Idiomeista vastaavaa arviota ei ole olemassa, mutta niitä, jotka kavahtavat kieleemme matkanneita vieraita ilmiöitä, voidaan lohduttaa: aina on ollut mukana jotain lainattua. Sanonnat heijastelevat kontakteja ja globaalistumista. Lainattujen lausahdusten alkuperää on kuitenkin usein vaikea tietää. Esimerkiksi kovin suomalaiselta kuulostava ammuvainaan nuotilla on lähtöisin arabialaisesta kaskusta.

Sanontoja on saatu myös antiikin tarustosta. Damokleen miekka, joka roikkui hevosen häntäjouhen varassa syrakusalaisen hovimiehen Damokleen yllä, on aiheuttanut meilläkin alituista vaaraa. Akilleen kantapää, pieni vika tai heikkous, taas on monesti osoittautunut yhtä kohtalokkaaksi kuin nuoli, joka osui Troijan sodan sankarin Akilleen kantapäähän ja tappoi hänet.

Raamatusta ovat peräisin muun muassa kaksiteräinen miekka ja ensimmäisen kiven heittäminen. Maailmankirjallisuudesta idiomeissa jatkavat eloaan Miquel de Cervantesin surullisen hahmon ritari, epäonninen mutta sitkeä Don Quijote, ja tämän turhaksi ja toivottomaksi tuomittu taistelu tuulimyllyjä vastaan.

Sanonnoissa toistuvat myös historialliset tapahtumat: arpa on heitetty, lopullinen päätös on tehty, moneen otteeseen. Alkuperäisen lauseen tuotti Rooman konsuli Julius Caesar ylittäessään provinssiaan rajoittavan Rubikonjoen. Kylmä sota, aseeton valtataistelu, jatkuu aina jossain.

Kiinnostavaa on se, mitä on lainattu. Valinnanvaraahan on aina ollut. Suomalaiseen aiempaan tasa-arvokäsitykseen ei ole esimerkiksi sopinut saksalainen kotkat eivät pyydystä kärpäsiä, mutta brittien katsoo kattikin kuninkaan silmiin on tukenut yhtäläisiä oikeuksia.

Osa pitää kotouttaa

Lainatavara ei aina sellaisenaan ole kelvollista, joten sanontojen sisältöä on sovitettu suomalaiseen ympäristöön. Kotouttamisesta on kyse silloin, kun idiomissa korvataan toisen kulttuurin vieraat ja oudot ilmiöt tutuilla ja turvallisilla.

Ei omena kauas puusta putoa sai rinnalleen muodon ei käpy kauas kuusesta putoa. Lienevät omenat jossain päin maata olleet aiemmin harvinaisia.

Englannissa on myrsky teekupissa, mutta meillä vesilasissa. Teenjuonti ei ole koskaan merkinnyt suomalaisille yhtä paljon kuin briteille. Harrastuksetkin ovat olleet toiset. Meillä tokaistaan suksi suolle eikä mene lennättämään leijaa. Kiinnostavan poikkeuksen tekee Suomessakin yleisen sorsan korvaaminen epätavallisemmalla hanhella: jokin valuu kuin vesi hanhen selästä.

Joskus lainaidiomeja on tarkennettu; ehkä on haluttu havainnollistaa asiaa. Niinpä englantia puhuvilla on lintu kädessä, kun taas suomalaisilla pyy pivossa. Ehkä kiintymys alkusointuun on ohjannut linnun valintaa. Englannissa lisätään polttoainetta liekkeihin, mutta suomessa kaadetaan bensaa.

Lisätehoa sanottuun on saatu liioittelulla. Kun englanninkieliset saavat veden herahtamaan suuhun, meillä saadaan kuola valumaan. Huomattavan kesyltä kuulostaa myös matopurkin avaaminen verrattuna pirun irti päästämiseen.

Viestin sävyäkin on voitu muuttaa. Kun englantilainen toteaa, että parempi on ystävä tien varrella kuin raha kukkarossa, suomalainen on ollut sitä mieltä, että parempi reppu reessä kuin ystävä kylässä. Sosiaalisuus ei kotimaassa ole aivan korkeimmassa kurssissa.

Suora toimii tai ei

Tiettyjen asioiden uskotaan olevan niin yleismaailmallisia, että niistä puhuminen on mahdollista kielestä riippumatta. Niinpä meillä on tuhannen taalan paikka ja joku varastaa show'n. Kun kotiinkuljetus toimii kuin rasvattu salama, nopeus on hyvin kuviteltavissa.

Uudet tulokkaat saattavat sen sijaan olla ongelmallisia. Englantia hyvin taitavat lainaavat tuoreita idiomeja senkin uhalla, että merkitys jää vastaanottajalle vieraaksi.

Jos autokoulu on pala kakkua, onko kokemus pikemminkin miellyttävä kuin helppo? Kun väitetään, että venäläiset ovat maailmantaloudessa pieniä perunoita, onko kaikille selvää, että heitä pidetään vähäisenä ongelmana.

Urheilua harrastamaton putoaa kärryiltä, kun pelaajalla on apina selässä. Onko joukkueella lemmikkiapina, joka on kiintynyt johonkin pelaajaan? Se, että pelaajalla on vain vaikeuksia, ei todella tule ensimmäisenä mieleen – ei ainakaan ihmiselle, jolla on vilkas mielikuvitus tai joka ajattelee hyvin konkreettisesti.

Kiertely elättää monia

Mikäli idiomit tavoittavat jotain olennaista kulttuurista, ne tavanomaistuvat, iskostuvat osaksi kieltä. Huonot, epäaidot ja mielenkiinnottomat kuolevat pois.

Idiomien säilymistä tukee niiden monikäyttöisyys. Niiden avulla voi avata keskustelun. On pidellyt ilmoja sopii Suomessa jutustelun aloitukseksi niin säiden suosiessa kuin niiden kohdellessa kaltoin. Loppulauseeksikin on tarjokkaita. Päivän voi todeta olevan pulkassa, ja toista voi kehottaa pitämään pintansa tai lipun korkealla.

Ídiomeista on apua myös silloin, kun sanat eivät tunnu riittävän: Otan osaa.

Kiusallisia tilanteita voi keventää huumorilla: Täällähän on hiljaista kuin huopatossutehtaassa.

Ylipäänsä idiomit kertovat kiinnostavalla tavalla hankalien asioiden karttelusta, jopa sievistelystä. Esimerkiksi kuolemaa on yritetty tehdä vähemmän epämiellyttäväksi, joten ihminen nukkuu pois, muuttaa majaa tai vaihtaa hiippakuntaa.

Idiomit toimivat myös epäsuorina arviointivälineinä, jos ei tohdi kiertelemättä kehua tai moittia: joku on hyvä suustaan ja joku ei sylje lasiin. Liian kiittelyn on perinteisesti uskottu ylpistävän ihmistä, ja juopoksi haukkuminen ei ole tapana.

Tyhmäksikään toista ei hevin nimitellä, vaikka oman hölmöytensä voi tunnustaa suoraan. Johtuneeko tästä, että typeryyttä ilmaisevien idiomien kehittelystä on tullut melkein harrastus. Ennen olivat ruuvit löysällä, nyt eivät ole matot suorassa, hissit vintillä asti, kaikki muumit laaksossa, murot kulhossa, puolukat poimurissa, kamarit lämpöisenä, pöllöt tornissa, kupit kaapissa, inkkarit veneessä tai pingviinit pulkassa.

Ja lisää syntyy: eivät ole kaikki Ismot Kasinolla eivätkä kaikki idolsit finaalissa.

Idiomeista on iloa ihan sikana!

Pirkko Muikku-Werner on Itä-Suomen yliopiston suomen kielen professori.

Lisää idiomeja:

Erkki Kari, Naulan kantaan: nykysuomen idiomisanakirja. Otava 1993.

Pirkko Muikku-Werner, Jarmo Harri Jantunen ja Ossi Kokko, Suurella sydämellä ihan sikana: suomen kielen kuvaileva fraasisanakirja. Gummerus 2008.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2011

Mitä ovat idiomit?

Idiomi on fraasi tai sanonta, muodoltaan ja merkitykseltään melko kiinteäksi hahmotettu rakenne, jonka merkitys ei ole kirjaimellinen vaan kuvallinen. Sanonnasta Liisa antaa Pekalle rukkaset on uumoiltavissa vähintäänkin lopun alkua, joten Pekka tuskin asiasta ilahtuu. Mikäli sen sijaan Äiti antaa Pekalle rukkaset, lauseen toteuma lämmittää niin asianomaisen sormia kuin hänen mieltään.