Likaajia löytyy useita, mutta valtaosin vedet ovat priimakunnossa.

Tästä puhe –sarja

Likaajia löytyy useita, mutta valtaosin vedet ovat priimakunnossa.

Teksti: Jukka Ruukki

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2012

Leväpuuroa, sameaa vettä, limaisia kalaverkkoja, umpeenkasvaneita rantoja. Jokakesäiset uutiskuvat rehevöityneistä mökkijärvistä antavat lohduttoman kuvan sisävesien tilasta.

– Kyse on osin näköharhasta, muistuttaa professori Jarmo Meriläinen Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksesta. – Valtaosa järvistämme on priimakunnossa, ja isot ympäristöongelmat, kuten teollisuuden ja asujaimiston aiheuttama rehevöityminen ja happamoituminen, ovat jo voiton puolella.

Meriläisen mukaan jätevesien kuormittamilla alueilla järvet ovat nyt selvästi puhtaampia kuin vielä 1980-luvulla. Monet ovat saattaneet kohentua hyvistä erinomaisiksi tai välttävistä tyydyttäviksi.

– Valopilkkuja löytyy erityisesti suurista järvistä. Päijänteeseen tepsi teollisuuden jätevesien puhdistus, ja Saimaallakin vesiluonto voi suurilla selillä loistavasti.

Maatalous laahaa

Huonojakin uutisia on. Monissa vesistöissä puhdistuminen ei ole juuri edennyt tai on kokonaan pysähtynyt. Niistä huonokuntoisimmat sijaitsevat Suomen viljavimmilla alueil­la. Selitys on maatalous, joka ei ole pystynyt vähentämään rehevöittäviä typpi- ja fosforipäästöjä yhtä tehokkaasti kuin teollisuus ja yhdyskunnat.

– Peltoviljely ja karjatalous ovat ylivoimaisesti suurin vesistöjen kuormittaja, korostaa erikoistutkija Petri Ekholm Suomen ympäristökeskuksesta. Kovimman taakan kantavat Lounais-Suomen järvet, joet ja rannikkovedet, erityisesti Saaristomeri.

Lannoitteiden kulkeutumista vesistöihin on yritetty estää monin keinoin, mutta tuloksissa on toivomisen varaa. Tuore selvitys kertoo, että pelloilta huuhtoutuvan fosforin määrä on saatu kuriin ja vähenemään lähinnä Pohjanmaan peltoaukeilla. Typpikuorma sen sijaan on lisääntynyt kaikkialla.

Ekholmin mukaan maatalouden perusongelma on päästöjen hajanaisuus: laajalta alueelta tulevaa kuormitusta on vaikeampi hallita kuin teollisuuden ja asutuksen pistemäisiä jätevesiä.

Vanhoja syntejä, uusia uhkia

Oman vaikeuskertoimensa aiheuttavat järviin vuosikymmenien kuluessa kertyneet ravinteet. Tyyppiesimerkki tästä on Etelä-Suomessa Tuusulanjärvi, jota rassaa sekä voimakas sisäinen että ulkoinen kuormitus. – Järvenpään kaupunki laski sinne jätevetensä 1970-luvulla, nyt hajakuormitusta valuu maataloudesta, Petri Ekholm sanoo.

Vanhojen vainoojien lisäksi myös uusia astuu kuvaan. Parhaillaan puhuttavat kaivosten pilaamat järvet Itä- ja Pohjois-Suomessa. Ongelmat näyttävät tulleen yllätyksenä jopa viranomaisille.

Dekkarintyöllä ratkesi puolestaan kirkasvetisen Lohjan Hormajärven yhtäkkinen typpikuormitus muutama vuosi sitten. Syylliseksi paljastui läheisen Turku–Helsinki-moottoritien tunneleiden louhinnassa käytetty räjähdysaine. Sen typen yhdisteet kulkeutuivat huuhteluvesien mukana Hormajärveen.

Monet pulmat paikallisia

– Vaikka maatalous on tärkein kuormittaja, tilanne vaihtelee paljon vesistöstä toiseen, eikä yhtä parannuskeinoakaan siksi ole olemassa, Petri Ekholm korostaa. Varsinkin kauempana asutuksesta sijaitsevia vesistöjä vaivaa yleinen nuhraantuminen, jonka syitä on usein vaikea jäljittää.

Järviä rasittavat esimerkiksi yli viisi miljoonaa metsäojituskilometriä. – Metsätaloutta ei helposti miellä likaajaksi, mutta paikallisesti sillä voi olla suuri merkitys, sanoo professori Meriläinen.

Viime vuosina tikun nokkaan on nostettu turvetuotanto, jonka osuus koko ravinnekuormituksesta on pieni, alle prosentin luokkaa.

– Joissakin latvavesissä turpeennostoalueiden läheisyydessä tilanne voi olla toinen, sanoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Kaisa Heikkinen, joka kehittää mittareita turvetuotannon kiintoaine- ja ravinnepäästöjen vähentämiseksi.

Hutkinnasta tutkintaan

Tutkijoille harmaita hiuksia tuottaa pohjaliete, joka värjää vesiä ruskean­keltaiseksi: tuleeko se turvesoilta, metsäojituksista vai jostain muualta?

Kaisa Heikkisen mukaan ilmassa on vielä enemmän hutkittua kuin tutkittua tietoa.

– Meillä ei ole niin luotettavia menetelmiä, jotta voisimme sanoa, mistä mikäkin liettymä on järviin kulkeutunut.

Muutaman vuoden päästä saattaa olla. Geologian tutkimuskeskus selvittää parhaillaan yhdessä Syken sekä Turun ja Jyväskylän yliopiston kanssa, voiko pohjasedimentti kertoa, mikä järven on pilannut. Eri kerrostu­mien isotooppivertailun pitäisi paljastaa, onko pohjaan kertynyt metsämaan humusta vai turveainesta. – Ainakin sen selvittäminen on ykkösenä toivomuslistalla, sanoo tutkimukseen osallistuva Jarmo Meriläinen.

Sedimenttinäytteitä kairataan Keuruulla vierekkäisistä Martinjärvestä ja Isosta Kivijärvestä. Vain Martinjärveen laskee vesiä turvesoilta.

Juomakelpoista vuonna 2030

EU:n tavoitteena on kaikkien pintavesien hyvä ekologinen tila vuonna 2015. Suomen maa­brändivaltuuskunta pistää paremmaksi. Se haluaisi järvet juomakelpoisiksi vuoteen 2030 mennessä.

– Kumpikaan ei taida toteutua, sanoo Syken erikoistutkija Petri Ekholm. EU-tavoite vaatisi maataloudelta niin järisyttäviä muutoksia, etteivät ne ole nykymenolla mahdollisia. Hyvälaatuistakaan järvivettä ei puolestaan voi suositella juotavaksi mahdollisten tautimikrobien tai levämyrkkyjen takia.

87 % järvistä on hyvässä tai erinomaisessa kunnossa,13 % voi välttävästi tai tyydyttävästi.

Järven kuntoa määritettäessä ei tuijoteta ainoastaan veden laatua vaan arvioidaan ekologista kokonaisuutta, johon kuuluvat myös levät, kasvillisuus, pohjaeläimet ja kalasto.

Mistä fosfori ja typpi pääsevät vesistöihin?FosforiTurvetuotanto 0,5Muu teollisuus 0,6Turkistarhaus 1,1Kalankasvatus 1,5Massa- ja paperiteollisuus 3,7Yhdyskunnat 4,1Laskeuma 5,0Metsätalous 5,8Haja- ja loma-asutus 8,8Maatalous 68,5 %

TyppiTurkistarhaus 0,6Turvetuotanto 0,7Kalankasvatus 0,9Muu teollisuus 1,3Massa- ja paperiteollisuus 3,5Haja- ja loma-asutus 3,6Metsätalous 4,7Laskeuma 12,6Yhdyskunnat 15,3Maatalous 56,8 %

Lähde: Syke 2010 

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018