Jenkkilabran kultakäsi ravisti hihasta. "Kultakätinen" syöpä­tutkimuksen nuori lupaus Mark Spector oli niin hyvä, että tiedeyhteisö halusi uskoa hänet todeksi.




Keväällä 1981 New Yorkin Cornellin yliopiston uusi kultapoika Mark Spector ja hänen professorinsa Efraim Racker julkistivat syövän synnystä uuden kinaasiteorian. Heidän mukaansa syövän taustalla oli soluun tunkeutunut virus, jonka tietty geeni sai solulle tärkeän entsyymin putoamaan pois pelistä.

Spector oli tehnyt yksin kaiken teoriaan tarvitun laboratoriotyön. Tulokset olivat niin hämmästyttäviä ja koesarjat yksityiskohtiaan myöten niin huolellista, luovaa ja hienostunutta työtä, että urakan arvioitiin tuovan tekijöilleen Nobelin palkinnon. Löydöstä raportoidessaan Racker siteerasi tunnettua kirjailijaa: "Pilvilinnoille ei ole arkkitehtonisia sääntöjä." Tämä pilvilinna kesti kuitenkin vain puolitoista vuotta.


Ällistyttävän ripeä laboratoriossa

Spectorin ensimmäinen tehtävä Rackerin laboratoriossa oli kerätä ja puhdistaa tutkimusta varten tiettyä entsyymiä: kinaaseihin eli kemiallisen energian siirtäjiin kuuluvaa natrium-kalium-ATPaasia. Racker uskoi, että sen toiminnanvajaus ohjasi terveen solun syöpäsoluksi. Tässä vaiheessa monet olivat yrittäneet entsyymin puhdistamista jo vuoden päivät, mutta Spector teki sen vain kahdessa kuukaudessa.

Spector havaitsi, että entsyymin tehottomuus syöpäsolussa johtui kemiallisesta muutoksesta, jonka takana oli toinen entsyymi. Hän alkoi metsästää syyllistä ja löysikin neljä: ne toimivat ketjuna kuin kaatuvat dominolaatat ja estivät ATPaasin toimintaa.

Vielä lisää oli tulossa, ja se mullisti hetkeksi koko syöpätutkimuksen. Spector nimittäin havaitsi, että yhtä ketjun kinaaseista tuotti syöpää aiheuttavan viruksen src-geeni - ajan syöpätutkimuksen kirkkain johtotähti. Tämän löydön myötä kaikki asettui paikoilleen ja johti Racker-Spector-teoriaan. Sen mukaan viruksen src-geeni aloitti tapahtumaketjun, jonka tuloksena oli syöpäsolu.


Kokeita ei pystytä toistamaan

Tiedeyhteisö oli haltioissaan. Ilmassa väreili suuren mullistuksen tuntua. Jo ennen kuin löytö oli julkistettu, Rackerin luento Cornellin kampuksella keräsi yli kaksituhatta kuulijaa. Sitten Racker ja Spector julkaisivat tulokset näyttävästi Sciencessa.

Tiedeyhteisö oli niin ihastunut ihmepoikaansa, etteivät alan parhaat tutkijat edes vaivautuneet toistamaan kokeita. Jotkut yrittivät ja epäonnistuivat mutta selittivät kämmäykset sillä, että Spector oli "luonnonlahjakkuus, jolla on kultaiset kädet". Useimmat alan suurimmista nimistä lähettivät näytteensä suoraan Spectorille testattavaksi. Normaalisti yhden entsyymin puhdistaminen kesti vuoden, mutta Spector oli puolessa vuodessa onnistunut puhdistamaan viisi.


Virustutkija hoksaa petoksen

Pilvilinna alkoi hajota Spectorin omasta laboratoriosta käsin. Kollegat olivat jo panneet merkille, että kokeet onnistuivat vain, jos Spector oli itse paikalla. Kun Spector oli löytänyt src-kinaasin, yläkerran virologi Volker Vogt kiinnostui tämän kokeista yhä enemmän. Hän oli aiemmin koettanut toistaa niitä, tuloksetta, mutta nyt hän päätti paneutua asiaan pohjia myöten.

Huijaus paljastui yksinkertaisella tavalla. Kinaasit etsittiin erottelemalla proteiinit sähkövirralla niiden molekyylipainon mukaan: eripainoiset molekyylit kulkeutuvat sähkövirran ajamina tutkimusgeelissä eri matkan. Jotta proteiinit löydettäisiin geelistä, ne merkittiin etukäteen radioaktiivisella fosforilla. Kun Vogt tutki Spectorin geeliä geigermittarilla, hän huomasi heti, että jotain oli vialla. Spector oli käyttänyt radioaktiivista jodia, jolla ei ollut mitään tekemistä kokeen kanssa. Huijari oli valinnut sopivankokoisia proteiineja, merkinnyt ne jodilla ja sekoittanut ne tutkittaviin näytteisiin juuri ennen kuin ne pipetoitiin geeliin.


"Kohtelin häntä kuin poikaani"

Spectorin tapaus on hämmentävä esimerkki siitä, miten kokeneet professorit ja tiedelehtien asiantuntijat voivat häikäistyä lahjakkaan tulokkaan edessä. Lehdet julkaisivat artikkelit nikottelematta, ja kaikki Spectorin kokeet menivät täydestä, vaikkei kukaan onnistunut toistamaan niistä ensimmäistäkään.

Racker kommentoi jälkeenpäin: "Kohtelin häntä kuin poikaani, jollaista minulla ei koskaan ole ollut." Tämä isällinen suhde koitui lopulta Rackerin omaksi vahingoksi.


Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.