Miksi uskonto syntyi ja miksi se edelleen säilyy? Koska meillä on taipumus arvailla toisten ajatuksia.

Teksti: Ilkka Pyysiäinen

Kylän vanhin sanoo, että noitia vastaan on suojauduttava. Muuten ne lähettävät näkymättömiä nuolia, jotka myrkyttävät veren.

Ryhmä uskovia varoittaa, että maailmanloppu tulee joulukuun toisena päivänä. Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Ryhmä julistaa edelleen, että loppu tulee – päivämäärä vain on vaihdettu.

Eräät ystäväni menevät välillä hiljaiseen paikkaan puhuakseen näkymättömälle persoonalle, joka on kaikkialla. Hän tietää jo etukäteen, mitä he aikovat sanoa.

Nämä ovat kognitiotieteilijä Pascal Boyer'n esimerkkejä kirjasta Ja alussa ihminen loi jumalat. Tällaisia uskonnollisia uskomuksia ja tapoja on pyritty selittämään esimerkiksi kuolemanpelolla, hyväuskoisuudella ja yhteiskunnan voimalla. Boyer'n mielestä kaikissa näissä selityksissä on totuuden siemen, mutta yksinään mikään niistä ei selitä kaikkea uskonnollisuutta.

Uskonto voi myös lisätä kuolemanpelkoa. Toisaalta osaa uskonnoista, kuten varhaista juutalaisuutta, ei kiinnosta yksilön kuolemanjälkeinen kohtalo. Ihmiset eivät myöskään usko mitä tahansa vaan asioita, jotka ovat heille tärkeitä.

Entä miksi yksilö osallistuu aikaa ja resursseja vaativiin uskonnollisiin seremonioihin, jotka edistävät yhteisön kiinteyttä? Hän voisi kuitenkin selviytyä paremmin omillaan.

Kyky päätellä jumalien tahto

Emme tiedä, miten ja milloin uskonto syntyi. Ei ole syytä olettaa, että kaikki uskonnollisuuden piirteet syntyivät jonakin tiettynä hetkenä yhtä aikaa. On mielekkäämpää tutkia, miten uskonnon eri ilmenemismuotojen perustana olevat ihmismielen kyvyt ovat kehittyneet ja mahdollisesti tuottaneet uskonnollisuuden. Tätä tutkii niin sanottu kognitiivinen uskontotiede.

Uskonnossa on olennaista kyetä päättelemään, mitä jumalat, henget, esi-isät ja muut ei-havaittavat olennot ajattelevat ja tahtovat. He ovat olennainen osa yhteiskuntaa. He näkevät ja tietävät tekomme, vaikka me emme voi havaita heitä. Koska heidän kanssaan ei voi suoraan keskustella, on kyse näkymättömien persoonien mielenliikkeiden arvuuttelusta.

Uskonnon perustana on siis kyky ajatella, mitä muut ehkä ajattelevat ja mitä he ajattelevat muiden ajattelevan.

Sielu ei aluksi kiinnostanut

Arkikokemuksessa mieli on irrotettu aivoista ja ruumiillisuudesta. Emmehän normaalisti näe kenenkään aivoja tai sitä, miten ajatukset syntyvät niissä. Siksi mieli on ajateltu jonkinlaiseksi aineesta riippumattomaksi "sieluksi".

Joissakin varhaisissa uskonnoissa ei silti pohdittu niinkään sielun kohtaloa vaan ennemmin sitä, miten rituaalien oikea suorittaminen takaisi maallisen elämän harmonisen sujumisen. Pohdinnat kuolemattoman sielun kohtalosta tulivat varhain esille muun muassa Intian uskonnoissa. Juutalaisuudessa ajatus yksilön kuolemanjälkeisen kohtalon tärkeydestä ilmeni vasta Danielin kirjassa (200–100 eKr.). Vielä Jeesuksen aikaan saddukeukset eivät uskoneet ylösnousemukseen mutta fariseukset uskoivat.

Mikäli ymmärrämme uskonnolla uskoa jonkinlaisiin rituaaleilla lepyteltäviin yli-inhimillisiin toimijoihin, uskonto on hyvin vanhaa. Uskomukset yksilön kuolemanjälkeisestä kohtalosta ovat myöhempää perua, vaikka ne nykyään usein mielletään uskonnon ytimeen kuuluviksi. Molemmat uskomukset perustuvat kuitenkin samaan mielen kykyyn ajatella, mitä ajattelevat ja tahtovat sellaiset toimijat, joita emme voi havaita.

Ihmislajilla on ainutlaatuinen kyky ajatella, mitä lajitoverit ajattelevat, riippumatta siitä, ovatko he paikalla tai edes elossa. Ei siis ole ihme, että uskontoa esiintyy vain ihmisillä.

Uskonto syntyi sopeumana

Jotkut tutkijat katsovat, että uskonto on kehittynyt biologisena sopeumana eli adaptaationa, koska se on tehnyt ihmisryhmät yhteistyökykyisiksi. Kun koemme jonkin näkymättömän olennon alati tarkkailevan käytöstämme, olemme taipuvaisia välttämään moraalirikkomuksia. Yksilö alistuu yhteisön normeihin, koska esi-isien henget tai jumalat palkitsevat ja rankaisevat sellaisestakin, mikä on tehty muilta salassa.

Jumalilla on niin sanottua "strategista tietoa" eli tietoa ihmisten mielenliikkeistä. Jumala ei ehkä tiedä, mitä minulla on jääkaapissa, mutta mikäli siellä on naapurilta varastettuja pihvejä, jumala tietää sen.

Nykymaailmassakin työpaikan kahvikassaan pannaan rahaa tunnollisemmin, jos sen yläpuolelle on maalattu silmät. Ihmiset kokevat intuitiivisesti, että heitä tarkkaillaan, vaikka jokainen toki ymmärtää, että kyseessä on vain maalatut silmät. Intuitiivista kokemusta on kuitenkin vaikea muuttaa pohtivalla ajattelulla.

On silti vaikeaa päätellä uskonnon nykyisistä vaikutuksista sen vaikutuksia ihmislajin evoluutiohistoriassa. Monet tutkijat katsovatkin, että uskonto on ennemminkin seurausta yhteistyön mahdollistavien mielen kykyjen kehityksestä kuin niiden syy.

Miten uskonto olisi voinut olla olemassa ennen kuin ihmisillä oli kyky ajatella, mitä muut ajattelevat? Uskonto on kuitenkin voinut vahvistaa tätä kykyä, koska se on saanut ihmiset pohtimaan, mitä on yhteisesti jaettu tieto ja miten se toimii.

Kulttuurievoluutio vauhditti

Myöhemmin uskonnolle on kehittynyt yhteiskunnallisesti sopeuttavia tehtäviä. On erotettava toisistaan biologinen evoluutio ja kulttuurievoluutio. Biologinen evoluutio tarkoittaa muutoksia geenien esiintymistiheyksissä eli frekvensseissä; kulttuurievoluutio tarkoittaa tapojen ja uskomusten muuntumista erilaisten valintapaineiden edessä: mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä tai uskoa.

Kulttuurievoluutio on nopeampaa kuin biologinen evoluutio, jossa lajityypillisten piirteiden muuttuminen voi viedä useita kymmeniä- tai satojatuhansia vuosia. Kulttuurievoluutio voi kuitenkin vaikuttaa myös ihmisen biologiaan. Esimerkiksi karjanhoidon yleistyminen noin 10 000 vuotta sitten toi biologisen edun niille, jotka geneettisistä syistä kykenivät sulattamaan laktoosia muita tehokkaammin. Heillä saivat käytöönsä uuden ravintoresurssin, joka paransi heidän lisääntymismenestystään. Näin tämä piirre yleistyi vähitellen.

Konfliktit pimeä puoli

Samaan tapaan jotkin uskonnolliset tavat tai uskomukset voivat kulttuurisen sopeutumisen lisäksi vaikuttaa myös biologiseen evoluutioon. Esimerkiksi ryhmät, joissa ehkäisy on kielletty tai jälkeläisten lukumäärä nähdään jumalan siunauksena, tuottavat enemmän jälkeläisiä kuin muut. Näin nämä nopeammin kasvavat ryhmät voivat ajan myötä syrjäyttää muut. Uskonnollisten ryhmien on myös todettu olevan keskimäärin pitkäikäisempiä kuin ei-uskonnollisten.

Kiinteät ryhmät voivat kuitenkin ajautua konflikteihin keskenään, mikä on eräänlainen yhteistyökykyisten ryh­mien pimeä puoli. Sikäli kuin yhteisön kiinteyden ja sisäisen yhteistyön perustana on uskonto, uskonto on samalla myös konfliktien syy vähintään välillisesti. Se luo vahvoja identiteettejä, sitoo yksilöt ryhmäksi ja samalla luo pohjan erilaisten ryhmien välisille konflikteille.

Uskonto voi siis vaikuttaa kulttuurievoluutioon niin myönteisesti kuin kielteisesti. Se voi luoda yhteistyötä ja näin edistää esimerkiksi taloudellista kasvua. Samalla se voi luoda tai ainakin vahvistaa ryhmien välisiä konflikteja ja aiheuttaa niin inhimillistä kärsimystä kuin taloudellisia menetyksiä.

Näemme pilvissä hahmon

Vaikka emme juuri voi tutkia uskonnon varhaisinta alkuperää, voimme tutkia uskonnon leviämisen ja säilymisen syitä. Yhden selitysmallin mukaan uskonnolliset uskomukset ovat tarttuvia, koska ne sopivat niin hyvin yhteen ihmismielen luontaisten taipumusten kanssa.

Kasvoja muistuttavat pilvirakennelmat tai vaikkapa Neitsyt Mariaa muistuttava hahmo paahtoleivässä laukaisevat automaattisesti ajatuksen, että kyse ei voi olla sattumasta.

Olemme lajina taipuvaisia näkemään merkityksiä ja tarkoituksia sielläkin, missä niitä ei ole. Monen on esimerkiksi vaikea hyväksyä tsunamin selittämistä mannerlaattojen liikkeellä, koska tämä on puhtaasti mekaaninen selitys. Jotkut näkevät tsunameissa Jumalan koston ihmisten moraalittomasta elämästä, toiset taas kyselevät ahdistuneina, miksi hyvä Jumala sallii tsunamit, vaikka hänen kaikkivaltiaana pitäisi voida estää ne. Onpa Kaakkois-Aasian tsunami nähty jopa Jumalan kostona moraalittomille ruotsalaisille turisteille.

Kyky löytää merkityksiä ja tarkoituksia liittyi alun perin lajitovereiden käyttäytymisen ennustamiseen, mutta tehokkuutensa ansios­ta se on ryöstäytynyt valloilleen. Olemme alkaneet ulottaa sen myös luonnontapahtumiin. Yksikään varpunen ei putoa Jumalan huomaamatta, kuten Uudessa testamentissa sanotaan. Maailma nähdään Jumalan luomukseksi ja luonnon tapahtumat hänen säätämikseen.

Muihin tarkoituksiin kehittyneet mielen kyvyt ovat siis luoneet kokonaan uusia, kuvitteellisia maailmoja. Ne vaikuttavat niin luonnollisilta, että niiden kritisoiminen vaatii tietoista ja pohtivaa ponnistusta. Kritiikki herättää usein myös ankaraa vastarintaa ja pelkoa jumalallisesta kostosta.

Jäljittely on vahva voima

Mikäli jumalauskomukset ovat "kognitiivisesti optimaalisia" eli ihanteellisesti ihmismieleen istuvia, herää kysymys, miksi uskontoon taipuvainen ei kuitenkaan usko kaikkiin jumaliin tai vaikkapa joulupukkiin. Pelkät mielen rakenteeseen viittaavat selitykset eivät ehkä ole riittäviä.

Niinpä tutkijat, kuten antropologi Joseph Henrich, ovat esittäneet, että uskonnon leviämiseen vaikuttavat myös muut tekijät. Yksi näistä on konformismi eli taipumus jäljitellä enemmistöä. Kun olemme epävarmoja jostakin asiasta, yksinkertainen strategia on tehdä niin kuin muutkin tekevät.

Tällainen konformismi pitää yllä käyttäytymispiirteitä silloin, kun ne eivät tuota suuria kustannuksia tai niiden "hinta" ei ole tiedossa. Konformismin merkitys kasvaa, kun yksilöllisen oppimisen luotettavuus strategiana pienenee. Konformismi voi ilmetä joko oman käyttäytymisen sopeuttamisena tai omien uskomusten muuttamisena. Konformismi luonnollisesti lisää ryhmän yhteistyökykyä.

Toiseksi ihmisillä on taipumus rangaista niitä, jotka kieltäytyvät sopeutumasta vallitseviin normeihin. Rankaisijan ei välttämättä tarvitse uskoa puolustettavaan uskomukseen, kunhan hän vain käyttäytyy sen mukaisesti ja syrjii toisin ajattelevia. Lisäksi voidaan rangaista myös niitä, jotka kieltäytyvät rankaisemasta. Näin vahingollisetkin ideat, kuten naisten alistaminen tai uskomukset noituudesta voivat säilyä. Harva haluaa ottaa riskin tulla rangaistuksi, esimerkiksi suljetuksi pois yhteisöstä. Tällainen rankaisu voi vakiinnuttaa lähes minkä tahansa uskomuksen.

Kolmanneksi jäljittelemme usein menestyneitä tai arvostettuja yksilöitä. Erilaisista taitoihin ja menestykseen liittyvistä vihjeistä päättelemme, ketkä ovat jäljittelyn arvoisia. Arvostettuihin yksilöihin luotetaan usein myös muissa asioissa kuin niissä, missä he ovat alun perin ansainneet kunnioituksensa. Yhteiskunnallisia normeja omaksutaan mieluiten niiltä, joilla on tutut etniset tunnusmerkit, kuten sama murre tai vaatetus.

Jotkin uskomukset tai tavat voivat hävitä siksi, että pienen populaation harvojen asiantuntijoiden kuollessa myös perinne kuolee. Näin kävi esimerkiksi Tasmaniassa, missä alkeellisten työkalujen käyttö hylättiin, kun kukaan ei enää osannut valmistaa niitä.

Laimennettu usko ei kiinnosta

Miksi sitten uskonto ei näytä häviävän maailmasta, vaikka tieto lisääntyy eikä tuulta, ukkosta, maanjäristyksiä, syntymää ja kuolemaa selittämään tarvita enää jumalaa?

Uskonto säilyy muodossa tai toisessa niin kauan kuin ihmislajille tyypilliset psykologiset mekanismit säilyvät ennallaan. Pohtivalla ajattelulla voi toki kyseenalaistaa uskonnollisia uskomuksia. Tällöin uskonto voi muuttaa muotoaan ja kehittyä aiempaa abstraktimmaksi.

Tällainen abstrakti uskonto kuitenkin menettää helposti maallikkojen enemmistön mielenkiinnon, ja uhkana on uudenlainen fundamentalismin esiinnousu. Perinteisiin uskomuksiin pitäytyvät ryhmät eristäytyvät uudistusmielisistä, ja konflikti näiden välillä voi kärjistyä hyvinkin pitkälle. Merkkejä tästä on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossakin, jossa sukupuolineutraali avioliitto ja naispappeus jakavat ihmisiä. Monin paikoin uskontoon liittyvät konfliktit vain kiihtyvät, koska uskonto on usein niin olennainen osa kansallista ryhmäidentiteettiä.

Uskonnossa vedotaan yli-inhimillisiin toimijoihin

Uskonnoksi yleensä luokitellaan ne toistuvat tavat ja uskomukset, joissa vedotaan joihinkin yli-inhimillisiin toimijoihin, kuten Jumalaan.

Tutkijalle uskonto on käsitteellinen apuväline, jonka avulla näitä säännönmukaisuuksia voidaan tarkastella ikään kuin samalla jatkumolla. Uskonto ei silti ole mikään tarkkarajainen asialuokka, joka voitaisiin eristää kulttuurista, taloudesta ja ihmisten välisistä sosiaalisista suhteista. Se tarjoaa vain yhden näkökulman ihmisten väliseen kommunikaa­tioon ja erilaisiin uskomusjärjestelmiin.

Vaikka uskonnoilla on yhteisiä piirteitä, ei ole syytä olettaa, että olisi olemassa jokin uskonnon ydinolemus, joka voitaisiin selittää yhdellä teorialla. On jopa esitetty, että uskonto on vain länsimainen käsite ja että siksi muilla kulttuureilla ei voida sanoa olevan uskontoa. Nimen puuttuminen ei kuitenkaan merkitse ilmiön puuttumista: geenejäkin on myös niillä, jotka eivät ole koskaan geeneistä kuulleetkaan. 

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2011

Aiheesta lisää:

Pascal Boyer, suom. Tiina Arppe, Ja alussa ihminen loi jumalat. Miten uskonto selitetään (WSOY 2007)

Natalie Henrich ja Joseph Henrich, Why humans cooperate. A cultural and evolutionary explanation (Oxford University Press 2007)

Ilkka Pyysiäinen, Supernatural agents. Why we believe in souls, gods, and buddhas (Oxford University Press 2009)

Ilkka Pyysiäinen (toim.) Religion, economy, and cooperation (Mouton de Gruyter 2010)

Ilkka Pyysiäinen ja Marc Hauser, The origins of religion. Evolved adaptation or by-product? (Trends in Cognitive Sciences 2010, 14(3), 104–09)

 

Ilkka Pyysiäinen on uskontotieteen yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.

 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25795
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.