Charles Darwinin sanomisista on keskusteltu ja kiivailtu 150 vuotta, mutta vasta nyt alamme ymmärtää suurmiehen pohjimmaisen viestin.



Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2009

"Light will be thrown on the origin of man and his history", valoa lankeaa ihmisen ja hänen historiansa alkuperän ylle. Näin kirjoitti Charles Darwin kuuluisan Lajien syntynsä loppusanoihin 1859.

Jo saman kappaleen alkuosassa hän oli todennut:
"Näen etäisessä tulevaisuudessa kentän paljon tärkeämmillekin tutkimuksille. Psykologia valetaan uudelle perustalle, nimittäin sille miten jokainen henkinen kyky on väistämättä saavutettu aste asteelta."

Muuta Darwin ei tässä kirjassaan ihmisestä sanonutkaan.


Vähäkin riitti kiistoihin

Darwin alkoi 1837, heti viisivuotiselta maailmanympärimatkalta palattuaan, tehdä muistiinpanoja evoluutiosta. Alusta pitäen hänelle oli selvää, että lajinkehitys koski ihmistä yhtä hyvin kuin muitakin eliölajeja. Ilmeisesti varovaisuudesta hän jätti ihmisen Lajien synty -teoksessaan pelkän vihjauksen varaan. Mutta se riitti.

Kiistat evoluutioteoriasta, darvinismista, alkoivat heti. Niiden keskeisenä aiheena oli juuri kysymys ihmisestä ja hänen alkuperästään.

Kuuluisaksi on tullut piispa Samuel Wilberforcen ja Darwinin nuoren puolustajan Thomas Henry Huxleyn väittely Britannian tieteenedistämisseuran kokouksessa Oxfordissa kesällä 1860. Vaikka kukaan ei tehnyt asiasta täsmällisiä muistiinpanoja, kiistan tiedetään huipentuneen ihmisen alkuperään ja mahdolliseen sukulaisuuteen apinoiden kanssa.

Huxley ruoti hieman myöhemmin kirjassaan asiaa perusteellisesti. Ihmisfossiileja tunnettiin tuolloin vain pari; ensimmäinen pystyihminenkin, Homo erectus, löytyi vasta 1890-luvulla. Aika näyttää, saattoi Huxley vain sanoa. Silti hän oli vakuuttunut siitä, että ihminen polveutui ihmisapinoiden kaltaisista muodoista.

Darwinin itse ei puuttunut ihmisen ongelmaan moneen vuoteen. Hän julkaisi  kirjat orkideojen pölytyksestä ja kiipijäkasveista sekä lähes tuhatsivuisen Kotieläinten ja viljelykasvien muuntelun.

Vasta sitten oli aika käydä käsiksi ihmiseen.


Nuori tutkijapolvi tuki

The descent of man, and selection in relation to sex (Ihmisen polveutuminen ja sukupuolivalinta) ilmestyi 1870-1871. Darwinin elinaikana tästä 700-sivuisesta opuksesta otettiin yhteensä kahdeksan painosta ja se käännettiin seitsemälle kielelle. Sittemmin käännöksiä on tullut vielä yli kymmenelle muulle kielelle, ei kuitenkaan suomeksi.

Teoksensa johdannossa Darwin huomautti, että hän ei ollut aikonut julkaista polveutumisaiheesta keräämäänsä aineistoa, koska hän arveli uuden kirjan vain lisäävän hänen näkemyksiään kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja. Vaikka Lajien synnyn ilmestymisestä oli vain vähän toistakymmentä vuotta, hän koki  kuitenkin tilanteen muuttuneen: lukuisat luonnontutkijat, varsinkin nuoren polven miehet, olivat kallistuneet hänen kannalleen.

Darwinin oli silti myönnettävä, että "vanhemmat ja kunnioitetut luonnontieteen päälliköt ikävä kyllä yhä vastustavat evoluutiota kaikissa muodoissaan". Tässä Darwin käytti ensimmäisen kerran evoluutio-sanaa siinä mielessä kuin me sen tunnemme.

Darwin myös muistutti, että käsitys ihmisen polveutumisesta aiemmista ja sammuneista muodoista ei ollut uusi. Sen oli jo vuosisadan alussa tuonut esiin ranskalainen luonnontutkija Jean-Baptiste Lamarck - joskaan tämä ei tohtinut julkisesti sanoa, että ihminen olisi samaa alkuperää kuin eläimet.


Kaksijalkaisuus kannatti

Kirjassaan Darwin esitti lyhyesti ne seikat, jotka osoittivat ihmisen polveutuneen muista, apinoiden kaltaisista eläimistä. Hän pohti tuon kehityksen kulkua ja luonnetta:

"Vain ihmisestä on tullut kaksijalkainen, ja voimme luullakseni osaksi nähdä, miten hän on omaksunut pystyasentonsa, joka on näkyvimpiä eroja hänen ja hänen lähimpien sukulaistensa välillä. Ihminen ei olisi voinut saavuttaa nykyistä hallitsevaa asemaansa maailmassa käyttämättä käsiään, jotka ovat niin ihailtavasti sopeutuneet toimimaan hänen tahtonsa mukaisesti."

"Mutta kädet ja käsivarret olisivat tuskin täydellistyneet riittävästi kelvatakseen aseiden valmistukseen tai kivien ja keihäiden heittämiseen tarkalla tähtäyksellä, jos niitä olisi jatkuvasti käytetty liikuntaan."

"- - moniin toimintoihin on melkein välttämätöntä, että molemmat käsivarret ja koko ruumiin yläosa ovat vapaat, ja sitä varten hänen on seistävä tukevasti jaloillaan. Tämän edun saavuttamiseksi jalkojen tuli muuttua litteiksi ja isovarpaan muuntua erityisellä tavalla, joskin tämä merkitsi tarttumakyvyn häviämistä."

Kehityksen ensisijaisena muutosvoimana Darwin piti luonnonvalintaa: "Jos käsien ja käsivarsien vapautuminen ja seisonta lujasti kahdella jalalla on ihmiselle edullista, mikä on ilmeistä, koska hän on menestynyt niin hyvin elämäntaistelussa, en näe mitään syytä, miksi ihmisen esi-isille ei olisi käynyt edulliseksi kehittyä enemmän tai vähemmän pystyasentoisiksi ja kaksijalkaisiksi."


Eläimetkin käyttivät järkeään

Mutta tietenkin ihmisessä oli muutakin poikkeavaa kuin pystyasento ja kaksijalkaisuus, esimerkiksi hänen ilmeinen älykkyytensä.

Darwin arveli, että ihmisen ja eläinten älyllä ei ole niin suurta eroa kuin on kasvien ja eläinten kesken. Pohjimmiltaan eläinten ja ihmisen käyttäytyminen oli samanlaista: ihmisellä oli vaistopohjaisia toimintoja, ja toisaalta myös eläimet pystyivät käyttämään järkeään. Erot olivat määrällisiä, eivät laadullisia.

Ihmisen kehityksessä keskeistä oli kuitenkin sosiaalistuminen, ja tältä pohjalta Darwin johti moraalitajun synnyn. Hän todisti vakuuttavasti, että sivistyneetkin kansakunnat olivat joskus olleet alkukantaisessa tilassa ja että luonnonvalinta vaikutti niissä edelleenkin.

"Pahantekijöitä teloitetaan tai tuomitaan vankilaan pitkiksi ajoiksi, niin että he eivät voi siirtää vapaasti edelleen huonoja ominaisuuksiaan. Synkkämieliset ja mielipuolet joutuvat eristetyiksi tai tekevät itsemurhan. Väkivaltaiset ja riitaisat miehet saavat usein verisen lopun."

Toisaalta Darwin muistutti, että merkittävät ihmiset, kuten uskontojen perustajat, suuret lainsäätäjät, filosofit ja tieteelliset keksijät, edistivät ihmiskuntaa enemmän töillään kuin jättämällä runsaasti jälkeläisiä.


Rodut olivat samaa juurta

Eri ihmisroduille Darwin omisti kirjassa kokonaisen luvun. Tuolloin antropologien arviot jopa ihmisen päärotujen lukumäärästä vaihtelivat kahdesta tai kolmesta peräti yli kuuteenkymmeneen.

Darwin totesi, että niin kuin rodut eroavat toisistaan fyysisesti, ne eroavat myös tunteiltaan ja älyltään. Perusteellisesti asiaa pohdittuaan hän päätyi siihen, että rotuja ei kuitenkaan ollut syytä lukea eri lajeiksi. Kaikki rodut olivat mitä ilmeisimmin lähteneet samasta juuresta, ja alkuaan erot olivat pienet.

Jos erot nyt olivat suuria, niin olivat yhtäläisyydetkin. "- - eläessäni ’Beaglella’ tulimaalaisten kanssa hämmästyin kerran toisensa jälkeen, miten samaan tapaan heidän mielensä pikkupiirteissäänkin toimi kuin meidän, ja saman kokemuksen sain eräästä täysiverisestä neekeristä, jonka kanssa olin aikanani paljon tekemisissä."

Tulimaalaiset, kaksi nuorukaista ja yksi tyttö, olivat Darwinin suurella matkalla mukana siksi, että Beaglen kapteeni FitzRoy oli edelliseltä Tulimaan-matkaltaan kolme vuotta aikaisemmin tuonut heidät Englantiin kasvatettaviksi englantilaisille tavoille ja nyt heitä oltiin palauttamassa heimolaistensa pariin.

Neekeri taas oli opettanut Edinburghissa nuorelle Darwinille lintujen täyttämistä. Omaelämäkerrassaan Darwin muisteli: "Istuin usein hänen seurassaan, sillä hän oli varsin miellyttävä ja älykäs mies."

Darwin jakoi monessa suhteessa aikansa käsitykset eri rotujen henkisistä ominaisuuksista, mutta rasistiksi häntä tuskin voi sanoa. Hänen molemmat isoisänsä, lääkäri-luonnontutkija-kirjailija Erasmus Darwin ja posliinitehtailija Josiah Wedgwood, olivat vastustaneet orjuutta. Samassa liberalismin hengessä Darwin itse huomautti: "Eikö valkoinen mies, joka on alentanut itsensä tekemällä mustista kumppaneistaan orjia, ole usein toivonut voivansa pitää heitä aivan toisena eläinlajina?"


Tunteet valottuivat laajasti

Pian polveutumisteoksen jälkeen, marraskuussa 1872, Darwin julkaisi seuraavan kirjansa The expression of the emotions in man and animals (Tunteiden ilmaisu ihmisillä ja eläimillä).

Kirja osoitti sekä tarkkaa huomiokykyä että laajaa lukeneisuutta. Darwin oli hyvin perillä aikansa psykologiasta. Myös kirjan painoasu oli moderni: useat valokuvat sekä tekstisivuilla että erillisissä kuvaliitteissä havainnollistivat sanallista viestiä.

Havaintoaineisto ulottui Lontoon eläintarhan asukeista moninaisiin ihmisiin. Lasten ilmaisuista Darwin sai kosolti tietoa kotoaan, sillä hänellä oli vaimonsa Emman kanssa kymmenen lasta, joista seitsemän eli täysikasvuisiksi.

Emootioiden skaala oli kirjassa laaja: masennusta, ahdistusta, murhetta ja epätoivoa seurasivat ilo, hilpeys, rakkaus, hellät tunteet ja kiintymys. Mukana olivat mietiskely ja määrätietoisuus, viha, raivo ja vastenmielisyys, syyllisyys ja ylpeys, pelko ja kauhu, häpeä, ujous ja punastuminen.

Lopuksi Darwin kokosi ajatuksen langat yhteen ja päätyi - kuten arvata saattaa - siihen, että inhimilliset tunteiden ilmaisut ovat samat kaikilla roduilla ja reaktiot niihin synnynnäisiä.

Darwinin poika Francis julkaisi kirjasta isänsä ja omien muistiinpanojensa pohjalta uusitun laitoksen 1890. Kolmas laitos ilmestyi psykologian professori Paul Ekmanin toimittamana ja monipuolisesti kommentoimana 1998. Moderni evoluutiopsykologia on vahvistanut kiinnostusta juuri tähän teokseen, josta ilmestyy piakkoin suomennoskin (kust. Terra Cognita).


Ihmiseksi tultiin pikkuhiljaa

Missä vaiheessa alkuihmisestä oikeastaan tuli ihminen?

Monet kirjoittajat, kuten filosofi Benjamin Farrington 1966 ilmestyneessä kirjassaan Mitä Darwin todella sanoi, ovat moittineet Darwinia siitä, että tämä ei erottanut puhtaasti inhimillistä ja yhteiskunnallista kehitystä biologisesta. Tällaiseen ajatteluun sisältyy käsitys, että jossain vaiheessa ihminen ikään kuin sai uuden, inhimillisyydeksi nimitetyn ominaisuuden, joka erotti hänet jyrkästi muusta eläinkunnasta.

Darwin oli erittäin tietoinen siitä, että ihmisen kyvyt juuri henkisellä alueella ylittivät kaikkien muiden eläinten kyvyt ja selittivät hänen hallitsevan asemansa. Mutta silti tässä oli muihin eläimiin nähden vain aste-ero, ei periaatteellista eroa. Siksi kysymys, milloin ihmisestä tuli ihminen, oli oikeastaan tarpeeton.

"Olisiko alkukantainen ihminen, jolla oli vain harvoja taitoja ja nekin alkeellisia ja jonka kyky käyttää kieltä oli äärimmäisen epätäydellinen, ansainnut ihmisen nimen, riippuu väistämättä käyttämästämme määritelmästä. Sarjassa muotoja, jotka asteittain ja vähitellen muuttuvat jostakin apinamaisesta olennosta nykyisen kaltaiseksi ihmiseksi, olisi mahdotonta määrittää mitään nimenomaista kohtaa, jossa nimitystä ’ihminen’ tulisi käyttää."

Charles Darwinia on usein verrattu puolitoista vuosisataa varhaisempaan maanmieheensä, suureen fyysikkoon Isaac Newtoniin, eikä vertaus ole huono. Molemmat vaikuttivat perustavasti ihmisen käsitykseen omasta asemastaan luonnossa.

Newton teki maapallostamme universumin vähäisen osan, Darwin osoitti ihmisen osaksi elollista luontoa. Nyt, paljon yli sata vuotta Darwinin jälkeen, ihmiset alkavat ymmärtää tämän. Jos he päästävät muun elollisen luonnon tuhoutumaan, heitä itseäänkin odottaa synkkä tulevaisuus.


Anto Leikola on oppihistorian emeritusprofessori ja ansioitunut tieteen popularisoija.


Aiheesta lisää:

Charles Darwin: Beaglen matka. Suom. Pertti Ranta (Edita 2008).
Lajien synty. Suom. A. R. Koskimies. 3. painos (Karisto 1988).
The descent of man, and selection in relation to sex. Second Edition, revised and augmented  (John Murray 1874).
Tunteiden ilmaisu ihmisillä ja eläimillä. Suom. Anto Leikola (Terra Cognita, ilmestyy 2009).
Elämäni. Suom. Anto Leikola (Pohjoinen 1987).
Benjamin Farrington: Mitä Darwin todella sanoi. Suom. Hanna Tähti (WSOY 1971).


Tieteen päivät
7.-11.1.2009
Helsingin yliopisto, päärakennus

Emeritusprofessori Anto Leikola puhuu Tieteen päivillä aiheesta Mikä mies Darwin oli? Seminaari Charles Darwin 200 vuotta, keskiviikkona 7.1.2009 klo 12-14.


Mielihyvä ohjaa käyttäytymistä

"Mielihyvän tuntemukset voivat jatkua pitkään tuottamatta masennusta, ne päinvastoin kiihottavat koko elimistöä pontevampaan toimintaan. Tästä seuraa, että useimmat tai kaikkikin tuntevat olennot ovat kehittyneet luonnonvalinnassa siten, että miellyttävät tuntemukset johtavat niiden normaalia toimintaa. Näemme tämän ponnistelun tuottamasta mielihyvästä, vaikka ruumiillinen tai sielullinen ponnistus toisinaan olisi suurikin, päivittäisten aterioidemme nautinnosta sekä erityisesti siitä ilosta, jonka saamme hyvästä seurasta ja perheemme rakkaudesta."

Charles Darwin kirjassaan Tunteiden ilmaisu ihmisillä ja eläimillä.


Charles Darwinin elämänvaiheet


- Syntyi Shrewsburyssä, Shropshiren kreivikunnassa Länsi-Englannissa 12.2.1809 lääkäri Robert Darwinin ja hänen puolisonsa Susannahin (s. Wedgwood) poikana.

- Kävi koulua Shrewsburyssa, opiskeli lääketiedettä Edinburghissa ja teologiaa Cambridgessa.

- Osallistui luonnontutkijana kartoitusalus Beaglen maailmanympärimatkaan 1831-1836.

- Meni 1839 naimisiin serkkunsa Emma Wedgwoodin kanssa, muutti perheineen Lontoosta Down House -nimiseen taloon Downen kylään noin 30 kilometrin päähän pääkaupungin keskustasta. Lapsia syntyi kaikkiaan kymmenen; seitsemän eli aikuisiksi asti.

- Julkaisi 1839-1881 kaikkiaan 16 kirjaa, joista tunnetuimmat ovat Beaglen matka (1839), Lajien synty (1859), Kotieläinten ja viljelykasvien muuntelu (1868), Ihmisen polveutuminen (1871) ja Tunteiden ilmaisu eläimillä ja ihmisillä (1872). Myöhemmin ovat ilmestyneet Elämäni (1887), eri muistikirjat, päiväkirjat ja luonnokset sekä kirjeenvaihto.

- Kuoli Down Housessa 19.4.1882, haudattiin Lontoon Westminster Abbeyn tuomiokirkkoon.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti