Slowkulttuuri ei vaadi muuttoa maalle. Siihen riittävät pienet arkiset päätökset.

Teksti: Jarno Forssell

Slowkulttuuri ei vaadi muuttoa maalle. Siihen riittävät pienet arkiset päätökset.

Julkaistu Tiede -lehdessä 4/2010Kehtaisiko edes tunnustaa? Tämäkin juttu meni viikonlopputöiksi ja reilusti yli deadlinen. (Teko)syitä on monia, ja useimmat niistä liittyvät muihin töihin. Edellinen projekti venyi, ja työn alla oli pari muutakin tarinaa. Puhumattakaan yllättäen ilmaantuneesta koulutuskeikasta ja alulle saatetusta kirjahankkeesta.– Kiire on lisääntynyt valtavasti 10–20 viime vuoden aikana, ja tutkimusten mukaan suomalainen työelämä on Euroopan kiireisintä, sanoo kasvatustieteen maisteri Timo Lampikoski, ajankäytön suunnittelun valmentaja ja kouluttaja.Viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan Hidasta – ajankäytön valinnat arjessa ja työssä Lampikoski antoi ohjeita kaikille niille, joilla on kaikkea muuta mutta ei aikaa. Ja meitähän riittää!

Rauhaa 11 minuuttiaTyömäärän ohella kiirettä aiheuttavat olot, joissa töitä tehdään. Jotta työaikansa voisi käyttää mahdollisimman tehokkaasti, se pitäisi rauhoittaa jatkuvilta keskeytyksiltä, mutta suunta on toinen: sähköpostit, kännykät ja facebookit sen kuin lisäävät keskeytyksiä.– Parin vuoden takaisen tutkimuksen mukaan suomalaisen asiantuntijan keskeytyksetön työaika jää keskimäärin 11:een minuuttiin. Nyt aika on varmaan vielä lyhyempi, Lampikoski sanoo. Hän tietää, että esimerkiksi Yhdysvalloissa yritykset ovat siirtyneet sähköposteista vapaisiin päiviin, jotta ihmiset voivat paneutua töihinsä.

Kiire tunkee vapaallekinTyölle ominainen suorittaminen, kiire ja jatkuvat keskeytykset ovat pahaksi onneksi tunkeneet myös vapaa-aikaan, joten silloinkaan emme pääse rentoutumaan ja palautumaan stressistä. Protestanttinen etiikka tökkii vastaan, kun olisi mahdollisuus olla jouten.Monelle harrastukset ovat suorittamista, ja lomat halutaan hyödyntää mökkiä nikkaroiden tai kulttuurikohteita bongaten.– Ja arki-iltaisin ”helikopterivanhemmat” pörräävät lastensa harrastekuskeina sen sijaan että lataisivat akkujaan kotona. Osittain kiire on itse tehtyä, Lampikoski sanoo.

Fiksu hellittää joLampikosken mukaan meidän pitää opetella unohtamaan suorittaminen ja ottaa hyvällä omallatunnolla aikaa itsellemme. – Palautuminen on vähintään yhtä tärkeää kuin ponnistelu, ja juuri ongelmien ratkominen ja ideointi vaativat kypsyttelyvaihetta. Muuten psyyke ja fysiikka eivät pysy mukana.Lampikoski näkee myös merkkejä muutoksesta. Ainakin joillekin statussymboli alkaa jo olla se, ettei ole kiire ja että on aikaa perheelle.– Joissakin piireissä sitä pidetään fiksun ihmisen merkkinä. Arvomaailma on ehkä muuttumassa pehmeämpään suuntaan.

Slow ei ole ääri-ilmiöArvomaailman muutos näkyy maailmalla jo vuosia kasvaneessa slowliikkeessä. Se alkoi slow foodista, mutta nyt puhutaan jo hitaasta matkustamisesta ja jopa hitaista kaupungeista.Suomessa slow ei vielä ole kehittynyt ilmiöksi, mutta Lampikosken mukaan siihen on aineksia. Tästä kertovat monet aihetta käsittelevät kirjat ja aikakauslehtien tunnelmoivat artikkelit onnekkaista, jotka ovat hypänneet oravanpyörästä ja muuttaneet maalle.– Näissä on kyse ääri-ilmiöstä. Maallemuuton korostaminen antaa väärän kuvan hitaasta elämästä. Ihmiselle voi tulla tunne, että hidastaakseen pitää sanoa itsensä irti työstä, ostaa vanha maalaistalo ja alkaa kasvattaa lampaita ja emuja. Se ei ole realistista.

Kolme askelta riittääLampikosken mukaan hidastaminen ei edellytä radikaalia elämänmuutosta. Se onnistuu myös pienin askelin, kunhan ne menevät oikeaan suuntaan. Ajankäytön ekspertti listaa kolme askelta, jotka taltuttavat kiireen ja tuovat lisää aikaa tärkeiksi koetuille asioille.1 Yksinkertaista. Karsi ylimääräiset. Jätä jokin työprojekti väliin, luovu yhdestä luottamustehtävästä ja harrasta kausiluontoisesti äläkä huhki kaikkea yhtä aikaa. Anna lasten kulkea omiin harrastuksiinsa omin päin, jos se suinkin on mahdollista. Mieti, kuinka paljon todella tarvitset kesämökkiä tai venettä – vai ovatko ne vain stressin lähde?2 Keskitä. Listaa asiat, joista saat iloa ja tyydytystä. Niitä voivat olla vaikkapa perhe, puoliso, työ, terveys, ystävät ja harrastukset. Valitse niistä vuoden alussa kolme ja mieti, miten voisit panostaa niihin enemmän. Valitse myös viikon ja päivän mittaan, mihin haluat aikaasi käyttää.3 Palaudu. Opettele rentouttamaan mielesi ja kehosi päivittäin – edes kymmeneksi minuutiksi. Keinoiksi käyvät meditointi, torkut, rukoileminen, unelmointi, mikä vain hyvältä tuntuu. Rauhoittua voi ruuhkabussissakin!Miten sitten on ajankäytön kouluttajan oman kalenterin laita? – Palikat ovat kohdallaan. Teen töitä säntillisen protestanttisesti, mutta ilman ylitöitä. Aloitan ajoissa ja pyrin jättämään kalenteriin tyhjää myös yllätyksille ja töiden venymiselle. En muista, että olisin koskaan myöhästynyt deadlinesta.Niinpä niin!

Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Kurki on kaikkialla kurki

Kurki on muuttolintujen kuningas. Ensimmäiset tunnustelijat tulevat jo maaliskuun lopulla, mutta majesteetilliset kurkilaivueet lipuvat Suomen taivaalle yleensä vasta huhtikuun puolenvälin jälkeen.

Kurki on aina ollut suomalaisille aivan erityinen lintu. Sen huomaa jo nimestä. Jos linnuilla ylipäänsä on kansankielisiä nimiä, niitä on yleensä useita erilaisia, mutta kurjen nimi on kaikkialla kurki. Nimi jäljittelee linnun ääntä, ja se on tuhansia vuosia vanha. Nimellä on vastineita sukukielissä samojedia myöten, mutta se on voinut syntyä eri kielissä erikseen. Ääntelyyn perustuvaa nimeä esiintyy myös muiden kielikuntien puolella.

Kurkia on vanhan kansan parissa kunnioitettu monista syistä.  Niitä on pidetty haltijoiden uskottuina lintuina, ja niiden on tiedetty kantavan kivipiirassaan etelän mailta kultakimpaleita ja jalokiviä. Kurkia on harvemmin syöty, mutta ainakin Virosta on tietoja kurkijahdista.

Jos kurki tuli epätavallisen lähelle ihmisasumuksia, sitä pidettiin kuoleman enteenä. Virossa on aikoinaan aiheuttanut pelkoa ja sekaannusta kattohaikaroiden levittäytyminen maahan. Ennen nykyaikaisen lintutieteen syntyä kurkia ja haikaroita pidettiin sukulaisina, ja näitä uudenlaisia, kummallisesti käyttäytyviä ”kurkia” alettiin kutsua ”tuonenkurjiksi”.Myös Suomessa ehdotettiin tuonenkurkea Ciconia-suvun lintujen nimitykseksi 1800-luvun lopulla. Harmaahaikaraa nimitettiin nälkäkurjeksi, koska sen uskottiin ennustavan nälänhätää.

Kurjen ulkomuoto on innoittanut nimen vertauskuvalliseen käyttöön. Satamalaitureilla seisoo nostokurkien uljas rivistö. Nykyajan nälkäkurjet taas astelevat muotinäytösten catwalkeilla.

Suomen länsimurteissa tunnetaan kurki tai kurko pahan hengen nimityksenä: ”Voi paha kurki.” Tämän kurjen taustalla on vanha balttilainen uskomusolennon nimitys kurko, joka on sekaantunut ihmisten mielissä linnun nimitykseen.  Myös kurki saattoi paskoa eli pilata ihmisen, jos se pääsi pelästyttämään hänet kovalla rääkäisyllään.

Kaisa Häkkinen Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.