Eläkkeelle jääntiä ei lykätä euron kiilto silmissä. Paljon enemmän jatkamaan kannustavat tekemisen ilo ja keskittymisrauha.



Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede -lehdessä 1/2010

Kuinka pitkään jaksaisit paahtaa nykyisessä työssäsi? Onko työuraa mahdollista pidentää? Kysyin näin Facebookissa ja sain kavereiltani kyynisiä vastauksia: "Kunhan ei satu omalle kohdalle." "Nykyisessä tietotyössä kuulostaa vitsiltä, huonolta." "Vastaan sitten joskus, jos ehdin."

Samat kysymykset esitetään pian kaikille suomalaisille. Laman aiheuttama notkahdus on kohta ohi ja työn tekijöistä tulee pulaa. Töissä pitää olla kauemmin: aloittaa aiemmin ja jatkaa pidempään.

Nyt suomalaisten työura vuotaa molemmista päistä. Korkeakoulutetut tulevat työelämään keskimäärin 27-vuotiaana, ja eläkkeelle jäädään vähän alle kuusikymppisinä. Toista on Islannissa, missä töitä tehdään 66-vuotiaaksi. Työurien pidentämistä on Suomessa ratkottu monissa komiteoissa ja työryhmissä, mutta tulokset ovat jääneet laihoiksi.

- Yhteiskunnan ylätasolla keinoina ovat taloudelliset kepit ja porkkanat, esimerkiksi eläkekertymään liittyvät kannustimet. Vaikka eläköitymisikä onkin noussut hieman, taloudelliset tekijät eivät ratkaise ongelmaa, sanoo vanhempi tutkija, dosentti Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta.

- Jos ihminen ei yksinkertaisesti jaksa tai motivaatio on tyystin hiipunut, taloudellinen kannustin ei enää motivoi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kolme perustarvetta

Hakanen lanseerasi neljä vuotta sitten sosiaalipsykologian väitöskirjassaan termin työn imu, josta kertovat työntekijän tarmokkuus sekä omistautuminen ja uppoutuminen työhön. Imu tekee työn mielekkääksi ja auttaa jaksamaan, vaikka vaihtoehtona olisivat oloneuvoksen päivät.
Tutkijan mukaan työn pitää tyydyttää kolmea henkistä perustarvettamme: itsenäisyyttä, yhteenkuuluvuutta ja pärjäämistä.

- Itsenäisyys tarkoittaa "omana pomona olemista" ja mahdollisuuksia vaikuttaa työn tekemiseen. Itsenäisyyden suhteen vahvoilla ovat esimerkiksi yrittäjät, lääkärit tai vapaiden ammattien harjoittajat, kuten tutkijat, taiteilijat ja käsityöläiset.

- Yhteenkuuluvuus sitoo työntekijän työyhteisöön, jossa hänen työnsä huomataan ja siitä palkitaan. Työkavereiden pyyntö on varmin keino saada seniori jatkamaan töissä.

- Pärjääminen tuottaa onnistumisen kokemuksia ja tunteen, että työssä voi käyttää aiemmin kertynyttä osaamista ja kokemusta mutta myös kehittyä itselle sopivalla tavalla ja tahdissa.

Näitä kaikkia tarpeita voi tutkijan mukaan tyydyttää hyvin monenlaisissa työtehtävissä. Jos liukuhihna ei salli itsenäisyyttä, puutetta voi paikata erinomainen työporukka tai motivoiva esimies.

- Me rakennamme itse työhyvinvointia yhteisöissä, joissa toimimme. Jos työstä syntyy yhteinen tunne ja siinä on mieli, työn raskauskin on toisarvoista.


Epäsuhta rassaa

Useimmilla työpaikoilla työn imusta vasta haaveillaan. Suomessa työtahti on eurooppalaisittain kovimmasta päästä, töissä on koko ajan opeteltava uutta liian vähässä ajassa, ja onnistumiset hukkuvat byrokratiaan. Kiitosta hyvin tehdystä työstä kuulee liian harvoin, ja työpaikkakiusaamistakin on eniten EU-maista.

- Työntekijöiltä odotetaan koko ajan enemmän osaamista, panostamista, aloitteellisuutta ja vastuullisuutta. Toiseen vaakakuppiin on usein tarjolla epävarmuutta ja heikkoja uranäkymiä. Antamisen ja saamisen välinen suhde ei ole kohdallaan, Jari Hakanen sanoo.

Epäsuhta rassaa työntekijöiden mieltä. Työn henkinen rasittavuus on lisääntynyt, ja ennenaikaiselle eläkkeelle jäädään yhä useammin psyykkisistä syistä, etenkin masennuksen vuoksi.

- Työuupumus ei kuitenkaan ole ikäongelmia. Kuormitus alkaa vain selvemmin näkyä ikääntyvillä. Uupumus kasautuu vuosien saatossa, kun koko ajan on enemmän kuormitusta kuin kestäisi ja mahdollisuuksia palautua vähemmän kuin tarvitsisi, tutkija selittää.


Tervaskannot ytimeen

Työssä jatkamisen haluihin voisivat auttaa työelämän joustot ja "huokoisuus" koko työuran mittaan. Eri elämäntilanteisiin soveltuvista sapattivapaista ja lyhennetyistä työviikoista on kuitenkin ollut vaikea päästä yksimielisyyteen työnantajien ja työntekijöiden kesken.

- Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, mitä työpaikalla tapahtuu, onko siellä mahdollista hengittää ja tehdä töitä omatahtisesti, Hakanen korostaa.

Tutkija ehdottaa, että työyhteisön tervaskannoille annettaisiin mahdollisuus keskittyä töihin, joissa heidän kokemuksensa ja osaamisensa ovat parhaiten hyödyksi. Heidät voisi esimerkiksi vapauttaa koko ajan kasvavasta byrokratiasta ja erilaisesta sälätyöstä, jota hallinnon ohentuessa vyörytetään sisällön tekijöille.

- Oli kyse opettajista, sairaanhoitajista tai tutkijoista, monet haluaisivat, että työssä olisi aikaa keskittyä siihen perustehtävään, jota varten työ on olemassa, Hakanen huokaa.


Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Vuohia kauriin merkeissä


Tulevaisuuden verhon raottaminen on aina kiehtonut ihmismieltä, ja ennusmerkkejä tutkaillaan erityisen innokkaasti vuoden vaihtuessa. Avuksi haetaan myös korkeampia voimia, ja tulevia tapahtumia on tuhansien vuosien ajan yritetty lukea tähtien asennoista.

Kreikkalaisperäisessä horoskooppi-sanassa alkuosa horo- viittaa ajanjaksoon, jälkiosa perustuu tähystämistä merkitsevään verbiin skopein. Henkilökohtaisen horoskoopin laatimisessa on tärkeää tutkia, millaisen kuvion planeetat ovat muodostaneet ihmisen syntymähetkellä.


Yötaivaan tähdet ovat ihmisten mielissä hahmottuneet erilaisiksi kuvioiksi, ja osa näistä on sen kierroksen varrella, jonka Aurinko näyttää tekevän vuoden aikana taivaankannen ympäri. Näin on muodostunut eläinradaksi nimitetty järjestelmä, jonka useimmat merkit on tosiaan nimetty eläinten mukaan. Suomalaisille se on ilmeisesti tullut tutuksi jo keskiajalla, sillä kaikki eläinradan merkit ja niiden nimet löytyvät Agricolan rukouskirjasta.


Vuodenvaihdetta eletään Kauriin merkeissä. Nykysuomalaisen mieleen kauris-sana saattaa tuoda pienen punaruskean hirvieläimen, jota perinteisesti on kutsuttu metsäkauriiksi. Uudessa nisäkkäiden nimiehdotuksessa kauris esiintyy eräiden muidenkin hirvieläinten nimissä: valkohäntäpeuran nimeksi on ehdotettu valkohäntäkaurista, saksanhirvi olisi isokauris ja kuusipeura täpläkauris.


Alun perin kauris on kuitenkin ollut ja on osittain vieläkin vuohen synonyymi. Näin on ollut laita myös tähdistöstä ja horoskooppimerkistä puhuttaessa. Kauriin merkkiä symboloivat kuvat ovat selvästi vuohen näköisiä.

Tähtikuviosta on vaikea sanoa, muistuttaako se enemmän vuohta vai hirvieläintä, mutta sillä ei liene ennustamisen kannalta suurtakaan väliä. Eihän Aurinkokaan ole enää vuodenvaihteessa Kauriin tähdistössä, niin kuin se oli parituhatta vuotta sitten, vaan Jousimiehen kohdalla.

Maailma muuttuu, mutta perinteet säilyvät. Näillä näkymin tähtikuvion ja horoskooppimerkin nimeä kannattaa tuskin yrittää päivittää Vuoheksi.


Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.


 

Sisältö jatkuu mainoksen alla