Vaimennetut lenkkitossut ohjaavat kanta-astuntaan, joka hukkaa energiaa. Paljain  askellamme päkiällä.

Teksti: Jyrki Alenius

Vaimennetut lenkkitossut ohjaavat kanta-astuntaan, joka hukkaa energiaa. Paljain askellamme päkiällä.

Etiopialainen kestävyysjuoksija Abebe Bikila voitti olympialaisten maratonin Roomassa 1960 ja Tokiossa 1964. Kaksi kultaa peräkkäin on historiallinen saavutus sinänsä, mutta legendaksi Bikilan nosti tapa, jolla hän voittonsa otti: Roomassa paljain jaloin, Tokiossa vain ohutpohjaiset voimistelutossut jaloissa. Eteläafrikkalainen Zola Budd taas rikkoi 1980-luvulla naisten 5 000 metrin maailmanennätyksiä ilman kenkiä.Afrikan huippu-urheilijat ovat oma lajinsa, mutta entäpä Matti Meikäläinen? Olisiko paljasjalkajuoksu varteenotettava vaihtoehto suomalaiselle lenkkeilijälle? Ja onko juokseminen ylipäätään ihmisen hommaa?

Ihminen kehittyi kestävyysjuoksijaksiIlman muuta on, vastaavat ihmisen evoluution tutkijat Dennis Bramble Utahin ja Daniel Lieberman Harvardin yliopistosta. Ihmisen evoluutiohistoria, fysiologia ja anatomia viittaavat vahvasti siihen suuntaan, että ihminen on kehittynyt kestävyysjuoksijaksi. Bramble ja Lieberman päätyivät tähän tutkimuksessa, joka julkaistiin vuonna 2004 Nature-lehdessä.Heidän hypoteesinsa mukaan varhaisen Homo-suvun edustajan oli edullisinta juosta sellaisten arvokkaiden proteiininlähteiden kuin lihan, luuytimen ja aivojen perässä. Yksi keino saaliseläinten kimppuun pääsemiseksi oli niiden juokseminen näännyksiin. Afrikkalaisten busmannien tiedetään näihin päiviin asti harrastaneen metsästystä nimenomaan näännytystaktiikalla.Ihmisen, simpanssin ja ihmisen esi-isien Homo erectuksen ja Australopithecus afariensiksen anatomiaa vertaillessaan Bramble ja Lieberman löysivät 31 piirrettä, jotka tekevät Homo-suvun edustajista päteviä juoksijoita. Pitkä akillesjänne ja holvikaari toimivat iskunvaimentimina, jotka varastoivat ja vapauttavat liike-energiaa. Pitkänomainen ruumiinasento parantaa lämmönsäätelyä. Lyhyet varpaat tehostavat nilkan ojennusta juoksuaskeleen ponnistusvaiheessa. Olkapäiden itsenäinen liikkuminen suhteessa päähän ja niskaan auttaa tasapainon säilyttämisessä.Ennen Bramblen ja Liebermanin tutkimusta vallinnut tulkinta korosti pikemminkin kävelyn merkitystä ihmisen kehityshistoriassa. Lyhyet varpaat, pitkä ruumis, kapea lantio ja jalan ja selkärangan nivelten rakenne ovat kaikki olennaisia myös kävelyssä. Tutkijoiden listaamista 31 ominaisuudesta 15 vaikuttaa kuitenkin vain juoksemiseen. Toiset 15 ominaisuutta ovat sellaisia, joilla on enemmän merkitystä juostessa kuin kävellessä. Ainoa ominaisuus, jolla on tasapuolisesti merkitystä juoksussa ja kävelyssä, ovat pitkät jalat.

Päkiätekniikka on taloudellinenJos Bramblen ja Liebermanin kestävyysjuoksuhypoteesi on tosi, paljain jaloin juokseminen ei kuulosta enää kummalliselta: kaksi miljoonaa vuotta sitten savanneilla saaliseläimiä näännyksiin juosseilla esi-isillämme tuskin oli lenkkitossuja.Ihmisjalan anatomia akillesjänteineen, pohjelihaksineen, holvikaarineen ja jalkateränluineen on kuin tehty juoksemiseen. Ihminen voi juosta kymmeniä kilometrejä paljain jaloin, ohutpohjaisissa sandaaleissa tai mokkasiineissa ilman minkäänlaisia rasitusvammoja. Tämän mahdollistaa paljasjalkaisen juoksijan juoksutekniikka, jota Liebermanin ryhmä analysoi tänä vuonna Nature-lehdessä ilmestyneessä uudessa tutkimuksessa. Se eroaa ratkaisevasti tavallisen lenkkikenkäjuoksijan tekniikasta. Paljasjalkajuoksija käsittelee juoksun aikana syntyneitä törmäysvoimia kenkäjuoksijaa taloudellisemmin.Paljain jaloin juostessa jalkapohja osuu maahan järjestyksessä päkiä-kantapää-päkiä. Paljasjalkajuoksija on siis luonnostaan päkiäastuja. Lenkkikengissä ihmisestä kuitenkin sukeutuu kanta-astuja: maahan tulee ensin kantapää, sitten päkiä.Päkiä edellä askeltaessa syntyy huomattavasti pienempiä törmäysvoimia kuin kanta edellä. Paljasjuoksijan päkiätekniikka mahdollistaa liike-energian talteenoton. Kun maahan osuvan jalan päkiä joustaa, se varastoi osan liike-energiasta jalan elastisiin rakenteisiin, akillesjänteeseen, pohjelihakseen ja jalkaholvin jänteisiin. Askeleen lopussa tämä liike-energia vapautuu päkiäponnistuksessa. Kengissä juoksevilla kanta-astujilla osa liike-energiasta menee juoksun kannalta hukkaan törmäyksessä, joka syntyy kantapään osuessa maahan ensimmäisenä.

Halvoilla kengillä vähemmän vammojaMistä johtuvat erilaiset juoksemisesta syntyvät rasitusvammat, jos ihminen kerran on synnynnäinen juoksukone? Eivät kai vain pronaatiotuetuista ja kantavaimennetuista high-tech-lenkkareista, jotka kannustavat juoksemaan kantapää edellä? Liebermanin tutkimuksen mukaan juoksemiseen liittyvien rasitusvammojen määrä on pysynyt suurena 30:n viime vuoden aikana huolimatta kenkäteknologian kehityksestä. Huippulenkkikengät tuntuvat jalassa mukavilta mutta rajoittavat jalan proprioseptiota eli kykyä saada informaatiota juoksualustasta. Holvitukien ja jäykistettyjen pohjarakenteiden suojissa jalkaterän lihaksisto voi heikentyä. Siitä saattaa seurata plantaarifaskiitti eli jalkapohjan kalvojänteen tulehdus. Tarvitaan kuitenkin lisää vertailututkimuksia osoittamaan, että paljain jaloin tai hyvin ohutpohjaisilla kengillä juoksevilla olisi pienemmät loukkaantumisluvut.Entä toisin päin? Onko tieteellistä näyttöä siitä, että nykyaikaisista juoksukengistä on hyötyä? Parantavatko ne suoritusta tai estävät vammojen syntymistä? Australialaisen Craig Richardsin  huhtikuussa 2008 British Journal of Sports Medicinessä julkaiseman tutkimuksen mukaan tieteellistä näyttöä nykylenkkareiden terveyshyödyistä ei ole.Halpa saattaakin olla parasta. Yhdysvaltalainen Christopher McDougall kertoo ultrajuoksua käsittelevässä kirjassaan Born to Run sveitsiläisen lääketieteen tutkijan Bernard Martin 1989 julkaisemasta tutkimuksesta, jonka mukaan huippukalliissa kengissä juoksevien loukkaantuminen oli 123 prosenttia todennäköisempää kuin halvoissa kengissä juoksevien. Merkittävin tekijä ei ollut harjoitusmäärä, juoksualusta, juoksunopeus, kehon paino tai aikaisempi loukkaantumishistoria, vaan todellakin kengän hinta.Martin tutkimuksen otos oli suuri: 4 358 juoksijaa, jotka osallistuivat Bernissä 15 kilometrin maantiejuoksuun. Tutkimus on kuitenkin yli 20 vuotta vanha, ja lenkkikenkäteknologiassa on noista päivistä tapahtunut kehitystä.

Ilman lenkkareita maltti on valttiaMutta mitä tehdä, jos haluaa seurata Bikilan ja Buddin jalanjäljissä eli juosta ilman kenkiä? Kaupunkiympäristö lasinsiruineen ja muine moskineen asettaa rajoituksia paljasjalkajuoksulle. Kenkätehtailijat ovat kuitenkin heränneet Liebermanin kestävyysjuoksuhypoteesiin, ja markkinoille on tullut kenkiä, jotka simuloivat paljasjalkajuoksua.Kun lähtee liikkeelle ohutpohjaisissa tossuissa tai paljain varpain, maltti on valttia. Lenkkikenkään tottuneet pohjelihakset ja akillesjänteet joutuvat uudella tyylillä koetukselle. Varovainen aloitus ja runsas venyttely ovat tarpeen.  Jyrki Alenius on filosofian maisteri, joka harrastaa kestävyysurheilua.

Kantapää törmää kovastiKantapää edellä juostessa jalan törmäysvoima kasvaa kolminkertaiseksi verrattuana päkiällä askeltamiseen. Liebermanin mittausten mukaan paljain jaloin juoksevan päkiäastujan törmäysvoima on 0,58 (+ –0,21) x kehonpaino ja lenkkikengissä juoksevan kanta-astujan 1,74 (+ –0.45) x kehonpaino.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti