Kun jäätiköiden sulaminen kohottaa merenpintaa, ennennäkemätön ihmismäärä joutuu hylkäämään kotipaikkansa. Ympäristöpakolaisiin pitää alkaa varautua.


joutuu hylkäämään kotipaikkansa. Ympäristöpakolaisiin pitää alkaa varautua.




Carteretsaaret Papua-Uuden-Guinean saaristossa ovat niin pieniä, ettei niitä näy millään kartalla. Viime marraskuussa ne nousivat kuitenkin koko maailman tietoisuuteen, kun Papua-Uuden-Guinean hallitus teki pitkään odotetun päätöksen: saarten noin tuhat asukasta siirretään läheiseen Bougainvilleen, turvaan nousevan meriveden tieltä.

Päätös lopetti saarelaisten pitkän taistelun merenpinnan kohoamista vastaan. Meri on nakertanut saarta läpi koko 1990-luvun ja niellyt siitä suuria palasia. Tulviva merivesi on tappanut lähes kaikki tärkeät ravintokasvit ja aiheuttanut saarella nälänhädän. Myrskyvaroituksia on yhä tiuhempaan, ja niiden aikana ihmisten on keräännyttävä saaren keskelle, ettei joka puolelta maihin nouseva vesi huuhtoisi heitä mukanaan. Yksi trooppinen hirmumyrsky riittäisi pyyhkimään koko atollin väen kerralla unohduksiin. Saarten uskotaan hukkuvan veden alle lopullisesti vuonna 2015.

Monille Carteretsaarten tapaus on vain esimakua siitä, mitä lähivuosina on odotettavissa. Kun meriveden pinta nousee, yhä useammat ihmiset joutuvat etsimään uuden asuinpaikan.

- Ilmaston lämpeneminen lisää muuttovirtoja dramaattisesti, sanoo kehitysmaatutkija Jussi Raumolin Helsingin yliopistosta. Oxfordin yliopiston ekologin Norman Myersin mukaan ilmastonmuutoksen aiheuttamista mullistuksista suurin ei ole säätilojen muuttuminen sinänsä, vaan miljoonat kodittomiksi jäävät ihmiset.


Meri ajaa yli sata miljoonaa kodeistaan

Koska suurin osa ihmisasutuksesta on keskittynyt maapallon rannikkoseuduille, merenpinnan kohoamisen yksinään on laskettu ajavan 100-150 miljoonaa ihmistä kodeistaan.

Esimerkiksi metrin nousu hukuttaisi Bangladeshissa kolme miljoonaa hehtaaria eli Suomen kymmenesosaa vastaavan alueen ja jättäisi kodittomiksi 15-20 miljoonaa ihmistä. Vietnamissa meri nielaisisi 500 000 hehtaaria tiheään asutuissa jokisuistoissa ja pakottaisi 10 miljoonaa ihmistä liikekannalle. Suurin osa Malediiveista, myös pääkaupunki Male, jäisi kokonaan merenpinnan alle, mikä pakottaisi 300 000 ihmistä muuttamaan Intiaan tai Sri Lankaan.

Afrikassa seuraukset olisivat yhtä tuhoisat. Nigeriassa jopa 70 prosenttia rannikosta eli noin 2,7 miljoonaa hehtaaria jäisi veden alle, ja rantaviiva siirtyisi paikoin jopa kolme kilometriä sisämaahan. Gambian pääkaupunki Banjul jäisi kokonaan veden alle. Egyptissä nouseva merivesi nielaisisi ainakin 2 miljoonaa hehtaaria hedelmällistä viljelysmaata Niilin jokisuistossa sekä koko Aleksandrian kaupungin ja ajaisi 8-10 miljoonaa ihmistä kodeistaan.
Etelä-Amerikassa taas pelkästään Guyanassa yli 600 000 ihmistä - 80 prosenttia maan väestöstä - on vaarassa joutua veden alle.

Tilannetta ei yhtään helpota se, että maapallon 19 megakaupungista 12 sijaitsee rannikolla.

Jos nämä uhkakuvat tuntuvat pelottavilta, kannattaa muistaa, ettei kukaan tiedä, miten nopeasti merenpinta todellisuudessa kohoaa. Arviot nousun määrästä vuoteen 2100 mennessä vaihtelevat yhdeksän ja 88 sentin välillä. Julkisuudessa yleensä mainittuun metriin tai jopa useampaan päädytään vasta seuraavina vuosisatoina.
Muuttovirratkaan eivät välttämättä ole niin suuria kuin nyt ennustetaan. Ihmiset voivat varautua merenpinnan nousuun rakentamalla patoja tai keksimällä muita ratkaisuja. Varmaa kuitenkin on, että merenpinnan noustessa elämä rannikolla muuttuu haavoittuvammaksi.


Sellaista pakolaismäärää ei ole koettu

Ympäristöpakolaisuus ei sinänsä ole uusi asia. Ihmisiä on aina joutunut pakosalle maanjäristysten, tulvien tai muiden luonnonkatastrofien takia. Esimerkiksi Japanin Koben maanjäristys vuonna 1995 jätti tilapäisesti kodittomiksi yli 300 000 ihmistä, ja Mosambikin tulvat 2000-luvun ensimmäisinä vuosina pakottivat miljoona ihmistä liikekannalle. Suurin osa saattoi kuitenkin palata takaisin, kun katastrofi oli ohitse ja jälleenrakennus alkoi.
Ilmastonmuutoksesta johtuva pakolaisuus poikkeaa lyhytaikaisten luonnonkatastrofien aiheuttamasta pakolaisuudesta kahdella merkittävällä tavalla.

Ensinnäkin pakolaisten ennustettu määrä on niin suuri, ettei ihmiskunta ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Tähän asti suurimmat tunnetut pakolaisvirrat syntyivät toisessa maailmansodassa, ja ne edustavat vain murto-osaa ennustetusta yli sadasta miljoonasta ilmastopakolaisesta.

Toiseksi ilmastonmuutos on tällä kertaa ihmiskunnan aiheuttama ja sen seuraukset ovat pysyviä. Ei ole paikkaa, jonne palata takaisin.

Suurin kysymys kuuluukin: Mitä tapahtuu, kun kokonaiset valtiot muuttuvat elinkelvottomiksi? Mistä miljoonat juuriltaan tempaistut ihmiset ja kokonaiset kansat löytävät uuden kodin?

Raumolinin mukaan muuttovirtojen lisääntyminen tuntuu voimakkaimmin lähialueilla.- Suurimmat ongelmat syntyvät Bangladeshin kaltaisilla tiheään asutuilla seuduilla, hän sanoo. Jo ennestään ylikansoitettu valtio ei mitenkään kykene löytämään tilaa 15-20 miljoonalle ihmiselle, joten osa väestöpaineesta purkautuu naapurimaihin.
Suomen kannalta on olennaisinta, mitä tapahtuu Egyptissä ja muualla Pohjois-Afrikassa, mistä muuttovirrat suuntautunevat osaksi Eurooppaan. - On selvää, että ilmastopakolaiset tulevat kuormittamaan myös länsimaiden pakolaisjärjestelmää, sanoo Raumolin.


Vastaanottoon ei olla valmiita

Minkään maan pakolaispolitiikkaa ei ole mitoitettu huolehtimaan niin suuresta määrästä pakolaisia kuin nouseva merivesi seuraavien sadan vuoden aikana tuottaa.

Tätä taustaa vasten tuntuukin erikoiselta, että länsimaissa on ollut yleisenä suuntauksena  kiristää pakolaispolitiikkaa entisestään. Lisäksi  poliitikot ja muut päätöksentekijät ovat ponnistelleet ankarasti sitä vastaan, että ympäristöpakolaiset lisättäisiin Geneven sopimukseen. Koska ympäristöpakolaisuuteen ei liity suoranaista vainoa, alkuperäiset valtiot voisivat huolehtia omista pakolaisistaan. Tämän kiistelyn seurauksena ympäristöpakolaisilla ei ole minkäänlaista virallista asemaa eikä millään maalla ole velvollisuutta ottaa heitä vastaan.

Arvostelijoiden mukaan länsimailla on kuitenkin monia syitä muuttaa kantaansa. Ensinnäkin joidenkin valtioiden on mahdotonta pitää huolta omista pakolaisistaan, koska valtiot yksinkertaisesti lakkaavat olemasta. Tuvalu on jo varautunut hukkumiseensa solmimalla sopimuksen, jonka mukaan Uusi-Seelanti ottaa kaikki saarivaltion noin 11 000 asukasta vastaan.

Toiseksi kehitysmaat kantavat jo nyt suurimman vastuun maailman pakolaisista. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan vuosien 1992 ja 2001 välillä 86 prosenttia maapallon 12 miljoonasta pakolaisesta oli lähtöisin jostakin kehitysmaasta ja sai turvapaikan toisesta kehitysmaasta. Eniten pakolaisia ottaneiden maiden top tenissä kärkipaikkoja pitävät Iran, Burundi ja Guinea; Euroopan unioni sijoittuu viimeiseksi. Koska monet kehitysmaista ovat jo nyt kapasiteettinsa äärirajoilla, ne eivät millään kykene ottamaan miljoonia pakolaisia lisää.

Jotkut pakolaispolitiikan arvostelijat ovat myös muistuttaneet, että länsimailla on moraalinen velvollisuus ottaa ilmastopakolaiset vastaan. Ilmastonmuutos on seuraus länsimaisesta kulutusyhteiskunnasta, joka pyörii fossiilisilla polttoaineilla. Länsimaissa on myös saatu nauttia vauraudesta ja elintasosta, jonka kulutusyhteiskunta on suonut. Nyt sen kustannukset lankeavat kuitenkin köyhimpien maiden maksettavaksi. On siis vain oikein, että länsimaat osallistuvat kulutusyhteiskunnan kustannuksiin ottamalla ympäristöpakolaiset vakavasti.


Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti