Kun jäätiköiden sulaminen kohottaa merenpintaa, ennennäkemätön ihmismäärä joutuu hylkäämään kotipaikkansa. Ympäristöpakolaisiin pitää alkaa varautua.


joutuu hylkäämään kotipaikkansa. Ympäristöpakolaisiin pitää alkaa varautua.




Carteretsaaret Papua-Uuden-Guinean saaristossa ovat niin pieniä, ettei niitä näy millään kartalla. Viime marraskuussa ne nousivat kuitenkin koko maailman tietoisuuteen, kun Papua-Uuden-Guinean hallitus teki pitkään odotetun päätöksen: saarten noin tuhat asukasta siirretään läheiseen Bougainvilleen, turvaan nousevan meriveden tieltä.

Päätös lopetti saarelaisten pitkän taistelun merenpinnan kohoamista vastaan. Meri on nakertanut saarta läpi koko 1990-luvun ja niellyt siitä suuria palasia. Tulviva merivesi on tappanut lähes kaikki tärkeät ravintokasvit ja aiheuttanut saarella nälänhädän. Myrskyvaroituksia on yhä tiuhempaan, ja niiden aikana ihmisten on keräännyttävä saaren keskelle, ettei joka puolelta maihin nouseva vesi huuhtoisi heitä mukanaan. Yksi trooppinen hirmumyrsky riittäisi pyyhkimään koko atollin väen kerralla unohduksiin. Saarten uskotaan hukkuvan veden alle lopullisesti vuonna 2015.

Monille Carteretsaarten tapaus on vain esimakua siitä, mitä lähivuosina on odotettavissa. Kun meriveden pinta nousee, yhä useammat ihmiset joutuvat etsimään uuden asuinpaikan.

- Ilmaston lämpeneminen lisää muuttovirtoja dramaattisesti, sanoo kehitysmaatutkija Jussi Raumolin Helsingin yliopistosta. Oxfordin yliopiston ekologin Norman Myersin mukaan ilmastonmuutoksen aiheuttamista mullistuksista suurin ei ole säätilojen muuttuminen sinänsä, vaan miljoonat kodittomiksi jäävät ihmiset.


Meri ajaa yli sata miljoonaa kodeistaan

Koska suurin osa ihmisasutuksesta on keskittynyt maapallon rannikkoseuduille, merenpinnan kohoamisen yksinään on laskettu ajavan 100-150 miljoonaa ihmistä kodeistaan.

Esimerkiksi metrin nousu hukuttaisi Bangladeshissa kolme miljoonaa hehtaaria eli Suomen kymmenesosaa vastaavan alueen ja jättäisi kodittomiksi 15-20 miljoonaa ihmistä. Vietnamissa meri nielaisisi 500 000 hehtaaria tiheään asutuissa jokisuistoissa ja pakottaisi 10 miljoonaa ihmistä liikekannalle. Suurin osa Malediiveista, myös pääkaupunki Male, jäisi kokonaan merenpinnan alle, mikä pakottaisi 300 000 ihmistä muuttamaan Intiaan tai Sri Lankaan.

Afrikassa seuraukset olisivat yhtä tuhoisat. Nigeriassa jopa 70 prosenttia rannikosta eli noin 2,7 miljoonaa hehtaaria jäisi veden alle, ja rantaviiva siirtyisi paikoin jopa kolme kilometriä sisämaahan. Gambian pääkaupunki Banjul jäisi kokonaan veden alle. Egyptissä nouseva merivesi nielaisisi ainakin 2 miljoonaa hehtaaria hedelmällistä viljelysmaata Niilin jokisuistossa sekä koko Aleksandrian kaupungin ja ajaisi 8-10 miljoonaa ihmistä kodeistaan.
Etelä-Amerikassa taas pelkästään Guyanassa yli 600 000 ihmistä - 80 prosenttia maan väestöstä - on vaarassa joutua veden alle.

Tilannetta ei yhtään helpota se, että maapallon 19 megakaupungista 12 sijaitsee rannikolla.

Jos nämä uhkakuvat tuntuvat pelottavilta, kannattaa muistaa, ettei kukaan tiedä, miten nopeasti merenpinta todellisuudessa kohoaa. Arviot nousun määrästä vuoteen 2100 mennessä vaihtelevat yhdeksän ja 88 sentin välillä. Julkisuudessa yleensä mainittuun metriin tai jopa useampaan päädytään vasta seuraavina vuosisatoina.
Muuttovirratkaan eivät välttämättä ole niin suuria kuin nyt ennustetaan. Ihmiset voivat varautua merenpinnan nousuun rakentamalla patoja tai keksimällä muita ratkaisuja. Varmaa kuitenkin on, että merenpinnan noustessa elämä rannikolla muuttuu haavoittuvammaksi.


Sellaista pakolaismäärää ei ole koettu

Ympäristöpakolaisuus ei sinänsä ole uusi asia. Ihmisiä on aina joutunut pakosalle maanjäristysten, tulvien tai muiden luonnonkatastrofien takia. Esimerkiksi Japanin Koben maanjäristys vuonna 1995 jätti tilapäisesti kodittomiksi yli 300 000 ihmistä, ja Mosambikin tulvat 2000-luvun ensimmäisinä vuosina pakottivat miljoona ihmistä liikekannalle. Suurin osa saattoi kuitenkin palata takaisin, kun katastrofi oli ohitse ja jälleenrakennus alkoi.
Ilmastonmuutoksesta johtuva pakolaisuus poikkeaa lyhytaikaisten luonnonkatastrofien aiheuttamasta pakolaisuudesta kahdella merkittävällä tavalla.

Ensinnäkin pakolaisten ennustettu määrä on niin suuri, ettei ihmiskunta ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Tähän asti suurimmat tunnetut pakolaisvirrat syntyivät toisessa maailmansodassa, ja ne edustavat vain murto-osaa ennustetusta yli sadasta miljoonasta ilmastopakolaisesta.

Toiseksi ilmastonmuutos on tällä kertaa ihmiskunnan aiheuttama ja sen seuraukset ovat pysyviä. Ei ole paikkaa, jonne palata takaisin.

Suurin kysymys kuuluukin: Mitä tapahtuu, kun kokonaiset valtiot muuttuvat elinkelvottomiksi? Mistä miljoonat juuriltaan tempaistut ihmiset ja kokonaiset kansat löytävät uuden kodin?

Raumolinin mukaan muuttovirtojen lisääntyminen tuntuu voimakkaimmin lähialueilla.- Suurimmat ongelmat syntyvät Bangladeshin kaltaisilla tiheään asutuilla seuduilla, hän sanoo. Jo ennestään ylikansoitettu valtio ei mitenkään kykene löytämään tilaa 15-20 miljoonalle ihmiselle, joten osa väestöpaineesta purkautuu naapurimaihin.
Suomen kannalta on olennaisinta, mitä tapahtuu Egyptissä ja muualla Pohjois-Afrikassa, mistä muuttovirrat suuntautunevat osaksi Eurooppaan. - On selvää, että ilmastopakolaiset tulevat kuormittamaan myös länsimaiden pakolaisjärjestelmää, sanoo Raumolin.


Vastaanottoon ei olla valmiita

Minkään maan pakolaispolitiikkaa ei ole mitoitettu huolehtimaan niin suuresta määrästä pakolaisia kuin nouseva merivesi seuraavien sadan vuoden aikana tuottaa.

Tätä taustaa vasten tuntuukin erikoiselta, että länsimaissa on ollut yleisenä suuntauksena  kiristää pakolaispolitiikkaa entisestään. Lisäksi  poliitikot ja muut päätöksentekijät ovat ponnistelleet ankarasti sitä vastaan, että ympäristöpakolaiset lisättäisiin Geneven sopimukseen. Koska ympäristöpakolaisuuteen ei liity suoranaista vainoa, alkuperäiset valtiot voisivat huolehtia omista pakolaisistaan. Tämän kiistelyn seurauksena ympäristöpakolaisilla ei ole minkäänlaista virallista asemaa eikä millään maalla ole velvollisuutta ottaa heitä vastaan.

Arvostelijoiden mukaan länsimailla on kuitenkin monia syitä muuttaa kantaansa. Ensinnäkin joidenkin valtioiden on mahdotonta pitää huolta omista pakolaisistaan, koska valtiot yksinkertaisesti lakkaavat olemasta. Tuvalu on jo varautunut hukkumiseensa solmimalla sopimuksen, jonka mukaan Uusi-Seelanti ottaa kaikki saarivaltion noin 11 000 asukasta vastaan.

Toiseksi kehitysmaat kantavat jo nyt suurimman vastuun maailman pakolaisista. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan vuosien 1992 ja 2001 välillä 86 prosenttia maapallon 12 miljoonasta pakolaisesta oli lähtöisin jostakin kehitysmaasta ja sai turvapaikan toisesta kehitysmaasta. Eniten pakolaisia ottaneiden maiden top tenissä kärkipaikkoja pitävät Iran, Burundi ja Guinea; Euroopan unioni sijoittuu viimeiseksi. Koska monet kehitysmaista ovat jo nyt kapasiteettinsa äärirajoilla, ne eivät millään kykene ottamaan miljoonia pakolaisia lisää.

Jotkut pakolaispolitiikan arvostelijat ovat myös muistuttaneet, että länsimailla on moraalinen velvollisuus ottaa ilmastopakolaiset vastaan. Ilmastonmuutos on seuraus länsimaisesta kulutusyhteiskunnasta, joka pyörii fossiilisilla polttoaineilla. Länsimaissa on myös saatu nauttia vauraudesta ja elintasosta, jonka kulutusyhteiskunta on suonut. Nyt sen kustannukset lankeavat kuitenkin köyhimpien maiden maksettavaksi. On siis vain oikein, että länsimaat osallistuvat kulutusyhteiskunnan kustannuksiin ottamalla ympäristöpakolaiset vakavasti.


Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.