Ilmastonmuutoksen kieltäjät tuntevat yhden asian paremmin kuin ilmastotutkijat: kampanjoinnin.




Julkaistu Tiede lehdessä 3/2010

Ilmastoskeptistä liikettä ei olisi olemassa¬ ilman konservatiivisia ajatushautomoita,¬ think tankeja. Näin väittää Oklahoman osa¬valtionyliopiston ympäristösosiologi Riley Dunlap puhuessaan Yhdysvaltain tiedeviikon symposiumissa, jossa etsitään selityksiä liikkeen menestykseen.

Dunlapin mukaan varakkaat oikeistolaiset yhdistivät jo 1970-luvulla voimansa taistellakseen edistyksellisiä yhteiskunnallisia virtauksia vastaan.

Erityisen suuresti vaikuttivat Heritage-säätiö ja muut sen kaltaiset ideariihet. Ne synnyttivät liikkeen, joka 1980-luvulla presidentti Ronald Reaganin aikana vei amerikkalaista yhteiskuntaa kauas oikealle.

Kylmän sodan päätyttyä konservatiivinen liike vaihtoi uhkakuvaa. "Punaisen vaaran" tilalle ilmaantui "vihreä vaara", ja yrityksistä hillitä ilmastonmuutosta tuli uhka talouskasvulle, vapaalle yrittäjyydelle ja amerikkalaiselle elämäntavalle, Dunlap selittää.


Oikeisto muutti strategiaa

Jo Reaganin kaudella oikeistolaiset huomasivat, että suorat hyökkäykset ympäristöpolitiikkaa  kohtaan saattavat herättää vastareaktion. Oli tehokkaampaa kyseenalaistaa ympäristöongelmien vakavuus.

Koska ympäristölainsäädännön puolustajat tyypillisesti nojaavat tieteelliseen näyttöön, konservatiivien ajatushautomot ottivat uudeksi strategiakseen tieteellisen näytön horjuttamisen.

Dunlapin mukaan erityisen tehokkaaksi osoittautui epävarmuuden tuottaminen tavalla, jota tupakkateollisuus oli käyttänyt jo vuosikymmeniä.

Tupakkayhtiöt eivät yrittäneet todistaa, että polttaminen olisi terveellistä. Riitti, kun tutkimusnäytön tupakan ja keuhkosyövän yhteydestä sai vaikuttamaan hiemankin epävarmalta. Nyt sama pätee hiilidioksidin ja ilmaston lämpenemisen kytkökseen.

Kyse ei ole vain strategian samankaltaisuudesta. Keskeisiä ilmastonmuutoksen kieltäjiä oli mukana haastamassa tieteellistä näyttöä tupakansavun haitallisuudesta. Heihin lukeutuvat esimerkiksi Frederick Seitzin Marshall-instituutista ja Fred Singer Tiede- ja ympäristöpolitiikka -projektista.


Hautomot kauppaavat sanaa

Dunlap päätti selvittää, missä määrin konservatiiviset think tankit ovat ilmastonmuutoksen kiistävän kirjallisuuden takana. Hän analysoi kolmelta vuosikymmeneltä 87 englanninkielistä kirjaa, joissa esitettiin jokin variaa¬tio "ilmastodenialismista" eli ilmastonmuutoksen kieltämisestä.

Joissakin kirjoissa saatettiin kiistää ilmaston lämpeneminen kokonaan, toisissa esittää se luonnollisena ilmiönä, johon ihmisen hiilidioksidipäästöt eivät vaikuta. Suurin osa kirjoista oli 2000-luvulta, ja monet niistä nousivat Yhdysvaltain markkinoilla bestsellereiksi.

Neljällä kirjalla viidestä oli yhteys konservatiivisiin ajatushautomoihin. Joko think tank oli kirjoittajan työnantaja tai ainakin kirjan julkaisija.

Dunlapin mukaan kiistämisen sisältö muuttui vuosikymmenien varrella: ensin kiistettiin itse ilmaston lämpenemistrendi, sitten ihmisen osuus siihen ja lopulta lämpenemisen haitallisuus. Sen sijaan johtopäätös on pysynyt koko ajan samana: mitään ei tarvitse tehdä.

Tutkijoiden ylivoimainen enemmistö jakaa käsityken ilmaston lämpenemisestä. Muutoksen kiistäjiä on vähän, mutta konservatiiviset ajatushautomot ovat onnistuneet tuomaan heille valtavan näkyvyyden, Dunlap sanoo.


Aseena tieteen periaatteet

- Ilmastodenialistit käyttävät argumentaatiomenetelmiä, jotka pelaavat tieteeseen luonnostaan kuuluvalla epävarmuudella, sanoo Kalifornian yliopiston ympäristösosiologi William Freudenburg.

Tutkijat eivät yleensä väitä tietävänsä mitään "varmasti", parhaimmillaankin vain "hyvin suurella todennäköisyydellä", koska tieteen tuottama tieto on aina totta vain toistaiseksi. Suuri yleisö ei kuitenkaan tunne tätä tieteen piirrettä, ja isoin rahoin toimivat eturyhmät voivat hyödyntää median hinkua löytää uutisiinsa vastakkainasettelua. Tämä johtaa virheelliseen vaikutelmaan, että tutkijat yhä väittelisivät keskeisistä löydöistä.

Media pohtii suhteettoman paljon sitä pientä mahdollisuutta, että hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n arvio ilmaston lämpenemisestä liioittelisi uhkaa. Jos toimittajat välttämättä haluavat juttuihinsa vastakkainasettelua, tieteellisesti perustellumpaa olisi kirjoittaa mahdollisuudesta, että IPCC:n ennuste on aivan liian optimistinen, Freudenburg sanoo.


Pr-työ harhauttaa harkitusti

IPCC:n mukaan on "erittäin epätodennäköistä", että luonnolliset tekijät yksin selittäisivät 50 viime vuoden aikana tapahtuneen ilmaston lämpenemisen. Amerikkalaisista tähän erittäin epätodennäköiseen ajatukseen uskoo kuitenkin peräti 40 prosenttia.

Kalifornian yliopiston tieteenhistorioitsijan Naomi Oreskesin mukaan suurin osa tutkijoista selittää tämän kuilun "puutemallilla". Kansalaisilta puuttuu tietoa, koulutusta ja tieteellistä lukutaitoa. Puutemallin mukaan ongelma ratkeaa lisäämällä tiedon tarjontaa esimerkiksi kouluissa ja internetissä.

Oreskesin mukaan malli ei kestä empiiristä tarkastelua. Ennemminkin kansalaisia on johdettu harhaan.

Hän ottaa esimerkiksi Yhdysvaltain kivihiiliteollisuuden, joka 1990-luvun alussa käytti puoli miljoonaa dollaria haastaakseen tieteellisen käsityksen ilmastonmuutoksesta. Kivihiilentuottajien yhteenliittymä Western Fuels Association palkkasi pr-toimiston ja markkinatutkimuslaitoksen tekemään viestintäsuunnitelman ja testaamaan ja toteuttamaan sen. Tavoitteena oli jälleen kerran heittää epäilys tieteellisen konsensuksen ylle, ei niinkään esittää varmana faktana, ettei ilmasto olisi lämpenemässä.

Oreskesin mielestä on ironista, että hiiliteol¬lisuus lähestyi suurta yleisöä eräällä tapaa tieteellisemmin kuin tiedeyhteisö. Teollisuus palkkasi markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisia testaamaan kokeellisesti, mikä viestintästrategia toimii parhaiten. Vaikka kampanjan sisältö oli tieteenvastainen ja ideologinen, keinot perustuivat tutkittuun näyttöön.

Oreskes ihmettelee, miksi tiedeyhteisö suhtautuu viestintään niin epätieteellisesti. Pitäisikö tutkijoidenkin palkata viestintäkonsultteja markkinoimaan omia näkemyksiään?

Oreskes ei oikein innostu pr-firmoista.

- Mutta koska se, mitä olemme tähän mennessä tehneet, ei selvästikään ole tehokasta, voisi olla syytä pohtia vaihtoehtoja.



 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.