Ilmastonmuutoksen kieltäjät tuntevat yhden asian paremmin kuin ilmastotutkijat: kampanjoinnin.



Sisältö jatkuu mainoksen alla


Julkaistu Tiede lehdessä 3/2010

Ilmastoskeptistä liikettä ei olisi olemassa¬ ilman konservatiivisia ajatushautomoita,¬ think tankeja. Näin väittää Oklahoman osa¬valtionyliopiston ympäristösosiologi Riley Dunlap puhuessaan Yhdysvaltain tiedeviikon symposiumissa, jossa etsitään selityksiä liikkeen menestykseen.

Dunlapin mukaan varakkaat oikeistolaiset yhdistivät jo 1970-luvulla voimansa taistellakseen edistyksellisiä yhteiskunnallisia virtauksia vastaan.

Erityisen suuresti vaikuttivat Heritage-säätiö ja muut sen kaltaiset ideariihet. Ne synnyttivät liikkeen, joka 1980-luvulla presidentti Ronald Reaganin aikana vei amerikkalaista yhteiskuntaa kauas oikealle.

Kylmän sodan päätyttyä konservatiivinen liike vaihtoi uhkakuvaa. "Punaisen vaaran" tilalle ilmaantui "vihreä vaara", ja yrityksistä hillitä ilmastonmuutosta tuli uhka talouskasvulle, vapaalle yrittäjyydelle ja amerikkalaiselle elämäntavalle, Dunlap selittää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oikeisto muutti strategiaa

Jo Reaganin kaudella oikeistolaiset huomasivat, että suorat hyökkäykset ympäristöpolitiikkaa  kohtaan saattavat herättää vastareaktion. Oli tehokkaampaa kyseenalaistaa ympäristöongelmien vakavuus.

Koska ympäristölainsäädännön puolustajat tyypillisesti nojaavat tieteelliseen näyttöön, konservatiivien ajatushautomot ottivat uudeksi strategiakseen tieteellisen näytön horjuttamisen.

Dunlapin mukaan erityisen tehokkaaksi osoittautui epävarmuuden tuottaminen tavalla, jota tupakkateollisuus oli käyttänyt jo vuosikymmeniä.

Tupakkayhtiöt eivät yrittäneet todistaa, että polttaminen olisi terveellistä. Riitti, kun tutkimusnäytön tupakan ja keuhkosyövän yhteydestä sai vaikuttamaan hiemankin epävarmalta. Nyt sama pätee hiilidioksidin ja ilmaston lämpenemisen kytkökseen.

Kyse ei ole vain strategian samankaltaisuudesta. Keskeisiä ilmastonmuutoksen kieltäjiä oli mukana haastamassa tieteellistä näyttöä tupakansavun haitallisuudesta. Heihin lukeutuvat esimerkiksi Frederick Seitzin Marshall-instituutista ja Fred Singer Tiede- ja ympäristöpolitiikka -projektista.


Hautomot kauppaavat sanaa

Dunlap päätti selvittää, missä määrin konservatiiviset think tankit ovat ilmastonmuutoksen kiistävän kirjallisuuden takana. Hän analysoi kolmelta vuosikymmeneltä 87 englanninkielistä kirjaa, joissa esitettiin jokin variaa¬tio "ilmastodenialismista" eli ilmastonmuutoksen kieltämisestä.

Joissakin kirjoissa saatettiin kiistää ilmaston lämpeneminen kokonaan, toisissa esittää se luonnollisena ilmiönä, johon ihmisen hiilidioksidipäästöt eivät vaikuta. Suurin osa kirjoista oli 2000-luvulta, ja monet niistä nousivat Yhdysvaltain markkinoilla bestsellereiksi.

Neljällä kirjalla viidestä oli yhteys konservatiivisiin ajatushautomoihin. Joko think tank oli kirjoittajan työnantaja tai ainakin kirjan julkaisija.

Dunlapin mukaan kiistämisen sisältö muuttui vuosikymmenien varrella: ensin kiistettiin itse ilmaston lämpenemistrendi, sitten ihmisen osuus siihen ja lopulta lämpenemisen haitallisuus. Sen sijaan johtopäätös on pysynyt koko ajan samana: mitään ei tarvitse tehdä.

Tutkijoiden ylivoimainen enemmistö jakaa käsityken ilmaston lämpenemisestä. Muutoksen kiistäjiä on vähän, mutta konservatiiviset ajatushautomot ovat onnistuneet tuomaan heille valtavan näkyvyyden, Dunlap sanoo.


Aseena tieteen periaatteet

- Ilmastodenialistit käyttävät argumentaatiomenetelmiä, jotka pelaavat tieteeseen luonnostaan kuuluvalla epävarmuudella, sanoo Kalifornian yliopiston ympäristösosiologi William Freudenburg.

Tutkijat eivät yleensä väitä tietävänsä mitään "varmasti", parhaimmillaankin vain "hyvin suurella todennäköisyydellä", koska tieteen tuottama tieto on aina totta vain toistaiseksi. Suuri yleisö ei kuitenkaan tunne tätä tieteen piirrettä, ja isoin rahoin toimivat eturyhmät voivat hyödyntää median hinkua löytää uutisiinsa vastakkainasettelua. Tämä johtaa virheelliseen vaikutelmaan, että tutkijat yhä väittelisivät keskeisistä löydöistä.

Media pohtii suhteettoman paljon sitä pientä mahdollisuutta, että hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n arvio ilmaston lämpenemisestä liioittelisi uhkaa. Jos toimittajat välttämättä haluavat juttuihinsa vastakkainasettelua, tieteellisesti perustellumpaa olisi kirjoittaa mahdollisuudesta, että IPCC:n ennuste on aivan liian optimistinen, Freudenburg sanoo.


Pr-työ harhauttaa harkitusti

IPCC:n mukaan on "erittäin epätodennäköistä", että luonnolliset tekijät yksin selittäisivät 50 viime vuoden aikana tapahtuneen ilmaston lämpenemisen. Amerikkalaisista tähän erittäin epätodennäköiseen ajatukseen uskoo kuitenkin peräti 40 prosenttia.

Kalifornian yliopiston tieteenhistorioitsijan Naomi Oreskesin mukaan suurin osa tutkijoista selittää tämän kuilun "puutemallilla". Kansalaisilta puuttuu tietoa, koulutusta ja tieteellistä lukutaitoa. Puutemallin mukaan ongelma ratkeaa lisäämällä tiedon tarjontaa esimerkiksi kouluissa ja internetissä.

Oreskesin mukaan malli ei kestä empiiristä tarkastelua. Ennemminkin kansalaisia on johdettu harhaan.

Hän ottaa esimerkiksi Yhdysvaltain kivihiiliteollisuuden, joka 1990-luvun alussa käytti puoli miljoonaa dollaria haastaakseen tieteellisen käsityksen ilmastonmuutoksesta. Kivihiilentuottajien yhteenliittymä Western Fuels Association palkkasi pr-toimiston ja markkinatutkimuslaitoksen tekemään viestintäsuunnitelman ja testaamaan ja toteuttamaan sen. Tavoitteena oli jälleen kerran heittää epäilys tieteellisen konsensuksen ylle, ei niinkään esittää varmana faktana, ettei ilmasto olisi lämpenemässä.

Oreskesin mielestä on ironista, että hiiliteol¬lisuus lähestyi suurta yleisöä eräällä tapaa tieteellisemmin kuin tiedeyhteisö. Teollisuus palkkasi markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisia testaamaan kokeellisesti, mikä viestintästrategia toimii parhaiten. Vaikka kampanjan sisältö oli tieteenvastainen ja ideologinen, keinot perustuivat tutkittuun näyttöön.

Oreskes ihmettelee, miksi tiedeyhteisö suhtautuu viestintään niin epätieteellisesti. Pitäisikö tutkijoidenkin palkata viestintäkonsultteja markkinoimaan omia näkemyksiään?

Oreskes ei oikein innostu pr-firmoista.

- Mutta koska se, mitä olemme tähän mennessä tehneet, ei selvästikään ole tehokasta, voisi olla syytä pohtia vaihtoehtoja.



 

Sisältö jatkuu mainoksen alla