Siksi metsän säästäminen ei houkuta.
Ellei Kööpenhaminan ilmastosopimuksessa puututa metsien hävittämiseen, päästörajoitukset voivat jopa lisätä hiilidioksidipäästöjä.

Juuri nyt



Sisältö jatkuu mainoksen alla


Sisältö jatkuu mainoksen alla


Suomi hävittää metsää vuosittain hieman alle 20 000 hehtaaria. Metsää raivataan muun muassa peltojen, asuinalueiden ja autoteiden tieltä.

Koska kasvava metsä on hiilidioksidin nielu, tällainen maankäytön muutos kiihdyttää ilmastonmuutosta siinä missä hiilivoimalasta ilmaan tupruava hiilidioksidi.

Eikä kyse ole aivan pienistä määristä. Metsien hävittämisestä aiheutuvat päästöt ovat ehkä jopa neljä miljoonaa tonnia - viitisen prosenttia Suomen kaikista hiilidioksidipäästöistä.

Toisaalta puiden istuttaminen olisi yksi kaikkein tehokkaimmista ilmastopoliittisista keinoista.


Apinanleipäpuu avuksi

Kirjailija Risto Isomäki väittää teoksessaan 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen, että teoriassa ehkä jopa koko hiilidioksidiongelman voisi ratkaista puita istuttamalla: metsittämällä ja pysäyttämällä metsien hävityksen voi nielaista valtavan määrän hiilidioksidia ilmakehästä.

Kaikkein suurin potentiaali varastoida hiiltä puihin olisi kehitysmaissa. Erityisen tehokas laji on apinanleipäpuu, jota Isomäki kutsuu jopa "hiilivarastopuiden kuningattareksi".

Apinanleipäpuu nimittäin kasvaa suureksi kuivillakin alueilla, missä mikään muu laji ei kasva kunnolla. Metsäpalot eivät tuhoa sitä. Sen kasvu jatkuu vuosisatoja, ja sen lehdet ja siemenet ovat syötäviä.

Suomessa ei ole juuri mahdollisuuksia lisätä metsäalaa. Nykyiset sadattuhannet metsäneliökilometrit ovat kuitenkin valtava hiilinielu. Suomen metsät haukkaavat ilmasta vuosittain yli 30 miljoonaa tonnia hiiltä. Se vastaa yli kolmannesta Suomen kokonaispäästöistä.

Tällaista nielua tietysti kannattaa suojella.


Kioto ei kannusta

Kioton sopimuksen hyväksyneet teollisuusmaat ovat joutuneet rajoittamaan vuotuiset hiilidioksidipäästönsä pienemmiksi kuin sopimuksessa määritellyt.

Tyhmempi voisi kuvitella, että sopimus kannustaisi myös metsiemme hiilinielujen suojeluun. Siis niin, että mitä enemmän metsiä raivataan, sitä enemmän joutuisimme vähentämään päästöjä vaikkapa sähköntuotannossa.

Mutta näin ei ole. Metsien hiilinielujen laskentatapa sisältää nimittäin kummallisuuden, jota sosiaaliturvan puolella kutsuttaisiin kannustinloukuksi.

Kioton sopimuksessa sovittiin niin sanottu kattoluku, jonka verran maa voi kompensoida metsien nettonieluilla muiden sektorien päästöjä. Suomen kattoluku on 0,59 miljoonaa tonnia. Netto tarkoittaa tässä kasvavien metsien nielujen ja hävitettyjen metsien päästöjen erotusta.

Koska metsiemme nielut ovat kymmeninä miljoonina tonneina paljon suuremmat kuin hävityksestä aiheutuvat neljän miljoonan tonnin päästöt, tuo kattoluku ylittyy reippaasti.

Voimme siis kompensoida vain 0,59 miljoonan tonnin edestä muita päästöjä, vaikka puolittaisimme metsien hävittämisen.

Toisaalta saman kompensaation saisimme, vaikka kaksinkertaistaisimme vuodessa hävitettävän metsän pinta-alan.

Hullu juttu, mutta onneksi laskentatapa saattaa juuri alkaneessa Kööpenhaminan ilmastokokouksessa muuttua.

Metsien nielujen maksimoimiseen kannustava laskentatapa olisi sellainen, jossa määritetään vertailutasoksi nielujen keskimääräinen taso tiettynä historiallisena ajanjaksona. Kompensaatio määräytyisi sitten sen mukaan, onko nielu kasvanut vai supistunut tähän vertailutasoon nähden.

Tätä ympäristöjärjestöjen kannattamaa laskentatapaa Suomi kuitenkin vastustaa, koska se rankaisisi meitä intensiivisistä hakkuista.


Ulkoistammeko päästöt kehitysmaihin?

Koko planeetan vuotuisista hiilidioksidipäästöistä jopa 20 prosenttia aiheutuu trooppisten metsien hävittämisestä.

Kööpenhaminassa on esillä rahoitusmalleja, joissa teollisuusmaiden yritykset saisivat välttää omia päästövähennyksiään rahoittamalla hiilinieluja kasvattavia metsityshankkeita kehitysmaissa.

Ympäristöjärjestöistä muun muassa Greenpeace vastustaa tällaista hiilinollausta. Sen mukaan on vaikea estää sitä, että samalla kun suojellaan tiettyjä alueita, hakkuut ja niistä aiheutuvat päästöt siirtyvät muille alueille.

Ilmastosopimus itsessään luo paineita trooppisten metsien kaatoon. Mitä tiukemmin fossiilisten polttoaineiden käyttöä rajoitetaan, sitä enemmän on kysyntää biopolttonesteiden raaka-aineille, kuten palmuöljylle.

Jos biopolttonesteiden tuotannossa syntyvät, metsänraivauksesta ja suomaaperästä vapautuvat päästöt jäävät huomioimatta, tankkiin lorahtava etanoli tai biodiesel on hiilineutraalia vain paperilla.

Kioton sopimusta on arvosteltu hiilivuodoista. Kun emme voi kehittyneissä maissa päästää loputtomiin hiilidioksidia, ulkoistamme omien kulutustavaroidemme valmistuksen kehitysmaihin, joissa päästöt ovat vielä suuremmat.

Kööpenhaminassa tätä vuotoa on tarkoitus tukkia vaatimalla päästöjen rajoittamista myös Kiinan kaltaisilta kehittyviltä mailta. Nyt vaarana on, että metsistä syntyy uusi, samantyyppinen porsaanreikä.


Jutussa hiilidioksidilla tarkoitetaan CO2-ekvivalenttia eli kaikkien kasvihuonekaasujen yhteenlaskettua ilmastoa lämmittävää vaikutusta.
Juttua varten on haastateltu Greenpeacen ilmastoasiantuntijaa Simo Kyllöstä ja Metlan tutkijaa Aleksi Lehtosta.
Lähteitä:
Aleksi Lehtonen, Suomen kasvihuonekaasuinventaario ja metsien merkitys hiilitaseelle. Metsätieteen aikakauskirja 3/2009, s. 272-277.
Jeff Tollefsson, Counting Carbon in the Amazon, Nature 2009, 461:1048-1052.


 


Mistä Kööpenhaminassa päätetään?


Kööpenhaminassa joulukuun alussa pidettävässä ilmastokokouksessa 192 maata pyrkii saamaan aikaan sopimuksen, joka jatkaisi ilmastonmuutoksen hillitsemistä Kioton sopimusta (1997) laajemmin.

Kioton sopimus asetti päästövähennystavoitteita vain teollisuusmaille vuoteen 2012 asti. Nyt teollisuusmaat yrittävät sopia sitovista, aiempaa tiukemmista päästörajoista vuodesta 2013 eteenpäin. Kööpenhaminan sopimuksessa myös kehittyvien maiden päästöjä on tarkoitus hillitä.

Kööpenhaminassa sovitaan lisäksi rahoituksesta, jolla kehitysmaita autetaan päästöjen rajoittamisessa, puhtaamman tekniikan käyttöönotossa ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Rahoituksen vastineeksi kehitysmaiden on osoitettava päästöjensä vähentyneen.

Metsien hiilinielut ja metsien hävittäminen ovat Kööpenhaminassa keskeisempiä asioita kuin Kiotossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla