Enimmäkseen paukkuvat taisteluaseet, mutta kyllä taivaalle lentää myös huumoria ja eksotiikkaa, jopa Eurooppaa piinaava taantuma.

Jyskettä kuin sodassa

Ilotulitteiden nimet viihtyvät erityisen hyvin taistelutantereilla. Mitä suurempi ase, sen parempi. Iso ilmatykki, Kunkkutykki ja Megatykki kuulostavat tehokkailta, ja teemaan liittyvät  luontevasti myös Kunnon kanuuna ja Rumputuli.

Muista aseista on tarjolla monenlaista ohjuspatteria, patruunaa ja pommia. Yllättävästi Ruudin riemuvoittokin on saavutettavissa ilotulituksen avulla. Sotaan liittyvä uho näkyy myös taisteluhuudossa Rautaa taivaalle. Sinänsä sotaisuus ei kummastuta, sillä ilotulitteet ovat olleet myös sotilaskäytössä. Muun muassa englantilaiset suosivat niitä Yhdysvaltain itsenäisyyssodassa 1770-luvulla.

Nimistä voisi myös päätellä, että ilotulituksessa olennaisinta on ääni, eikä jyskettä pidäkään vähätellä. Metelin arvostus näkyy tarkentavista teksteistä: ”Nyt enemmän pauketta” ja ”Osta tuplamäärä, naapuritkin kuulevat”.

Sankareita ja tantereita

Sotaa ei käydä ilman sotaväkeä, joten ilotulituksissa sopii muistaa Urhoollista taistelijaa. Näyttämöltä löytyy jokunen henkilökin. Tuntemattoman sotilaan Koskela lienee Koskelan konekiväärin takana, mutta miksi ihmeessä kohtaamme suomalaisessa uudenvuodenyössä  Neuvostoliiton ex-johtajan ja kansallissosialistisen sotamarsalkan? Kenen päähän pälkähtivät Stalin 20 ja Suomi–Rommeli?

Myös sotatapahtumat siivittävät nimenantoa. Vanhimpia muistumia on Viaporin pommitus vuodelta 1855. Maamme menetetty itäosa kaihertaa joidenkin mieltä: Karjala Takaisin Heti! Toisten mielestä taas laulun säe Karjalasta kajahtaa on mukava nimi ilotulitusraketille. Makuja on monia.

Aikaa pitää seurata

Reagointi ajankohtaisiin tapahtumiin tuntuu sekin olevan kunnia-asia: Ilmaveivi ja Mestarit taivaalla ilmaantuivat valikoimaan 2011 jääkiekossa saavutetun maailmanmestaruuden jälkeen. Tänä vuonna Taantumat Taivaalle tuottanee uhitellen ”näyttäviä tähtikuvioita”. Eko-Munakranaatti ottaa kantaa tarpeeseen säästää ympäristöä: se on ”pelkkää efektiä – ei mitään turhaa, ei roskiakaan”.

Yhteistä tietoa ja kokemusta – tosin aivan eri alueelta – tarjoavat vähän vanhemmat ”kulttuuriviittaukset”, kuten Dynastia ja Perhe on paras, joskin alkuperäisessä tv-sarjan nimessä se oli pahin. Aika vaikea on keksiä yhdistävää lenkkiä tv-ohjelmien ja ilotulitteiden välille, mutta ehkä sitä ei tarvitakaan.

Vieraita ja näköisiä

Yksi nimeämistrendeistä on nimien lainaaminen. Vierasperäisyys on kotiutunut ravintoloihin, kampaamoihin ja moniin muihin yrityksiin, joten miksipä ei tulitteisiin: Big stars, Royal Party, Topgun, The Boss. Suuntaus on tavallaan luontevakin, onhan ilotulitus kuitenkin tuontitavaraa.

Vieraita aineksia ui nimiin myös käännettyinä. Aurinkokuningas, Sulttaani ja Keisari palauttavat muistiin entisiä aikoja ja etäisiä paikkoja. Tunisian tykit sen sijaan kuulostaa kovin eksoottiselta, vaikka maapalloistuminen on edennyt nopeasti.

Nimenantoon vaikuttaa myös muistuttavuus. Jos jokin näyttää joltakin, samankaltaisuus ikuistuu nimeen. Niinpä ilotulituksessa nähdään tähtikimaroita, tulivuorisuihkuja, perhosia, ilourkuja ja jalokiviä.

Hyvää ja huonoa huumoria

Huumorikaan ei ole täysin vieras ilotulitteiden maailmassa. Reseptivapaa tähtitykki ei tosin heti avaudu, mutta Raaka Arska, Apinan raivo ja Äkäpussi kertonevat erityisestä ärhäkkyydestä.

Appiukon ukaasi kuulostaa varsin harmittomalta, samoin Norsun töräys. Sähäkkä Sika ja Svengaava Hirvi lienevät tutustumisen arvoisia. Kielellä ilottelusta kertovat Rakettirysäys, Tusinan tuoksina, Kakkosen kajaus ja Ärjyjen ärjy. Alkusointu on ikisuosikki.

Alatyylin puolelle sen sijaan mennään, kun nimeksi annetaan Kissanpieru, Mahoton mälli, Tosimiehen laakasu tai Juhlakalu.

Naisia ei juuri näy

Sotaisissa nimissä naisten maailmaan kytkeytyy ainoana Lottalaatikko, eikä naisia tule vastaan muissakaan ryhmissä, ei ainakaan kovin mairittelevassa valossa. Vai mitä ajatella näistä: Emännän ilot, NoitaRovio, Misu-magneetti, Marttakerho ja Täydellisten naisten tykit.

Naisen näkökulmasta ilotulitteiden nimistö on kaiken kaikkiaan kovin meluisa ja kielteinen. Paha on näkyvissä paitsi sotateemoissa myös Taivaanpirussa, Pirunvanteessa ja Värihelvetissä. Positiivisia sävyjä heijastelevat harvat: Hymynaama, Taikalähde, Gaala ja Bravo.

Negatiivisuus herättää ihmetystä, kun kyse on ilotulitteista. Ilotulituksiin liittyy yleensä eriasteista riemua. Niillä juhlitaan itsenäisyyttä ja vuodenvaihdetta, niillä päätetään suuria urheilutapahtumia, ja nykyään tulittajille järjestetään jopa omia mestaruuskilpailuja. Hauskoja tilaisuuksia kaikki.

Voisiko sotaisuuden edes osittain korvata esteettisellä nautinnolla? Tuottavathan raketit myös silmäniloa. Tai ehkä tämä ei ole kaunosieluisuuden paikka? Ehkä Ruusut tai Valotarhat eivät myisi raketin rakettia? Pääasia että räiskettä riittää.

Pirkko Muikku-Werner on Itä-Suomen yliopiston suomen kielen professori.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018