Eläinekologian professori Hanna Kokko on hyvä esimerkki siitä, ettei perustutkinto ratkaise loppuelämää. Tyytyväinen alanvaihtaja harmittelee vain yhtä asiaa: tieteenteko lennättää - ja kasvattaa henkilökohtaista hiilikuormaa.



Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2009

Lähimpään naapuriin on 80 kilometriä, lähimpään kauppaan 400, ja tiet ovat poikki tulvan vuoksi! Ainoa napanuora sivistykseen on kerran viikossa käyvä postilentokone, ellei satelliitin välityksellä toimivaa internetiä oteta lukuun.

- Biologina pääsee paikkoihin, joihin tavalliset turistit eivät pääse, hymyilee Hanna Kokko, joka viime vuodenvaihteessa vietti kuukauden Morningtonin tutkimusasemalla Australiassa.

Saapuessaan hän oli odotettu vierailija. Eristyksissä luonnonsuojelualueen asemalla oli entuudestaan kymmenkunta tutkijaa, jotka pyysivät Kokkoa tuomaan tuoretta ruokaa ja dvd-elokuvia. Tutkijan matkalaukusta suurimman osan veivätkin vihannekset.

- Jouluksi teimme erikoisherkkuja jäljellä olleista ruokatarpeista, ja yksi pariskunta kävi krokotiilijoella kalassa. Tuollaisissa oloissa pienetkin asiat, kuten paistettu tuore kala, saavat suuria merkityksiä, Kokko muistelee.


Meilläkin lintujen elkeitä

Helsingin yliopiston eläinekologian professori oli Australiassa jatkamassa tutkimustaan sinikurkkumalurista. Tällä asuttujen seutujen pienellä linnulla on kunnia pitää hallussaan uskottomuuden maailmanennätystä. Poikasista valtaosan - kolme neljästä - siittävät muut kuin reviirin omistajat. Tutkijoiden laatimien sukupuiden mukaan joillakin koirailla voi olla jopa 600 jälkeläistä.

Yllättävän vastakohdan tarjoaa sukulais¬laji purppurakruunumaluri, joka majailee luon¬nonsuojelualueella. Tutkijoiden tekemien isyystestien perusteella tämä laji elää uskollisessa parisuhteessa.

- Tällainen vaihtelu lähilajien välillä kaipaa selvittämistä, sanoo Kokko, jonka tutkimus keskittyy nimenomaan sukupuoliseen valintaan. Siinä evoluutio näyttääkin monimuotoisuutensa.

- Lavastajalintukoiraat esimerkiksi rakentavat kukilla koristeltuja majoja, joita ei käytetä mihinkään muuhun kuin vaikutuksen tekemiseen naaraisiin. Koiraat myös varastavat toisiltaan koristeita ja hajottavat naapuriensa rakennelmia.

Kuvaus tuntuu tutulta inhimillisestäkin elämästä. Kokko vahvistaa, että ihmisen parinvalinnassa on lintumaisia piirteitä: kummankin käytös on välillä kuin saippuaoopperasta, jossa kisataan suosiosta, muodostetaan pareja, erotaan ja hoidetaan yhdessä poikasia.


Lintutyttö pienestä pitäen

Linnuista kaikki alkoikin. Kun Hanna oli alle kouluikäinen, hän toivoi joulupukilta lahjaksi lintukirjoja. 30 vuotta myöhemmin hän ei enää muista miksi, mutta ehkä sillä oli jotakin tekemistä Kuopion lähellä maaseudulla vietettyjen kesien kanssa.

- Meitä oli hillitön lauma serkuksia, ja saimme peuhata metsissä. Minut päästettiin vapaaksi kesän alussa ja lassottiin takaisin Helsinkiin koulujen alkaessa.

Lintujen lisäksi tutkijaisän ja kustantamossa työskennelleen äidin tytär oli kiinnostunut tieteestä ylipäänsä. Hän kolusi lähikirjastot ja ahmi kirjoja avaruudesta itsekkääseen geeniin. Kaikki kelpasi. Silti Hanna halusi tulevaksi ammatikseen jotakin eksaktimpaa kuin "pipetin räplääminen ja epämääräinen solumähmä".

- Olin hyvä matematiikassa ja halusin hyödyntää sitä lahjaa. Tähtäsin fyysikoksi.


Teekkari tajusi soveltaa

Teekkaria alkoi kuitenkin kiinnostaa sovellettu matematiikka, ja kun tuli aika etsiä sovellusten kohteita, Hanna löysi uudestaan biologian. Yllättäen sitäkin saattoi tutkia eksaktisti, matemaattisin keinoin. Diplomi-insinöörin lopputyönsä saimaannorppien populaatiodynamiikasta Kokko tekikin käytännössä Helsingin yliopiston ekologian laitoksessa.

Byrokraattisten kommervenkkien jälkeen hän sai luvan aloittaa myös evoluutiobiologisen väitöskirjan teon ilman biologin perustutkintoa.

- Ryhmäni johtaja Esa Ranta lähetti minut melkein saman tien Englantiin oppimaan lisää. Siellä professori Bill Sutherland rohkaisi minua evoluution puolelle, sillä sitä minun eniten teki mieli opiskella.

- Oppimisen ei tarvitse loppua perustutkintoon. On hassu ajatus, että se määrittäisi, mitä teet lopun elämää. Vaikka olen diplomi-insinööri, en ole tehnyt insinöörin hommia päivääkään, Kokko sanoo.


Ajopuulle kävi hyvin

Tohtorinväitöksen jälkeen 26-vuotias Kokko aloitti post doc -opintonsa Cambridgen yliopistossa Englannissa. Ensimmäinen vuosi meni "ällistellessä", mutta sitten hän huomasi pärjäävänsä porukassa siinä kuin muutkin. Nyt jälkikäteen hän arvioi maineikasta yliopistoa "vähän pompöösiksi paikaksi", jonka traditioille voi nauraakin.

- Siellä oppi paljon ja saattoi kuunnella kirjallisuudesta tuttujen tutkijoiden luentoja. Ei se kuitenkaan mikään paratiisi ole, vaikka paikalliset pitävätkin muualle lähtemistä akateemisena itsemurhana.

Hanna Kokko otti riskin ja lähti. - Minulla ei ole koskaan ollut kovin pitkälle tähtääviä suunnitelmia. Joku voisi puhua ajopuusta, toinen haahuilusta tai opportunismista. Se on kuitenkin toiminut aika hyvin, Kokko kuvailee kuin itsestään ja osin sattumalta muotoutunutta uraansa.

Cambridgesta Kokko päätyi Glasgow’n yliopistoon Skotlantiin, sieltä Jyväskylään ja vuonna 2003 takaisin Helsingin yliopistoon, jolla on vahva maine ekologiassa ja evoluutiotutkimuksessa.

Nyt Kokolla on seitsenhenkinen Kokkonuts-ryhmä, joka tekee sekä teoreettista että kokeellista tutkimusta. Hänet voi löytää tietokoneen äärestä koodaamasta tai metsästä virittelemästä linnuille verkkoja. Monista eri projekteista koostuvan tutkimuksen johtolankana ovat yksilöiden väliset konfliktit ja niiden vaikutus koko ryhmän menestymiseen.

- Populaation sisällä on voimia, jotka ovat ymmärrettäviä evoluution kannalta mutta eivät edistä lajin säilymistä, Kokko selittää.


Palkintopotista iloa porukalle

Tutkijan huoneesta löytyy mielenkiintoisia tavaroita, joista moniin liittyy hauska tarina. Hyllyn päädyssä roikkuvat kookospähkinän kuorista tehdyt rintaliivit Kokko sai nuts-ryhmältään eräässä karonkassa. Pöydällä olevaan vaaleanpunaiseen stetsoniin taas on kirjoitettu "To the boss". Se on tiimin lahja viime marraskuulta, jolloin Kokko sai Alfred Kordelinin säätiön 15 000 euron kannustuspalkinnon.

- En ollut mielestäni ansainnut sitä yksin, joten vein ryhmäni ja yhteistyökumppanini ravintolaan, jonne meillä ei olisi varaa muuten mennä. Söimme Chez Dominiquessa uskomattoman illallisen, jonka puolivälissä työkaverit laittoivat hatun päähäni. Kun kelit lämpenevät, aiomme vielä mennä palkintorahoilla lentämään kuumailmapallolla.
Kansainvälisessä ryhmässä on tutkijoita eri kansallisuuksista, ja Kokko kiittää porukan motivaatiota ja yhteishenkeä hyväksi. Vaikka kaikki ovat "luovalla tavalla" erilaisia, henkilökemiat käyvät yksiin.


Oivalluksista onnen hetkiä

Tutkijantyön hienoimmat hetket liittyvät Kokon mukaan hyvistä keskusteluista nouseviin oivalluksiin. Hän viittaa seinälle tauluun, johon on piirretty tekeillä olevan artikkelin pääolettamukset.
- Tuokin lähti liikkeelle yhdestä kahvihetkestä Tvärminnen eläintieteellisen tutkimusaseman pihalla. Yhtäkkiä meillä oli käsissämme idea artikkeliksi, jossa on tarkoitus ravistella erään mittarin kritiikitöntä käyttöä.
Kokenut tutkija on ehtinyt julkaista pitkälti yli sata tieteellistä artikkelia, mutta aina vain on juhlan paikka, kun artikkeli hyväksytään laadukkaaseen tiedelehteen. Oman nimen näkeminen arvostetussa julkaisussa tuottaa edelleen tunteen, että on pystynyt muuttamaan maailmaa, sitä, miten ihmiset ajattelevat ja toimivat.
- Työn vaikeimpia hetkiä taas ovat ne, kun ymmärtää, kuinka vähän maailmaan lopulta pystyy vaikuttamaan.


Kirjaan tuli tummia sävyjä

Tieteellisten artikkeliensa ohella Hanna Kokko yrittää muuttaa maailmaa myös kansantajuisemmin. Hän kirjoittaa kolumneja Yliopisto-lehteen, ja viime vuonna hän julkaisi yhdessä Katja Bargumin kanssa kirjan Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä.

- Kun saa tehdä töitä näin jännittävien asioiden kanssa, olisi sääli, jos niistä ei kertoisi myös suurelle yleisölle, jonka taskusta meidänkin työmme rahoitus osittain tulee, Kokko perustelee.

Kutistuvassa turskassa on evoluution ihmeiden hämmästelyn lisäksi myös tummempi sävy, jota kirjoittajat eivät peittele. He kritisoivat ihmisten piittaamattomuutta, joka on johtanut lukemattomien lajien sukupuuttoon. Kokon mukaan ei ole liioittelua väittää, että lajeja katoaa maapallolta nyt samaa tahtia kuin 66 miljoonaa vuotta sitten, jolloin kuolivat muun muassa dinosaurukset.

- Ilmastonmuutoksen oloissa sademetsiä ei tarvitse edes hakata ja silti niiden lajit kuolevat. Tasaiseen lämpötilaan tottuneet lajit eivät pysty riittävän nopeasti sopeutumaan kuivumiseen ja lämpenemiseen.

Kokon mukaan ekologeilla olisi paljonkin sanottavaa siitä, miten monimutkaisten syy-seuraussuhteiden maailmassa tulisi toimia. Eri asia on, kuunnellaanko heitä tarpeeksi herkällä korvalla. Päätökset tehdään lyhytnäköisten tavoitteiden, ei kokonaisuuden edun mukaan.


Lentely näkyy lautasella

Professori myöntää olevansa itsekin osa ongelmaa. Runsas lentomatkustaminen tieteellisiin kokouksiin ja tutkijatapaamisiin on ekologisesti kestämätöntä.

- Lepyttelen omaatuntoani selittämällä, että matkustamiseeni on hyvä syy. Tieteen tekeminen olisi mahdotonta vain sähköpostin ja videoneuvottelujen välityksellä. Mutta eihän luonto selityksistä välitä.

Hiilijalanjälkeään tutkija yrittää pitää kurissa välttämällä naudan syöntiä ja karttamalla turhan tavaran keräämistä. Hän ei esimerkiksi omista autoa eikä televisiota.

- Elämän onni voi tulla muustakin kuin tavarasta: esimerkiksi siitä, että menen meren jäälle luistelemaan tai työkavereiden kanssa avantoon uimaan tai teen hyvää ruokaa ystävieni kanssa.


Evoluutio ei käy moraalista

Palataan vielä evoluutioon ja siihen, miten käsitykset siitä ovat 200 vuodessa muuttuneet. Hanna Kokko uskoo, että jos Charles Darwin olisi tutustumassa kehitysopin nykytilaan, hän pitäisi sitä edelleen hyvin tunnistettavana.
- En usko, että hän tarvitsisi kovin pitkää preppauskurssia. Vähän terminologiaa pänttäämällä hän voisi osallistua syksyllä Italiassa järjestettävään evoluutiobiologien kokoukseen, Kokko miettii.

Darwin ja evoluutio eivät kuitenkaan nauti varauksetonta suosiota. Maallisissakin piireissä kuvitellaan, että evoluutio-oppi oikeuttaa vahvemman vallan ja että tutkijat kannattavat luonnonvalinnan jouduttamista.

- Evoluutio on ällistyttävä voima, ja se on tuonut meidät maapallolle, mutta ei se kelpaa moraaliseksi ohjenuoraksi. Luonnonvalinta voi viedä lajin säilymisen kannalta myös väärään suuntaan, Kokko sanoo.

Jos evoluutiosta voi löytää jonkin moraalisen opetuksen, ehkä tajun siitä, miten kauan on kestänyt, ennen kuin on muotoutunut meidän tuntemamme monimutkainen ekosysteemi. Se ei ole itsestään selvä rakennelma, eikä ole takeita, että se palautuu ennalleen, jos sitä häiritään.

- Minulle evoluutiosta tulee ihailun ja ihmettelyn tunne - sama, joka tulee läpi Darwinin teksteistä. Miten niin pienestä ja vaatimattomasta on saatu yksinkertaisen voiman avulla aikaan jotakin niin hienoa?


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Hanna Kokko
Ikä: 37
Arvo: filosofian tohtori ja eläinekologian professori
Yliopisto: Helsingin yliopisto ja Australian National University
Laitos: Bio- ja ympäristötieteiden laitos
Tutkimusala: evoluutioekologia, erityisesti eläinten sukupuolinen valinta
Harrastukset: luonnossa liikkuminen, uinti, valo¬kuvaus ja kokkaaminen


Etappeja
1971 syntyy Helsingissä.
1975 muuttaa perheensä kanssa kolmeksi vuodeksi Heidelbergiin.
1990 kirjoittaa ylioppilaaksi Helsingin Saksalaisesta koulusta.
1995 valmistuu diplomi-insinööriksi TKK:sta.
1997 väittelee tohtoriksi Helsingin yliopistossa.
1998 lähtee post doc -tutkijaksi Cambridgeen.
2000 siirtyy tutkijaksi Glasgow’n yliopistoon.
2001 aloittaa tutkimuksensa Australiassa.
2002 valitaan yliassistentiksi Jyväskylän yliopistoon.
2003 perustaa oman tutkimusryhmän Helsingin yliopistossa.
2004 valitaan Helsingin yliopiston eläinekologian professoriksi.
2007 julkaisee kirjan biologian tietokonemallintamisen tekniikoista: Modelling for Field Biologists and Other Interesting People.
2008 julkaisee Katja Bargumin kanssa kirjan evoluutiosta ja ihmisen osuudesta siinä: Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5221
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti