Eläinekologian professori Hanna Kokko on hyvä esimerkki siitä, ettei perustutkinto ratkaise loppuelämää. Tyytyväinen alanvaihtaja harmittelee vain yhtä asiaa: tieteenteko lennättää - ja kasvattaa henkilökohtaista hiilikuormaa.



Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2009

Lähimpään naapuriin on 80 kilometriä, lähimpään kauppaan 400, ja tiet ovat poikki tulvan vuoksi! Ainoa napanuora sivistykseen on kerran viikossa käyvä postilentokone, ellei satelliitin välityksellä toimivaa internetiä oteta lukuun.

- Biologina pääsee paikkoihin, joihin tavalliset turistit eivät pääse, hymyilee Hanna Kokko, joka viime vuodenvaihteessa vietti kuukauden Morningtonin tutkimusasemalla Australiassa.

Saapuessaan hän oli odotettu vierailija. Eristyksissä luonnonsuojelualueen asemalla oli entuudestaan kymmenkunta tutkijaa, jotka pyysivät Kokkoa tuomaan tuoretta ruokaa ja dvd-elokuvia. Tutkijan matkalaukusta suurimman osan veivätkin vihannekset.

- Jouluksi teimme erikoisherkkuja jäljellä olleista ruokatarpeista, ja yksi pariskunta kävi krokotiilijoella kalassa. Tuollaisissa oloissa pienetkin asiat, kuten paistettu tuore kala, saavat suuria merkityksiä, Kokko muistelee.


Meilläkin lintujen elkeitä

Helsingin yliopiston eläinekologian professori oli Australiassa jatkamassa tutkimustaan sinikurkkumalurista. Tällä asuttujen seutujen pienellä linnulla on kunnia pitää hallussaan uskottomuuden maailmanennätystä. Poikasista valtaosan - kolme neljästä - siittävät muut kuin reviirin omistajat. Tutkijoiden laatimien sukupuiden mukaan joillakin koirailla voi olla jopa 600 jälkeläistä.

Yllättävän vastakohdan tarjoaa sukulais¬laji purppurakruunumaluri, joka majailee luon¬nonsuojelualueella. Tutkijoiden tekemien isyystestien perusteella tämä laji elää uskollisessa parisuhteessa.

- Tällainen vaihtelu lähilajien välillä kaipaa selvittämistä, sanoo Kokko, jonka tutkimus keskittyy nimenomaan sukupuoliseen valintaan. Siinä evoluutio näyttääkin monimuotoisuutensa.

- Lavastajalintukoiraat esimerkiksi rakentavat kukilla koristeltuja majoja, joita ei käytetä mihinkään muuhun kuin vaikutuksen tekemiseen naaraisiin. Koiraat myös varastavat toisiltaan koristeita ja hajottavat naapuriensa rakennelmia.

Kuvaus tuntuu tutulta inhimillisestäkin elämästä. Kokko vahvistaa, että ihmisen parinvalinnassa on lintumaisia piirteitä: kummankin käytös on välillä kuin saippuaoopperasta, jossa kisataan suosiosta, muodostetaan pareja, erotaan ja hoidetaan yhdessä poikasia.


Lintutyttö pienestä pitäen

Linnuista kaikki alkoikin. Kun Hanna oli alle kouluikäinen, hän toivoi joulupukilta lahjaksi lintukirjoja. 30 vuotta myöhemmin hän ei enää muista miksi, mutta ehkä sillä oli jotakin tekemistä Kuopion lähellä maaseudulla vietettyjen kesien kanssa.

- Meitä oli hillitön lauma serkuksia, ja saimme peuhata metsissä. Minut päästettiin vapaaksi kesän alussa ja lassottiin takaisin Helsinkiin koulujen alkaessa.

Lintujen lisäksi tutkijaisän ja kustantamossa työskennelleen äidin tytär oli kiinnostunut tieteestä ylipäänsä. Hän kolusi lähikirjastot ja ahmi kirjoja avaruudesta itsekkääseen geeniin. Kaikki kelpasi. Silti Hanna halusi tulevaksi ammatikseen jotakin eksaktimpaa kuin "pipetin räplääminen ja epämääräinen solumähmä".

- Olin hyvä matematiikassa ja halusin hyödyntää sitä lahjaa. Tähtäsin fyysikoksi.


Teekkari tajusi soveltaa

Teekkaria alkoi kuitenkin kiinnostaa sovellettu matematiikka, ja kun tuli aika etsiä sovellusten kohteita, Hanna löysi uudestaan biologian. Yllättäen sitäkin saattoi tutkia eksaktisti, matemaattisin keinoin. Diplomi-insinöörin lopputyönsä saimaannorppien populaatiodynamiikasta Kokko tekikin käytännössä Helsingin yliopiston ekologian laitoksessa.

Byrokraattisten kommervenkkien jälkeen hän sai luvan aloittaa myös evoluutiobiologisen väitöskirjan teon ilman biologin perustutkintoa.

- Ryhmäni johtaja Esa Ranta lähetti minut melkein saman tien Englantiin oppimaan lisää. Siellä professori Bill Sutherland rohkaisi minua evoluution puolelle, sillä sitä minun eniten teki mieli opiskella.

- Oppimisen ei tarvitse loppua perustutkintoon. On hassu ajatus, että se määrittäisi, mitä teet lopun elämää. Vaikka olen diplomi-insinööri, en ole tehnyt insinöörin hommia päivääkään, Kokko sanoo.


Ajopuulle kävi hyvin

Tohtorinväitöksen jälkeen 26-vuotias Kokko aloitti post doc -opintonsa Cambridgen yliopistossa Englannissa. Ensimmäinen vuosi meni "ällistellessä", mutta sitten hän huomasi pärjäävänsä porukassa siinä kuin muutkin. Nyt jälkikäteen hän arvioi maineikasta yliopistoa "vähän pompöösiksi paikaksi", jonka traditioille voi nauraakin.

- Siellä oppi paljon ja saattoi kuunnella kirjallisuudesta tuttujen tutkijoiden luentoja. Ei se kuitenkaan mikään paratiisi ole, vaikka paikalliset pitävätkin muualle lähtemistä akateemisena itsemurhana.

Hanna Kokko otti riskin ja lähti. - Minulla ei ole koskaan ollut kovin pitkälle tähtääviä suunnitelmia. Joku voisi puhua ajopuusta, toinen haahuilusta tai opportunismista. Se on kuitenkin toiminut aika hyvin, Kokko kuvailee kuin itsestään ja osin sattumalta muotoutunutta uraansa.

Cambridgesta Kokko päätyi Glasgow’n yliopistoon Skotlantiin, sieltä Jyväskylään ja vuonna 2003 takaisin Helsingin yliopistoon, jolla on vahva maine ekologiassa ja evoluutiotutkimuksessa.

Nyt Kokolla on seitsenhenkinen Kokkonuts-ryhmä, joka tekee sekä teoreettista että kokeellista tutkimusta. Hänet voi löytää tietokoneen äärestä koodaamasta tai metsästä virittelemästä linnuille verkkoja. Monista eri projekteista koostuvan tutkimuksen johtolankana ovat yksilöiden väliset konfliktit ja niiden vaikutus koko ryhmän menestymiseen.

- Populaation sisällä on voimia, jotka ovat ymmärrettäviä evoluution kannalta mutta eivät edistä lajin säilymistä, Kokko selittää.


Palkintopotista iloa porukalle

Tutkijan huoneesta löytyy mielenkiintoisia tavaroita, joista moniin liittyy hauska tarina. Hyllyn päädyssä roikkuvat kookospähkinän kuorista tehdyt rintaliivit Kokko sai nuts-ryhmältään eräässä karonkassa. Pöydällä olevaan vaaleanpunaiseen stetsoniin taas on kirjoitettu "To the boss". Se on tiimin lahja viime marraskuulta, jolloin Kokko sai Alfred Kordelinin säätiön 15 000 euron kannustuspalkinnon.

- En ollut mielestäni ansainnut sitä yksin, joten vein ryhmäni ja yhteistyökumppanini ravintolaan, jonne meillä ei olisi varaa muuten mennä. Söimme Chez Dominiquessa uskomattoman illallisen, jonka puolivälissä työkaverit laittoivat hatun päähäni. Kun kelit lämpenevät, aiomme vielä mennä palkintorahoilla lentämään kuumailmapallolla.
Kansainvälisessä ryhmässä on tutkijoita eri kansallisuuksista, ja Kokko kiittää porukan motivaatiota ja yhteishenkeä hyväksi. Vaikka kaikki ovat "luovalla tavalla" erilaisia, henkilökemiat käyvät yksiin.


Oivalluksista onnen hetkiä

Tutkijantyön hienoimmat hetket liittyvät Kokon mukaan hyvistä keskusteluista nouseviin oivalluksiin. Hän viittaa seinälle tauluun, johon on piirretty tekeillä olevan artikkelin pääolettamukset.
- Tuokin lähti liikkeelle yhdestä kahvihetkestä Tvärminnen eläintieteellisen tutkimusaseman pihalla. Yhtäkkiä meillä oli käsissämme idea artikkeliksi, jossa on tarkoitus ravistella erään mittarin kritiikitöntä käyttöä.
Kokenut tutkija on ehtinyt julkaista pitkälti yli sata tieteellistä artikkelia, mutta aina vain on juhlan paikka, kun artikkeli hyväksytään laadukkaaseen tiedelehteen. Oman nimen näkeminen arvostetussa julkaisussa tuottaa edelleen tunteen, että on pystynyt muuttamaan maailmaa, sitä, miten ihmiset ajattelevat ja toimivat.
- Työn vaikeimpia hetkiä taas ovat ne, kun ymmärtää, kuinka vähän maailmaan lopulta pystyy vaikuttamaan.


Kirjaan tuli tummia sävyjä

Tieteellisten artikkeliensa ohella Hanna Kokko yrittää muuttaa maailmaa myös kansantajuisemmin. Hän kirjoittaa kolumneja Yliopisto-lehteen, ja viime vuonna hän julkaisi yhdessä Katja Bargumin kanssa kirjan Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä.

- Kun saa tehdä töitä näin jännittävien asioiden kanssa, olisi sääli, jos niistä ei kertoisi myös suurelle yleisölle, jonka taskusta meidänkin työmme rahoitus osittain tulee, Kokko perustelee.

Kutistuvassa turskassa on evoluution ihmeiden hämmästelyn lisäksi myös tummempi sävy, jota kirjoittajat eivät peittele. He kritisoivat ihmisten piittaamattomuutta, joka on johtanut lukemattomien lajien sukupuuttoon. Kokon mukaan ei ole liioittelua väittää, että lajeja katoaa maapallolta nyt samaa tahtia kuin 66 miljoonaa vuotta sitten, jolloin kuolivat muun muassa dinosaurukset.

- Ilmastonmuutoksen oloissa sademetsiä ei tarvitse edes hakata ja silti niiden lajit kuolevat. Tasaiseen lämpötilaan tottuneet lajit eivät pysty riittävän nopeasti sopeutumaan kuivumiseen ja lämpenemiseen.

Kokon mukaan ekologeilla olisi paljonkin sanottavaa siitä, miten monimutkaisten syy-seuraussuhteiden maailmassa tulisi toimia. Eri asia on, kuunnellaanko heitä tarpeeksi herkällä korvalla. Päätökset tehdään lyhytnäköisten tavoitteiden, ei kokonaisuuden edun mukaan.


Lentely näkyy lautasella

Professori myöntää olevansa itsekin osa ongelmaa. Runsas lentomatkustaminen tieteellisiin kokouksiin ja tutkijatapaamisiin on ekologisesti kestämätöntä.

- Lepyttelen omaatuntoani selittämällä, että matkustamiseeni on hyvä syy. Tieteen tekeminen olisi mahdotonta vain sähköpostin ja videoneuvottelujen välityksellä. Mutta eihän luonto selityksistä välitä.

Hiilijalanjälkeään tutkija yrittää pitää kurissa välttämällä naudan syöntiä ja karttamalla turhan tavaran keräämistä. Hän ei esimerkiksi omista autoa eikä televisiota.

- Elämän onni voi tulla muustakin kuin tavarasta: esimerkiksi siitä, että menen meren jäälle luistelemaan tai työkavereiden kanssa avantoon uimaan tai teen hyvää ruokaa ystävieni kanssa.


Evoluutio ei käy moraalista

Palataan vielä evoluutioon ja siihen, miten käsitykset siitä ovat 200 vuodessa muuttuneet. Hanna Kokko uskoo, että jos Charles Darwin olisi tutustumassa kehitysopin nykytilaan, hän pitäisi sitä edelleen hyvin tunnistettavana.
- En usko, että hän tarvitsisi kovin pitkää preppauskurssia. Vähän terminologiaa pänttäämällä hän voisi osallistua syksyllä Italiassa järjestettävään evoluutiobiologien kokoukseen, Kokko miettii.

Darwin ja evoluutio eivät kuitenkaan nauti varauksetonta suosiota. Maallisissakin piireissä kuvitellaan, että evoluutio-oppi oikeuttaa vahvemman vallan ja että tutkijat kannattavat luonnonvalinnan jouduttamista.

- Evoluutio on ällistyttävä voima, ja se on tuonut meidät maapallolle, mutta ei se kelpaa moraaliseksi ohjenuoraksi. Luonnonvalinta voi viedä lajin säilymisen kannalta myös väärään suuntaan, Kokko sanoo.

Jos evoluutiosta voi löytää jonkin moraalisen opetuksen, ehkä tajun siitä, miten kauan on kestänyt, ennen kuin on muotoutunut meidän tuntemamme monimutkainen ekosysteemi. Se ei ole itsestään selvä rakennelma, eikä ole takeita, että se palautuu ennalleen, jos sitä häiritään.

- Minulle evoluutiosta tulee ihailun ja ihmettelyn tunne - sama, joka tulee läpi Darwinin teksteistä. Miten niin pienestä ja vaatimattomasta on saatu yksinkertaisen voiman avulla aikaan jotakin niin hienoa?


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Hanna Kokko
Ikä: 37
Arvo: filosofian tohtori ja eläinekologian professori
Yliopisto: Helsingin yliopisto ja Australian National University
Laitos: Bio- ja ympäristötieteiden laitos
Tutkimusala: evoluutioekologia, erityisesti eläinten sukupuolinen valinta
Harrastukset: luonnossa liikkuminen, uinti, valo¬kuvaus ja kokkaaminen


Etappeja
1971 syntyy Helsingissä.
1975 muuttaa perheensä kanssa kolmeksi vuodeksi Heidelbergiin.
1990 kirjoittaa ylioppilaaksi Helsingin Saksalaisesta koulusta.
1995 valmistuu diplomi-insinööriksi TKK:sta.
1997 väittelee tohtoriksi Helsingin yliopistossa.
1998 lähtee post doc -tutkijaksi Cambridgeen.
2000 siirtyy tutkijaksi Glasgow’n yliopistoon.
2001 aloittaa tutkimuksensa Australiassa.
2002 valitaan yliassistentiksi Jyväskylän yliopistoon.
2003 perustaa oman tutkimusryhmän Helsingin yliopistossa.
2004 valitaan Helsingin yliopiston eläinekologian professoriksi.
2007 julkaisee kirjan biologian tietokonemallintamisen tekniikoista: Modelling for Field Biologists and Other Interesting People.
2008 julkaisee Katja Bargumin kanssa kirjan evoluutiosta ja ihmisen osuudesta siinä: Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä.