Eläinekologian professori Hanna Kokko on hyvä esimerkki siitä, ettei perustutkinto ratkaise loppuelämää. Tyytyväinen alanvaihtaja harmittelee vain yhtä asiaa: tieteenteko lennättää - ja kasvattaa henkilökohtaista hiilikuormaa.



Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2009

Lähimpään naapuriin on 80 kilometriä, lähimpään kauppaan 400, ja tiet ovat poikki tulvan vuoksi! Ainoa napanuora sivistykseen on kerran viikossa käyvä postilentokone, ellei satelliitin välityksellä toimivaa internetiä oteta lukuun.

- Biologina pääsee paikkoihin, joihin tavalliset turistit eivät pääse, hymyilee Hanna Kokko, joka viime vuodenvaihteessa vietti kuukauden Morningtonin tutkimusasemalla Australiassa.

Saapuessaan hän oli odotettu vierailija. Eristyksissä luonnonsuojelualueen asemalla oli entuudestaan kymmenkunta tutkijaa, jotka pyysivät Kokkoa tuomaan tuoretta ruokaa ja dvd-elokuvia. Tutkijan matkalaukusta suurimman osan veivätkin vihannekset.

- Jouluksi teimme erikoisherkkuja jäljellä olleista ruokatarpeista, ja yksi pariskunta kävi krokotiilijoella kalassa. Tuollaisissa oloissa pienetkin asiat, kuten paistettu tuore kala, saavat suuria merkityksiä, Kokko muistelee.


Meilläkin lintujen elkeitä

Helsingin yliopiston eläinekologian professori oli Australiassa jatkamassa tutkimustaan sinikurkkumalurista. Tällä asuttujen seutujen pienellä linnulla on kunnia pitää hallussaan uskottomuuden maailmanennätystä. Poikasista valtaosan - kolme neljästä - siittävät muut kuin reviirin omistajat. Tutkijoiden laatimien sukupuiden mukaan joillakin koirailla voi olla jopa 600 jälkeläistä.

Yllättävän vastakohdan tarjoaa sukulais¬laji purppurakruunumaluri, joka majailee luon¬nonsuojelualueella. Tutkijoiden tekemien isyystestien perusteella tämä laji elää uskollisessa parisuhteessa.

- Tällainen vaihtelu lähilajien välillä kaipaa selvittämistä, sanoo Kokko, jonka tutkimus keskittyy nimenomaan sukupuoliseen valintaan. Siinä evoluutio näyttääkin monimuotoisuutensa.

- Lavastajalintukoiraat esimerkiksi rakentavat kukilla koristeltuja majoja, joita ei käytetä mihinkään muuhun kuin vaikutuksen tekemiseen naaraisiin. Koiraat myös varastavat toisiltaan koristeita ja hajottavat naapuriensa rakennelmia.

Kuvaus tuntuu tutulta inhimillisestäkin elämästä. Kokko vahvistaa, että ihmisen parinvalinnassa on lintumaisia piirteitä: kummankin käytös on välillä kuin saippuaoopperasta, jossa kisataan suosiosta, muodostetaan pareja, erotaan ja hoidetaan yhdessä poikasia.


Lintutyttö pienestä pitäen

Linnuista kaikki alkoikin. Kun Hanna oli alle kouluikäinen, hän toivoi joulupukilta lahjaksi lintukirjoja. 30 vuotta myöhemmin hän ei enää muista miksi, mutta ehkä sillä oli jotakin tekemistä Kuopion lähellä maaseudulla vietettyjen kesien kanssa.

- Meitä oli hillitön lauma serkuksia, ja saimme peuhata metsissä. Minut päästettiin vapaaksi kesän alussa ja lassottiin takaisin Helsinkiin koulujen alkaessa.

Lintujen lisäksi tutkijaisän ja kustantamossa työskennelleen äidin tytär oli kiinnostunut tieteestä ylipäänsä. Hän kolusi lähikirjastot ja ahmi kirjoja avaruudesta itsekkääseen geeniin. Kaikki kelpasi. Silti Hanna halusi tulevaksi ammatikseen jotakin eksaktimpaa kuin "pipetin räplääminen ja epämääräinen solumähmä".

- Olin hyvä matematiikassa ja halusin hyödyntää sitä lahjaa. Tähtäsin fyysikoksi.


Teekkari tajusi soveltaa

Teekkaria alkoi kuitenkin kiinnostaa sovellettu matematiikka, ja kun tuli aika etsiä sovellusten kohteita, Hanna löysi uudestaan biologian. Yllättäen sitäkin saattoi tutkia eksaktisti, matemaattisin keinoin. Diplomi-insinöörin lopputyönsä saimaannorppien populaatiodynamiikasta Kokko tekikin käytännössä Helsingin yliopiston ekologian laitoksessa.

Byrokraattisten kommervenkkien jälkeen hän sai luvan aloittaa myös evoluutiobiologisen väitöskirjan teon ilman biologin perustutkintoa.

- Ryhmäni johtaja Esa Ranta lähetti minut melkein saman tien Englantiin oppimaan lisää. Siellä professori Bill Sutherland rohkaisi minua evoluution puolelle, sillä sitä minun eniten teki mieli opiskella.

- Oppimisen ei tarvitse loppua perustutkintoon. On hassu ajatus, että se määrittäisi, mitä teet lopun elämää. Vaikka olen diplomi-insinööri, en ole tehnyt insinöörin hommia päivääkään, Kokko sanoo.


Ajopuulle kävi hyvin

Tohtorinväitöksen jälkeen 26-vuotias Kokko aloitti post doc -opintonsa Cambridgen yliopistossa Englannissa. Ensimmäinen vuosi meni "ällistellessä", mutta sitten hän huomasi pärjäävänsä porukassa siinä kuin muutkin. Nyt jälkikäteen hän arvioi maineikasta yliopistoa "vähän pompöösiksi paikaksi", jonka traditioille voi nauraakin.

- Siellä oppi paljon ja saattoi kuunnella kirjallisuudesta tuttujen tutkijoiden luentoja. Ei se kuitenkaan mikään paratiisi ole, vaikka paikalliset pitävätkin muualle lähtemistä akateemisena itsemurhana.

Hanna Kokko otti riskin ja lähti. - Minulla ei ole koskaan ollut kovin pitkälle tähtääviä suunnitelmia. Joku voisi puhua ajopuusta, toinen haahuilusta tai opportunismista. Se on kuitenkin toiminut aika hyvin, Kokko kuvailee kuin itsestään ja osin sattumalta muotoutunutta uraansa.

Cambridgesta Kokko päätyi Glasgow’n yliopistoon Skotlantiin, sieltä Jyväskylään ja vuonna 2003 takaisin Helsingin yliopistoon, jolla on vahva maine ekologiassa ja evoluutiotutkimuksessa.

Nyt Kokolla on seitsenhenkinen Kokkonuts-ryhmä, joka tekee sekä teoreettista että kokeellista tutkimusta. Hänet voi löytää tietokoneen äärestä koodaamasta tai metsästä virittelemästä linnuille verkkoja. Monista eri projekteista koostuvan tutkimuksen johtolankana ovat yksilöiden väliset konfliktit ja niiden vaikutus koko ryhmän menestymiseen.

- Populaation sisällä on voimia, jotka ovat ymmärrettäviä evoluution kannalta mutta eivät edistä lajin säilymistä, Kokko selittää.


Palkintopotista iloa porukalle

Tutkijan huoneesta löytyy mielenkiintoisia tavaroita, joista moniin liittyy hauska tarina. Hyllyn päädyssä roikkuvat kookospähkinän kuorista tehdyt rintaliivit Kokko sai nuts-ryhmältään eräässä karonkassa. Pöydällä olevaan vaaleanpunaiseen stetsoniin taas on kirjoitettu "To the boss". Se on tiimin lahja viime marraskuulta, jolloin Kokko sai Alfred Kordelinin säätiön 15 000 euron kannustuspalkinnon.

- En ollut mielestäni ansainnut sitä yksin, joten vein ryhmäni ja yhteistyökumppanini ravintolaan, jonne meillä ei olisi varaa muuten mennä. Söimme Chez Dominiquessa uskomattoman illallisen, jonka puolivälissä työkaverit laittoivat hatun päähäni. Kun kelit lämpenevät, aiomme vielä mennä palkintorahoilla lentämään kuumailmapallolla.
Kansainvälisessä ryhmässä on tutkijoita eri kansallisuuksista, ja Kokko kiittää porukan motivaatiota ja yhteishenkeä hyväksi. Vaikka kaikki ovat "luovalla tavalla" erilaisia, henkilökemiat käyvät yksiin.


Oivalluksista onnen hetkiä

Tutkijantyön hienoimmat hetket liittyvät Kokon mukaan hyvistä keskusteluista nouseviin oivalluksiin. Hän viittaa seinälle tauluun, johon on piirretty tekeillä olevan artikkelin pääolettamukset.
- Tuokin lähti liikkeelle yhdestä kahvihetkestä Tvärminnen eläintieteellisen tutkimusaseman pihalla. Yhtäkkiä meillä oli käsissämme idea artikkeliksi, jossa on tarkoitus ravistella erään mittarin kritiikitöntä käyttöä.
Kokenut tutkija on ehtinyt julkaista pitkälti yli sata tieteellistä artikkelia, mutta aina vain on juhlan paikka, kun artikkeli hyväksytään laadukkaaseen tiedelehteen. Oman nimen näkeminen arvostetussa julkaisussa tuottaa edelleen tunteen, että on pystynyt muuttamaan maailmaa, sitä, miten ihmiset ajattelevat ja toimivat.
- Työn vaikeimpia hetkiä taas ovat ne, kun ymmärtää, kuinka vähän maailmaan lopulta pystyy vaikuttamaan.


Kirjaan tuli tummia sävyjä

Tieteellisten artikkeliensa ohella Hanna Kokko yrittää muuttaa maailmaa myös kansantajuisemmin. Hän kirjoittaa kolumneja Yliopisto-lehteen, ja viime vuonna hän julkaisi yhdessä Katja Bargumin kanssa kirjan Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä.

- Kun saa tehdä töitä näin jännittävien asioiden kanssa, olisi sääli, jos niistä ei kertoisi myös suurelle yleisölle, jonka taskusta meidänkin työmme rahoitus osittain tulee, Kokko perustelee.

Kutistuvassa turskassa on evoluution ihmeiden hämmästelyn lisäksi myös tummempi sävy, jota kirjoittajat eivät peittele. He kritisoivat ihmisten piittaamattomuutta, joka on johtanut lukemattomien lajien sukupuuttoon. Kokon mukaan ei ole liioittelua väittää, että lajeja katoaa maapallolta nyt samaa tahtia kuin 66 miljoonaa vuotta sitten, jolloin kuolivat muun muassa dinosaurukset.

- Ilmastonmuutoksen oloissa sademetsiä ei tarvitse edes hakata ja silti niiden lajit kuolevat. Tasaiseen lämpötilaan tottuneet lajit eivät pysty riittävän nopeasti sopeutumaan kuivumiseen ja lämpenemiseen.

Kokon mukaan ekologeilla olisi paljonkin sanottavaa siitä, miten monimutkaisten syy-seuraussuhteiden maailmassa tulisi toimia. Eri asia on, kuunnellaanko heitä tarpeeksi herkällä korvalla. Päätökset tehdään lyhytnäköisten tavoitteiden, ei kokonaisuuden edun mukaan.


Lentely näkyy lautasella

Professori myöntää olevansa itsekin osa ongelmaa. Runsas lentomatkustaminen tieteellisiin kokouksiin ja tutkijatapaamisiin on ekologisesti kestämätöntä.

- Lepyttelen omaatuntoani selittämällä, että matkustamiseeni on hyvä syy. Tieteen tekeminen olisi mahdotonta vain sähköpostin ja videoneuvottelujen välityksellä. Mutta eihän luonto selityksistä välitä.

Hiilijalanjälkeään tutkija yrittää pitää kurissa välttämällä naudan syöntiä ja karttamalla turhan tavaran keräämistä. Hän ei esimerkiksi omista autoa eikä televisiota.

- Elämän onni voi tulla muustakin kuin tavarasta: esimerkiksi siitä, että menen meren jäälle luistelemaan tai työkavereiden kanssa avantoon uimaan tai teen hyvää ruokaa ystävieni kanssa.


Evoluutio ei käy moraalista

Palataan vielä evoluutioon ja siihen, miten käsitykset siitä ovat 200 vuodessa muuttuneet. Hanna Kokko uskoo, että jos Charles Darwin olisi tutustumassa kehitysopin nykytilaan, hän pitäisi sitä edelleen hyvin tunnistettavana.
- En usko, että hän tarvitsisi kovin pitkää preppauskurssia. Vähän terminologiaa pänttäämällä hän voisi osallistua syksyllä Italiassa järjestettävään evoluutiobiologien kokoukseen, Kokko miettii.

Darwin ja evoluutio eivät kuitenkaan nauti varauksetonta suosiota. Maallisissakin piireissä kuvitellaan, että evoluutio-oppi oikeuttaa vahvemman vallan ja että tutkijat kannattavat luonnonvalinnan jouduttamista.

- Evoluutio on ällistyttävä voima, ja se on tuonut meidät maapallolle, mutta ei se kelpaa moraaliseksi ohjenuoraksi. Luonnonvalinta voi viedä lajin säilymisen kannalta myös väärään suuntaan, Kokko sanoo.

Jos evoluutiosta voi löytää jonkin moraalisen opetuksen, ehkä tajun siitä, miten kauan on kestänyt, ennen kuin on muotoutunut meidän tuntemamme monimutkainen ekosysteemi. Se ei ole itsestään selvä rakennelma, eikä ole takeita, että se palautuu ennalleen, jos sitä häiritään.

- Minulle evoluutiosta tulee ihailun ja ihmettelyn tunne - sama, joka tulee läpi Darwinin teksteistä. Miten niin pienestä ja vaatimattomasta on saatu yksinkertaisen voiman avulla aikaan jotakin niin hienoa?


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Hanna Kokko
Ikä: 37
Arvo: filosofian tohtori ja eläinekologian professori
Yliopisto: Helsingin yliopisto ja Australian National University
Laitos: Bio- ja ympäristötieteiden laitos
Tutkimusala: evoluutioekologia, erityisesti eläinten sukupuolinen valinta
Harrastukset: luonnossa liikkuminen, uinti, valo¬kuvaus ja kokkaaminen


Etappeja
1971 syntyy Helsingissä.
1975 muuttaa perheensä kanssa kolmeksi vuodeksi Heidelbergiin.
1990 kirjoittaa ylioppilaaksi Helsingin Saksalaisesta koulusta.
1995 valmistuu diplomi-insinööriksi TKK:sta.
1997 väittelee tohtoriksi Helsingin yliopistossa.
1998 lähtee post doc -tutkijaksi Cambridgeen.
2000 siirtyy tutkijaksi Glasgow’n yliopistoon.
2001 aloittaa tutkimuksensa Australiassa.
2002 valitaan yliassistentiksi Jyväskylän yliopistoon.
2003 perustaa oman tutkimusryhmän Helsingin yliopistossa.
2004 valitaan Helsingin yliopiston eläinekologian professoriksi.
2007 julkaisee kirjan biologian tietokonemallintamisen tekniikoista: Modelling for Field Biologists and Other Interesting People.
2008 julkaisee Katja Bargumin kanssa kirjan evoluutiosta ja ihmisen osuudesta siinä: Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.