Synnynnäiset älynlahjat eivät käy tasan. Ne eivät kuitenkaan ratkaise, kenestä tulee nero. Älyllisen työn suurille sankareille yhteistä on intohimo ja epäonnistumisten sieto. Niitä tarvitaan, sillä nousu huipulle vaatii ihmelapsiltakin kymmenen vuotta täyttä työtä, sanoo oppimisen ja asiantuntijuuden tutkija Kai Hakkarainen.


Älyllisen työn suurille sankareille yhteistä on intohimo ja epäonnistumisten sieto.
Niitä tarvitaan, sillä nousu huipulle vaatii ihmelapsiltakin kymmenen vuotta täyttä työtä,
sanoo oppimisen ja asiantuntijuuden tutkija Kai Hakkarainen.




Älykkäiden yhdistyksen Mensan jäsenet saivat kuulla 40-vuotisjuhlaviikollaan viime vuonna esitelmän, jossa oppimistutkimuksen professori Kai Hakkarainen silitti heitä vastakarvaan.

Mensaan pääsee, jos älykkyysosamäärä on suurempi kuin 98 prosentilla väestöstä. Älykkyysosamäärän mittaamiseen käytetyt testit on yritetty suunnitella niin, että kulttuuri ja koulutus vaikuttavat mahdollisimman vähän. Ne sisältävät esimerkiksi kuviopäättelyä, johon ei tarvita matematiikkaa tai kielellistä harjaantumista.

Näiden testien mittaamaan yleisälykkyyteen, niin sanottuun g-tekijään, liittyy muun muassa nopea reaktiokyky ja tehokas uuden tietoaineksen käsittely. Psykometriikasta eli henkisten ominaisuuksien mittaamisesta innostuneen koulukunnan mukaan äly periytyy: vähintään puolet ihmisen yleisälykkyydestä tulee geeneissä, ja loppu on ympäristön vaikutusta.

Nopeat hoksottimet ovat eittämättä hyödyksi. Älykkyysosamäärä korreloi selvästi koulu- ja opintomenestyksen kanssa. Työelämään siirryttäessä yhteys heikkenee, ja Hakkaraisen suuri yllätys kuulijoilleen oli, että tieteen, taiteen ja muiden aivotyötä vaativien alojen huippusuorituksia testiäly ei selitä lainkaan.

- Arkiajattelussa huippusaavutuksia selitetään usein synnynnäisellä älykkyydellä ja lahjakkuudella, mutta vakuuttavaa tieteellistä todistusaineistoa tällaisesta yhteydestä ei ole.

Huippututkijoitakaan ei yhdistä huippukorkea älykkyysosamäärä. Shakin mestareilla äo on keskimäärin sata eli sama kuin koko väestön keskiarvo.


Huipulle pääsy kestää kymmenen vuotta

Kognitiotieteessä on tutkittu kolmisenkymmentä vuotta, mikä erottaa huippuosaajat keskinkertaisuuksista.

Huippuyksilöiltä ei ole sadoissa vertailuissa löydetty muista poikkeavia yleisiä ajattelu- tai päättelyominaisuuksia, Hakkarainen vahvistaa kotonaan Helsingin Maunulassa. Asiantuntijat ovat poikkeuksellisen hyviä vain oman alansa ongelmien ratkaisemisessa.

Tutkimusten valossa lahjakkuutta tärkeämpää on harjoitus. Minkä tahansa alan huipulle pääseminen vaatii pitkäkestoista ja intensiivistä työtä. Asiansa alkaa todella hallita, kun on paneutunut siihen keskimäärin neljä tuntia päivässä kymmenen vuoden ajan.

- Sellaisia synnynnäisiä neroja ei ole, jotka pystyisivät suoraan hyppäämään huippuosaajaksi, sanoo Hakkarainen. Vastoin yleisiä uskomuksia "lahjakkailta" ja "älykkäiltä" ihmisiltä menee asiantuntijuuden saavuttamiseen suunnilleen yhtä kauan aikaa kuin muiltakin.

Säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozart on lapsinerojen klassikko. Mozartin isä alkoi harjoittaa häntä kolmen vuoden iässä. Ensimmäisen mestariteoksensa, pianokonserton nro 9, Mozart loi 12 vuotta myöhemmin. Siihen saakka hänen työnsä perustui pääasiassa muiden tuotannon lainaamiseen ja yhdistelemiseen.

Yhteistä useimmille huippuosaajille on, että he ovat päässeet varhain pätevään ohjaukseen. Ehdoton ehto se ei kuitenkaan ole. Britannian rautateiden isä George Stephenson ei saanut edes oppia lukemaan, ennen kuin meni iltakouluun 18-vuotiaana.

Parhaatkaan ohjaajat eivät pysty ennustamaan kesken kehityksen, ketkä heidän suojateistaan lopulta yltävät korkeimmalle huipulle. Jotkut palavat alussa kirkkaalla liekillä, mutta palavat loppuun. Toiset syttyvät hitaasti ja puhkeavat täyteen hehkuunsa myöhään.

Suhteellisuusteorian isä Albert Einstein ei loistanut koulussa. Professori Hakkarainen itse pärjäsi niin huonosti, että päätti jättää oppikoulun kesken.

Maailman kaikkien aikojen parhaana koripalloilijana pidetty Michael Jordan jäi teininä ulos koulunsa edustusjoukkueesta, koska hänellä ei valmentajan mielestä ollut pallosilmää. Onnekseen Jordan kasvoi seuraavaan kauteen mennessä kymmenen senttiä. Ja kasvaessaan hän harjoitteli raivoisasti.


Meillä kaikilla on supermuovautuvat aivot

Harjoittelu kehittää päätä vähintään yhtä paljon kuin lihaksia ja hapenottokykyä. Ihmislajin erityisominaisuus ovat supermuovautuvat aivot, ja ne harjaantuvat juuri siihen, mihin niitä käytetään. Aivokuvauksessa on havaittu, että harjoittelu vaikuttaa aivojen aineenvaihduntaan, toimintaan ja rakenteeseen.

Jokaisella tavallisella ihmisellä on geenejä, jotka aktivoituvat vasta pitkitetyssä ja sinnikkäässä henkisessä ja fyysisessä harjoittelussa. Aivokuoressa voivat hiljalleen paksuuntua ne alueet, joilla on paljon käyttöä.

Pistekirjoitusta lukevilla sokeilla peukalon edustus aivokuoressa on suurempi kuin näkevillä. Lontoon kokeneilla taksikuskeilla on poikkeuksellisen suuri hippokampus. Siellä ihminen käsittelee paikkatietoa.

Muutokset saattavat olla hyvinkin eriytyneitä. Lintubongareilla on havaittu jopa yksittäisiä neuroneja, joka liittyvät yhden lintulajin tunnistamiseen.

Kaikille meille yhteinen älyllinen rajoitus on työmuistin pienuus. Työmuisti on kuin työpöytä, jolla yhdistelemme toisiinsa ajatuksen palasia. Sille mahtuu kerrallaan enintään viidestä seitsemään yksikköä. Monimutkainen päättely on vaikeaa, jos palaset eivät mahdu työpöydälle tai lipsahtelevat ulos sen reunalta.

Työmuistin laajentaminen on kuitenkin mahdollista. Siinä auttaa kummasti, jos yhdistämme yksityiskohdat suuremmiksi yksiköiksi. Shakkimestarit muistavat mielekkäitä pelitilanteita, eivät yksittäisten nappuloiden asemia.

Floridan valtionyliopiston professorin K. Anders Ericssonin tutkimusryhmän muistikokeeseen osallistunut opiskelijapoika Sam muisti 200 tunnin treenaamisen jälkeen peräti 81 satunnaislukua, vaikka alussa hän muisti vain normaalit seitsemän. Sam oli kilpajuoksija, ja hän alkoi koodata muistettavat numerot urheilutuloksiksi.

Jonkinlainen työmuistin venyttäminen näyttää myös käyvän päinsä. Intialainen psykologian opiskelija Rajan Mahadevan tuli 1980-luvulla kuuluisaksi siitä, että hän osasi ulkoa yli 30 000 piin desimaalia. Jotkut tutkijat olettivat, että suorituksen takana oli synnynnäisesti poikkeuksellisen tehokas muisti. Ericssonin tutkimuksessa kävi ilmi, ettei Mahadevan muistanut tavallista paremmin mitään muuta kuin numeroita. Niitä hän oli oppinut painamaan mieleen valtavalla harjoittelulla, sitkeydellä ja mielekkäillä ryhmittelystrategioilla.


Käsitys omasta älystä vaikuttaa oppimiseen

Ajatus älykkyydestä muuttumattomana persoonallisuuden osana sopi entisiin aikoihin, joina ihmiset tekivät samaa työtä jokseenkin samalla tavalla koko aikuisikänsä, Hakkarainen huomauttaa. Nykyisin syrjäytyy nopeasti, ellei pysty jatkuvasti oppimaan uutta ja venyttämään älyään uusiin tehtäviin.

- Tämä on toinen maailma. Jokainen joutuu oppimaan sellaista, mitä ei muutamaa vuotta aiemmin olisi voinut edes kuvitella.

Luulo kykyjen pysyvyydestä on paitsi väärä myös haitallinen. Se aiheuttaa katoa jo koulussa. Jos lapsi luokitellaan tyhmäksi, hän ei yritä oppia, koska pitää sitä mahdottomana.

Käsitys omasta älykkyydestä vaikuttaa suoraan koetuloksiin, älykkyystesteissäkin. Testejä ei alun perin suunniteltukaan, jotta saataisiin selville, ketkä ovat fiksuimpia ja ketkä vähemmän fiksuja. Niillä oli tarkoitus tunnistaa erityisen tuen tarpeessa olevia yksilöitä.

Siinä ne ovat Hakkaraisesta edelleen parhaassa käytössä. Testien avulla voidaan saada selville, missä lapsella on vahvuuksia ja missä heikkouksia, joita voidaan kuntouttaa.

Poikien ja tyttöjen erilaiseen koulumenestykseen voi myös vaikuttaa se, että pojat helposti selittävät oppimisvaikeuksien johtuvan tyhmyydestä pikemmin kuin yrityksen puutteesta.

- Merkittävä osa pojista menettää uskonsa oppimiseen koulun aikana. He eivät koskaan palaa opiskelemaan. Tässä vallitsee vahva sukupuolijako. Naiset useammin uskovat, että oma ponnistelu säätelee, mihin pystyy. Miehet, sekä opettajat että oppilaat, ajattelevat, että synnynnäiset kyvyt ratkaisevat.



Kai Hakkaraisen mukaan
- Älä anna periksi.
- Ole optimisti.
- Opi nauramaan itsellesi.
- Rakasta tietoa.
- Heittäydy virtaukseen.
- Ajattele tulevien sukupolvien hyvää.











Älystä ei ole hyötyä ilman tietoa

Perimmältään äly ei ole salamana toimivia synapseja eikä pelkkiä treenattuja aivonystyröitäkään. Käyttökelpoista älyä ei voi irrottaa tietämyksestä, vaikka juuri niin älykkyystesteissä pyritään tekemään.

Tietokoneet ratkaisevat älykkyystestien tehtävät miljoona kertaa nopeammin kuin kukaan ihminen. Silti tekoälyn tutkijat törmäsivät jo aikaa sitten siihen, ettei älykkyystestien vaatimia päättelymenetelmiä mallintamalla pysty tuottamaan kummoistakaan älykästä toimintaa. Tosielämässä mielekkäät ratkaisut perustuvat hyvin organisoituneeseen ja käyttökelpoiseen tietovarantoon.

Asiantuntijat pystyvät käyttämään pitkäkestoista muistia työmuistin laajennuksena. Kokenut asiantuntija kerää tietoa ja kokemusta sadoista, tuhansista tai sadoistatuhansista tapauksista. Uuden ongelman ratkaisemisessa on usein olennaista jonkin aikaisemman samankaltaisen tapauksen mieleen muistuminen.

Tämä ei ole mahdollista ilman opiskelua ja harjoittelua, vaikka olisi kuinka nopea ja nokkela.


Tärkeintä on epäonnistumisen sieto

Ketkä sitten kasvavat älyn jättiläisiksi, jotka ratkaisevat kaikille muille käsittämättömiä ongelmia ja muuttavat maailmaa? Asian selvittämiseksi tarvittaisiin pitkäaikaisia seurantatutkimuksia suuresta joukosta ihmisiä. Niitä ei vielä ole, mutta jotain silti tiedetään.

Uudet asiat ja tehtävät ovat vaikeita kaikille, koska ne kuormittavat valtavasti työmuistia. Oppimisen ja automatisoitumisen myötä tehtävät helpottuvat. Kovia tekijöitä tulee niistä, jotka investoivat vapautuvan aivokapasiteettinsa aina uuden oppimiseen ja uusien vaikeuksien voittamiseen. Niistä, jotka haluavat jatkuvasti työskennellä oman osaamisensa ylärajoilla.

- Heille on yhteistä sellainen temperamentti, sisu ja sitkeys, joka mahdollistaa pitkäaikaisen, hellittämättömän, jopa härkäpäisen ponnistelun. Sillä rakennetaan maksimaalinen kristallisoitunut äly, Hakkarainen tiivistää.

Lopulta tärkeimpiä ominaisuuksia matkalla suuriin saavutuksiin ovat intohimo ja epäonnistumisen sieto. Kun kurkottaa korkealle, mätkähtää väistämättä usein maahan. Ratkaisevaa on, miten siitä toipuu ja kuinka mielekkäästi suuntaa turhautumisen.

Heikkoudet voivat myös kääntyä vahvuuksiksi. Hakkaraiselle yleisön edessä esiintyminen oli tutkijanuran alussa kauhistus. Hänen ratkaisunsa oli valmistella esitykset äärimmäisen hyvin. Pelko potkaisi hänet paneutumaan aiheisiinsa paremmin kuin rennommat reinot ja vei siksi hänen tutkimuksiaankin eteenpäin.

Korkealle vievä kunnianhimo syntyy harvoin oman älyn ihastelusta. Huiput eivät hehkuta omaa nerokkuuttaan, vaan heidän huomionsa keskittyy täysin työn kohteeseen.

- Asiat syttyvät heille ja he asioille.

Kun mieli on tällaisessa virtauksen tilassa, unohtuu kokonaan huolehtia, onko tarpeeksi kaunis ja älykäs tekemään sitä, mitä on juuri tekemässä.



Aiheesta lisää:
Kai Hakkarainen, Kirsti Lonka ja Lasse Lipponen: Tutkiva oppiminen. Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä (WSOY 2004).
K. A. Ericsson, N. Charness, P. Feltovich ja R. R. Hoffman (toim.): Cambridge handbook of expertise and expert performance (Cambridge University Press 2006).

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti