Syöpätutkija Elias Alsabti julkaisi yli 60 tieteellistä artikkelia - ja ilmeisesti plagioi ne kaikki.



Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2008



Irakilainen Elias A.K. Alsabti tuntui syntyneen onnellisten tähtien alla. Hänellä oli rahaa, valtaa ja älyä. Hän oli sukua Jordanian kuningasperheelle, ja hänen lääketieteen opiskelunsa Amerikassa maksoi kruununprinssi Hassan, Jordanian kuninkaan Husseinin veli. Alsabti teki väitöskirjaa syöpäimmunologiasta ja sai työskennellä lukuisissa Yhdysvaltain arvostetuimmissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Hän oli vasta 23-vuotias mutta oli julkaissut jo yli 60 tieteellistä artikkelia, ja hänet oli valittu jäseneksi yhteentoista tieteelliseen seuraan. Hän ajoi työhön keltaisella, kiiltävällä Cadillacilla. Ainoa ongelma oli, että kaikki tämä perustui valheeseen.

Elias Alsabtin tarinassa ei ole kiehtovinta se, miten yksi ihminen saattoi huijata koko tiedeyhteisöä ja nousta akatemian korkeimmille portaille. Kiinnostavinta on, että hän jäi kiinni valheesta toisensa jälkeen mutta onnistui silti aina pakenemaan ja laskeutumaan jaloilleen.


Kutsumaton vieras yllättää

Alsabti saapui Yhdysvaltoihin vuonna 1977 ja yllätti mikrobiologi Herman Friedmanin marssimalla tämän laboratorioon Templen yliopistossa Philadelphiassa. Miehet olivat tavanneet tieteellisessä kongressissa puoli vuotta aiemmin, mutta tällaisesta ei ollut puhuttu mitään. Alsabti ilmoitti jäävänsä tekemään väitöskirjaansa. Niinpä Friedman järjesti hänelle paikan vapaaehtoisena, palkattomana opiskelijana.

Kuukauden päästä Alsabti erehtyi keskustelemaan lääketieteestä Friedmanin kanssa, joka tyrmistyi havaitessaan, ettei toinen ymmärtänyt alaa lainkaan. Alsabti sai lemput.

Alsabti siirtyi kaupungin toiselle puolelle, Jefferson Medical Collegeen, jossa hän kertoi mikrobiologi E. Frederick Wheelockille olevansa poliittisen vainon uhri. Wheelock sääli nuorta miestä ja otti vuorostaan hänet laboratorioonsa.

Alsabtin peite piti huhtikuuhun 1978, jolloin opiskelijakollegat saivat hänet kiinni aineiston manipuloinnista. Rike oli niin räikeä, että Wheelock käski hänen mennä matkoihinsa.


Alsabti käynnistää kopiokoneen

Jeffersonissa Alsabti oli alkanut järjestelmällisesti rakentaa tieteellistä uraansa. Vaikka hän ei hallinnut lääketiedettä, hän keksi yksinkertaisen tavan julkaista tieteellisiä artikkeleita. Hän kopioi niitä pienilevikkisistä tieteellisistä sarjoista, muotoili otsikon uudelleen ja merkitsi itsensä kirjoittajaksi. Tuotokset hän julkaisi toisissa vähän tunnetuissa sarjoissa: Japanese Journal of Experimental Science, Neoplasma (Tšekkoslovakia), Urologia Internationalis (Sveitsi), European Surgical Research (Sveitsi). Alsabti ilmeisesti arveli, etteivät alkuperäiset kirjoittajat koskaan hoksaisi varkauksia.

Alsabtilla oli siis esittää vaikuttava ansioluettelo, kun hän syyskuussa 1978 haki Yhdysvaltain syöpätutkimuksen mekkaan, M.D. Anderson Medical Collegeen Houstoniin. Hän pääsi suoraan tutkimuksen huipulle.

M.D. Andersonissa Alsabtin taika kesti helmikuuhun 1979. Silloin hän antoi yhden väärentämänsä tekstin tarkastettavaksi esimiehelleen Giora Mavligitille. Tällä kertaa Alsabti ei ollut kopioinut valmista julkaisua vaan muokannut varastamastaan apuraha-anomuksesta artikkelin. Hän oli kuitenkin unohtanut poistaa muutaman ratkaisevan sanan. Mavligit oivalsi lukevansa manipuloitua apuraha-anomusta, ja Alsabti sai lähteä.


Ovet alkavat sulkeutua

Vuoden 1980 koittaessa Alsabtin valheet alkoivat tulla julki. Jordanian hallitus katkaisi hänen rahoituksensa. Tietoja Alsabtin väärentämistä artikkeleista tuli ilmi siellä täällä, ja niistä uutisoitiin Sciencessa ja British Medical Journalissa. Kopioinnin kohteeksi joutuneet tutkijat löysivät artikkelinsa ja aloittivat raivoisan ajojahdin.

Alsabti-skandaalista tuli yksi 1980-luvun kuohuttavimmista tieteellisistä huijauksista. Varasteluun ei edes liittynyt tieteellisiä intohimoja - sen ainoa tehtävä oli edistää Alsabtin uraa.

Jäljet häviävät

Alsabti oli tällä välin siirtynyt Virgianian yliopistoon. Kun tieto vilpeistä tuli julki, hänet karkotettiin sieltäkin.
Alsabti ei vieläkään talttunut. Vain kymmenen päivän kuluttua potkuista hän oli jo töissä Bostonin yliopistoon kuuluvassa Carneyn sairaalassa. (M.D. Andersonin ja Virginian yliopiston välissä hän oli ehtinyt työskennellä myös Houstonin arvostetussa Baylor Medicine Collegessa.) Kun maine kiiri Carneyhin, hän sai taas lähteä.

Bostonin jälkeen Alsabtista ei enää ole kuulunut mitään. Nousiko tie lopullisesti pystyyn, vai onko hän nytkin jossakin laboratoriossa Australiassa, Kanadassa tai kenties Venäjällä? Alsabtin nimissä on edelleen toistakymmentä tieteellistä artikkelia, joiden oikeista omistajista ei tiedetä mitään.



Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.