Roope Flinkman tuntee Itämeren järeät hylyt ja hennot planktoneläimet. Hän sukeltaa meren pohjaan kuin kala, mutta haaveissaan hän on lintu.


TEKSTI:Jarno Forssell

Roope Flinkman tuntee Itämeren järeät hylyt ja hennot
planktoneläimet. Hän sukeltaa meren pohjaan kuin kala,
mutta haaveissaan hän on lintu.


 


Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2003

Juha Flinkman nilkuttaa kyynärsauvojen varassa avaamaan oveaan Espoon Niittykummussa. Täydellisessä maailmassa hän olisi juuri palannut sukellusleiriltä Vrouw Marian hylyltä ja valmistautuisi Suomenlahden sotahylkyleirille sekä tutkimusalus Arandan näytteenottomatkalle. Epätäydellisessä maailmassa miehen reisiluu napsahti poikki hiihto-onnettomuudessa keväällä Inarissa, ja kesä menee maakravun puuhissa.

- Ammutaan haulikolla savikiekkoja ja ongitaan kuhaa, Flinkman myhäilee partaansa. - Syksyllä alan treenata niin, että keväällä olen taas täydessä lyönnissä.

Juha Flinkman - tai "Roope", kuten kaikki hänet tuntevat - on 44-vuotias meribiologi ja Merentutkimuslaitoksen erikoistutkija. Hän vastaa Itämeren biologisesta seurannasta; näytteitä otetaan tutkimusalus Arandalta sekä automaattisesti rahti- ja matkustajalaivoilta. Arandan matkoilla tarkkaillaan pohjaeläimiä ja kasvi- ja eläinplanktonia sekä veden kemiaa ja fysiikkaa. Flinkman itse keskittyy eläinplanktonin seurantaan ja alan tekniikan kehittämiseen.

- Itämeren vesi on voimakkaasti kerrostunutta. On lämpötilaharppauskerros, jossa lämpötila laskee jyrkästi, ja syvemmällä suolaisuuden harppauskerros. Näyttää siltä, että planktoneliöt kerääntyvät juuri tällaisiin rajapintoihin, Flinkman selittää.

Näihin rajapintoihin tutkijat kurottavat veneen perässä vedettävällä Utow-laitteella (Undulating towed vehicle). Sitä voidaan ohjata eri kerroksiin, ja näistä saadaan mittaustietoa saman tien. "Kalassa" on kaikki mahdolliset mittalaitteet: se rekisteröi veden syvyyden, lämpötilan, happipitoisuuden ja suolaisuuden sekä kasviplanktonin määrän. Se pystyy myös ottamaan halutuista paikoista vesi- ja planktonnäytteitä.

- Tällaista nippelitietoa tarvitaan, jotta tietäisimme, mitä meressä tapahtuu, ja voisimme mallintaa sitä. Tavallinen kansalainen saattaa ihmetellä, mitä hyötyä tällaisesta on. Eihän tämä ole sellaista tietoa, josta joku saisi heti täppiä hanskaan. Mutta jos tietoa ei ole ja meressä alkaa tapahtua jotakin - esimerkiksi kalat vähentyvät - ollaan täysin avuttomia.

Mieshän alkaa lämmetä.

Lentämisen sijasta sukeltamaan

Roopen haaveena oli tulla taistelulentäjäksi. Se oli makeinta, mitä Ilmojen Korkeajännitystä ja Siivet-lehtiä ahminut nuorukainen saattoi kuvitella. Murrosiässä pituutta alkoi kuitenkin tulla liikaa MIGin ohjaimiin, ja toisen silmän näkökin huononi. Roope päätti ruveta toiseksi makeimmaksi eli cousteauksi, ranskalaisen merentutkijan Jacques Cousteaun esikuvan innoittamana.

Suvun perinnekin vei: isoisä oli ollut konemestarina maailman merillä, ja isäkin oli ennen rakennusmestarin uraansa ollut veneenveistäjä, purjehtija ja taistelusukeltaja.

Meren lisäksi Roopea kiinnosti lintujen tarkkailu ja retkeily, joten lukion ja Ivalon sissiosastossa suoritetun armeija-ajan jälkeen tuntui luontevalta pyrkiä yliopistoon opiskelemaan biologiaa. Toisella yrittämällä tärppäsi Turkuun, jossa Flinkman aloitti opintonsa vuonna 1980.

Akateemisen sekatyömiehen ura alkoi vuonna 1985, kun Eero Aro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta palkkasi Flinkmanin kenttäassistentiksi. Ensimmäinen tehtävä oli mitata pick-up-lavallinen silakoita. Samana kesänä Roope oli jo mukana tutkimusmatkalla Suomenlahdella ja Perämerellä.

- Aloin kerätä matkalla omaa graduaineistoani. Totesin, että silakan vatsasta ei saanutkaan yleisnäytettä eläinplanktonista; graduni keskeinen havainto oli, että silakka valikoi tarjolla olevasta planktonista isoja ja runsaasti ravintoa sisältäviä otuksia.

Näihin aikoihin Flinkman siirtyi Turusta Helsinkiin hydrobiologian laitokselle, ja hänet imaistiin alan töihin. Ennen valmistumistaan maisteriksi 1993 hän oli tehnyt kahdeksan vuotta säännöllistä työtä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa ja Merentutkimuslaitoksessa.

- Jossakin vaiheessa rupesi tuntumaan siltä, että pitää saada maisterin opinnot valmiiksi. Professori Markku Viitasalo oli perustanut EZECO-ryhmän (Experimental Zooplankton Ecologic Group), johon tarvittiin ihmistä, joka tietää eläinplanktonista ja sitä syövistä kaloista. Minä pääsin ryhmään mukaan ja sain Walter ja Andrée de Nottbeckin säätiöltä stipendin lisensiaatti- ja väitöskirjatutkimusta varten.

Flinkman on tutkinut muun muassa, miten meren suolaisuuden lisääntyminen vaikuttaa silakkakantoihin. Aiemmin oli ajateltu, että tärkeintä on suolaisuuden vaikutus turskiin, jotka saalistavat silakoita. - Väitöskirjassani väitin, että silakoiden määrää säätää myös se, miten niiden syömä eläinplankton vaihtelee suolaisuuden mukaan, ja nyt alkaa vaikuttaa siltä, että planktonin vaikutus on jopa paljon tärkeämpi kuin turskan.

Kaikki Flinkmanin tutkimukset gradua myöten on julkaistu alan huippujulkaisuissa, ja niihin on viitattu paljon muissa tutkimuksissa. Syksyksi on lähtemässä kolme isoa käsikirjoitusta julkaisusarjoihin.

Ilman yhteisöä homma ei sujuisi



Roope Flinkman sanoo työhistoriansa olevan luonnontieteilijälle tyypillinen: vuodesta 1985 asti hän on hoitanut sijaisuuksia tai muita pätkätöitä ja ollut vakinaisessa työssä vain kerran.

- Hoidin kolme vuotta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Hangon kenttäasemaa. Jos olisin pitänyt yksinolosta ja tutkimusaiheet olisivat olleet itsellisiä, olisin voinut viihtyäkin. Mutta mielestäni tutkimustyössä tiedeyhteisöllä on keskeinen rooli. Ilman jatkuvaa kahvikupin, koeputken tai tietokoneen yli tapahtuvaa kommunikointia, josta puolet on läpän heittoa ja puolet asiaa, tämä homma ei suju ollenkaan.

Hyviä paikkoja mielipiteiden ja informaation vaihtamiseen ovat kansainväliset tieteelliset kokoukset. Niissä saa välitöntä palautetta ja ideoita omaan tutkimukseen.

- Ja kun päivän puheet on pidetty, tuopposen ääressä voi syntyä hyvinkin tiukkoja keskusteluja, Flinkman lisää pilke silmäkulmassa.

Matkustamalla syntyvät ennen kaikkea tärkeät ihmissuhteet. Meribiologian piirit ovat niin pienet, että oman alan tutkijat voi oppia tuntemaan. Näiden kokouskontaktien avulla Flinkmanillakin oli tohtorinväitöksensä jälkeen post doc -kutsu sekä Galwayn yliopistoon Irlantiin että Bamfieldiin Kanadaan.

- Samaan aikaan avautui kuitenkin paikka Merentutkimuslaitoksessa, ja tietäen tämän maan työtilanteen päätin pysyä Suomessa.

Toinen syy oli perhe: biologianopettajana toimiva Maija-vaimo sekä pojat Otso ja Karri. Etenkin pohjoisamerikkalainen post doc -tyyli olisi edellyttänyt sataprosenttista sitoutumista tutkimukseen, eikä aikaa olisi jäänyt perheelle.

Flinkman kertoo nykyisen arkityönsä olevan pitkälti tietokoneen ääressä istumista ja "miljoonien asioiden järjestelyä sähköpostin välityksellä": raporttien kirjoittamista, laitetoimittajien kanssa taistelua, hallinnollista hommaa... Hän sanookin toivovansa, että oman tutkimuksen tekemiselle löytyisi tulevaisuudessa enemmän aikaa.

"Byrokraatin homman" ohella Flinkman antaa palautetta Merentutkimuslaitoksen "nuoriso-osaston" tutkimuksista ja toimii erääseen meribiologiseen julkaisusarjaan tarjottujen artikkelien vakituisena arvioijana. Näihin hän sanoo panostavansa "kybällä" ja yrittävänsä aina antaa mahdollisimman hyvät kommentit.

- Olen itse saanut parasta mahdollista ohjausta, mutta toisaalta olen joutunut joskus artikkelien julkaisemisen alla raivostuttaviin mutapaineihin asiantuntemattomien arvioijien kanssa. Tieteellisen urani tärkein julkaisu oli kiinni yhdestä tällaisesta anonyymistä henkilöstä. Hän intti ja intti, kunnes innostui tekemään sen tavalla, joka toi julki hänen asiantuntemattomuutensa.

Vielä satoja hylkyjä löytämättä

Kun Roope oli 13-vuotias, hänen isänsä armeija-aikaiset sukeltajakaverit veivät pojan pinnan alle "viisitoista numeroa liian isossa märkäpuvussa" tutkimaan hylkyä. Elämys oli niin suuri, että kiinnostus sukeltamiseen jäi kytemään. Kun opiskeluaikana Turussa tuli mahdollisuus osallistua sukelluskurssille, innostus syttyi uudestaan.

- Siitä lähtien se onkin ollut yhtä huutoa.

Alkuperäisenä ajatuksena oli, että kurssi tukisi nimenomaan biologin työtä, mutta Flinkmanin kiinnostus alkoi suuntautua hylkyihin. Ne ovat hänen mukaansa uskomattomia aikakapseleita, jollaisia on kuivalla maalla harvassa.

- Merkittävä osa ihmiskunnan historiasta on kadonnut meren kylmään kellariin. Siellä se on ja odottaa.

  Puuta syövät eliöt eivät viihdy vähäsuolaisessa ja kylmässä meressämme, joten lahoaminen tapahtuu hyvin hitaasti.

- Esimerkiksi 232 vuotta sitten uponnut Vrouw Maria seisoo kölillään 40 metrin syvyydessä mastot pystyssä ja kansi päällään.

Flinkman, joka nykyisin kuuluu Suomen johtaviin tutkimussukeltajiin ja sukelluskouluttajiin, on osallistunut Vrouw Marian tutkimuksiin useana vuotena. Hän harmittelee, ettei rampuuttaan päässyt tänä kesänä mukaan. Vesi oli kuulemma ollut harvinaisen kirkasta ja alus näkynyt kokonaan. Aiemmilla sukelluksilla Roope on kuitenkin jo tallentanut koko aluksen videolle.

- Joka ikinen laivan yksityiskohta on juuri niin kuin kapteeni meriselityksessään kirjoitti. Laivan pystyisi kokoamaan niistä osista, jotka uppoamispaikalla ovat - se on kuin vähän ravistettu ja osittain koottu rakennussarja.

Flinkman on äärimmäisen harvoin nostanut hylyistä mitään. Tutkimiseen ovat riittäneet sukellukset ja mittaukset. Näiden perusteella Flinkman piirtää hylystä kolmiulotteisen kuvan ja laatii raportin, johon kirjataan kaikki havainnot.

Vaikka yleisenä periaatteena onkin "jätä vain kuplia, ota vain kuvia", Flinkman ei vastusta esimerkiksi Vrouw Marian tai sen lähistöllä makaavan St. Mikaelin hylkyjen nostamista ja museoimista.

- Herranjumala, millainen museo se olisi! Flinkman haaveilee.

Vrouw Mariassa oli arvokkaita maalauksia ja St. Mikaelissa muun muassa Meissenin posliinia. Jos ne saataisiin restauroitua, museossa olisi kaikille jotakin: ei pelkkää merihistoriaa vaan myös posliinia, vaatteita, taidetta ja muuta esineistöä.

- Laivat ovat täydellisiä läpileikkauksia 1700-luvun elämästä tavallisesta räkämerimiehestä Venäjän Katariina Suureen.

Sivutyönä mereisiä postimerkkejä

Tieteilijän lisäksi merikarhussa elää taiteilija. Roope Flinkman laatii tarkkoja piirroksia tutkimistaan hylyistä, ja hän on kuvittanut myös meribiologian kirjoja. Hänen Vrouw Mariasta tekemiään piirroksia on käytetty muun muassa televisiodokumenteissa.

- Olen pienestä pitäen piirtänyt loputtomasti. Mutsi pilkkaakin minua joskus siitä, että kouluainevihossani tarinat kyllä alkoivat hyvin, mutta koska kirjoittaminen oli hidasta, jatkoin sarjakuvina.

  oma Aranda ja Koillisväylän etsijän Adolf Nordenskiöldin Vega.

Merkeistä ja ensipäivänkuorista pidettiin - ensipäivänkuori valittiin jopa vuoden kauneimmaksi - ja Posti pyysi, että Flinkman ideoisi Suomenlahti-sarjan. Neljän vihkon merkkikokoelma kuvaisi elämää ja tutkimusta veden päällä ja alla.

- Ensimmäisessä arkissa esittelin teemat: hylyt, majakat ja vedenalaisen elämän. Toinen vihko valmistui viime vuoden kevääksi Tvärminnen eläintieteellisen aseman satavuotisjuhliin. Minun piti jatkaa majakkasarjalla ja Vrouw Marialla, mutta Posti muutti mielensä ja päätti tehdä loput valokuvin.

Kun astuu Flinkmanin kotona tämän työhuoneeseen, huomaa, ettei piirtäminen ole miehen ainoa taiteenlaji. Hyllyt ovat täynnä paitsi kirjoja (väliin mahtuu irlantilainen viskivarasto) myös pikkutarkasti koottuja ja maalattuja pienoismalleja: sukellusveneitä ja lentokoneita. Erikoisalana ovat Suomen ilmavoimien koneet toisen maailmansodan ajalta: Messerschmittejä ja Brewstereitä. Haaveet lentämisestä ovat säilyneet, vaikkakin pienoiskoossa.

Ihan oikeakin lentoharrastus kangastelee tulevaisuudessa.

- Siinä vaiheessa, kun lääkäri sanoo, että sukeltaminen loppuu, myyn kamat ja ryhdyn harrastamaan ultrakevyitä lentokoneita.

Viime sukellustarkastuksessa lääkäri jo huomautti Flinkmanille, että tämä on käyttänyt kehonsa aika loppuun. Ei kyse ole huonoista elämäntavoista, onpahan vain nukkunut ikänsä kovilla alustoilla, kantanut rinkkaa pitkin Lappia, Kanadaa ja Huippuvuoria, pelannut kymmenen vuotta jenkkipalloa ja sukeltanut hyisessä meressä seoskaasuilla.

- Nyt vanhemmiten parikymmentä kiloa ylipainoisena. Kulumia on selässä ja polvissa.

- Aion kuitenkin liikkua niin kauan kuin henki pihisee, mutta tässä iässä on kai jo hyväksyttävä, ettei sitä enää ihan teinipoika ole.


 


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


 


Juha Flinkman
Ikä
: 44
Arvo: filosofian tohtori, erikoistutkija
Työpaikka: Merentutkimuslaitos
Tutkimusala: meribiologia
Harrastukset: hylyille sukeltaminen, metsästys ja ammunta, pienoismallien rakentaminen, piirustus
Mielikuva hyvästä tutkijasta: "Harvi-nainen yhdistelmä toisaalta luovuutta ja kykyä ajatella eri tavalla, toisaalta sinnik-kyyttä, järjestelmällisyyttä ja kykyä puur-taa loputtomilta tuntuvien ongelmien kanssa. Kunnianhimosta ei ole haittaa."

Tutkii tätä
Eläinplanktonin laikuttaisuutta sekä eläinplanktoniin kohdistuvaa saalistusta ja sen välttämistä.