Itämeri on taas tapetilla, nyt kaasuputken takia. Sille pitäisi löytää pohjasta turvallinen laskulinjaus. Päätöksentekoa auttaa muun muassa kaikuluotaus, joka tavoittaa kotimeremme vaiheet syntymähetkistä nykypäivään.


pohjasta turvallinen laskulinjaus. Päätöksentekoa auttaa muun
muassa kaikuluotaus, joka tavoittaa kotimeremme vaiheet
syntymähetkistä nykypäivään.




Jokainen veneilijä tuntee kaikuluotaimen ja tietää, että sen vesimassoja pyyhkivät äänipulssit pitävät matkareitin turvallisen syvillä vesillä. Kaikuluotain on tärkeä instrumentti myös merentutkijoille ja erityisesti merigeologeille, jotka selvittävät sen avulla merenpohjan muotoja ja kerrostumien sisäisiä rakenteita. Pohjan uumeniin ja yksityiskohtiin yltääkseen tutkijat tarvitsevat kalustoa, joka on järeämpi ja ennen kaikkea äänenlaadultaan parempi kuin vapaa-ajan veneilijöiden.


Tutkimusluotaimessa äreä ääni

Esimerkiksi merentutkijoiden kaikuluotaimesta sopii Merentutkimuslaitoksen tutkimusaluksen Arandan kaikuluotausyksikkö. Äänilähetteen keskitaajuus on siinä 12 kilohertsiä ja keskiteho 100-800 wattia.
Huviveneissäkin tehot ovat samaa luokkaa, mutta taajuus vaihtelee 50:n ja 200 kilohertsin välillä.

Tutkimuskaikuluotaimesta matkaan singahtaa siis hyvin äreä ääniaalto, joka tunkeutuu syvälle pohjaan  - sikäli kuin maa-aines sallii. Pehmeisiin sedimentteihin ääni porautuu 30-40 metriä. Tämä riittää tavoittamaan kaikki jääkauden jälkeiset kerrostumat kaikkialla muualla paitsi niillä harvoilla alueilla, joilla sedimenttipakka on poikkeuksellisen paksu. Esimerkiksi Ahvenanmerellä kerrostumat jatkuvat jopa sadan metrin syvyyteen ja ylikin.

Takaisin palaavat signaalit kuljettavat jännitevaihteluissaan informaatiota niin pohjan muodoista kuin kerrostumien koostumuksesta. Kun tämä tieto muutetaan graafiseen muotoon ja haluttaessa väritetään, syntyvät merenpohjan profiilit, muun muassa tässä artikkelissa nähtävä kuvagalleria, jossa häkellyttävällä tavalla kohtaavat tiede ja taide.


Vasta viidennes luodattu

Ensimmäiset tutkimuskaikuluotaukset tehtiin Itämerellä jo 1950-luvulla, mutta työsarkaa riittää. Suomen merialueen pohjarakenteista tunnetaan vasta vajaat 20 prosenttia.

Nykyään kotimeremme pohjaa kaikuluodataan moneen tarpeeseen. Kaikuluotaustietoja tarvitaan aina, kun merenpohjassa on tarkoitus tehdä jotain, vaikkapa asentaa kaapelia tai ruopata laivaväylää.

Merentutkijat taas varmistavat kaikukuvista, että aiottu näytteidenkeruualue soveltuu kairattavaksi ja sisältää kerrostumia, joita halutaan tutkia. Aivan uutta täsmällisyyttä tutkimukseen tuovat nykyiset differentiaaliset gps-järjestelmät, joiden ansiosta valitulle paikalle voidaan palata muutaman metrin tarkkuudella milloin tahansa.


Kairaus syventää tietoa

Avunanto ja yhteistyö toimivat myös toiseen suuntaan, sillä näytteenotto tarkentaa luotauskuvaa. Nykyisillä kairoilla päästään satojen metrien, jopa kilometrien syvyyteen, mutta meillä näin järeään kalustoon ei turvauduta - eikä siihen Itämerellä juuri ole tarvettakaan.

Arandalla käytössä olevilla Geologian tutkimuskeskuksen välineillä saadaan näytteitä enimmillään 12 metrin syvyydestä, ja niillä tavoitetaan jo hyvinkin vanhoja kerrostumia. Esimerkiksi elokuussa 2006 porattu 7,4 metriä syvä näyte sisälsi historiaa 10 000 vuoden ajalta.

Sedimenttinäytteistä tutkitaan pohja-aineksen yleistä laatua ja mineraalikoostumusta ja, mikä kiehtovinta, selvitetään Itämeressä tapahtuneita muutoksia. Kerrostumat paljastavat muun muassa hapellisten ja hapettomien jaksojen vaihtelua, teollisuuden päästöjen muutoksia, radioaktiivisia laskeumia ja leväkukintojen historiaa.


Putken paikalla on väliä

Juuri nyt Itämeren pohja on ennennäkemättömän kiinnostuksen kohteena. Syy on luonnollisesti kaasuputki, jonka Venäjä ja Saksa haluaisivat laskea Itämereen. Putken ympäristövaikutusten takia sen reitti ei ole yhdentekevä.
Reitin linjauksessa on otettava huomioon keskisen ja pohjoisen Suomenlahden erittäin monimuotoinen pohja.

Kallioharjanteiden, savipatjojen ja upottavan mudan vaihtelu on tosiasia, jota ei voi sivuuttaa. Mutakerrostumien pöyhiminen on huono vaihtoehto, koska juuri niihin ovat varastoituneet viime vuosikymmenien pahimmat haitta-aineet: ympäristömyrkyt, Tšernobylin säteilylaskeuma ja huomattava määrä rehevöittävää fosforia.

Kaasuputken rakentaminen näyttääkin viivästyvän suunnitellusta vuodesta 2009, varsinkin siksi, että niin Suomi kuin Ruotsi haluavat tarkempia tietoja arvioidakseen ympäristövaikutuksia.


Harri Kankaanpää on Merentutkimuslaitoksen erikoistutkija ja Helsingin yliopiston ympäristöekologian dosentti.
Aarno Kotilainen on Geologian tutkimuskeskuksen geologi ja Helsingin yliopiston merigeologian dosentti.