Entiset kansankynttilät ovat muuttuneet yhteiskunnallisen jätehuollon ammattilaisiksi, väittää opettajan roolia tutkinut kasvatustieteilijä.


väittää opettajan roolia tutkinut kasvatustieteilijä.




Ristiriitaisten odotusten välillä tasapainoileva opettaja on kovilla. Kasvattajan rooli on koetuksella ylisuurissa luokissa ja oppilaiden ongelmia selvitellessä. Samaan aikaan pitäisi vielä huolehtia omasta osaamisen päivittämisestä, vaikka kunnat vähentävät täydennyskoulutuksen rahoja. Vaikka resurssit niukkenevat, koulujen hoidettavaksi tarjotaan lisää tehtäviä - uusimpana esimerkkinä yrittäjyyskasvatus.

Miten opettajat pärjäävät? Riippuu siitä, keneltä kysyy. Optimistisen näkemyksen mukaan suomalaiset opettajat ovat edelleen arvostettuja vaikuttajia, joiden suuri ammattitaito näkyy muun muassa lasten hyvinä oppimistuloksina kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa.

- Opettaja on itsenäinen pedagogiikan asiantuntija. Se rakentaa opettajille oman asiantuntemuksen varaan perustuvaa itseluottamusta, sanoo professori Jouni Välijärvi Jyväskylän yliopistosta. Hänen mukaansa suomalaisopettajilla on merkittävä rooli koulun toimintaa koskevissa päätöksissä.

Kriittinen ääni kuuluu läheltä. Viime kesänä Jyväskylän yliopistossa tohtoriksi väitellyt Kari Pekka Lapinoja väittää, että oppikirjan tai opetusmenetelmän valinta ei ole kovin suurta autonomiaa, jos opettajan työn sisältöä samaan aikaan ohjataan koulun ulkopuolelta.

- Karkeasti sanottuna opettaja on tätä nykyä kone, joka pyrkii muitten sanelemiin tavoitteisiin muitten antamilla menetelmillä, väittää Lapinoja, joka itse työskentelee Oulun normaalikoulun psykologian, filosofian ja uskonnon opettajana.

- Tunnistan itsessänikin näitä piirteitä, joita vastaan taistelen, Lapinoja myöntää.


Mikä on kasvatuksen tavoite?

Lapinojan mukaan opettajan vaikutuksen pitäisi ulottua koulun ulkopuolelle, mutta nyt vaikutus kulkee päinvastaiseen suuntaan. Poliitikot ja talouselämä asettavat koululle koko ajan uusia tehtäviä, jotka tehokkuusvaatimuksineen ajavat ohi opettajan perustehtävän. Kansantuotteen kasvu ja viennin veto ovat tärkeämpiä kuin hyvien ihmisten kasvatus.

- Koulu on kaatopaikka, johon kaadetaan kaikki yhteiskunnan ongelmat. Aina kun tulee joku ongelma, käännytään koulun puoleen. Yrittäjyyden edistäminen on uusin esimerkki siitä, miten ulkopuolelta vaikutetaan kouluun. Ei koulua saa mestata tällaisen hyödyllisyyden vuoksi, Lapinoja kritisoi.

Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitosta johtava Jouni Välijärvi arvioi Lapinojan teesien  kertovan enemmänkin niistä uhkista, joita opettajat kokevat, ei vallitsevasta tilanteesta. Koulun ulkopuolelta tulevia tehtäviä hän arvioi opettajan työn kannalta "perifeerisiksi jutuiksi".

- Kritiikki on sinänsä tervettä, sillä koulun autonomiaan kohdistuu nykyään paljon paineita ja tällaisille kehitystrendeille on oltava hyvin herkkä, Välijärvi myöntää. - Jos koulu avataan ulkopuoliselle vyörytykselle, aiheita löytyy aina uusia: yhden ministerin aikana tulee terveystieto ja toisen aikana yrittäjyys. Ajan myötä koulun autonomia saattaa hyvinkin olla vaarassa.

Välijärvi huomauttaa, että yksittäisen opettajan autonomian ylikorostuminen voi joissakin tapauksissa kääntyä kouluyhteisössä tarvittavan yhteistyön ja yhteisöllisyyden esteeksi.

- Jos opettaja pyrkii vastaamaan kaikkiin haasteisiin itse, se johtaa helposti ylikuormitukseen ja stressiin. Opettajan autonomia voi usein myös olla puolustautuvaa, esimerkiksi suhteessa liian aktiivisiksi koettuihin vanhempiin. Jos vanhemmat kritisoivat koulutyötä, opettajilla ei ole toimintamalleja keskustelun käymiseen, Välijärvi tietää.


Kansankynttilä jäi historiaan

Kansainvälisessä vertailussa opettajan arvostus on Suomessa edelleen korkealla. Jouni Välijärven mukaan opettajuus onkin edelleen yksi niistä harvoista ammateista joissa pystyy vaikuttamaan yhteiskunnan eettiseen perustaan.

Kari Pekka Lapinoja on paljon pessimistisempi väit¬täessään kärjistäen, että "opettaja on nykyisin tietämätön ja moraaliton". Tietämätön, sillä kaikki koulun jakama tieto on saatavissa muualta, ja moraaliton, sillä jokaisella saa olla oma käsitys asioista.

- Koulukasvatuksen ongelma on, että sen tulee olla tiedollisesti ja moraalisesti neutraalia. Tärkeämpää on se, että saa valita, kuin se, että valitsee oikein. Kasvatuksen tavoitetta - millainen on hyvä ihminen - ei uskalleta sanoa. Se vetää pohjan pois koko opettajan hommalta, Lapinoja väittää.

Lapinoja haikailee mennyttä aikaa, jolloin opettaja oli kylän valo monessa muussakin suhteessa kuin kasvatusasioissa. Silloin opettaja tiesi ja osasi enemmän kuin monet ihmiset, mutta nyt "työ ja ajattelu on erotettu toisistaan". Opettajat tekevät kuuliaisten virkamiesten tavoin sitä, mitä käsketään.

- Taakse jäänyttä elämää, sanoo Jouni Välijärvi vaatimuksesta, että opettajan tulisi olla moraalinen suunnannäyttäjä muille. Hänen mukaansa yleinen sivistystaso ja nuorten ajattelun valmiudet ovat niin hyvät, etteivät he kaipaa ohjeita ja moraalisääntöjä koulusta.

- Opettajana oleminen on kuitenkin eettinen ammatti. Suomalaiset opettajat pyrkivät miettimään työnsä arvoperustaa ja haluavat vaikuttaa lasten ja nuorten kehitykseen työskentelemällä heidän kanssaan tasavertaisina.



Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.