Outokin ansaitsee supisuomalaisen nimen, tuumattiin 1800-luvulla.

Suomesta tuli tieteen kieli 1800-luvulla. Eri aloille tarvittiin runsaasti uutta sanastoa, ja sitä luotiin yleensä kansallisromantiikan hengessä. Pääideologi oli Elias Lönnrot, jonka periaate kuului: Omallansa mies elääpi, konna toisen kohtalolla.

Omille eläinlajeille oli kelvollisia nimiä joskus niin paljon, että parhaan valitseminen tuotti ongelmia. Esimerkiksi harmaasieppo oli lintukirjoissa ensin harmaja kärväistempaaja ja harmaa paarmalintu, ennen kuin siitä lopullisesti tuli harmaasieppo.

Eläintieteessä hankalia olivat etenkin sanat, jotka viittasivat Suomessa tuntemattomiin eläimiin. Nimiä yritettiin suomentaa, esimerkiksi orangin vastineeksi tarjottiin metsäihmistä, koska malaijinkielinen nimi orang-utan tarkoitti sananmukaisesti metsässä elävää villi-ihmistä. Grönlanninvalaan nimeksi ehdotettiin Vihantamaan valaskalaa.

Lähes ylivoimaisia olivat esihistorialliset eläimet. Niistä ei oikein tiedetty, minkä näköisiä ne olivat olleet ja miten ne liittyivät eläinkuntaan, kun evoluutioteoria oli vasta syntymässä. Parhaiten tunnettiin mammutti, jonka nimi lainattiin venäjän kautta jostakin Siperian kielestä. Usein nimiongelma ratkaistiin kuitenkin kääntämällä tieteellisistä nimistä.

Dinosauruksiin viittaava hirmulisko saatiin kreikasta, jossa deinos tarkoitti hirmuista ja sauros liskoa. Brontosauruksesta tuli jymylisko ja pterodactyluksesta siipisormi. Alaspäin sojottavista syöksyhampaistaan tunnettu norsueläin dinotherium sai olla hirmueläin. Jättimäistä maalaiskiaista tarkoittava megatherium oli suomeksi suureläin, ja sen sukulaisen nimi megalonyks käännettiin sananmukaisesti suurkynneksi.

Jos vieras eläin muistutti jotakin tunnettua lajia, voitiin hyödyntää entistä sanastoa. Esimerkiksi iktyosauruksesta tuli kalasisilisko, koska sisilisko oli ikivanha liskon yleisnimitys. Pitkäpyrstöisiä sammakkoeläimiä oli kutsuttu häntiäisiksi, joten niiden sukuisesta jättiläissalamanterista tuli luontevasti jättihäntiäinen. Alkueläin, jolle oli ominaista solusyönti, oli lyhyesti ja ytimekkäästi monimaha.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2013