Syvyyksien salaperäinen hirmu tarttui jo videollekin.



Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2009

Jättiläiskalmari lienee myyttisten merihirviöiden esikuva. On todennäköistä, että rantautuneita raatoja havaittiin aiemminkin kuin 1500-luvulla, jolloin kirjoitettiin vanhimmat tunnistettavat kuvaukset.

Aivan viime vuosiin asti syvyyksien jättiä ei kuitenkaan ollut nähty todistettavasti elävänä.

Useita legendoja toki eli. Kuuluisa on tarina Kraken-hirviöstä, joka iski laivoihin valtavilla lonkeroillaan.

Vähemmän tunnettu on viime vuosisadan tarina neuvostoliittolaisesta aluksesta, jonka pyydykseen kalmari jäi. Kertoman mukaan laivan kokki teki siitä oivallisia illallisia, joita nautittiin votkan ja laulun kera.

Hyvää tai ei, lonkerokuninkaan maussa lienee salmiakkia. Sen lihakset ovat nimittäin täynnä ammoniumkloridia, joka kelluttaa sitä vapaasti syvyyksissä.


Suurimpia selkärangattomia

Vuonna 2001 Uuden-Seelannin vesiltä pyydettiin ensimmäiset elävinä kiinni saadut jättiläiskalmarit: muutaman millimetrin kokoiset poikaset. Ne elivät akvaarioissa lyhyen ajan.

Poikaset syövät pintavesissä planktonia ja ovat siis aluksi vain millien mittaisia ja läpikuultavia.

Aikuiset ovat toista maata. Jättiläiskalmarit ovat serkkuineen maapallon suurimpia selkärangattomia. Etelämantereen kolossikalmarin, Mesonychoteuthiksen, ennätyspituus lonkeroineen on kymmenen metriä ja paino lähes 500 kiloa. Parhaiten tunnetun jättiläiskalmarin, Architeuthiksen, ruumis on jopa viisimetrinen ja levitettyjen lonkeroiden kärkiväli voi olla yli 20 metriä. Paino voi nousta tonniin.

Naaraat ovat puolet isompia kuin koiraat, mikä on johdonmukaista, sillä miljoonien munien tuotanto vie huomattavasti enemmän energiaa kuin siittiöiden.

Gigantin kasvua on mitattu sen tasapainoelimen kalkkisista tasapainokivistä, joihin kertyy vuorokausirenkaita. Mittauksien mukaan jätti kasvaa nopeasti: yhdestä puoleentoista metriä vuodessa. Tasapainokivien mukaan se voi elää viisikin vuotta. Tämä tekee siitä kalmareiden metusalemin, sillä sukulaislajit elävät vain vuoden verran.

Pitkäikäisyyden ansiosta jokin satunnainen huono lisääntymisvuosi ei verottane jätin sukua niin pahasti kuin sen pienempiä serkkuja.


Saatiin filmatuksi vuonna 2006

Vuonna 2006 japanilainen tutkimusryhmä onnistui Tyynenmeren pohjoisosan Ogasawarasaarilla ensimmäisenä maailmassa videoimaan elävän aikuisen jättiläiskalmarin. Otus oli langennut katkarapuhoukuttimeen, ja laji määritettiin koukkuun jääneen lonkeron dna:sta. Pari vuotta aiemmin sama ryhmä oli saanut elävistä jättiläiskalmareista ensimmäiset merenalaiset valokuvat samassa paikassa.

Ei tiedetä, miten syvälle jätit sukeltavat tai miten laajalti meriä ne asuttavat, mutta elintapoja on päätelty löytyneistä raadoista.

Jättiläiskalmarin ihoon johtava hermoston osa on muihin kalmareihin nähden pieni, joten voi olla, ettei naamiovärityksen säätely ole niille tärkeä kyky, mutta tätä ei tiedetä varmasti. Elävinä kuvatut yksilöt näyttävät punertavilta.

Näkökyvystä tiedetään vähän. Syvyyksien otuksilla on usein isot, tehokkaasti valoa vastaanottavat silmät. Jättiläiskalmarilla on peräti eläinkunnan suurimmat - jopa ihmisen pään kokoiset - mutta niihin johtavat hermoston osat ovat vaatimattomampia kuin muilla kalmareilla. Tämä selittynee sillä, että hämärässä signaaleja tulee niukasti.

Lisääntymistavat näyttävät olevan pienempien kalmareiden kaltaisia. Naaraiden lonkeroista on löytynyt usean koiraan siittiöpaketteja. Myös koiraiden lonkeroihin on takertunut muiden koiraiden siittiöpaketteja, mikä viittaa kalmarimaiseen lisääntymiskilpailuun, jossa kaikki keinot ovat käytössä.

Jättiläiskalmarin on arveltu olevan hidasliikkeinen, koska aivojen suurin hermo, jättiläisaksoni, on huomattavasti ohuempi kuin muilla tunnetuilla lajeilla ja koska eläimen peräevät ovat suhteellisen pienet. Tämä päätelmä on kuitenkin tainnut mennä pieleen, sillä ainakin japanilaistutkijoiden videoima otus osoitti itsensä nopeaksi ja vahvaksi.


Syö jopa omia lonkeroitaan

Jättiläiskalmarilla on voimakkaat lonkerot, joiden viiden sentin levyisillä imukupeilla se tarttuu saaliiseen. Papukaijamainen nokka jauhaa uhrin, ennen kuin se tulee nielaistuksi vatsan syövereihin.

Jättiläiskalmarit saalistavat kalojen ohella lajitovereitaan. Tämä on päätelty mahalaukun sisällöstä. Sieltä löytyneiden mineraalien koostumus sopii kalkkikuorisiin eläimiin ja kalmarien nokkaan. Merkkejä on myös omien lonkeroiden syömisestä. Outo tapa ei ole katastrofaalinen, sillä menetettyjen lonkeroiden tilalle kasvaa uusia.

Vaikka jättiläiskalmari on syvyyden ruhtinas, se ei silti ole ravintoketjunsa viimeinen lenkki. Jättiläiskalmarin nokkia on löytynyt kasoittain kaskelottien mahasta, ja onpa havaittu valaan poskeen tarttunut lonkerokin, joka ei ilmeisesti ollut häirinnyt mässäilyä. Imukuppien jäljet kaskelottien nahassa kertovat karuista kohtaamisista.

Titaanien yhteenottoa on yritetty dokumentoida valaaseen kiinnitetyllä kameralla, mutta toistaiseksi tuloksetta.


Nuutti Kangas on filosofian tohtori ja biologi, joka on työskennellyt tutkijana mustekalaekspertti Roger Hanlonin laboratoriossa Yhdysvalloissa.


Aiheesta lisää:

http://seawifs.gsfc.nasa.gov/squid.html

Ensimmäinen video jättiläiskalmarista: www.reuters.com/news/video?videoId=1117&newsChannel=scienceNews

Jos rehkiminen ei huvita, syy voi olla geeneissä.

Monia liikunta palkitsee hyvän olon tunteella, mutta kaikille palkintoa ei tule, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan. Olo saattaa olla hikilenkin jälkeen enemmän runneltu kuin rento.

”Osa suomalaisten liikkumattomuudesta saattaa selittyä negatiivisilla tuntemuksilla”, sanoo jutussa liikuntapsykologian professori Taru Lintunen Jyväskylän yliopistosta.

Ihmiseltä saattavat puuttua hyvät kokemukset ja liikunnallisen elämäntavan mallit.

Perimälläkin on sormensa pelissä. Naisilla jopa puolet liikuntanautinnon vaihtelusta selittyy geeneillä, miehillä kolmannes.

Näin osoittaa vuonna 2014 julkaistu suomalainen tutkimus, joka perkasi perintötekijöiden osuutta liikuntamotivaatioon.

Tarkkaa syytä eroihin ei tiedetä. Yksi ehdokkaista on aivojen dopamiinirata. Se palkitsee niin syömisestä, seksistä kuin liikunnasta.

Dopamiinikylpy tuottaa aivoissa huumaavan euforian. Tutkimusten mukaan järjestelmän häiriöt vähentävät koe-eläinten liikkumishaluja.

Viime kädessä geenit ohjaavat mielihyväkoneiston toimintaa. Dopamiinin valmistukseen tarvittavat geenit toimivat toisilla kenties vilkkaammin. Erityisesti naisilla on liikuntamielihyvän kokemisessa geneettistä vaihtelua.

Yksilöiden erot ulottuvat laajemmallekin. Kaikki eivät saa liikunnasta yhtä paljon hyötyä – ainakaan heti.

Sama harjoittelu saattaa vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Yhden kunto kasvaa kohisten, mutta toinen ei saa tuloksia, vaikka kuinka rehkisi. Tutkijat puhuvat yksilöllisestä vasteesta.

Kuitenkin vaikka oma elimistö tuntuisi olevan immuuni liikunnalle, se voi olla vain harhaa. Tutkimuksissa tuijotetaan usein suorituskykyyn ja lihasvoimaan. Ne eivät ehkä hetkahda pienestä rasituksesta, mutta veren rasva- ja sokeriarvot saattavat parantua merkittävästi. Siksi liikuntaa voi suositella kaikille.

Kysely

Onko liikunta tuskien tie?

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 2/2018 

 

PÄÄKIRJOITUS

Kun viha vie

Vihapuhuja ratsastaa alkukantaisella reaktiolla.

 

PÄÄUUTISET

Unissa puhutaan rumia

Myöntisen päiväminän takaa kurkkii
kielteinen yöminä – hyvästä syystä.

Alienkivi on yksi miljoonista

Tähtienvälisiä asteroideja syöksyy
aurinkokunnan läpi jatkuvasti.

Nykyihminen seikkaili
ulos Afrikasta useita kertoja

Yhden ulostulon malli ei enää mitenkään
istu Aasian löytöihin.

Korallit kalpenevat kiihtyvää tahtia

Lämpenevät vedet riistävät
polyypilta elintärkeän kumppanin.

 

ARTIKKELIT

Migreeni vyöryy aivorungosta

Kun sähköt sekoavat hermokeskuksessa,
kipuviestit kiihdyttävät aivot hälytystilaan.

Esinisäkkäät
Maailman valtiaat ennen dinosauruksia

Kehitys kohti meitä käynnistyi jo silloin,
kun maapallon mantereet olivat vielä yhtä.

Siittiöt hukassa

Enää hälytyskellot eivät kilise van kumisevat.
Miesten siittiömäärät ovat romahtaneet.

James Bond
Harmaa agentti hurmasi maailman

Vastoin odotuksia huomaamaton vakooja sai
valtavan huomion. Kohu teki fiktiosta faktaa.

Liikenne jättää tiet

Visio on villi muttei utopiaa. Jokainen sopiva
maapala tarvitaan luonnolle ja ruoalle.

Ennen paras mies oli poikamies

Naiset ja seksi eivät ole aina olleet miehen mitta.
Elämän tärkeät asiat löytyivät pitkään toisaalta.

 

TIEDE VASTAA

Voiko pissa jäätyä kaarelle?

Haudataanko vainajat ilmansuuntien mukaan?

Mikä on puujalkavitsi?

Miksi kuusi kestää lumen painon?

Miten norppa löytää takaisin avannolle?

Voiko avaruusaseman palauttaa Maahan?

 

KIRJAT

Oma dna kantaa suvun historiaa

Marja Pirttivaara teki suomalaisille sukututkijoille uudenlaisen kätevän oppaan.

 

KUVA-ARVOITUS

Klassikkopalsta

kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia lehden Facebook-sivustolle: facebook.com/tiede.fi

 

OMAT SANAT

Valoa kohti

Entisinä aikoina kantasana tarjosi myös lämpöä.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.