Syvyyksien salaperäinen hirmu tarttui jo videollekin.



Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2009

Jättiläiskalmari lienee myyttisten merihirviöiden esikuva. On todennäköistä, että rantautuneita raatoja havaittiin aiemminkin kuin 1500-luvulla, jolloin kirjoitettiin vanhimmat tunnistettavat kuvaukset.

Aivan viime vuosiin asti syvyyksien jättiä ei kuitenkaan ollut nähty todistettavasti elävänä.

Useita legendoja toki eli. Kuuluisa on tarina Kraken-hirviöstä, joka iski laivoihin valtavilla lonkeroillaan.

Vähemmän tunnettu on viime vuosisadan tarina neuvostoliittolaisesta aluksesta, jonka pyydykseen kalmari jäi. Kertoman mukaan laivan kokki teki siitä oivallisia illallisia, joita nautittiin votkan ja laulun kera.

Hyvää tai ei, lonkerokuninkaan maussa lienee salmiakkia. Sen lihakset ovat nimittäin täynnä ammoniumkloridia, joka kelluttaa sitä vapaasti syvyyksissä.


Suurimpia selkärangattomia

Vuonna 2001 Uuden-Seelannin vesiltä pyydettiin ensimmäiset elävinä kiinni saadut jättiläiskalmarit: muutaman millimetrin kokoiset poikaset. Ne elivät akvaarioissa lyhyen ajan.

Poikaset syövät pintavesissä planktonia ja ovat siis aluksi vain millien mittaisia ja läpikuultavia.

Aikuiset ovat toista maata. Jättiläiskalmarit ovat serkkuineen maapallon suurimpia selkärangattomia. Etelämantereen kolossikalmarin, Mesonychoteuthiksen, ennätyspituus lonkeroineen on kymmenen metriä ja paino lähes 500 kiloa. Parhaiten tunnetun jättiläiskalmarin, Architeuthiksen, ruumis on jopa viisimetrinen ja levitettyjen lonkeroiden kärkiväli voi olla yli 20 metriä. Paino voi nousta tonniin.

Naaraat ovat puolet isompia kuin koiraat, mikä on johdonmukaista, sillä miljoonien munien tuotanto vie huomattavasti enemmän energiaa kuin siittiöiden.

Gigantin kasvua on mitattu sen tasapainoelimen kalkkisista tasapainokivistä, joihin kertyy vuorokausirenkaita. Mittauksien mukaan jätti kasvaa nopeasti: yhdestä puoleentoista metriä vuodessa. Tasapainokivien mukaan se voi elää viisikin vuotta. Tämä tekee siitä kalmareiden metusalemin, sillä sukulaislajit elävät vain vuoden verran.

Pitkäikäisyyden ansiosta jokin satunnainen huono lisääntymisvuosi ei verottane jätin sukua niin pahasti kuin sen pienempiä serkkuja.


Saatiin filmatuksi vuonna 2006

Vuonna 2006 japanilainen tutkimusryhmä onnistui Tyynenmeren pohjoisosan Ogasawarasaarilla ensimmäisenä maailmassa videoimaan elävän aikuisen jättiläiskalmarin. Otus oli langennut katkarapuhoukuttimeen, ja laji määritettiin koukkuun jääneen lonkeron dna:sta. Pari vuotta aiemmin sama ryhmä oli saanut elävistä jättiläiskalmareista ensimmäiset merenalaiset valokuvat samassa paikassa.

Ei tiedetä, miten syvälle jätit sukeltavat tai miten laajalti meriä ne asuttavat, mutta elintapoja on päätelty löytyneistä raadoista.

Jättiläiskalmarin ihoon johtava hermoston osa on muihin kalmareihin nähden pieni, joten voi olla, ettei naamiovärityksen säätely ole niille tärkeä kyky, mutta tätä ei tiedetä varmasti. Elävinä kuvatut yksilöt näyttävät punertavilta.

Näkökyvystä tiedetään vähän. Syvyyksien otuksilla on usein isot, tehokkaasti valoa vastaanottavat silmät. Jättiläiskalmarilla on peräti eläinkunnan suurimmat - jopa ihmisen pään kokoiset - mutta niihin johtavat hermoston osat ovat vaatimattomampia kuin muilla kalmareilla. Tämä selittynee sillä, että hämärässä signaaleja tulee niukasti.

Lisääntymistavat näyttävät olevan pienempien kalmareiden kaltaisia. Naaraiden lonkeroista on löytynyt usean koiraan siittiöpaketteja. Myös koiraiden lonkeroihin on takertunut muiden koiraiden siittiöpaketteja, mikä viittaa kalmarimaiseen lisääntymiskilpailuun, jossa kaikki keinot ovat käytössä.

Jättiläiskalmarin on arveltu olevan hidasliikkeinen, koska aivojen suurin hermo, jättiläisaksoni, on huomattavasti ohuempi kuin muilla tunnetuilla lajeilla ja koska eläimen peräevät ovat suhteellisen pienet. Tämä päätelmä on kuitenkin tainnut mennä pieleen, sillä ainakin japanilaistutkijoiden videoima otus osoitti itsensä nopeaksi ja vahvaksi.


Syö jopa omia lonkeroitaan

Jättiläiskalmarilla on voimakkaat lonkerot, joiden viiden sentin levyisillä imukupeilla se tarttuu saaliiseen. Papukaijamainen nokka jauhaa uhrin, ennen kuin se tulee nielaistuksi vatsan syövereihin.

Jättiläiskalmarit saalistavat kalojen ohella lajitovereitaan. Tämä on päätelty mahalaukun sisällöstä. Sieltä löytyneiden mineraalien koostumus sopii kalkkikuorisiin eläimiin ja kalmarien nokkaan. Merkkejä on myös omien lonkeroiden syömisestä. Outo tapa ei ole katastrofaalinen, sillä menetettyjen lonkeroiden tilalle kasvaa uusia.

Vaikka jättiläiskalmari on syvyyden ruhtinas, se ei silti ole ravintoketjunsa viimeinen lenkki. Jättiläiskalmarin nokkia on löytynyt kasoittain kaskelottien mahasta, ja onpa havaittu valaan poskeen tarttunut lonkerokin, joka ei ilmeisesti ollut häirinnyt mässäilyä. Imukuppien jäljet kaskelottien nahassa kertovat karuista kohtaamisista.

Titaanien yhteenottoa on yritetty dokumentoida valaaseen kiinnitetyllä kameralla, mutta toistaiseksi tuloksetta.


Nuutti Kangas on filosofian tohtori ja biologi, joka on työskennellyt tutkijana mustekalaekspertti Roger Hanlonin laboratoriossa Yhdysvalloissa.


Aiheesta lisää:

http://seawifs.gsfc.nasa.gov/squid.html

Ensimmäinen video jättiläiskalmarista: www.reuters.com/news/video?videoId=1117&newsChannel=scienceNews

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti