Tiede vahvistaa sen, minkä eläinten ystävät ovat tienneet jo kauan: lemmikki on hyvä lääke.






ovat tienneet jo kauan: lemmikki on hyvä lääke.


Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2004


Hypätäänpä pohjoiskymenlaaksolaisen vanhainkodin arkeen. Talossa vallitsee keskipäivän rauha, eikä käytävällä näy ristin sielua. Hiljaisuuden rikkoo ruokasalista kantautuva vaimea tohvelien suhina.


Yhtäkkiä tunnelma sähköistyy. Hissin ovi käy, ja käytävälle säntää yhdeksänvuotias kultainennoutaja Rosa. Se ehtii tuskin tassutella ruokasalin nurkalle, kun alkaa kuhina. Kaikki kynnelle kykenevät nousevat rapsuttelemaan tulokasta. Joku kaivaa huiskuhännälle herkkupaloja keksipaketista, toinen ryhtyy muistelemaan ääneen omaa Musseaan. Vanhusten silmät loistavat ja mieli liitää ilosta.


Riemukas jälleennäkeminen kestää vain vartin, mutta sen seuraukset voisivat olla paljon dramaattisemmat, jos Rosa sulostuttaisi vanhainkodin ilmapiiriä säännöllisesti. Mikäli tutkimuksiin on uskominen, vanhusten verenpaine talttuisi, kolesteroliarvot laskisivat ja mittariin kertyisi kenties enemmän elinvoimaisia vuosia.



Vahvoja viitteitä lemmikkien terapeuttisista vaikutuksista alkoi kertyä jo parikymmentä vuotta sitten. Ensimmäiset näytöt saatiin sattumalta. New Yorkin kaupunginyliopiston professori Erika Friedmann - tuolloin vielä opiskelijatyttö - haastatteli noin sataa sydäninfarktipotilasta ja selvitti heidän taustojaan.


Vuoden kuluttua osa haastatelluista oli menehtynyt infarktin jälkiseurauksiin. Henkiin jääneitä näytti yllättäen yhdistävän yksi ja sama asia: lemmikki. Kotona odottava karvainen kaveri ennakoi toipumista jopa paremmin kuin mikään muu. Se osoittautui tärkeämmäksi kuin puolison tai ystävien tuki. - Lemmikistä hyötyivät sekä yksinäiset ihmiset että ne, joilla oli tiivis sosiaalinen turvaverkosto, kertoo Tiede-lehden sähköpostitse haastattelema Friedmann.


Viikatemiehen välttäneistä moni omisti koiran, joten Friedmann päätteli aluksi, että karvaturrin kanssa tahkotut korttelilenkit olivat vahvistaneet sydäntä. Oletukselle ei kuitenkaan löytynyt tukevaa pohjaa, sillä joukkoon mahtui muitakin kuin koiranomistajia.


Entäpä jos toipuneet olivat jo lähtökohdiltaan muita terveempiä? Tämäkin teoria karahti kiville. Henkiin jääneissä oli perussairaita, monen infarktin konkareita. Myös laajat psykologiset testit vetivät vesiperän. Toipuneiden persoonallisuudesta tai psykososiaalisista piirteistä ei paljastunut mitään, mikä olisi selittänyt kuolleisuuserot. Kaikki faktat puhuivat kiistatta sen puolesta, että pelkkä lemmikin läsnäolo auttaa selviämään paremmin sydänkohtauksesta.



Erika Friedmannin jälkeen monet muut tiedenaiset ja -miehet ympäri maailmaa ovat tehneet samansuuntaisia havaintoja. Tutkimuksista kenties laajimmassa seurattiin kolmen vuoden ajan 6 000 naisen ja miehen sydänterveyttä Australian Melbournessa. Lähes 800 heistä ilmoitti omistavansa yhden tai useamman kotieläimen. Kirjo ulottui koirista ja kissoista aina hevosiin ja kultakaloihin.


Kun aineisto koottiin yhteen, kävi ilmi, että lemmikkien omistajien veren kolesteroli- ja muut rasva-arvot sekä verenpaine olivat selvästi paremmat kuin muiden. Ero säilyi, vaikka tuloksesta putsattiin ns. sekoittavat tekijät, kuten tupakointi, ruokavalio, paino, varallisuus ja koulutus.


 Kertyneiden tietojen perusteella kaikista lemmikeistä on paljon iloa, ja useimpien nahkaan voisi lätkäistä "sydänystävällinen"-leiman. Vahvimmat näytöt lemmikkiterapian tehosta on kuitenkin saatu koirista ja kissoista - osittain siitä yksinkertaisesta syystä, että niitä on tutkittu eniten, koska ne ovat tavallisimpia lemmikkieläimiä. Niidenkin välillä näyttää kuitenkin olevan hiuksenhieno ero: koirat ovat hieman kissaa terveellisempiä.


Erika Friedmannin mukaan juuri koiranomistajat toipuvat kaikkein nopeimmin ja todennäköisimmin sydänkohtauksesta. Silti haukkujen ylivoimaisuus voi osittain olla harhaa. - Kissoja koskevat tulokset eivät ole tilastollisesti merkitseviä, koska emme ole onnistuneet keräämään tutkimuksiin riittävästi kissaihmisiä, Friedmann painottaa.


Luntakin on tullut tupaan, sillä osa kymmenistä tutkimuksista on päätynyt nollatulokseen. Todistusaineistoa on kuitenkin kertynyt niin paljon, ettei kyse voi olla pelkästä sattumasta tai plasebosta eli lumevaikutuksesta.





Näistä on näyttöä


Lemmikit tekevät monenlaista hyvää omistajilleen. Tutkitusti ne


• parantavat kolesterolipitoisuuksia ja muita veren rasva-arvoja


• alentavat verenpainetta


• suojaavat stressin vaikutuksilta


• auttavat toipumaan sydänkohtauksesta


• vähentävät pikkuvaivoja, kuten flunssaa ja päänsärkyä


• vähentävät yksinäisyyden ja eristyneisyyden tunnetta


• kohottavat mielenterveyttä


• vähentävät lääkärinhoidon tarvetta


• ylläpitävät toimintakykyä


• lisäävät turvallisuuden tunnetta kotona ja ulkona liikuttaessa


• vanhainkodissa pienentävät asukkaiden hoitokustannuksia


• alentavat kuolleisuutta.



Mihin lemmikkien hyvää tekevät vaikutukset voisivat perustua? Kukaan ei tiedä tarkkaa selitystä, mutta arvauksia on useita.


Erika Friedmann päättelee, että ihmisen ja eläimen välillä täytyy tapahtua jotain toistaiseksi vielä selittämätöntä. Hän viittaa mielellään koiriin, jotka hakevat aktiivisesti yhteyttä isäntäänsä ja emäntäänsä. Jospa kumppanusten välinen näkymätön talutushihna ei ainoastaan virkistä sydäntä vaan myös vahvistaa sitä.


Koeoloissa on pystytty osoittamaan, että pelkkä lemmikin läheisyys saa ihmisessä aikaan mitattavia fysiologisia muutoksia. Muutaman vuoden takaisen australialaistutkimuksen mukaan verenpaine ja sydämen syke pysyvät aisoissa stressaavassa tilanteessa, jos oma lemmikki on paikalla. Sille ei tarvitse leperrellä eikä sitä tarvitse silittää, pelkkä läheisyys riittää rauhoittavaksi ruiskeeksi.


Tästä on näyttöä käytännön tilanteissa. Avioparien kinastelu loppuu lyhyeen aina kun lemmikki on paikalla. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan perheissä, joissa on lemmikkieläimiä, riidellään tavallista vähemmän ja vietetään enemmän aikaa yhdessä.


Ja mikä parasta, ilo ja hyöty on molemminpuolinen: ihmiskontakti heijastuu myös lemmikin vireystilaan ja terveyteen. Tutkimuksissa on osoitettu, että silittely rauhoittaa koiraa ja laskee sen sydämen sykettä. Vastaavasti hoitajiensa paljon koskettelemilla kaneilla on paljon vähemmän sydänsairauksia kuin hellittelyä vaille jääneillä lajitovereilla.



Tässä ei ole välttämättä kaikki. Jokainen tietää, että yhteinen puheenaihe on nopein tie ventovieraan sydämeen. Kahden koiran- tai kissanomistajan törmätessä jutun juurta ei tarvitse nyhjäistä tyhjästä.

Eläintieteilijä Peter Messant todisti 1980-luvulla tämän tieteellisesti tarkkaillessaan puistoissa liikkuvia lontoolaisia. Koiranomistajille sattui kaksin verroin enemmän myönteisiä kohtaamisia muiden ihmisten kanssa kuin niille, jotka ulkoilivat itsekseen tai lastensa seurassa. Messantin mukaan lemmikit ovat sosiaalista liimaa, joka kytkee yksinäisiä sieluja yhteen.





Tiesitkö, että


• 68 % ottaa lemmikkinsä aina mu-kaan matkoille.


• 62 % pitää lemmikkiä lapsenaan.


• 62 % lähettää ystävilleen postikort-titervehdyksiä lemmikkinsä nimissä.


• 33 % soittaa lemmikilleen matkoilla ollessaan tai jättää viestejä puheli-nvastaajaan.


• 57 % haluaa sen ainoaksi kaverik-seen autiolle saarelle.


Lähde: Yhdysvaltain eläinlääkärien ja eläintenhoitajien yhdistys AAHA www.aahanet.org/


Vaikutusta ei pidä väheksyä, sillä useat tutkimukset vahvistavat, että tiivis sosiaalinen verkosto suojaa sydän- ja verisuonitaudeilta ja ennenaikaiselta kuolemalta tehokkaammin kuin esimerkiksi tupakoinnin lopettaminen. Pari vuotta sitten Harvardin yliopiston epidemiologit osoittivat, että yksi ihminen lisää ystäväpiirissä vähentää kuoleman vaaraa kolmanneksen.



Tunnettu eläintutkija, Pennsylvanian yliopiston professori James A. Serpell arvelee, että terveysvaikutusten kova ydin piilee ihmisen ja lemmikkien ainutlaatuisessa ystävyydessä, joka on kypsynyt vuosituhansien kuluessa.


Työskennellessään 1990-luvulla Cambridgen yliopistossa Serpell toteutti eräänlaisen hoitokokeen, joka ensimmäisen kerran osoitti, että lemmikki lisää merkittävästi aivan tavallisten terveiden ihmisten hyvinvointia. Hän rekrytoi tutkimukseensa 71 henkilöä, selvitti heidän terveydentilansa ja hankki sen jälkeen kullekin joko kissan tai koiran. Serpell seurasi yhteiseloa lähes vuoden ajan. Vertailuryhmänä hän käytti ihmisiä, joilla ei ollut lemmikkiä.


Terapian ansiosta koehenkilöiden terveydentila parani, ja valtaosalla vaikutus säilyi koko tutkimuksen ajan. Erityisesti pikkuvaivoja, kuten flunssaa ja päänsärkyä, podettiin selvästi vähemmän. Koiranomistajat hyötyivät hieman enemmän kuin muiden lemmikkien isännät ja emännät - osittain ehkä siksi, että koira pakotti omistajansa liikkeelle, satoi tai paistoi.


Serpellillä ei ole vedenpitävää selitystä tuloksilleen, mutta hän uskoo, että ihmiset ammentavat terveyttä lemmikin enemmän tai vähemmän ehdottomasta ja kritiikittömästä kiintymyksestä. Karvainen kaveri on aina valmis kuuntelemaan, kun sinulla on asiaa. Se ei tyrmää eikä kyseenalaista. Vastaavanlainen aseista riisuva aitous ja empaattisuus on harvinaista herkkua ihmisten välisessä kanssakäymisessä.





Kuin kaksi marjaa


vanha väite pitää todellakin paikkansa: lemmikit ovat omistajiensa näköisiä. Kalifornian yliopis-tossa San Diegossa äskettäin tehty tutkimus osoittaa, että ventovieras pystyy melko var-masti sanomaan, mikä koira kuuluu kenellekin, kun hänelle näytetään sekalainen nippu omis-tajien ja heidän suojattiensa valokuvia.


Psychological Science -lehden tutkimus todisti myös sen, että ihmiset valitsevat itsensä näköi-siä koiria eivätkä suinkaan muutu vuosien myö-tä lemmikkiensä kaltaisiksi. Havaittuun yhden-näköisyyteen ei näet vaikuttanut lainkaan se, kuinka monta vuotta koiran ja isännän kump-panuus oli kestänyt.


Sosiaalipsykologit Nicholas Christenfeld ja Michael Roy näkevät lemmikin ja puolison valinnassa paljon yhteistä: ihminen haluaa rin-nalleen otuksen, joka muistuttaa mahdollisim-man paljon häntä itseään.




- Ihmisen ja lemmikin kumppanuus muistuttaa eräällä lailla psykoterapeutin ja potilaan välille syntyvää suhdetta, pohtii koirien käytösneuvontaklinikkaa Helsingissä pitävä filosofian tohtori Kai Pelkonen. - Lemmikki kuuntelee ja näyttää ymmärtävän sinua saumattomasti. Sanotaan, ettei hyvien ystävien kesken tarvita puhetta, he tietävät muutenkin rakastavansa toisiaan, Pelkonen muistuttaa.


Koira lukee ihmisen ruumiinkieltä äärimmäisen tarkasti. Se todella ymmärtää isäntäänsä, hänen pyyntöjään ja katseitaan, vakuutti Harvardin yliopiston antropologi Brian Hare Yhdysvaltain tämänvuotisella tiedeviikolla (ks. Tiede 3/2004, s. 5).


Katsekontakti on tärkeä myös ihmiselle. - Me olemme enemmän visuaalisia kuin verbaalisia eläimiä, Pelkonen korostaa.


Tutkimusten perusteella tiedetään, että tiivis katsekontakti herättää voimakkaita tuntemuksia. Mitä laajemmat pupillit muuten rauhallisella kumppanilla on, sitä enemmän ihminen kokee sielujen sympatiaa hänen kanssaan. Koirilla on korostuneen suuret pupillit. Suuria ja tummia silmiä on jopa tarkoituksellisesti jalostettu. Pelkonen arvelee, että juuri katsekontaktissa välittyvät ne koiran kiintymyksen viestit, jotka saavat meidät tuntemaan itsemme hyväksytyiksi ja vahvistavat itsetuntoamme ja stressinsietokykyämme.


Erika Friedmann on samoilla linjoilla. - Lemmikki saa ihmisen tuntemaan, että hän on tarpeellinen ja rakastettu. Läheisyys lievittää ahdistusta ja taltuttaa stressiä, mikä heijastuu sairastavuuteen ja kuolleisuuteen.






Kissa meillä suosituin


Suomen lemmikkieläinten lukumää-ristä ei ole luotettavia tilastotietoja. Näppituntuman perusteella noin jo-ka kolmannessa kodissa on yksi tai useampi lemmikki. Tässä muutamia arvioita luvuista.


• Matelijoita tuhansia


Lemmikki tyydyttää myös ihmisen luontaista hoivaviettiä. - Varsinkin naiset kokevat koiran melkein vauvaksi, jonka hoivaamisesta nautitaan ja jonka kehittymisestä iloitaan, Pelkonen sanoo.


Hän arvelee, että naispuoliset koiranomistajat keräävät suurimmat terveyshyödyt, mutta eivät miehetkään jää osattomiksi. Mies voi löytää koirasta harrastuskaverin ja taisteluparin, jonka kanssa touhutessa simuloidaan saalistusta ja sodankäyntiä.


Artikkelin lähteinä on käytetty kirjoja Anthony L. Podberscek, Elizabeth S. Paul, James A. Serpell, Companion animals & us (Cambridge University Press 2000) ja Rupert Sheldrake, Dogs that know when their owners are coming home (Three Rivers Press 1999) sekä tiedelehdissä julkaistuja tutkimusraportteja ja katsauksia.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti