Ihmisestä voi jo pienenä nähdä, vietteleekö huono elämä.

Huonot aivot, huonot tavat. Näin yksinkertainen on rikollisen resepti, kun rikollisuuden biologisia juuria selvittävien tutkijoiden ajatukset äärimmilleen tiivistää, kuten tekee alan pioneeri Adrian Raine, brittisyntyinen vankilapsykologi, joka nykyään hoitaa kriminologian ja psykiatrian professuuria Pennsylvanian yliopistossa Yhdysvalloissa.

Raine on tutkinut rikollisen mielen biologiaa kohta 30 vuotta. Työ on ollut yksinäistä puurtamista, sillä lähestymistapaa on vieroksuttu fasistisena ja rasistisena. Näihin asti rikollisuutta on sopinut pitää vain sosiaalisena ilmiönä, joka johtuu hankalista oloista: köyhyydestä, kehnoista kavereista, koulutuksen puutteesta, työttömyydessä.

Nyt näkemykset ovat muuttumassa, kun evoluutiopsykologit ovat osoittaneet, ettei käyttäytymisemme pohjimmiltaan muuta olekaan kuin biologiaa, ja neuropsykologit ovat saaneet välineitä, joilla aivojemme toimintaa voi seurata aina vain tarkemmin. Uusista tuulista kertoo sekin, että Yhdysvaltain helmikuisella tiedeviikolla Washingtonissa aihetta puitiin omassa seminaarissaan.

Aivot ovat erilaiset

Adrian Raine kiinnostui rikollisuudesta alun perin omakohtaisista syistä. Teini-iässä hän kuului jengiin, jonka jäsenistä osa päätyi vankilaan ja osa hänen laillaan yliopistoon. Hän ihmetteli, mikä tovereilla meni vikaan. Sosiaaliset olot eivät asiaa selittäneet, ja lopulta Raine alkoi tutkia väkivaltarikollisten ja psykopaattien pääkoppaa.

Nyt hänellä on vastuksia kysymykseen, mikä tekee viattomasta piltistä pahiksen. Raine on magneettikuvauksin osoittanut, että rikollisten aivot ovat erilaiset. Heillä on poikkeavuuksia sekä limbisissä rakenteissa, aivojen syvissä alkukantaisissa osissa, että korkeampien toimintojen alueilla aivokuoressa. Erityisen ratkaisevia eroja löytyy

– mantelitumakkeesta: se on tilavuudeltaan 18 prosenttia pienempi kuin ihmisillä keskimäärin

– etuotsalohkosta: sen aivokuoressa on eri alueilla harmaata ainetta 4–20 prosenttia vähemmän kuin yleensä

– aivojuoviosta: se on noin 10 prosenttia suurempi kuin normaalisti.

Voivatko tällaiset poikkeavuudet mennä jälkiä jättämättä? Eivät, vastaa Raine. Ne petaavat tietä laittomuuksille.

Tunne-elämä häiriintyy

Rainen löytämät poikkeavuudet sijaitsevat elintärkeillä aivoaluilla, niillä, jotka tekevät meistä kelpo kansalaisia.

Mantelitumake käsittelee tunteita, sovittelee ristiriitoja ja rakentaa moraalia. Jos se ei toimi oikein, ihmiselle ei kehity kunnollista omaatuntoa eikä moraalista normistoa. Älyllisesti hän tietää, mikä on oikein ja mikä väärin, mutta tunteillaan hän ei eroa tavoita.

Etuotsalohkossa sijaitsee aivojen kontrollikeskus, joka hallinnoi tunteita, sosiaalisia suhteita, suunnittelua ja päätöksentekoa. Se toimii eräällä tapaa suojelusenkelinä. Se varjelee huonoilta päätöksiltä ja äkkipikaisuuksilta, joilla voi olla kohtalokkaat seuraukset. Jos etuotsalohko vaurioituu, ihminen ei hallitse käyttäytymistään. Häneltä puuttuvat hätäjarrut, joilla aivojen syvistä osista kumpuavat primitiiviset reaktiot voi pysäyttää.

Aivojuovio kuuluu mantelitumakkeen lailla limbisiin rakenteisiin ja on tärkeä osa palkitsemisjärjestelmää. Tässä tapauksessa tavallista suurempi koko ei tarkoita parempaa toimintaa, vaikka aivoissa yleensä niin on laita. Päinvastoin toiminta on häiriintynyt, koska tarpeettomat hermoyhteydet ovat jääneet purkautumatta. Seurauksena on impulsiivinen tyydytyksen etsintä.

Merkit ilmaantuvat varhain

Tässä kohtaa Rainelta aina kysytään, mistä tietää, että rakenteelliset ja toiminnalliset muutokset aivoissa johtavat rikolliseen elämään eikä rikollinen elämä muokkaa aivoja. Raine ei väitä todistaneensa ensin mainittua syy-seuraus-suhdetta, mutta hänen järkeensä jälkimmäinen vaihtoehto käy vielä huonommin, sillä rikollisille tyypillinen käyttäytyminen näkyy jo hyvin pienissä lapsissa.

Eräässä tuoreessa tutkimuksessaan Raine seurasi lähes 1 800:ta lasta kolmivuotiaasta aikuisuuteen. Pieninä pelottomat olivat 23-vuotiaana enemmän tai vähemmän kriminaaleja.

– Jos lapsi ei kykene pelkäämään, hän ei opi karttamaan ikävyyksiä eikä katumaan ja tuntemaan syyllisyyttä. Hän ei välitä väkivallan vaaroista eikä rangaistuksista. Häntä pelko ei pysäytä kuten meidät tavalliset ihmiset.

Myös muu tunteettomuus on tunnistettavissa varhain, jo nelivuotiaassa, sanoo Rainen kollega Nathalie Fontaine Indianan yliopistosta. Hänen uusimmat tuloksensa perustuvat lähes 10 000 brittikaksosen aineistoon. Lapset, joilta tutkimuksen alkaessa puuttuivat emootiot ja syyllisyydentunto, olivat 12-vuotiaana toistuvasti vakavissa vaikeuksissa aggressiivisen käytöksensä takia.

Puolet päättää ympäristö

Rikollisuutta ruokkivat rakenteet eivät tietenkään ilmaannu aivoihin tyhjästä. Pohjimmiltaan ne juontuvat geeneistä. Rainen mukaan aivojen poikkeamiin on kytketty ainakin seitsemän geeniä. Niistä tutkituin on mielialakemikaaleja ohjaava Maoa. Miehillä, joilla on geenistä ylivilkas muoto, on myös surkastunut etuaivokuori ja mantelitumake.

Silti rikollisuus ei ole pelkkää perimää. Paljon vaikuttaa se, mitä lapselle tapahtuu, kun hän varttuu. Nykyään tiedetään, että ympäristötekijät säätelevät geenien toimintaa. Ne kääntävät geenejä päälle ja päältä pois.

Elämää sivuraiteelle ohjaavien ympäristötekijöiden listalle ovat nousseet muun muassa äidin odotusaikainen tupakointi ja päihteiden käyttö, sikiöajan ja ensimmäisten elinvuosien huono ravinto, vanhempien välinpitämättömyys, sosiaalisten virikkeiden puute ja hyväksikäyttö. Kaikki nämä voivat vaikuttaa siihen, miten geenit toimivat ja aivot rakentuvat.

Nykynäkemyksen mukaan rikollisesta mielenlaadusta karkeasti ottaen puolet selittyy kasvuoloilla, toisen puolen ratkaisee biologia, joskin miehillä perimän merkitys saattaa olla selvästi suurempi. Nathalie Fontainen kaksostutkimuksessa poikien käyttäytymistä veivät vahvimmin vikaan geenit. Niiden kontolle meni lähes 80 prosenttia huonotapaisuudesta.

Pitäisikö mennä väliin?

Tutkijat eivät siis väitä, että biologia tuomitsee jonkun rikolliseksi. He väittävät, että biologia järjestää riskejä – ja samalla keinoja torjua niitä.

Raine on päätynyt miettimään, miten aivo- ja käyttäytymistutkimuksista kertyvään tietoon pitäisi suhtautua. Olisiko ryhdyttävä tunnistamaan lapsia, joilla on alttius joutua rikollisille teille, vai pitäisikö asian antaa olla – vaikka ensimmäiset merkit rakenteellisista heikkouksista voi nähdä jo kuuden kuukauden ikäisen lapsen aivoissa?

Raine sanoo tietävänsä, että hän liikkuu tulenaralla alueella. On eettisesti arveluttavaa hoitaa lapsia, ennen kuin he ovat tehneet mitään väärää, mutta toisaalta:

– Yhtä lailla väärin on panna pää pensaaseen eikä käyttää tietoa lasten parhaaksi. Jos emme mene väliin, emme koskaan onnistu vähentämään tappoja, murhia ja raiskauksia.

Ensimmäinen lääke rikollisuutta vastaan saattaa löytyä lähempää kuin lähin kasvatusterapeutti. Rainella on menossa kolme tutkimusta, joissa hän kokeilee, miten soluille elintärkeä omega-3-rasvahappo vaikuttaa lapsen aivojen kehitykseen. Alustavien tulosten mukaan se tukee hermosolujen uusiutumista ja hermoyhteyksien kasvua ja korjaa käyttäytymistä.

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri. Juttu perustuu esitelmiin Yhdysvaltain tiedeviikolla Washingtonissa 17.–21.2.2011. Julkaistu Tiede -lehdessä 3/2011.

Venäjän MM-kisojen virallinen ottelupallo on Telstar18. Adidas on valmistanut kisapallot vuodesta 1970. Kuva: Wikimedia Commons

Tulevaisuuden huippufutarin peliasuun kuuluu älysiruja ja antureita, jotka rekisteröivät joka liikkeen, ja älypallo raportoi maalit ilman tuomaria.

Mistä tulevaisuudessa keskustellaan, jos jalkapallo-ottelun tuomitsemisestakin poistetaan inhimilliset erehdykset? miettii moni penkkiurheilijaveteraani. Viime vuonna kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa nimittäin hämmästytti maailmaa ryhtymällä kokeilemaan älysirutekniikkaa tuomitsemisen apuna.

Teknisen avun mahdollisuus ei ole uusi asia mutta valmius sen hyväksymiseen on.

Aiemmin tuomarin näköaistin avittamiseen on suhtauduttu nihkeästi. Kun televisiokamerat ilmestyivät kentän laidalle 1950-luvulla, tulivat pian myös nauhoitetut ja hidastetut otokset. Äkkiä kävi mahdolliseksi tutkia rauhassa, menikö pallo todella maaliin ja tuomitsiko tuomari oikein. Fifa reagoi päättämällä, että nauhoitukset jätetään huomiotta. Tuomarin sana on laki, näkyi filmillä mitä tahansa.

Yksi seuraus päätöksestä on ollut ikuinen kiista siitä, oliko Englannin joukkueen hyökkääjän Geoff Hurstin kolmas maali MM-finaalin jatkoajalla vuonna 1966 oikea maali vai ei. Hurstin laukaus osui poikkipuuhun ja kimposi alas, mutta minne? Tuomari, joka näki tilanteen heikosti, päätti, että pallo oli maalissa, mutta moni on tuomiosta edelleen eri mieltä.

Nyt linja on muuttumassa jalkapallomaailmassa. Testattavassa seurantajärjestelmässä pallo ilmoittaa sijaintinsa tietojärjestelmään. Tuomari kantaa ranteessaan älyrengasta, joka piippaa, kun tulee maali.

Paikannusanturit palloon ja sääriin

Jalkapallon seurantalaitteisto on kehitetty saksalaisessa tutkimuslaitoksessa Fraunhofer-instituutissa, ja sen on valmistanut saksalainen yritys Cairos Technologies AG. Saksalaiset toivoivat, että älypalloa olisi potkittu jo tämän kesän ottelussa. Näin MM-kisojen isäntämaa olisi päässyt esittelemään tekniikkaansa oikein leveällä rintamalla.

Kehitystyö osoittautui kuitenkin odotettua työläämmäksi ja hitaammaksi. Fifa testasi älypalloa nuoriso-otteluissa viime syksynä. Seurantajärjestelmä havaitsikin kaikki maalit 32 ottelun sarjassa. Valitettavasti tietokone kirjasi maaleiksi myös joitakin ohi menneitä laukauksia. Siksi Fifa heitti älypallon takaisin insinööreille luotettavuuden parantamista varten.

Ensimmäinen yritys oli ehkä hiukan ahne. Heti alussa yritettiin luoda laitteisto, joka kerää valtavasti tietoa.

Cairoksen seurantajärjestelmässä pallon mikrosiru lähettää 2 000 kertaa sekunnissa paikannustietoja antenneihin, jotka sijaitsevat kentän laidalla. Yhtiön mukaan pallon sijainti pystytään määrittämään puolentoista sentin tarkkuudella. Mahdollista on mitata myös pallon nopeus, kiihtyvyys, lämpötila ja paine.

Myös pelaajalla on älysiru kumpaankin säärisuojukseen piilotettuna. Älysiru kertoo hänen sijaintinsa, nopeutensa ja kiihtyvyytensä. Hänen potkaistessaan palloa pystytään mittaamaan laukaisun nopeus. Mittaustuloksista saadaan selville myös askeltiheys ja askelten pituus.

Kilpailijat ovat huomanneet Cairoksen hankkeen vaikeudet. Tanskassa Goalref-niminen yritys on kehittänyt seurantalaitteistoa, joka toteaa vain maalit. Tanskalaiset toivovat näin pääsevänsä suurempaan luotettavuuteen.

Älysirutekniikka ottaa ensi askeliaan, mutta suunta on selvä ja heijastaa tekniikan yleistä kehitystä. Sirut ja sensorit tulevat kaikkialle, ja esineet ja ihmiset muuttuvat tietoverkkojen silmuiksi. 

Värinätyynyillä vinkkejä lihaksille

Vielä villimpää on odotettavissa hieman kaukaisemmassa tulevaisuudessa. Ensin tekniikka seuraa pelaajaa etäältä mutta sitten alkaa myös kulkea hänen mukanaan. Taustalla on nouseva tieteenhaara haptiikka, joka tutkii viestin lähettämistä ja vastaanottamista kosketuksen avulla.

Haptiikan tutkija Hendrik-Jan van Veen hollantilaisesta tutkimuslaitoksesta TNO:sta, joka vastaa Suomen VTT:tä, on työtovereineen ideoinut opastavaa peliasua. Urheilijoiden vaatteisiin upotetaan sensoreita, joka mittaavat lihasten toimintaa. Tietokone käsittelee mittaustulokset ja antaa palautetta kosketuksen avulla. Pienet värähtelevät tyynyt kertovat urheilijalle, mitä lihaksia hänen pitäisi käyttää enemmän. Värinä nilkassa voi viestittää, että nyt vauhtia kinttuihin.

Toistaiseksi tekniikkaa ovat testanneet melojat laboratoriossa, mutta tutkijat suunnittelevat asuja myös jalkapallovalmennusta varten.

On helppo kuvitella, miten monipuolisia mahdollisuuksia haptiikka avaa jalkapallossa. Miksei värisijän voi upottaa vaikka pelihousuihin, jolloin haluttaessa saataisiin myös katsojien ja pelaajien välille uudenlaista viestintää. Kannustushuutojen lisäksi suosikkipelaajille voi tulevaisuudessa antaa hellän etäpotkun takapuoleen: Älkää nukkuko! Tsemppiä!

Kun haptiikkaan yhdistetään älykkäät sensoriverkot, syntyy jotain vielä mielikuvituksellisempaa. Joskus verkko pystyy laskemaan optimaalisia syöttöketjuja, ja haptinen värisijä viestittää, mihin suuntaan pitää potkaista. Silloin pelaajilla on jaloissaan todelliset taikakengät.

Video mullisti pelianalyysin

Älysirut ovat vasta tulossa, mutta jalkapallo on teknistynyt ja tieteellistynyt paljon aikaisemmin.

Valmennuksessa video otettiin käyttöön heti, kun kamerat kehittyivät tarpeeksi pieniksi, eli 1970- ja 1980-luvun vaihteessa. Sitä ennen valmentajat ja heidän apulaisensa olivat tarkkailleet peliä kentän laidalta ja tehneet muistiinpanoja kynällä ja paperilla.

Kun kameraan yhdistettiin tietokone, kuvamateriaalista pystyttiin jalostamaan kaikkea mahdollista tietoa kentän tapahtumista. Pelaajat ja valmentaja saattoivat nyt katsoa kuvaruudulta, mitä pelissä todella oli tapahtunut. Pallon ja pelaajien liikkeet, syötöt, laukaisut, haltuunotot ja muut tapahtumat voitiin kirjata tarkasti ja objektiivisesti. Syntyi uusi tieteenhaara, pelianalyysi.

Pelaajan vointia voi valvoa yötä päivää

Mikä sitten on ollut pelianalyysin ja muun jalkapallotutkimuksen arvokkainta antia? Vastaus voi ensi alkuun tuntua yllättävältä.

– Yksilöllisyyden vahvistuminen on ollut tärkein kehitystrendi valmennuksessa ainakin jo 1990-luvulta asti, sanoo biomekaniikan dosentti, ”jalkapalloprofessori” Pekka Luhtanen, joka työskentelee Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa Kihussa. Luhtanen on tutkinut Suomessa jalkapalloa ehkä syvällisemmin kuin kukaan muu ja on kansainvälisesti tunnettu pelianalyysin kehittäjä.

Miten niin yksilöllisyys? Jalkapalloahan esitellään malliesimerkkinä tiimityöstä. Tarkemmin katsottuna ristiriitaa ei kuitenkaan ole. Mitä taitavammin jokainen pelaaja hoitaa oman tehtävänsä, sitä hienompaan kokonaistulokseen päästään. Joukkue on sitä parempi, mitä onnistuneemmin osataan sijoittaa oikeat pelaajat oikeille paikoille.

Tekniikka on mahdollistanut entistä paljon yksilöllisemmän valmennuksen. Videolta valmentaja voi tutkia esimerkiksi askelten pituuksia ja tiheyksiä, hetkellisiä asentoja ja nivelten liikelaajuuksia.

Sykemittarilla, joka tuli samoihin aikoihin kuin video eli 1980-luvun alussa, pystytään seuraamaan kuormitusta ja voimavarojen palautumista vaikka vuorokauden läpi.

Mittausten ansiosta pelaaja saa valtavan määrän tietoa itsestään. Vähitellen hän oppii kuuntelemaan kehonsa signaaleja, jolloin laitteita tarvitaan vähemmän. Tekniikka osaltaan auttaa häntä kehittymään ”24 tunnin pelaajaksi”, jota myös lepo, palautuminen ja vapaa-aika auttavat pääsemään parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

Vahvoissa seuroissa, kuten Ajaxissa, valmennus on yksilöllistetty pitkälle. Eri ikäluokkia ja pelin osa-alueita varten on erikoistuneita valmentajiaan. Pelaajat harjoittelevat hyvinkin pienissä ryhmissä.

Pelaajat ovat sekä fyysisesti että psyykkisesti erilaisia. Jotkut ovat perusluonteeltaan hyökkääviä, toiset puolustavia, kolmannet rakentavia. Tarkka tieto pelaajien yksilöllisistä ominaisuuksista auttaa sijoittamaan heidät sopivimmille pelipaikoille. 

Joskus kielteinen tunne onkin hyväksi

Pelaajien fyysisen kunnon ja pelitekniikan lisäksi valmentajien pitää virittää heidän mieltään. Fyysisesti tasavahvojen ja älyllisesti yhtä taitavien joukkueiden ottelussa tuloksen ratkaisevat tunteet. 

Liikuntatieteiden tohtori Pasi Syrjä Jyväskylän yliopistosta on tutkinut, miten huippujalkapalloilijan tunteet vaikuttavat hänen pelituloksiinsa. Tulokset rikkovat tavanomaisia myyttejä.

Olemme tottuneet pitämään itsestään selvänä, että urheilussa ja muuallakin myönteiset tunteet parantavat suoritusta ja kielteiset vahingoittavat. ”Ajattele positiivisesti”, neuvovat konsultitkin.

Tutkijat ajattelivat samalla tavoin aina 1990-luvulle saakka. Tunteiden tutkimus lähti liikkeelle sotilaspsykologiasta. Psykologit tutkivat toisen maailmansodan aikana sotilaan ahdistusta taistelukentällä. Ahdistusta totuttiin pitämään häiriönä ja yksinomaan kielteisenä tunteena.

Uudempi tutkimus on osoittanut, että myös kielteiset tunteet voivat olla hyödyllisiä ja myönteiset haitallisia. Kielteinen ja epämiellyttävä tunne on joskus tehokas ja stimuloiva. Myönteinen tunne voi olla myös lamaannuttava.

Joitakin auttaa jopa pelokkuus

Syrjän väitöskirjatutkimuksessa pelaajat kuvasivat tunteitaan useilla kymmenillä adjektiiveilla.

Tuskin on yllättävää, että ”latautunut”, ”motivoitunut” tai ”sähäkkä” tunne yhdistyi onnistumisen kokemukseen. Yhtä odotettavissa on, että jos on "väsynyt", "haluton" tai "veltto" olo, tuloksia syntyy huonosti.

Mielenkiintoista sen sijaan on, että löytyi positiivisia mutta haitallisia tunteita. Vahingollisia positiivisia tunteita pelaajat luonnehtivat useimmiten sanoilla "huoleton", "tyytyväinen" ja "tyyni".

Kielteisiä mutta hyödyllisiä tunteita kuvasivat esimerkiksi adjektiivit "jännittynyt", "tyytymätön" ja "hyökkäävä".

Mutta tässä ei ollut vielä kaikki. Hyödyllisten ja haitallisten tunteiden valikoima vaihteli pelaajasta pelaajaan. Esimerkiksi "huoleton" tunne vaikuttaa moniin pelaajiin haitallisesti mutta joihinkin myönteisesti. "Pelokas" tunne on useimmille haitaksi mutta joillekin hyödyksi.

Tieto omasta tunneprofiilista auttaa pelaajaa vahvistamaan juuri niitä tunteita, jotka auttavat häntä saavuttamaan parhaat tulokset. Näin valmentaja pystyy yksilöllistämään valmennusta myös tunnepuolella.

Kalevi Rantanen on teknistä luovuutta tutkiva diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2006

Jalkapallon pieni historia

1863 yksitoista englantilaista seuraa sopivat jalkapallon säännöistä.

1800-luvun loppupuoliskolla tasaisen pyöreä kumikalvo alkaa korvata epäsäännöllisen muotoisen sianrakon jalkapalloissa. Pallon lujittamiseksi uloin kerros ommellaan nahasta. Jalkapallokengät ovat nilkkapituisia ja nappulat metallisia.

1904 perustetaan Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa.

1909 kenkien metallinappulat kielletään vaarallisina ja siirrytään nahkaisiin.

1920-luvulla kehitetään ruuvattavat, vaihdettavat nappulat.

1930 ensimmäiset MM-kisat järjestetään Uruguayssa.

1954 MM-kisat televisioidaan ensimmäisen kerran. Fifa päättää, ettei nauhoituksia käytetä tuomareiden apuna.

1962 tanskalainen Select Sport esittelee 32:sta kuusikulmiosta ommellun pallon. Vuosikymmenen edetessä siirrytään mataliin, ketteriin kenkiin ja kehitetään ensimmäiset täysin synteettiset pallot.

1970 saksalainen Adidas valmistaa ensimmäisen Telstar-kisapallon. Se saa nimensä 1960-luvun Telstar-satelliitista.

1980-luvulla synteettiset pallot syrjäyttävät nahkaiset pallot. Kenkiä parannellaan biomekaanisten mittausten turvin. Valmennuksessa otetaan käyttöön videointiin perustuva pelianalyysi ja sykemittariseuranta.

1990-luvulla palloihin aletaan lisätä polymeerivaahdoista valmistettu sisäkerros, joka nopeuttaa pomppua ja parantaa vesitiiviyttä.

1991 pelataan ensimmäinen MM-ottelu naisten jalkapallossa.

2000-luvulla uudet polymeerimateriaalit vahvistavat ja keventävät kenkiä.

2005 Fifa testaa sijaintinsa ilmoittavaa älypalloa nuorten turnauksessa Perussa. Tekniikka lähetetään jatkokehittelyyn.

2012 Maaliviivakamerat seuraavat maalin syntyä MM-kisoissa Brasiliassa.

2017 Fifa testaa videotuomarointia, Video Assistant Referee -järjestelmää, MM-kisojen esiturnauksessa Confederations Cupissa Venäjällä.

2018 Videotuomarointi, lyhyesti Var, otetaan käyttöön MM-kisoissa Venäjällä. Seurantakamerat paikantavat pelaajat kentällä. Katsomosta saa erityissovelluksella yhteyden vaihtopenkille, ja virallinen kisapallo tarjoaa omistajalleen nfc-sirun välityksellä oheispalveluja.

Aikajana päivitetty 13.6.2018

Keskiaika toi viinamarjat, perunat ja plomut.

Kesäkuumalla tekee mieli syödä mehukkaita hedelmiä. Globaalien markkinoiden ansiosta niitä on nykyään tarjolla ympäri vuoden, mutta kesäntuoreina ne maistuvat aivan erikoisen hyviltä.

Suomessa ei kasva yhtään kotoperäistä hedelmälajia. Kaikki ovat alkuaan muualta tuotuja.

Vanhimmasta päästä on omena, jonka nimityksellä on vastine muutamissa lähisukukielissä. Sanaa on arveltu vanhaksi iranilaiseksi lainaksi, mutta sen esihistorialliset kulkureitit ovat hämärän peitossa. Vanhoina aikoina kauppaa käytiin etenkin ylellisyystuotteilla, koska jokapäiväisessä elämässä tarvittavat perushyödykkeet tuotettiin itse.

Keskiajan Turun arkeologisissa kaivauksissa on löydetty viinirypäleiden ja viikunoiden jäänteitä, ja ilmeisesti myös niihin viittaavat sanat ovat olleet kaupunkilaisille tuttuja. Muualla Suomessa fiikunat ja viinamarjat opittiin tuntemaan viimeistään 1500-luvun puolimaissa, kun Mikael Agricola kertoi niistä suomenkielisissä teoksissaan.

Viini oli tärkeä tuontituote jo keskiajalla, ja siitä käytettiin vanhaa germaanista lainanimitystä viina 1800-luvun alkuun asti. Viikunan alkujuuret ovat latinassa, jossa ficus tarkoittaa sekä viikunahedelmää että viikunapuuta.

Agricola mainitsee myös perunan, jolla hän tarkoittaa päärynää, latinaksi pirum. Niitä kasvatettiin hänen aikanaan jo Suomenlahden eteläpuolella. Päärynä-sana on kuitenkin lainattu ruotsista, jossa latinan sanaa on muokattu omaan kieleen sopivaksi ottamalla mallia marjaa tarkoittavasta bär-sanasta.

Luumutkin olivat Itämeren alueen vanhaa kauppatavaraa, ja niitä saatettiin jopa viljellä Naantalin luostarissa 1400-luvulla. Luumu-sana on tullut ruotsista, ensi alkuun asussa plomu tai plumo.

Murteissa ja vanhassa kirjakielessä luumuja on nimitetty myös väskynäksi. Se on lainaa varhaisuusruotsin sanasta swetzkon, joka puolestaan perustuu uusyläsaksan sanaan Zwetschge. Se on alkuaan mukaeltu loppuosa latinan sanasta damascena ja kertoo, että luumut tulivat alun perin Damaskoksen suunnalta.

Tavallisten suomalaisten ruokavalioon metsämarjat ovat kuuluneet esihistoriallisista ajoista lähtien, mutta tuoreiden tuontihedelmien syöntiä on alettu opetella vasta 1800-loppupuolella. Sanomalehti Suometar raportoi huhtikuussa 1856, kuinka kauppalaiva täynnä ”appelsiinia, sitronia ja mandelia” oli saapunut Tallinnan satamaan. Muutaman vuoden kuluttua sama onni kohtasi myös helsinkiläisiä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018