Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Joulun tienoo on vuoden pimeintä aikaa.

Eteläisessä Suomessa aurinko kiipeää vain muutamaksi tunniksi taivaanrannan yläpuolelle, mutta Sodankylässä ja siitä pohjoiseen se ei ilmesty näkyviin ollenkaan. Suomen pohjoisimmissa murteissa on talven pitkälle pimeydelle oma nimityksensä. Varsinainen kaamosaika eli kaamos on perinteisesti kestänyt marraskuun lopulta Heikin päivään eli tammikuun 19. päivään asti.

Suomalaisen korvissa kaamos saattaa kuulostaa kolkolta ja uhkaavalta jo pelkästään sen takia, että se muistuttaa sanaa kaamea.  Yhtäläisyys on kuitenkin pelkkää sattumaa. Vaikka kaamean etymologia onkin hämärän peitossa, murremaantieteen avulla voidaan helposti osoittaa kaamea ja kaamos aivan erillisiksi sanoiksi.

Peräpohjolan kaamos onkin lainattu saamen sanasta skábma, joka on puolestaan skandinaavista perua. Norjassa vastaava sana on skamtid, ja sen alkuosa merkitsee lyhyttä. Marraskuu on nykysaameksi skábmamánnu, ja toinen yhdyssana skábmavuodˉdˉu, sananmukaisesti ”kaamospohja”, merkitsee pimeintä aikaa joulun tienoilla.

Kaamos on yksi niistä harvoista saamelaisperäisistä sanoista, jotka ovat yleisesti tunnettuja myös suomen kirjakielessä, mutta kovin vanhasta lainasta ei ole kysymys. 1800-luvun kirjallisuudesta kaamosta on vielä turha etsiä. Jos vanhoissa suomenkielisissä kirjoissa kerrottiin pohjoisen talvisesta pimeydestä, käytettiin ruotsista mukailtua sanaa polaariyö, tai sitten puhuttiin pitemmän kaavan mukaan polariseutujen alituisesta yöstä.

Etelän väelle kaamos tuli tutuksi vasta 1900-luvun alkupuolella Samuli Paulaharjun kirjojen välityksellä. Kurikassa syntynyt Paulaharju oli sekä kansanperinteen tutkija että kaunokirjailija, jolla oli tapana värittää teoksiaan paikallisilla murresanoilla.

Lapista hän oli innostunut jo poikasena lukiessaan Topeliuksen saamelaisaiheisia satuja, ja omissa Lapin muisteluksissaan hän kuvasi talvisydämen kaamosaikaa, jolloin koko avaruus roihahti liekkeihin taivaanvalkioiden eli revontulien kylmässä loimotuksessa.

Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

 Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2009