Aivojen kannalta ei ole yhdentekevää, kuinka kokous junaillaan. Moni asia voi mennä mönkään, ennen kuin palaveripullaa on edes haukattu.


Moni asia voi mennä mönkään, ennen kuin palaveripullaa on edes haukattu.


Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2004


On taas viikkopalaverin paikka. Osallistujat on kutsuttu, kahvipullat katettu ja kännykät suljettu. Kaikki on valmista - vai onko?


Jos aivot on unohdettu narikkaan tai niiden tarpeet on jätetty huomiotta, kokouksesta menee terä ja tuloksia on turha odottaa. Seuraavassa Työterveyslaitoksen ylilääkärin ja neurologin Kiti Müllerin listaamia "vaaran paikkoja" ja vinkkejä niiden välttämiseen.



Tiivis ja asiapitoinen iltapäiväkokous sotii ihmisen sisäistä vuorokausirytmiä vastaan, koska harva on silloin vireimmillään. Huonoin ajankohta on tunti tai kaksi lounaan jälkeen. Mitä enemmän olet haarukoinut rasvaa ja hiilihydraatteja, sitä varmemmin vireys laskee ja aivojen toimintakyky heikkenee. Et ole terävimmilläsi etkä luovimmillasi. Pöpperöisenä ja väsyneenä tahmaavat erityisesti tarkkaavuus ja muisti, eikä asioiden edistäminen ota onnistuakseen.


Neuvo: Aamupäivä on iltapäivää parempi aika tärkeille palavereille. Jos iltapäivää ei voi välttää, nuukahtamiseen löytyy vastalääke. Kahvi ja kevyt hiilihydraattipommi, kuten mehu tai hedelmät, virkistävät. Hermosolut käyttävät energianlähteenään glukoosia. Sitä kuluu seitsemisen milligrammaa minuutissa. Vaikka aivot varastoivat osan sokerista, ne tarvitsevat jatkuvaa täydennystä verenkierrosta.



Sähköpostin aikakausi on synnyttänyt uuden vitsauksen. Kokouksiin on helppo kutsua kaikki kynnelle kykenevät. Liika on kuitenkin liikaa - myös aivoille.


Kymmenen hengen konklaavi on tehoton, jos tavoitellaan tiivistä vuorovaikutusta ja päätöksiä. Pelkkä ihmisten läsnäolo tuottaa tilaisuuteen rutkasti informaatiota. Mitä suurempi joukko, sitä useamman ihmisen sanallista ja sanatonta viestintää aivot joutuvat seuraamaan. Tilanne kuormittaa häiriöille herkkää työmuistia, joka pystyy lajittelemaan ja muokkaamaan vain rajallisen määrän tietoa. Väenpaljous luo aistiärsykkeiden tulvan, jota aivot eivät kykene sulattamaan, ja keskittymiskyky ja tarkkaavuus ovat koetuksella.






Kokouksen kannalta tärkein aivojen osa on helppo nimetä: otsalohkot. Niissä sijaitsee aivotyön työkalu työmuisti, jonka avulla ym-märretään kuultu ja luettu ja pidetään mielessä meneillään olevaan tehtävään liittyvät asiat. Ne myös säätelevät käyt-täytymistä ja pitävät orkesterinjohtajan lailla huolta siitä, että aivoalueiden yhteispeli sujuu. Lisäksi ne toimivat suodattimena. Ne estävät turhan hälyn pääsyn aivoihin ja pitävät luottamukselliset tiedot palomuurin si-sällä. Jos suodatus toimii normaalisti, ihminen ei suolla ulos, mitä sylki suuhun tuo.


Häiriintyvät herkästi


Otsalohkot ovat valitettavasti keskusher-moston heikoin lenkki. Ne reagoivat ensim-mäisinä, jos kaikki ei ole kohdallaan. Päihdyksissä, uuvuksissa tai tunnemyrs-kyissä kapellimestarin kontrolli helposti her-paantuu. Palomuurin ja itsekritiikin rakoillessa ihminen sortuu harkitsemattomiin puheisiin ja tekoihin.


Myös stressi ja väsymys verottavat otsa-lohkojen kykyä suodattaa informaatiota. Työ-paineet tai huonosti nukuttu yö herkistävät ärsykkeille ja heikentävät kykyä erotella olen-naiset asiat hälystä.


Ikä muuttaa toimintaa


Otsalohkojen hermorakenteet kypsyvät 25. ikävuoteen mennessä. Vääjäämätön alamäki on edessä, kun 40 vuotta kertyy mittariin. Otsalohkot alkavat kutistua ja niiden hermo-radat pätkivät. Kehityskaari voi selittää, miksi nuorten ja ikääntyvien aivotyössä on eroja.


Nuorelle työntekijälle hälyisä ja poukkoileva kokous ei ole kauhistus. Hänen otsalohkonsa sietävät hyvin infotulvaa, eivätkä stressi ja väsymys iske niihin kovin herkästi. Aivojen kypsymättömyyden takia nuoren on kuitenkin vaikea löytää palaverin punaista lankaa ja hahmottaa kokonaisuuksia.


Konkarin ongelmat ovat toisaalla. Otsalohkot ovat aiermpaa herkemmät häiriöille. Siksi suuri joukko ja tietotulva ylityöllistävät ne nopeasti, ja aivot väsyvät. Ikääntyvän valt-teina ovat säilömuisti ja sinne tallentuneet kokemukset. Ne pitävät huolen siitä, että asiakokonaisuudet pysyvät hallinnassa.


Neuvo: Mieti, keiden läsnäolo on kokouksen tavoitteiden kannalta välttämätöntä. Karsi ylimääräiset listalta. Havainnointi ja vuorovaikutus luonnistuvat hyvin vielä noin viiden hengen ryhmässä. Kutsumatta jätettyjen ei pidä huolestua. Ihmisen tärkeyttä työyhteisölle ei mitata kokousten määrällä.




Neuvo: Ihmiset ovat tietämättään kehittäneet hyviä tapoja aivojen lämmittämiseksi. Kuulumisten vaihtaminen, epävirallinen sanailu päivän teemasta ja edellisen kokouksen muis-tion läpikäyminen antavat aivoille mahdollisuuden kaivaa säilömuistista esille tietoja, joita hetken päästä tarvitaan.



Aina ei jaksa syttyä. Jos joukossa on monia sellaisia, joita kokous ei kiinnosta, ollaan vaarallisilla vesillä. Motivaation puute heijastuu tarkkaavuuteen ja työmuistiin. Myös kännykän näpräys on pahasta, sillä tekstaileminen ja keskustelu kuormittavat samoja aivojen tiedonkäsittelyjärjestelmiä.


Neuvo: Pidä huoli siitä, että kokouksella on selvä idea ja tavoite. Varmista, että kaikki


 


läsnäolijat hahmottavat ne. Huolehdi, että kännykät pysyvät taskuissa ja kasseissa.




Neuvo: Pilko asiat useampaan palaveriin. Aivot työskentelevät parhaiten silloin, kun tietoa annostellaan kohtuullisesti.



PowerPoint-esityskalvot ovat hyvä renki mutta huono isäntä. Väärissä käsissä ne ovat myrkkyä aivoille, jotka on viritetty reagoimaan poikkeaviin ärsykkeisiin, kuten liikkeeseen ja ääniin. Kalvokaraoke, jossa pilkahtelee paljon värejä ja pallukoita, uhkaa hukuttaa todellisen informaation. Erityisen koville joutuvat aivojen otsalohkot, jotka suodattavat ympäristön viestejä. Ne yrittävät epätoivoisesti pitää häiritsevät ärsykkeet kurissa ja ajatuksen asiassa - turhaan.


Neuvo: Jos käytät esitysgrafiikkaa, vältä teknokikkailua. Pelkistä, tiivistä, selitä loput.



Silloin tällöin palavereissa myrskyää ja tunteet nousevat pintaan. Pahinta, mitä voi tehdä, on lopettaa kokous ja koettaa unohtaa koko välikohtaus. Se ei nimittäin unohdu. Tästä pitää huolen aivojen mantelitumake, joka yhdistää muistoihin tunteet. Aina kun värinöitä aiheuttanut asia otetaan esiin, kuohunta voi toistua. Pelkkä avainsana, vaikkapa uusi atk-järjestelmä, saattaa herättää tunteiden palon.


Neuvo: Jos tunteet loiskuavat yli äyräiden, on syytä viheltää peli poikki ja mennä jäähylle, mutta vain hetkeksi. Kun aivot ovat hieman jäähtyneet, kiistanaihe nostetaan pöydälle ja sitä käsitellään tavalla tai toisella.



Kokouksilla on tapana pitkittyä. Venytyksellä on kuitenkin rajansa. Tupo-neuvotteluista ja budjettiväännöistä tutut öiset väsytyspalaverit ovat järjettömiä. Ne ovat luovan ongelmanratkaisun surma. Aivoriihityössä kaksi tuntia on ehdoton maksimi, sitten tarvitaan hengähdys- ja tuumaustauko.


Neuvo: Päätöstä ei pidä pakottaa. Paineessa varsinkin luovasta aivotyöstä katoaa terä. On parempi katkaista kokous ja yrittää jonkin ajan päästä uudelleen.


Lisälukemista Kiti Müllerin kirjassa Aivokutinaa (Työterveyslaitos 2003).

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.