Kuulostaa mätäkuun jutulta, mutta ei ole: 360 000 suomalaista ei osaa lukea.

Teksti: Jukka Ruukki

Kuulostaa mätäkuun jutulta, mutta ei ole: 360 000 suomalaista ei osaa lukea. He osaavat ehkä teknisesti lukea, mutta pystyvät tulkitsemaan ainoastaan lyhyitä ja yksinkertaisia tekstejä. Monella aikuisella on vaikeuksia ymmärtää lehtijuttua, täyttää kaavakkeita tai kirjoittaa työhakemus. Paljon paremmin ei mene kouluikäisilläkään, paljastavat lukutaitotutkimukset. Noin joka kymmenes 15-vuotias ymmärtää kirjoitettua tekstiä niin kehnosti, ettei selviä opiskelusta saati myöhemmin työelämästä. Lukutaidoltaan heikkojen joukko on Pisa Pisalta kasvanut. Jyväskylän yliopiston erikoistutkija Sari Sulkunen arvioi Keskisuomalaisen haastattelussa, että hännänhuipuilla on suuri riski syrjäytyä, koska heidän luku- ja kirjoitustaitonsa ei yksinkertaisesti riitä tietoyhteiskunnan tarpeisiin. Työpaikkoja, joissa voisi pärjätä hieman puutteellisilla taidoilla, ei enää juuri ole. Onko vika kotona vai koulussa, kun lukeminen ei maistu? Varmaankin molemmissa. Pisa-tutkijoiden mukaan hyvään lukutaitoon vaikuttaa eniten nuoren oma kiinnostus. Se syttyy helpoimmin, kun lapset tottuvat jo pieninä kirjoihin ja heille luetaan paljon ääneen. Jos minä saisin päättää, Suomen jokaiselle tiiteroiselle myönnettäisiin subjektiivinen oikeus iltasatuihin. Äänikirjat sallittaisiin, mikäli isä tai äiti ei itse jaksa satuilla.Oman kokemukseni mukaan kirjat ja lehdet pärjäävät hyvin käyttöliittymänä lasten ja nuorten maailmassa, jossa myös pelataan paljon tietokoneella – sisältö ratkaisee.Koulu voisi miettiä, millä innostaa nuoria lukemaan. Kirjojen sijasta lukuintoa kannattaa kutkutella sarjakuvilla, mainoksilla, webbisivuilla, käyttöohjeilla ja kartoilla.Tutun opettajan resepti on radikaalimpi: erotetaan äidinkielen kielioppi ja kirjallisuus omiksi aineikseen, jotta lukemiselle jää enemmän aikaa ja tilaa. Uusin Harry Potter ilman ablatiiveja, kiitos!

Jukka Ruukkijukka.ruukki@sanomamagazines.fi

P.S. Tiede edistyy, mutta edistyvätkö koulukirjat? Eivät ainakaan professorien mielestä (lue lisää: Koulun fysiikka jumiutui sadan vuoden taakse).

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018