Jos aivoilta kysyttäisiin, meillä ei kiivailtaisi kielten opiskelusta. Aivot tahtoisivat kasvaa kaksikielisiksi. Niin ne pitäisivät itsensä kunnossa pitkään.

Teksti: Tuula Kinnarinen

Aivoilla olisi myös yksi toivomus ylitse muiden. Ne haluaisivat aloittaa kahden kielen opettelun varhain, kohta syntymän jälkeen. Kun aivot tuolloin rakentavat hermoyhteyksiään ja vahvistuvat nopeasti, niillä on voimavaroja vaikka mihin – ja erityisesti niillä on kielipäätä.Kielentunnistuskokeissa vauva kuin vauva reagoi paitsi äidinkieleensä myös mihin tahansa vieraaseen kieleen. Herätteeksi ei tarvita edes puhetta, äänettömät artikulointiliikkeet riittävät.Jos vauvan koti on yksikielinen, herkkyys erottaa kielet säilyy puolivuotiaaksi. Sen jälkeen äidinkielen äänteet nousevat valta-asemaan eikä lapsi enää noteeraa kielen vaihtumista toiseksi. Jos koti on kaksikielinen, taito on tallella ainakin kahdeksan kuukauden iässä, luultavasti pidempäänkin, mutta kuinka kauan, ei tiedetä, sillä vanhimmat tähän mennessä testatut lapset ovat olleet kahdeksankuisia. Tässä iässä kaksikielisen elämän aloittelija tunnistaa kummankin äidinkielensä mutta edelleen myös vieraita kieliä, jopa kieliä, joita ei ole koskaan kuullut puhuttavan sanaakaan.– Vastasyntynyt on valmis kasvamaan yhtä lailla kaksi- kuin yksikieliseksi, tähdentää tutkimusten tekijä Janet Werker, Kanadan Brittiläisen Kolumbian yliopiston psykologi, joka lukeutuu vauvojen kielitaitotutkimusten uranuurtajiin. Hän oli ensimmäisiä, jotka osoittivat, kuinka innokkaita ja lahjakkaita kielten oppijoita vauvat ovat ennen kuin edes ryömivät. He työstävät äänteitä jokellellessaan ja jopa nukkuessaan, sillä pienet korvat kuulevat puheen unen läpi.

Merkkipaalut tuttuun tahtiin

Vauvojen kielipäätä ajatellen yhteiskunnat, joissa kielten opiskelu alkaa vasta koulussa, haaskaavat valtavasti henkistä pääomaa. Jos ensimmäinen vieras kieli tulee eteen vasta yhdeksän vuoden iässä, kuten Suomessa, herkin kielten omaksumisen kausi on päättymässä. Alati globaalistuvassa maailmassa olisi hyödyllisempää panna kaikki lapset kielikylpyyn ja koulussa antaa opetusta kahdella kielellä tai ainakin aloittaa ensimmäisen vieraan kielen harjoittelu yhtä aikaa kuin äidinkielen tavaaminen.Vielä 1960-luvulla tutkijatkin uskoivat, että lapsen on annettava rauhassa oppia äidinkielensä, sillä aivoissa on kapasiteettia vain yhden kielen kunnolliseen omaksumiseen. Jos niihin yritetään ympätä yhtä aikaa toista, kumpikaan ei kehity kunnolla. Sittemmin on käynyt selväksi, että asia on aivan päinvastoin.– Kaksi kieltä ei hämmennä lasta. Hän osaa erottaa ne ja pitää ne erillään. Kahden kielen oppiminen sujuu yhtä menestyksekkäästi kuin yhden, ja kielikyvyn merkkipaalut saavutetaan samaan tahtiin. Ensimmäiset sanansa lapset lausuvat noin vuoden ikäisinä, ensimmäiset lauseet noin puolitoistavuotiaina, sanoo Linda Bialystok.Kanadan Yorkin yliopiston tutkimusprofessori on jo 40 vuotta selvitellyt kielten omaksumista. Tuoreimmissa kokeissaan hän on vertaillut kaksi- ja yksikielisten kaksivuotiaiden kanadalaislasten kielitaitoa. Kaksikieliset ovat omaksuneet kumpaakin äidinkieltään yhtä paljon kuin yksikieliset ainokaistaan.

Henkinen pallottelu treenaa

Se, mikä pätee taaperoihin, pätee myös vanhempiin lapsiin ja uusiin kieliin. Viime vuosina useat tutkimukset eri puolilla maailmaa ovat todistaneet, että kaksi kieltä edistää kolmannen oppimista ja kolmen hallinta siivittää neljättä. – Kielet tukevat toisiaan. Kun on oppinut kahdet säännöt, on helpompi omaksua uusia, tulkitsee Pennsylvanian yliopiston psykologian professori ja kielikeskuksen johtaja Judith Kroll.Kaksikieliset saavat Krollin mukaan kiittää vieraiden kielten omaksumiskyvystään nimenomaan kahta äidinkieltään, sillä toistuva siirtyminen kielestä toiseen treenaa aivoja lakkaamatta. Kroll puhuu jatkuvasta henkisestä pallottelusta.Vielä jokin aika sitten tutkijat kuvittelivat, että aivoissa on kielille omat kanavansa ja että ne sulkevat kulloinkin pois käytöstä sen, jota eivät tarvitse. Nykykäsityksen mukaan näin ei ole. Kumpikin kieli on tarjolla kaiken aikaa, ja aivot neuvottelevat niiden esiin pääsystä.Sujuvasti kieliään käyttävän aivoissa neuvonpito hoituu rutiinilla ja virheitä sattuu ani harvoin. Tavallisen vieraan kielen puhujan aivoissa prosessi on hitaampi eikä erheiltä vältytä. Tämän voi havaita kuka tahansa, kun mieleen ponnahtaa väärän kielen sana ja oikea löytyy vasta haeskelun jälkeen.Millä mekanismilla aivot tarvittavan kielen valitsevat, ei tarkkaan tiedetä, mutta rakenteet, jotka päätöksentekoon osallistuvat, ovat löytyneet. Toiminnallisten magneettikuvausten perusteella mukana ovat etuotsalohko, singulaarinen aivokuori ja häntätumake. Erityisen tärkeältä vaikuttaa viimeksi mainittu, sillä kolmikosta se reagoi ainoana sekä eri kielten sanoihin että sanojen merkityksiin. Käsitystä tukee myös se, että kaksikieliset, joiden häntätumake on syystä tai toisesta vaurioitunut, joutuvat ponnistelemaan vaihtaessaan kielestä toiseen.

Koko mieli hyötyy

Krollin mukaan kaksikielisyys ei kehitä vain kielitaitoa vaan kognitiivisia kykyjä kaikkinensa. – Kaksikieliset ovat keskimääräistä valppaampia. He tarkkailevat ympäristöään tehokkaasti ja orientoituvat asioihin nopeasti. He osaavat kohdistaa huomionsa, keskittyä olennaiseen ja karsia joutavan tiedon. He osaavat priorisoida tehtäviään ja asettaa tavoitteet tärkeysjärjestykseen joutuisammin kuin yksikieliset, Kroll luettelee.Näistä kyvyistä on iloa nykymaailmassa, josta ei virikkeitä puutu. Ne auttavat myös työelämässä, jossa vaaditaan entistä useammin nopeita päätöksiä ja taitoa hoitaa useaa asiaa yhtä aikaa.Bialystok on tullut omissa tutkimuksissaan samaan tulokseen. – Jo viisivuotiaat kaksikieliset osaavat erottaa relevantin ja irrelevantin yksikielisiä paremmin. Kun tämänikäisiä pyytää kertomaan, onko sinänsä älytön lause ”omenat kasvavat nenässä” kieliopillisesti oikein vai ei, yksikieliset sanovat, että lause on tyhmä, ja jättävät asian sikseen. Kaksikieliset sanovat, että lause on tyhmä mutta kieliopillisesti oikein.Tutkijoilla on selitys hyville hoksottimille ja tarkoille mielenliikkeille. Aivojen kannalta kieli ja muut henkiset toiminnot elävät symbioosissa. Ne käyttävät samoja rakenteita ja tukevat toisiaan. – Kaksi kieltä harjoittaa henkistä suorituskykyä vauvasta alkaen, ja kyvyt siirtyvät kaikkien älyllisten toimintojen käyttöön. Kieli ei ole oma erillinen yksikkönsä vaan osa suurta kokonaisuutta, Bialystok tiivistää.

Kuin varatankki autossa

Bialystokin tutkimusten perusteella kaksikielisyys antaa aivoille elämän mittaisen etulyöntiaseman. Hyvät vaikutukset kestävät vauvasta vaariin.Bialystok havahtui tähän tutkiessaan ikääntyvien muistia ja muita älyllisiä kykyjä. Yllättäen kaksikieliset menestyivät kognitiivisissa testeissä säännönmukaisesti paremmin kuin yksikieliset. Tämä sai Bialystokin kysymään, voiko kaksi kieltä suojata aivoja ikääntymisen oireilta ja jopa muistisairauksilta, kuten Alzheimerin taudilta.Neljäsataa potilasta käsittänyt tutkimus osoitti, ettei kaksikielisyys estä Alzheimerin tautia mutta siirtää ja helpottaa oireita. Kaksikielisille taudin ensimmäiset merkit ilmaantuvat keskimäärin viisi–kuusi vuotta myöhemmin, ja silloinkin, kun aivojen rappeutuminen on edennyt pidemmälle kuin yksikielisillä verrokeilla, kaksikieliset selviytyvät arjestaan paremmin.– Kaksikielisyys on kuin varatankki autossa. Kun bensiini loppuu, taival ei tyssää kokonaan. Varatankilla voi jatkaa vielä hyvän matkaa eteenpäin.

Artikkeli perustuu Yhdysvaltain helmikuisen tiedeviikon seminaariin, joka paneutui kaksikielisyyteen ja vieraiden kielten omaksumiseen.

Julkaistu Tiede -lehdessä 8/2011

Ruotsissa työntekijät avaavat jo oven kädessä olevalla sirulla.

Tukholmassa sijaitseva teknologia-alan yritysten toimisto Epicenter alkoi kaksi vuotta sitten asentaa työntekijöidensä käsiin siruja. Niillä työntekijät voivat esimerkiksi avata työpaikalla ovia, kirjautua tietokoneille tai maksaa lounaan, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Istute toimii kuin mikä tahansa siru uimahallien rannekkeissa tai työpaikkojen kulkuluvissa. Sitä ei vain tarvitse muistaa pitää mukana.

Tänä kesänä Yhdysvalloissa seurattiin esimerkkiä. Wisconsinilainen yritys asennutti sirun kymmenille työntekijöilleen.

Terveydenhoidossa erilaisia implantteja on käytetty jo pitkään. Uutta ruotsalais- ja amerikkalaisyrityksessä on käyttää istutteita muuhun kuin terveystarkoituksiin.

Kysely

Ottaisitko tunnistesirun ihosi alle?

Kun kelloa ei ollut, auringon asema kertoi, milloin syödään

Ilmansuunnilla on ollut suuri merkitys entisajan ihmisten elämässä. Niiden mukaan on valittu asuinpaikat ja katsottu kulkureitit. Kun ei vielä tunnettu karttoja eikä kompasseja, määriteltiin suunnat taivaankappaleiden ja muiden luonnonilmiöiden mukaan.

Öisen tähtitaivaan kiintopiste oli Pohjantähti eli Pohjannaula. Se näytti olevan tukevasti kiinni taivaan pohjassa. Taivas kuviteltiin kupumaiseksi kanneksi, joka pyöri hitaasti Pohjantähden ympäri. Tähden suunta oli pohjoinen tai länsimurteissa pohjainen. Pohja on ikivanha indoeurooppalainen laina. Se on alkuaan tarkoittanut peräosaa tai takaosaa.

Auringolla on ollut tärkeä rooli ilmansuuntia nimettäessä.

Itä kuuluu yhteen itää-verbin kanssa ja viittaa suuntaan, josta aurinko nousee eli ikään kuin itää aamulla.

Koillisen kantasana koi on perintösana, joka tarkoittaa sarastusta.

Länsi on ilmeisesti alavaa maata merkitsevän murteellisen lansi-sanan muunnelma, joka ilmansuunnan nimenä viittaa matalalle painuneeseen aurinkoon.

Luode-sanan alkuperä on epäselvä, mutta se voi olla ikivanhan heittämistä merkitsevän luoda-verbin johdos ja tarkoittaa suuntaa, jonne aurinko lopulta katoaa.

Louna tai lounas on alkuaan merkinnyt päivää ja päivänvaloa ja sitten myös ateriaa, joka on nautittu puolipäivän maissa. Kun ei ollut kelloja, piti eri tahoille hajaantuneen työväen katsoa auringosta, milloin oli yhteisen aterian aika. Tärkeä suunta sai nimekseen lounas tai lounainen.

Etelä on vanhaan perintösanastoon kuuluvan esi-sanan johdos ja tarkoittaa sananmukaisesti edessä olevaa paikkaa. Asumusten oviaukot avattiin mielellään lämpimimpään ilmansuuntaan, jossa aurinko oli korkeimmillaan. Etelä oli siis suunta, joka oli pirtistä ulos astuttaessa oven edessä.

Kaakko on siinä mielessä poikkeus, ettei se liity taivaankappaleisiin vaan vesilintujen ikiaikaisiin muuttoreitteihin. Se oli upeasti kailottavien kaakkolintujen eli kuikkien ja kaakkurien tulosuunta keväällä.

Nykyään ilmansuuntien ja niiden nimien järjestelmä näyttää selvältä, mutta se ei ole syntynyt itsestään. Murteissa nimityksiä on paljon enemmän, ja samojenkin nimitysten merkitykset vaihtelevat.

Tähän moninaisuuteen kyllästyi Elias Lönnrot, joka kehitti suomea sivistyskieleksi 1800-luvulla. Hän valikoi sopivat termit ja esitteli ne Mehiläinen-lehdessään. Niitä me käytämme edelleen.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2017