Kaloilta puuttuu kyky vedota ihmisen tunteisiin. Koukussa sätkijä voi silti kokea kipua ja tuskaa.

Ansalla saa lain mukaan pyytää kahdella tavalla. Ansan pitää joko tappaa eläin välittömästi tai vangita se vahingoittumattomana. Tämä sääntö ei kuitenkaan yllä kalastukseen.

Kaloja pyydetään leukaan tarttuvilla koukuilla ja verkoilla, jotka puristuvat niiden ruumiin ympärille. Niitä nostetaan kalastusalusten kannelle tukehtumaan.

Melkein jokainen on joskus irrottanut kalan pyydyksestä ja päästänyt sen päiviltä omin käsin. Se ei meitä kauhistuta, vaikka harva on valmis teurastamaan sian tai kanan.

Kaloilta selvästikin puuttuu kyky vedota ihmisten tunteisiin. Vesiotuksen silmien tuijotus ei sykähdytä niin kuin koiranpennun. Tunteettoman oloisesta ihmisestäkin sanomme, että hän on kylmä kuin kala. Mutta kala ei ole tunteeton.

Kala ja keskonen tuntevat kivun

Eläimen kyky kärsiä on peruste sille, että ihmiset ovat alkaneet välittää eläinten hyvinvoinnista. Kaloista on pitkään ajateltu, etteivät ne tunne kipua. Kalojen kognition tukijat ovat kuitenkin saaneet yhä enemmän näyttöä siitä, että mielikuva ei vastaa tosiasioita.

Penn Staten ja Bergenin yliopiston professori Victoria Braithwaite arvioi näytön niin vakuuttavaksi, että jos kalojen kipuun ei uskota, meillä ei myöskään ole perusteita pitää nisäkkäitä, lintuja tai keskoslapsia kipua aistivina olentoina.

Taimen reagoi happoon

Kipuaistimuksen ensimmäinen edellytys on haitallisen ärsykkeen tai kudosvaurion havaitseminen, nosiseptio. Nisäkkäiden ja lintujen ihon nosiseptorit eli kipureseptorit havaitsevat ärsykkeen, ja sähköimpulssit kuljettavat tiedon kudosvauriosta hermosäikeitä pitkin selkäytimeen, joka laukaisee nopean ensi refleksin. Tämän jälkeen tieto välittyy aivoihin, missä ärsyke pääsee korkeamman asteen käsittelyyn.

Myös kaloilta on löydetty kipureseptorit ja niiden lähettämän signaalin kuljettamiseen tarvittavat hermosäikeet. Braithwaite, Lynne Sneddon ja Mike Gentle löysivät tämän piuhoituksen tutkimiltaan taimenilta ja julkaisivat havaintonsa vuonna 2003. He olivat keskittäneet etsintänsä taimenen päähän, mistä he pystyivät eristämään 22 kipureseptoria.

Seuraavaksi ryhmä tutki, miten reseptoreiden ärsytys muuttaa kalan käyttäytymistä. Ärsykkeinä he käyttivät pientä annosta etikkaa, joka on happo, sekä mehiläismyrkkyä. Kun ihmiset kokevat kipua, he tihentävät hengitystään ja menettävät ruokahaluaan. Samoin kävi taimenille.

Levossa koekalat aukoivat kiduksiaan 50 kertaa minuutissa. Kun niiden kuonoon oli ruiskutettu etikkaa tai mehiläismyrkkyä, ne tihensivät hengitystään 90 kertaan minuutissa. Useat hieroivat ärsytettyä kuonoaan akvaarion lasiin tai hiekkapohjaan. Taimenet myös menettivät ruokahalunsa, joka palasi vasta lähes kolmen ja puolen tunnin kuluttua koettelemuksesta.

Verrokkikaloille tehtiin samat, itsessään stressiä aiheuttavat toimenpiteet, mutta niiden kuonoon ruiskutettiin pelkästään  suolaliuosta tai ei mitään. Näillä verrokkikaloilla kiduskansien aukomistiheys jäi 70 kertaan minuutissa. Niiden hengitys myös tasaantui ja ruokahalu palasi paljon nopeammin kuin etikalla tai myrkyllä ärsytetyillä kaloilla.

Legot lakkaavat kiinnostamasta

Hengitys voi kiihtyä ja ruokahalu kadota myös puhtaasti fysiologisen reaktion vuoksi. Ärsytys kuitenkin muutti myös korkeampaa kognitiivista toimintaa, tarkkaavaisuutta.

Taimenet ovat hyvin herkkiä uusille asioille. Kun akvaarioon pudottaa uuden esineen, ne välttävät visusti sitä. Välttely edellyttää kykyä kohdistaa tarkkaavaisuutensa uutuuteen. Niinpä kun tutkijat pudottivat altaaseen kirkkaanvärisistä legopalikoista kyhätyn tornin, taimenet kiersivät sen kaukaa. Kun taimenien kuonoon oli annettu ruiskaus etikkaa, ne eivät enää piitanneet legotornista ja saattoivat uiskennella sen vieritse kuin ei mitään. Niiden tarkkaavaisuus oli kaiketi muualla: koetussa kivussa, päättelivät tutkijat.

Entä mitä tapahtui, kun etikalla kiusatut taimenet saivat morfiinia, ihmiseen tepsivää kipulääkettä? Kalat rupesivat taas välttelemään legokummajaista altaassaan. Morfiini kaikesta päätellen vaimensi kivun, jolloin tarkkaavaisuus vapautui kiinnittymään outoon esineeseen. Koe puhuu vahvasti sen puolesta, että kalat tosiaan tuntevat kivun.

Braithwaite työtovereineen kohdisti ärsytyksen taimenen kuonoon ja päähän. Kipureseptoreita löytyy kuitenkin joka puolelta kalan kehoa, osoitti Moskovan valtionyliopiston biologian professori Lilia Tšervova taimenilla, karpeilla ja turskilla tekemissään tutkimuksissa. Lieville sähköiskuille herkimpiä olivat silmien seutu, sieraimet, pyrstön lihakas osa sekä rinta- ja selkäevät. Sittemmin vastaavia kipureaktioita on löydetty kirjolohelta, lohelta, sammelta ja kultakalalta.

Kaikki eivät usko kärsimykseen

Kalojen kivun kieltäjiä on myös tutkijoiden joukossa. Wyomingin yliopiston professorin James Rosen mielestä syyllistymme herkästi antropomorfismiin eli ulotamme ihmisille ominaiset psykologiset tilat erheellisesti sellaisiinkin eläimiin, joilta tosiasiassa puuttuu hermostollinen perusta kokea noita tiloja.

Vuonna 2002 julkaisemassaan artikkelissa Rose totesi, että kaloilla ei ole nisäkkäiltä tuttua aivokuorta, jossa tietoinen kipukokemus syntyy. Haitalliset ärsykkeet herättävät kaloissa vain tiedostamattomia fysiologisia ja hermostollisia stressireaktioita, ei sen kummempaa.

Rosen argumentti ei ole vakuuttanut kipututkijoita. Ensinnäkin käy vaikeaksi selittää Braithwaiten taimenten käyttäytymistä pelkillä tiedottomilla reflekseillä. Toisekseen, vaikka kalojen aivot eroavat nisäkkäiden aivoista, se ei vielä tarkoita, ettei niidenkin aivoilla voisi kokea kipua. 

Kalojen etuaivojen on huomattu reagoivan kipuärsykkeisiin, joita niiden ihoon on annettu neulankärjillä tai lievillä sähköiskuilla. Lohen etuaivot regoivat sitä selvemmin, mitä voimakkaampi ärsytys oli. Espanjalaistutkijat taas löysivät kalan etuaivoista rakenteet, jotka toimivat samalla tavoin kuin nisäkkäiden limbinen järjestelmä ja ohjaavat pelkoon perustuvaa oppimista.

Näiden rakenteiden lisäksi kalojen etuaivoista on löydetty todisteita dopamiinijärjestelmästä. Nisäkkäillä välittäjäaine dopamiini osallistuu paitsi palkitsemiseen perustuvaan oppimiseen myös kielteisten tai myönteisten mielentilojen syntyyn.

Piakkoin kuva tarkentuu, sillä norjalaiset, brittiläiset ja belgialaiset tutkijat selvittävät toiminnallista magneettikuvausta ja aivosähkökäyrää eli EEG:tä käyttäen, miten kipu näkyy turskan aivoissa.

Lisääkö tieto kalamiehen tuskaa?

Riistääkö kalojen kipututkimus perinteiseltä harrastukselta ja elinkeinolta huolettomuuden? Näihin asti kalojen aistimuksille ei ole tarvinnut uhrata yhtä ajatusta. Nyt alkaa olla vaikeampi ohittaa kysymystä siitä, mitä kala kokee, kun se on puristunut verkon silmään tuntikausiksi. Tai miltä lohesta tuntuu, kun koukku kiskoo sen leukaa. 

Kammottavimman lopun kalat kokevat Victoria Braithwaiten mielestä kuitenkin valtamerikalastuksessa. Kun troolari kiskoo saaliin syvyyksistä, nopea paineen muutos paisuttaa kalan ilmarakon ilmapalloksi. Kaloilta saattavat pursuta sisälmykset ulos suun tai peräaukon kautta. Kohoavassa verkossa kalojen ruumiit myös rusentuvat toisiaan vasten. Lopulta saalis lasketaan troolarin kannelle, mihin kalat jätetään tukehtumaan.

Onkimies voi sentään kopauttaa saaliinsa hengiltä saman tien.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Artikkelin lähteinä ovat James Rosen artikkeli The neurobehavioral nature of fishes and the question of awareness and pain (2002) sekä Victoria Braithwaiten kirja Do fish feel pain? (2010).

 Julkaistu Tiede -lehdessä 6/2011

Venäjän MM-kisojen virallinen ottelupallo on Telstar18. Adidas on valmistanut kisapallot vuodesta 1970. Kuva: Wikimedia Commons

Tulevaisuuden huippufutarin peliasuun kuuluu älysiruja ja antureita, jotka rekisteröivät joka liikkeen, ja älypallo raportoi maalit ilman tuomaria.

Mistä tulevaisuudessa keskustellaan, jos jalkapallo-ottelun tuomitsemisestakin poistetaan inhimilliset erehdykset? miettii moni penkkiurheilijaveteraani. Viime vuonna kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa nimittäin hämmästytti maailmaa ryhtymällä kokeilemaan älysirutekniikkaa tuomitsemisen apuna.

Teknisen avun mahdollisuus ei ole uusi asia mutta valmius sen hyväksymiseen on.

Aiemmin tuomarin näköaistin avittamiseen on suhtauduttu nihkeästi. Kun televisiokamerat ilmestyivät kentän laidalle 1950-luvulla, tulivat pian myös nauhoitetut ja hidastetut otokset. Äkkiä kävi mahdolliseksi tutkia rauhassa, menikö pallo todella maaliin ja tuomitsiko tuomari oikein. Fifa reagoi päättämällä, että nauhoitukset jätetään huomiotta. Tuomarin sana on laki, näkyi filmillä mitä tahansa.

Yksi seuraus päätöksestä on ollut ikuinen kiista siitä, oliko Englannin joukkueen hyökkääjän Geoff Hurstin kolmas maali MM-finaalin jatkoajalla vuonna 1966 oikea maali vai ei. Hurstin laukaus osui poikkipuuhun ja kimposi alas, mutta minne? Tuomari, joka näki tilanteen heikosti, päätti, että pallo oli maalissa, mutta moni on tuomiosta edelleen eri mieltä.

Nyt linja on muuttumassa jalkapallomaailmassa. Testattavassa seurantajärjestelmässä pallo ilmoittaa sijaintinsa tietojärjestelmään. Tuomari kantaa ranteessaan älyrengasta, joka piippaa, kun tulee maali.

Paikannusanturit palloon ja sääriin

Jalkapallon seurantalaitteisto on kehitetty saksalaisessa tutkimuslaitoksessa Fraunhofer-instituutissa, ja sen on valmistanut saksalainen yritys Cairos Technologies AG. Saksalaiset toivoivat, että älypalloa olisi potkittu jo tämän kesän ottelussa. Näin MM-kisojen isäntämaa olisi päässyt esittelemään tekniikkaansa oikein leveällä rintamalla.

Kehitystyö osoittautui kuitenkin odotettua työläämmäksi ja hitaammaksi. Fifa testasi älypalloa nuoriso-otteluissa viime syksynä. Seurantajärjestelmä havaitsikin kaikki maalit 32 ottelun sarjassa. Valitettavasti tietokone kirjasi maaleiksi myös joitakin ohi menneitä laukauksia. Siksi Fifa heitti älypallon takaisin insinööreille luotettavuuden parantamista varten.

Ensimmäinen yritys oli ehkä hiukan ahne. Heti alussa yritettiin luoda laitteisto, joka kerää valtavasti tietoa.

Cairoksen seurantajärjestelmässä pallon mikrosiru lähettää 2 000 kertaa sekunnissa paikannustietoja antenneihin, jotka sijaitsevat kentän laidalla. Yhtiön mukaan pallon sijainti pystytään määrittämään puolentoista sentin tarkkuudella. Mahdollista on mitata myös pallon nopeus, kiihtyvyys, lämpötila ja paine.

Myös pelaajalla on älysiru kumpaankin säärisuojukseen piilotettuna. Älysiru kertoo hänen sijaintinsa, nopeutensa ja kiihtyvyytensä. Hänen potkaistessaan palloa pystytään mittaamaan laukaisun nopeus. Mittaustuloksista saadaan selville myös askeltiheys ja askelten pituus.

Kilpailijat ovat huomanneet Cairoksen hankkeen vaikeudet. Tanskassa Goalref-niminen yritys on kehittänyt seurantalaitteistoa, joka toteaa vain maalit. Tanskalaiset toivovat näin pääsevänsä suurempaan luotettavuuteen.

Älysirutekniikka ottaa ensi askeliaan, mutta suunta on selvä ja heijastaa tekniikan yleistä kehitystä. Sirut ja sensorit tulevat kaikkialle, ja esineet ja ihmiset muuttuvat tietoverkkojen silmuiksi. 

Värinätyynyillä vinkkejä lihaksille

Vielä villimpää on odotettavissa hieman kaukaisemmassa tulevaisuudessa. Ensin tekniikka seuraa pelaajaa etäältä mutta sitten alkaa myös kulkea hänen mukanaan. Taustalla on nouseva tieteenhaara haptiikka, joka tutkii viestin lähettämistä ja vastaanottamista kosketuksen avulla.

Haptiikan tutkija Hendrik-Jan van Veen hollantilaisesta tutkimuslaitoksesta TNO:sta, joka vastaa Suomen VTT:tä, on työtovereineen ideoinut opastavaa peliasua. Urheilijoiden vaatteisiin upotetaan sensoreita, joka mittaavat lihasten toimintaa. Tietokone käsittelee mittaustulokset ja antaa palautetta kosketuksen avulla. Pienet värähtelevät tyynyt kertovat urheilijalle, mitä lihaksia hänen pitäisi käyttää enemmän. Värinä nilkassa voi viestittää, että nyt vauhtia kinttuihin.

Toistaiseksi tekniikkaa ovat testanneet melojat laboratoriossa, mutta tutkijat suunnittelevat asuja myös jalkapallovalmennusta varten.

On helppo kuvitella, miten monipuolisia mahdollisuuksia haptiikka avaa jalkapallossa. Miksei värisijän voi upottaa vaikka pelihousuihin, jolloin haluttaessa saataisiin myös katsojien ja pelaajien välille uudenlaista viestintää. Kannustushuutojen lisäksi suosikkipelaajille voi tulevaisuudessa antaa hellän etäpotkun takapuoleen: Älkää nukkuko! Tsemppiä!

Kun haptiikkaan yhdistetään älykkäät sensoriverkot, syntyy jotain vielä mielikuvituksellisempaa. Joskus verkko pystyy laskemaan optimaalisia syöttöketjuja, ja haptinen värisijä viestittää, mihin suuntaan pitää potkaista. Silloin pelaajilla on jaloissaan todelliset taikakengät.

Video mullisti pelianalyysin

Älysirut ovat vasta tulossa, mutta jalkapallo on teknistynyt ja tieteellistynyt paljon aikaisemmin.

Valmennuksessa video otettiin käyttöön heti, kun kamerat kehittyivät tarpeeksi pieniksi, eli 1970- ja 1980-luvun vaihteessa. Sitä ennen valmentajat ja heidän apulaisensa olivat tarkkailleet peliä kentän laidalta ja tehneet muistiinpanoja kynällä ja paperilla.

Kun kameraan yhdistettiin tietokone, kuvamateriaalista pystyttiin jalostamaan kaikkea mahdollista tietoa kentän tapahtumista. Pelaajat ja valmentaja saattoivat nyt katsoa kuvaruudulta, mitä pelissä todella oli tapahtunut. Pallon ja pelaajien liikkeet, syötöt, laukaisut, haltuunotot ja muut tapahtumat voitiin kirjata tarkasti ja objektiivisesti. Syntyi uusi tieteenhaara, pelianalyysi.

Pelaajan vointia voi valvoa yötä päivää

Mikä sitten on ollut pelianalyysin ja muun jalkapallotutkimuksen arvokkainta antia? Vastaus voi ensi alkuun tuntua yllättävältä.

– Yksilöllisyyden vahvistuminen on ollut tärkein kehitystrendi valmennuksessa ainakin jo 1990-luvulta asti, sanoo biomekaniikan dosentti, ”jalkapalloprofessori” Pekka Luhtanen, joka työskentelee Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa Kihussa. Luhtanen on tutkinut Suomessa jalkapalloa ehkä syvällisemmin kuin kukaan muu ja on kansainvälisesti tunnettu pelianalyysin kehittäjä.

Miten niin yksilöllisyys? Jalkapalloahan esitellään malliesimerkkinä tiimityöstä. Tarkemmin katsottuna ristiriitaa ei kuitenkaan ole. Mitä taitavammin jokainen pelaaja hoitaa oman tehtävänsä, sitä hienompaan kokonaistulokseen päästään. Joukkue on sitä parempi, mitä onnistuneemmin osataan sijoittaa oikeat pelaajat oikeille paikoille.

Tekniikka on mahdollistanut entistä paljon yksilöllisemmän valmennuksen. Videolta valmentaja voi tutkia esimerkiksi askelten pituuksia ja tiheyksiä, hetkellisiä asentoja ja nivelten liikelaajuuksia.

Sykemittarilla, joka tuli samoihin aikoihin kuin video eli 1980-luvun alussa, pystytään seuraamaan kuormitusta ja voimavarojen palautumista vaikka vuorokauden läpi.

Mittausten ansiosta pelaaja saa valtavan määrän tietoa itsestään. Vähitellen hän oppii kuuntelemaan kehonsa signaaleja, jolloin laitteita tarvitaan vähemmän. Tekniikka osaltaan auttaa häntä kehittymään ”24 tunnin pelaajaksi”, jota myös lepo, palautuminen ja vapaa-aika auttavat pääsemään parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

Vahvoissa seuroissa, kuten Ajaxissa, valmennus on yksilöllistetty pitkälle. Eri ikäluokkia ja pelin osa-alueita varten on erikoistuneita valmentajiaan. Pelaajat harjoittelevat hyvinkin pienissä ryhmissä.

Pelaajat ovat sekä fyysisesti että psyykkisesti erilaisia. Jotkut ovat perusluonteeltaan hyökkääviä, toiset puolustavia, kolmannet rakentavia. Tarkka tieto pelaajien yksilöllisistä ominaisuuksista auttaa sijoittamaan heidät sopivimmille pelipaikoille. 

Joskus kielteinen tunne onkin hyväksi

Pelaajien fyysisen kunnon ja pelitekniikan lisäksi valmentajien pitää virittää heidän mieltään. Fyysisesti tasavahvojen ja älyllisesti yhtä taitavien joukkueiden ottelussa tuloksen ratkaisevat tunteet. 

Liikuntatieteiden tohtori Pasi Syrjä Jyväskylän yliopistosta on tutkinut, miten huippujalkapalloilijan tunteet vaikuttavat hänen pelituloksiinsa. Tulokset rikkovat tavanomaisia myyttejä.

Olemme tottuneet pitämään itsestään selvänä, että urheilussa ja muuallakin myönteiset tunteet parantavat suoritusta ja kielteiset vahingoittavat. ”Ajattele positiivisesti”, neuvovat konsultitkin.

Tutkijat ajattelivat samalla tavoin aina 1990-luvulle saakka. Tunteiden tutkimus lähti liikkeelle sotilaspsykologiasta. Psykologit tutkivat toisen maailmansodan aikana sotilaan ahdistusta taistelukentällä. Ahdistusta totuttiin pitämään häiriönä ja yksinomaan kielteisenä tunteena.

Uudempi tutkimus on osoittanut, että myös kielteiset tunteet voivat olla hyödyllisiä ja myönteiset haitallisia. Kielteinen ja epämiellyttävä tunne on joskus tehokas ja stimuloiva. Myönteinen tunne voi olla myös lamaannuttava.

Joitakin auttaa jopa pelokkuus

Syrjän väitöskirjatutkimuksessa pelaajat kuvasivat tunteitaan useilla kymmenillä adjektiiveilla.

Tuskin on yllättävää, että ”latautunut”, ”motivoitunut” tai ”sähäkkä” tunne yhdistyi onnistumisen kokemukseen. Yhtä odotettavissa on, että jos on "väsynyt", "haluton" tai "veltto" olo, tuloksia syntyy huonosti.

Mielenkiintoista sen sijaan on, että löytyi positiivisia mutta haitallisia tunteita. Vahingollisia positiivisia tunteita pelaajat luonnehtivat useimmiten sanoilla "huoleton", "tyytyväinen" ja "tyyni".

Kielteisiä mutta hyödyllisiä tunteita kuvasivat esimerkiksi adjektiivit "jännittynyt", "tyytymätön" ja "hyökkäävä".

Mutta tässä ei ollut vielä kaikki. Hyödyllisten ja haitallisten tunteiden valikoima vaihteli pelaajasta pelaajaan. Esimerkiksi "huoleton" tunne vaikuttaa moniin pelaajiin haitallisesti mutta joihinkin myönteisesti. "Pelokas" tunne on useimmille haitaksi mutta joillekin hyödyksi.

Tieto omasta tunneprofiilista auttaa pelaajaa vahvistamaan juuri niitä tunteita, jotka auttavat häntä saavuttamaan parhaat tulokset. Näin valmentaja pystyy yksilöllistämään valmennusta myös tunnepuolella.

Kalevi Rantanen on teknistä luovuutta tutkiva diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2006

Jalkapallon pieni historia

1863 yksitoista englantilaista seuraa sopivat jalkapallon säännöistä.

1800-luvun loppupuoliskolla tasaisen pyöreä kumikalvo alkaa korvata epäsäännöllisen muotoisen sianrakon jalkapalloissa. Pallon lujittamiseksi uloin kerros ommellaan nahasta. Jalkapallokengät ovat nilkkapituisia ja nappulat metallisia.

1904 perustetaan Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa.

1909 kenkien metallinappulat kielletään vaarallisina ja siirrytään nahkaisiin.

1920-luvulla kehitetään ruuvattavat, vaihdettavat nappulat.

1930 ensimmäiset MM-kisat järjestetään Uruguayssa.

1954 MM-kisat televisioidaan ensimmäisen kerran. Fifa päättää, ettei nauhoituksia käytetä tuomareiden apuna.

1962 tanskalainen Select Sport esittelee 32:sta kuusikulmiosta ommellun pallon. Vuosikymmenen edetessä siirrytään mataliin, ketteriin kenkiin ja kehitetään ensimmäiset täysin synteettiset pallot.

1970 saksalainen Adidas valmistaa ensimmäisen Telstar-kisapallon. Se saa nimensä 1960-luvun Telstar-satelliitista.

1980-luvulla synteettiset pallot syrjäyttävät nahkaiset pallot. Kenkiä parannellaan biomekaanisten mittausten turvin. Valmennuksessa otetaan käyttöön videointiin perustuva pelianalyysi ja sykemittariseuranta.

1990-luvulla palloihin aletaan lisätä polymeerivaahdoista valmistettu sisäkerros, joka nopeuttaa pomppua ja parantaa vesitiiviyttä.

1991 pelataan ensimmäinen MM-ottelu naisten jalkapallossa.

2000-luvulla uudet polymeerimateriaalit vahvistavat ja keventävät kenkiä.

2005 Fifa testaa sijaintinsa ilmoittavaa älypalloa nuorten turnauksessa Perussa. Tekniikka lähetetään jatkokehittelyyn.

2012 Maaliviivakamerat seuraavat maalin syntyä MM-kisoissa Brasiliassa.

2017 Fifa testaa videotuomarointia, Video Assistant Referee -järjestelmää, MM-kisojen esiturnauksessa Confederations Cupissa Venäjällä.

2018 Videotuomarointi, lyhyesti Var, otetaan käyttöön MM-kisoissa Venäjällä. Seurantakamerat paikantavat pelaajat kentällä. Katsomosta saa erityissovelluksella yhteyden vaihtopenkille, ja virallinen kisapallo tarjoaa omistajalleen nfc-sirun välityksellä oheispalveluja.

Aikajana päivitetty 13.6.2018

Keskiaika toi viinamarjat, perunat ja plomut.

Kesäkuumalla tekee mieli syödä mehukkaita hedelmiä. Globaalien markkinoiden ansiosta niitä on nykyään tarjolla ympäri vuoden, mutta kesäntuoreina ne maistuvat aivan erikoisen hyviltä.

Suomessa ei kasva yhtään kotoperäistä hedelmälajia. Kaikki ovat alkuaan muualta tuotuja.

Vanhimmasta päästä on omena, jonka nimityksellä on vastine muutamissa lähisukukielissä. Sanaa on arveltu vanhaksi iranilaiseksi lainaksi, mutta sen esihistorialliset kulkureitit ovat hämärän peitossa. Vanhoina aikoina kauppaa käytiin etenkin ylellisyystuotteilla, koska jokapäiväisessä elämässä tarvittavat perushyödykkeet tuotettiin itse.

Keskiajan Turun arkeologisissa kaivauksissa on löydetty viinirypäleiden ja viikunoiden jäänteitä, ja ilmeisesti myös niihin viittaavat sanat ovat olleet kaupunkilaisille tuttuja. Muualla Suomessa fiikunat ja viinamarjat opittiin tuntemaan viimeistään 1500-luvun puolimaissa, kun Mikael Agricola kertoi niistä suomenkielisissä teoksissaan.

Viini oli tärkeä tuontituote jo keskiajalla, ja siitä käytettiin vanhaa germaanista lainanimitystä viina 1800-luvun alkuun asti. Viikunan alkujuuret ovat latinassa, jossa ficus tarkoittaa sekä viikunahedelmää että viikunapuuta.

Agricola mainitsee myös perunan, jolla hän tarkoittaa päärynää, latinaksi pirum. Niitä kasvatettiin hänen aikanaan jo Suomenlahden eteläpuolella. Päärynä-sana on kuitenkin lainattu ruotsista, jossa latinan sanaa on muokattu omaan kieleen sopivaksi ottamalla mallia marjaa tarkoittavasta bär-sanasta.

Luumutkin olivat Itämeren alueen vanhaa kauppatavaraa, ja niitä saatettiin jopa viljellä Naantalin luostarissa 1400-luvulla. Luumu-sana on tullut ruotsista, ensi alkuun asussa plomu tai plumo.

Murteissa ja vanhassa kirjakielessä luumuja on nimitetty myös väskynäksi. Se on lainaa varhaisuusruotsin sanasta swetzkon, joka puolestaan perustuu uusyläsaksan sanaan Zwetschge. Se on alkuaan mukaeltu loppuosa latinan sanasta damascena ja kertoo, että luumut tulivat alun perin Damaskoksen suunnalta.

Tavallisten suomalaisten ruokavalioon metsämarjat ovat kuuluneet esihistoriallisista ajoista lähtien, mutta tuoreiden tuontihedelmien syöntiä on alettu opetella vasta 1800-loppupuolella. Sanomalehti Suometar raportoi huhtikuussa 1856, kuinka kauppalaiva täynnä ”appelsiinia, sitronia ja mandelia” oli saapunut Tallinnan satamaan. Muutaman vuoden kuluttua sama onni kohtasi myös helsinkiläisiä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018