Useimmat kalalajit tuottavat vuosittain kymmeniätuhansia mätimunia naarasta kohden. Munista kuoriutuu tuhansia poikasia, mutta niistä ehkä vain yksi sadasta tai tuhannesta varttuu aikuiseksi. Kesäsaalista kannattaa silti tavoitella.

TEKSTI:Lauri Urho ja Paula Böhling

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Useimmat kalalajit tuottavat vuosittain kymmeniätuhansia
mätimunia naarasta kohden. Munista kuoriutuu tuhansia
poikasia, mutta niistä ehkä vain yksi sadasta tai tuhannesta
varttuu aikuiseksi. Kesäsaalista kannattaa silti tavoitella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2003

Kokemäenjoesta pyydystettiin vuonna 1914 sampi, jolla oli painoa 152 kiloa ja pituutta 265 senttiä. Tämä Suomen ennätyskala on pieni verrattuna esimerkiksi Pohjanmerestä saatuun 320 kilon painoiseen lajitoveriinsa, mutta jättiläinen syntymäkokoonsa nähden: sammet kuoriutuvat sentin mittaisina munista, joiden halkaisija on noin kolme millimetriä.


 


Useimmat suomalaiset kalat kuoriutuvat 5-7-millisinä, monet valtamerilajit vieläkin pienempinä.

Paljon kehitystä ja kasvua täytyy tapahtua, ennen kuin milligramman painoisista silakanpoikasista saadaan 80 miljoonan kilon saalis - tämän verran ammattikalastajamme nostavat silakkaa merestä vuosittain. Saalissilakat ovat keskimäärin 27 gramman painoisia, joten pyydyksiin jää vuosittain kolmisen miljardia silakkaa.

Erinäköisiä kuin aikuiset

Munasta kuoriutuessaan kalanpoikaset ovat paitsi pieniä myös kehittymättömiä. Niillä ei ole varsinaisia eviä tai eväruotoja eikä suomupeitettä, ei ehkä suuta ja leukojakaan. Takaruumista reunustaa väliaikainen eväkalvo. Kidukset, kuten muutkin elimet, kehittyvät vasta poikasvaiheen aikana.

Ulkonäöltäänkin poikaset poikkeavat täysikasvuisista kaloista, eikä lajia pysty tunnistamaan aikuisen kalan tuntomerkkien perusteella. Esimerkiksi ahvenelta puuttuvat raidat, särjeltä punaiset silmät ja sorvalta punaiset evät.

Ravintonsa poikanen saa aluksi ruskuaispussista; pussin sisällön turvin se selviytyy kuoriutumisen jälkeiset päivät tai viikot. Elävän ravinnon pyydystäminen ja sulattaminen on mahdollista vasta, kun silmät, suu ja ruoansulatuskanava sekä uintikyky ovat kehittyneet.

Uintitaito paranee, kun evät ja eväruodot kehittyvät. Aluksi poikaset saattavatkin kulkeutua paikasta toiseen virtausten mukana, mutta ne voivat myös oleskella kasvillisuuden tai soran seassa.

Monet vaarat uhkaavat

Pieniä ja hentoja poikasia vaanivat monet pedot, erityisesti muut kalat. Akvaarioharrastajat tietävät, että poikaset kannattaa siirtää erilliseen akvaarioon, muutoin aikuiset kalat pistävät ne suuhunsa. Samaan tapaan suojaa tarvitsevat myös luonnonvesien kalanpoikaset. Poikasten elämä onkin yleensä tasapainoilua suojan ja ravinnon hakemisen kesken.

  sopivaa ravintoa löydy nopeasti. Pienimmät poikaset nääntyvät jo muutamassa päivässä. Poikasten ensimmäistä ruokaa ovat millimetrin kymmenesosan pituiset planktoneläimet, kuten rataseläimet.




Kalan vaiheet

¬ē Kalat turvaavat lajinsa s√§ilymisen tuot-tamalla suuren m√§√§r√§n m√§timunia. Munien m√§√§r√§ vaihtelee lajin ja munien koon mukaan. Esimerkiksi mateen m√§ti on pienijyv√§ist√§. M√§timunien halkaisija on alle millimetrin, ja munia mahtuu isoon naaraaseen muutamia miljoonia.

¬ē Kalan kehitys alkaa naaraan m√§timunien hedelm√∂ityess√§ koiraan maidilla eli siitti√∂ill√§. Alkio kehittyy suojaavan munankuoren si-s√§ss√§ muutamasta p√§iv√§st√§ puoleen vuo-teen. Kev√§t- ja kes√§kutuisten lajien alkiot kehittyv√§t yleens√§ nopeasti, kun taas syksyll√§ kutevilla lajeilla kehitykseen kuluu l√§hes koko talvi. Niiden poikaset kuoriutuvat j√§iden l√§htiess√§.

¬ē Pienet kalat ovat tarkkaan ottaen poikasia vain niin kauan, kuin ne poikkeavat ulkon√§√∂l-t√§√§n aikuisista. Sellaiset aikuista muistuttavat kalat, jotka eiv√§t viel√§ ole sukukypsi√§, ovat juveniileja eli nuoria kaloja. Yleiskieless√§ kaikkia pieni√§ kaloja kutsutaan poikasiksi.

¬ē Poikasten muuttumista nuoreksi kalaksi voi verrata muodonvaihdokseen, vaikka muutos ei yleens√§ olekaan yht√§ √§killinen ja suuri kuin joillakin hy√∂nteisill√§ ja sammakoilla. Esimer-kiksi kampelanpoikanen el√§√§ aluksi vapaas-sa vedess√§ lehtim√§isen√§ ja l√§pikuultavana, silm√§t eri kyljill√§. My√∂hemmin kampelasta tulee pohjakala: silm√§t siirtyv√§t tummaksi muuttuvalle yl√§puolelle ja pohjaa vasten j√§√§v√§ kylki j√§√§ vaaleaksi.

¬ē Sukukypsi√§ eli aikuisia kaloista tulee 2-10-vuotiaina.

Pienuudestaan huolimatta poikaset ovat tehokkaita planktoninpyytäjiä: ne tuhat- tai jopa kymmentuhatkertaistavat painonsa ensimmäisen kesän aikana. Veden ravinto tulee käytetyksi tarkkaan, sillä eri kalalajien poikaset kuoriutuvat hieman eri aikaan ja elävät erilaisissa ympäristöissä. Samankin lajin poikaset vaihtavat paikkaa sen mukaan, pyytävätkö ne planktonia vai pohjaeläimiä, kuten sääsken toukkia.

Veden laatu vaikuttaa poikasten kehittymiseen. Vastakuoriutuneet poikaset sietävät esimerkiksi happamuutta selvästi huonommin kuin aikuiset ja nuoret kalat. Kun vesistö happamoituu, aikuiset saattavat sinnitellä, mutta pienet poikaset menehtyvät. Happamuudelle herkimpiä lajeja ovat särki, lohi ja taimen.

My√∂s √∂ljy on kaloille pahasta. √Ėljyn likaamissa vesiss√§ poikaset kuoriutuvat monesti ep√§muodostuneina ja normaaleinakin syntyneet poikaset saattavat my√∂hemmin vaurioitua.

Virtavesissä viihdytään

Virtavedet ovat tärkeitä kutu- ja poikasalueita erityisesti lohelle ja taimenelle. Myös osa siioista, kuoreista, mateista, harjuksista, hauista, ahvenista, vimmoista ja säyneistä hakeutuu kudulle virtaavaan veteen.

Virtavesissä on yleensä happea riittämiin, ja poikasten on niissä helpompi levittäytyä kuin seisovassa vedessä. Osa poikasista jääkin oleilemaan mataliin virtapaikkoihin. Niitä suosivat taimenen- ja lohenpoikasten lisäksi esimerkiksi harjuksen- ja turvanpoikaset. 15-25 millin pituisia harjuksia voi tavata rantakivien takaa, kun taas isommat poikaset ja nuoret harjukset viihtyvät usein syvemmällä. Poikaset vaihtavat paikkaansa myös vuorokauden- ja vuodenajan mukaan.

Poikasten varttuessa ravinto voi käydä vähiin, ja nuoret kalat lähtevätkin herkästi hakemaan ruokaa kauempaa. Esimerkiksi Tornionjoessa syntyneistä lohista osa vaeltaa syönnökselle eteläiselle Itämerelle, jonne kertyy joen latvoilta matkaa lähes 2 000 kilometriä. Myös suuri osa joissa tai puroissa kehittyneistä taimenenpoikasista lähtee syönnösvaellukselle mereen tai järveen.

Matalassa hyvä lymytä

Jokisuistoissa ja kasvillisuusvyöhykkeen ulkopuolisissa


matalissa rantavesissä viihtyvät poikasina esimerkiksi kuore ja silakka. Vaaroja uhmaten ne voivat tosin suunnistaa myös ulappavesiin, mutta luultavasti luonnonvalinnan ansiosta ne ovat ulkonäöltään huomaamattomia: pikkuisia ja lasimaisen läpikuultavia.

Hauenpoikaset lymyävät vain kasvillisuuden joukossa. Ahvenen- ja kuhanpoikaset taas elävät aluksi vapaassa vedessä, mutta myöhemmin kasvillisuuden tuntumassa. Syksyn lähetessä rantavesissä varttuneet nuoret ahvenet levittäytyvät avoimempiin vesiin, joissa sitten vuosien kuluttua usein jäävät kalastajien pyydyksiin.

Hyvä esimerkki elinalueen vaihdosta on made. Poikaset kuoriutuvat huhti-toukokuun vaihteessa neljän millin mittaisina ja levittäytyvät jokiveden ja virtausten mukana matalaan rantaveteen. Toukokuun lopulla ne asettuvat noin 15 millin pituisina pohjan tuntumaan, kivien ja puiden alle suojaan pedoilta. Vietettyään pari nuoruusvuotta rantavesissä ne siirtyvät syvemmälle.

Poikasissa tulevat saaliit

Koska eri kalalajit viihtyvät poikasina erilaisissa ympäristöissä, kutu- ja poikasalueiden luonne heijastuu tulevien saaliiden koostumukseen: runsasravinteisista vesistä saadaan yleensä särkikalaa, niukkaravinteisista siikaa ja muita kirkkaan veden lajeja.

Jos happamoituminen tai muu vähittäinen ympäristön muutos tappaa poikasia, kalakanta pienenee. Yksi kehno lisääntymisvuosi ei vielä ole kohtalokas, koska kalakannat koostuvat monenikäisistä kaloista. Mutta jos huonoja poikasvuosia on useita peräkkäin, kanta romahtaa ja saaliit hupenevat.

Kalojen vaellustaipumuksen takia niiden elämän alkuvaiheet ovat erityiset tärkeät: esimerkiksi Pohjanlahden keski- ja pohjoisosassa kokonaisen rannikkoalueen made- tai ahvensaaliit voivat riippua yhdestä ainoasta joki- tai suistoalueesta. Elleivät emot pääse kutemaan tai poikaset muusta syystä vähenevät, loppuu myös kalastettava - ellei sitten kalakantoja ylläpidetä istuttamalla vesiin viljelylaitoksissa kasvatettuja poikasia.

LAURI URHO on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkija, ja hän on erikoistunut kalanpoikasten ekologiaan ja ympäristönmuutoksiin. Urho väitteli aiheesta syksyllä 2002.

PAULA B√ĖHLING on ty√∂skennellyt pitk√§√§n Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa tutkijana. Vuonna 2001 h√§n siirtyi virkatutkijan uralta yritt√§j√§ksi, toimialanaan tutkimusviestint√§.

Sisältö jatkuu mainoksen alla