Nolous on kaikonnut turistikeitaista. Keskitetty matkailu on kestävämpää kuin omatoimiseikkailu.

Ihminen-palsta

Teksti: Mikko Puttonen

Nolous on kaikonnut turistikeitaista. Keskitetty matkailu on kestävämpää kuin omatoimiseikkailu.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2012

Espanja, maxima calidad, minimos precios, lauloi J. Karjalainen aikoinaan suomalaisille tutun etelän maan lämmöstä ja halvoista hinnoista.

Espanja vetää yhä pohjoisen asukkaita rannoilleen. Maa on aurinkolomien selvä ykköskohde. Suomalaiset matkatoimistot myivät sinne toissa vuonna neljännesmiljoona valmismatkaa.

Joskus ammoin piti hieman selitellä, jos lähti rantalomalle johonkin läpeensä koluttuun kohteeseen, joka vilisee punakoita maanmiehiä. Joissakin piireissä Las Palmas merkitsi mauttomuuden huippua. Sinne saattoi mennä vain muka-tosissaan ja vitsaillen.

Nyt kaikki voivat ilmoittaa ilman selittelyä ja epävarmuutta peittelevää ironiaa: "Me mennään Kanariansaarille." Niin sanotulla massaturistilla voi olla myös melko hyvän omatunnon ylellisyys puolellaan.

– Aika laajalti on ymmärretty, että massaturismia halveksivat ja uusia uria aukovat matkailijat ovat kaikkein vaarallisimpia, laukaisee matkailun kulttuurintutkimuksen professori Soile Veijola Lapin yliopiston matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutista.

– Antituristit vetävät perässään muita. Kun muut kuulevat, että jossakin ei ole turisteja, hekin menevät sinne. Taas turismi leviää.

Madventures on badventures

Televisiossa pyörinyt tositv-sarja Madventures edustaa Veijolan mukaan ongelmallista massaturismin vastaisuutta. Tutkija katsoi mielellään ohjelmaa itsekin, mutta pitää joitakin tekijöiden antamia neuvoja huonoina. He esittävät seikkailumatkailijan opaskirjassaan kymmenen käskyä, joista ensimmäinen kehottaa: älä mene sinne, minne muut menevät. Parempi olisi mennä juuri noihin samoihin paikkoihin.

– Kulttuurista, sosiaalista ja ympäristön kestävyyttä ajatellen niin sanottu massaturismi on hyvä asia. Kun matkailu keskittyy, maailman kantokyky ei rasitu kauttaaltaan, Veijola sanoo.

Tuttu kohde sopii lepääjälle

Matkailu ei myöskään ole pelkkää uusiin paikkoihin tutustumista. Jos vuosi toisensa jälkeen lennetään Kanarialle, syy ei ole uutuudenviehätys ja perehtyminen paikalliseen kulttuuriin. Olennaista on viettää lomaa.

– Jos ihmiset ovat väsyneitä ja haluavat elpyä, tarvitaan sopiva yhdistelmä jotakin tuttua ja jotakin vierasta. Tärkeää on päästä vaihtamaan maisemaa, irti koti- ja työasioista ilman, että tarvitsee koko ajan opiskella uutta ympäristöä, Veijola kuvailee.

– Yksilöllisesti räätälöity lomailu on mahdollista myös tavanomaisissa turistikohteissa, muistuttaa matkailua tutkinut historian professori Auvo Kostiainen Turun yliopistosta.

– Jotkin massakohteet ovat pyrkineet eroon maineestaan. Niissä on kehitetty uudenlaisia toimintoja ja tuotu mukaan yksilöllisyyttä. Niissä lomailun ei tarvitse olla perinteistä ryhmämatkailua, jossa koko ajan kuljetaan letkassa ja opastuksessa, Kostiainen sanoo.

Onko pakko lentää kauas?

Vaikka Kanariansaaret, Rhodos ja Mallorca ovat ihan okei, yksi kysymys jää näinä muuttuvan ilmaston aikoina: onko aina otettava lentokone alle ja matkustettava kauas? Vähemmillä hiilipäästöillä selvittäisiin, kun ei kuljettaisi niin pitkien matkojen päähän.

Valo ja lämpö ovat kuitenkin ohittamattomia argumentteja etenkin talvisen matkailun puolesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Timo Partonen kertoi viime marraskuun Tiede-lehdessä, että viikon etelänmatka tutkitusti vaikuttaa kaamosmasentuneisiin parhaimmillaan peräti kolme viikkoa matkan jälkeenkin.

– Matkustamme myös aistiolentoina, Veijola sanoo. – Kukaan ei voi kiistää olemassaolon nautintoa lempeissä ilmanaloissa.

Lähelläkin voi virkistyä

Eettisin matkailija kuitenkin etsisi kaukokohteiden etuja lähempää. Veijola kehottaakin miettimään, miten myös meidän leveysasteillamme voisi helliä ruumista.

– Yksi klassinen keksintö ovat kylpylät, kun vain ekologinen rakentaminen muistetaan. Myös luonto kohentaa oloa, talvellakin. Kyse on oikeasta pukeutumisesta, varusteista ja liikkumisen tavoista, tutkija sanoo.

Lähimatkailijana turisti palaisi juurilleen. Pakettimatkailu sai alkunsa ryhmämatkasta, joka tehtiin Englannissa kesällä 1841, kertoo Auvo Kostiainen länsimaisen matkailun historiateoksessa Matkailijan ihmeellinen maailma. Silloin raittiusmies Thomas Cook vuokrasi junan ja kuljetti Leicesterin raittiusseuran jäsenet naapurikaupunkiin Loughboroughiin ja takaisin. Raittiusturistit maksoivat matkastaan yhden shillingin ja pääsivät käymään 17 kilometrin päässä.

Lähialueturismiakin kestävämpää matkailua on mielikuvitusmatkailu. Etenkin internet on parantanut nojatuolimatkailun mahdollisuuksia, Kostiainen huomauttaa. Virtuaalimatkailija ei saa kotikoneelleen etelän lämpöä, mutta moniin kulttuurikohteisiin hän pääsee sukeltamaan.

Lomasuomalainen suosii 2012:– budjettilomia halpalennoin– lähilomia– uniturismia eli lepolomia– sohvasurffausta eli lomailua pakallisten nurkissa– luontolomia– telttailua– Lappia– Kanariaa

Mieltymykset selvitti matkailun erikoislehti Matkaopas numeroonsa 1/2012.

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018