Vastaiskuun herättiin auttamattoman myöhään. Helsingin villikaniinien hävittäminen on mahdotonta, eikä kannan harventamiseenkaan ole ilmiselviä keinoja.


Teksti: Marko Hamilo



Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2009

Kun tulokaslaji saapuu luontoon, menee usein vuosia, ennen kuin sen kanta kasvaa niin suureksi, että siitä alkaa olla merkittävää haittaa alkuperäislajeille tai ihmisille. Kun vihdoin päätetään ryhtyä vastatoimiin, juuri mitään ei ole enää tehtävissä. Maantieteellisesti rajallisesta, pienestä populaatiosta olisi voinut päästä kokonaan eroon, mutta riesaksi levinnyttä kantaa on mahdollista vain rajoittaa. Juuri näin näyttää käyneen villikanien kanssa Helsingissä.


Kanikonttori tutkii vaihtoehtoja

- Helsingin koko villikanipopulaation sukupuuttoon tappaminen eli eradikaatio ei ole enää mahdollista, toteaa Helsingin kanivirkamieheksi joulukuussa nimitetty rakennusviraston projektisuunnittelija Antti Rautiainen.

Netissä Rautiaisen kanikonttoria on jo pilkattu veronmaksajien rahojen tuhlaukseksi. Tarvitaanko oikein virkamiestä, kun metsästysseurat voisivat hoitaa homman harrastuspohjalta?

Ei Helsinki ole kanivirkamiehelleen virka-asetta ostamassakaan.

- Etsin kanien elinpiirit ja pesäpaikat. Sitten arvioin, sopiiko paikka ylipäätään metsästykseen ja minkälaista metsästystä siellä voisi harjoittaa, Rautiainen selventää.

Jos kohde soveltuu vaikkapa ampuma-asein tapahtuvaan metsästykseen, Rautiainen esittelee sen poliisille, joka päättää, saako ampuma-aseita alueella käyttää.

- Sitten on metsästäjäryhmän valinta ja mahdollinen haastattelu, metsästyslupien vireillepano, paikan esittely metsästäjille, metsästäjien ohjeistaminen ja niin edelleen, Rautiainen luettelee. Vasta kun lupabyrokratia ja muut järjestelyt on hoidettu, alkaa metsästys ampumatorneista ruokintapaikalle.

Helsingissä on tarkoitus kokeilla myös joitakin elävänä pyytäviä loukkumalleja ja pitkiä verkkoja. Myös frettejä eli kesyhillereitä aiotaan päästää kanien perään.


Luonnolliset viholliset eivät riitä

Kaneilla on jopa Helsingissä myös joitakin luonnollisia vihollisia. Cityhuuhkajat ovat yleistyneet samaan aikaan kanien kanssa. Urbaaneja kettuja tavataan Meilahdessa, vain kolmen kilometrin päässä rautatieasemalta, ja tätäkin lähempänä keskustaa, Töölönlahden rannalla, ketun kerrotaan liikkuneen.

- Huuhkajien ja kettujen reviireitä ei kaupunkialueelle niin paljon mahdu, että nämä pedot pelkästään pitäisivät kanikannan kasvun kurissa, kertoo Helsingin yliopiston metsäekologian laitoksen projektitutkija Päivi Leikas.


Taudit vaaraksi muille

Myös kaksi infektiotautia tappaa kaneja. Niitä on käytetty muun muassa Australiassa.

1950-luvulla yritettiin päästä kaneista eroon myksoomaviruksella, jonka jälkitaudit ovat tappavia. Kanta heikkeni, mutta kehittyi sittemmin vastustuskykyiseksi. 1990-luvulta alkaen kantoja on kontrolloitu kalikiviruksella, joka aiheuttaa kaneille verenvuototaudin.

Rautiainen ei innostu taudinaiheuttajista.

- Menetelmä on eettisesti arveluttava, ja tautien mahdollinen leviäminen muihin eläimiin tai ihmisiin saattaisi olla ongelma, hän perustelee.

- Ja yleensä tautiepidemioista, oli niiden alkuperä mikä tahansa, jää jäljelle vastustuskykyinen populaatio.


Ehkäisyvälineistä ei apua

Teoriassa kaneista pääsisi siististi eroon ruokkimalla niitä ehkäisyhormoneilla. Tämäkään idea ei saa kannatusta.

- Australialaiset ovat tehneet joitakin ehkäisykokeita. Jos menetelmä toimisi, se olisi jo laajassa käytössä, Rautiainen arvelee.

- Kemikaalien, esimerkiksi hormonien, levittämien maastoon aiheuttaa yleensä merkittäviä haittoja muulle luonnolle ja eläimille, hän lisää.


Tilauksessa perinteinen lumitalvi

Ilmastonmuutos on kanien puolella. Kaneja on vuosikymmenien mittaan aina silloin tällöin päässyt vapaaksi luontoon, mutta aiemmin eläimet ovat eläneet vain muutaman talven yli.

Rautiaisen mukaan lumen ja pakkasen piti hoitaa myös nykyisen riesan alkupopulaatio, Arabianrantaan 1970-luvulla ilmaantunut kanijoukko.

- Näin ei vain käynytkään.

Jos kaneista todella haluttaisiin päästä kokonaan eroon, ainoa toivo olisikin ehkä kunnon lumi- ja pakkastalvi. Sen verottamaa kantaa voisi sitten heikentää heti keväällä vaikka ampumalla.

Hyvällä onnella henkiin jäisi vain hyvin vähän kaneja. Silloin voisi toivoa sitä, mitä luonnonsuojelussa yleensä pelätään: pienet, siellä täällä sirpaleisilla laikuilla elävät populaatiot eivät olisi kyllin vahvoja selvitäkseen seuraavista talvista.

Luonnonvalinta on tosin jo saattanut vahvistaa villikanien kykyjä. Ehkä ne kestävät pakkasia luontoon vasta karannutta lemmikkiä paremmin.


Harventaminen välttämätöntä

Kun muuta ei ole tehtävissä, Helsinki tyytyy rajoittamaan kanien määrää. Tosin suurempi intressi lisääntymisen hillintään olisi oikeastaan Espoolla ja Vantaalla, joiden portteja pioneerikanit jo kolkuttelevat.

- Helsingin kaupungille syöntituhot ja kaivutoiminta maksavat jo satojatuhansia euroja vuodessa. Jos kanikanta jatkaisi erittäin nopeaa kasvuaan, vahingot lisääntyisivät ja ajan myötä saattaisi aiheutua ongelmia rakennuksien, rataverkoston tai muiden rakenteiden turvallisuudelle, Rautiainen varoittaa.

Maailmalla kanien kaivutoiminta on merkittävä ongelma esimerkiksi laidunalueilla, kun karja katkoo jalkojaan maaperän pettäessä.


Tee itse, mitä voit

Myös kotipuutarhurin on siis paras tunnustaa tosiasiat: kanit ovat tulleet jäädäkseen. Niiden leviäminen yhä uusille alueille pääkaupunkiseudulla on kuitenkin ehkä vielä estettävissä. Helsinkiläisen pihanomistajan kannattaa tehdä se, mitä pystyy: suojata puuvartiset kasvit ja pesäksi kelpaavat rakenteet.



Ohjeita kotipuutarhureille:
Kotipuutarha-lehti, syys-lokakuu 2008.
www.hel.fi > rakennusvirasto > viheralueet > ajankohtaista > villikani
Sivusto löytyy myös hakukoneilla sanoilla rakennusvirasto, villikani.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5259
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Lucid unet näen ehkä vähän samantyyppisenä kuin hypnoosin, niiden avulla voinee käsitellä asioita jotka eivät tule suoraan tietoisuuteen ja vaikuttaa siihen miten tietyt piirteet itsessään kokee. Mulla ne kuulu tiettyyn elämänvaiheeseen, olisinko ollut joku 25vuotias tjsp. Painajaisia oli, aika rajujakin jotka toistui samanlaisena lukuisia kertoja, pomppasin unissani sängyssä istumaan ja huusin ja uni vaan jatku ja jatku, näin päällekkäin unta ja todellisuutta. Kesti pitkään ennenkö uni lakkasi...
Lue kommentti