Vastaiskuun herättiin auttamattoman myöhään. Helsingin villikaniinien hävittäminen on mahdotonta, eikä kannan harventamiseenkaan ole ilmiselviä keinoja.


Teksti: Marko Hamilo



Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2009

Kun tulokaslaji saapuu luontoon, menee usein vuosia, ennen kuin sen kanta kasvaa niin suureksi, että siitä alkaa olla merkittävää haittaa alkuperäislajeille tai ihmisille. Kun vihdoin päätetään ryhtyä vastatoimiin, juuri mitään ei ole enää tehtävissä. Maantieteellisesti rajallisesta, pienestä populaatiosta olisi voinut päästä kokonaan eroon, mutta riesaksi levinnyttä kantaa on mahdollista vain rajoittaa. Juuri näin näyttää käyneen villikanien kanssa Helsingissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kanikonttori tutkii vaihtoehtoja

- Helsingin koko villikanipopulaation sukupuuttoon tappaminen eli eradikaatio ei ole enää mahdollista, toteaa Helsingin kanivirkamieheksi joulukuussa nimitetty rakennusviraston projektisuunnittelija Antti Rautiainen.

Netissä Rautiaisen kanikonttoria on jo pilkattu veronmaksajien rahojen tuhlaukseksi. Tarvitaanko oikein virkamiestä, kun metsästysseurat voisivat hoitaa homman harrastuspohjalta?

Ei Helsinki ole kanivirkamiehelleen virka-asetta ostamassakaan.

- Etsin kanien elinpiirit ja pesäpaikat. Sitten arvioin, sopiiko paikka ylipäätään metsästykseen ja minkälaista metsästystä siellä voisi harjoittaa, Rautiainen selventää.

Jos kohde soveltuu vaikkapa ampuma-asein tapahtuvaan metsästykseen, Rautiainen esittelee sen poliisille, joka päättää, saako ampuma-aseita alueella käyttää.

- Sitten on metsästäjäryhmän valinta ja mahdollinen haastattelu, metsästyslupien vireillepano, paikan esittely metsästäjille, metsästäjien ohjeistaminen ja niin edelleen, Rautiainen luettelee. Vasta kun lupabyrokratia ja muut järjestelyt on hoidettu, alkaa metsästys ampumatorneista ruokintapaikalle.

Helsingissä on tarkoitus kokeilla myös joitakin elävänä pyytäviä loukkumalleja ja pitkiä verkkoja. Myös frettejä eli kesyhillereitä aiotaan päästää kanien perään.


Luonnolliset viholliset eivät riitä

Kaneilla on jopa Helsingissä myös joitakin luonnollisia vihollisia. Cityhuuhkajat ovat yleistyneet samaan aikaan kanien kanssa. Urbaaneja kettuja tavataan Meilahdessa, vain kolmen kilometrin päässä rautatieasemalta, ja tätäkin lähempänä keskustaa, Töölönlahden rannalla, ketun kerrotaan liikkuneen.

- Huuhkajien ja kettujen reviireitä ei kaupunkialueelle niin paljon mahdu, että nämä pedot pelkästään pitäisivät kanikannan kasvun kurissa, kertoo Helsingin yliopiston metsäekologian laitoksen projektitutkija Päivi Leikas.


Taudit vaaraksi muille

Myös kaksi infektiotautia tappaa kaneja. Niitä on käytetty muun muassa Australiassa.

1950-luvulla yritettiin päästä kaneista eroon myksoomaviruksella, jonka jälkitaudit ovat tappavia. Kanta heikkeni, mutta kehittyi sittemmin vastustuskykyiseksi. 1990-luvulta alkaen kantoja on kontrolloitu kalikiviruksella, joka aiheuttaa kaneille verenvuototaudin.

Rautiainen ei innostu taudinaiheuttajista.

- Menetelmä on eettisesti arveluttava, ja tautien mahdollinen leviäminen muihin eläimiin tai ihmisiin saattaisi olla ongelma, hän perustelee.

- Ja yleensä tautiepidemioista, oli niiden alkuperä mikä tahansa, jää jäljelle vastustuskykyinen populaatio.


Ehkäisyvälineistä ei apua

Teoriassa kaneista pääsisi siististi eroon ruokkimalla niitä ehkäisyhormoneilla. Tämäkään idea ei saa kannatusta.

- Australialaiset ovat tehneet joitakin ehkäisykokeita. Jos menetelmä toimisi, se olisi jo laajassa käytössä, Rautiainen arvelee.

- Kemikaalien, esimerkiksi hormonien, levittämien maastoon aiheuttaa yleensä merkittäviä haittoja muulle luonnolle ja eläimille, hän lisää.


Tilauksessa perinteinen lumitalvi

Ilmastonmuutos on kanien puolella. Kaneja on vuosikymmenien mittaan aina silloin tällöin päässyt vapaaksi luontoon, mutta aiemmin eläimet ovat eläneet vain muutaman talven yli.

Rautiaisen mukaan lumen ja pakkasen piti hoitaa myös nykyisen riesan alkupopulaatio, Arabianrantaan 1970-luvulla ilmaantunut kanijoukko.

- Näin ei vain käynytkään.

Jos kaneista todella haluttaisiin päästä kokonaan eroon, ainoa toivo olisikin ehkä kunnon lumi- ja pakkastalvi. Sen verottamaa kantaa voisi sitten heikentää heti keväällä vaikka ampumalla.

Hyvällä onnella henkiin jäisi vain hyvin vähän kaneja. Silloin voisi toivoa sitä, mitä luonnonsuojelussa yleensä pelätään: pienet, siellä täällä sirpaleisilla laikuilla elävät populaatiot eivät olisi kyllin vahvoja selvitäkseen seuraavista talvista.

Luonnonvalinta on tosin jo saattanut vahvistaa villikanien kykyjä. Ehkä ne kestävät pakkasia luontoon vasta karannutta lemmikkiä paremmin.


Harventaminen välttämätöntä

Kun muuta ei ole tehtävissä, Helsinki tyytyy rajoittamaan kanien määrää. Tosin suurempi intressi lisääntymisen hillintään olisi oikeastaan Espoolla ja Vantaalla, joiden portteja pioneerikanit jo kolkuttelevat.

- Helsingin kaupungille syöntituhot ja kaivutoiminta maksavat jo satojatuhansia euroja vuodessa. Jos kanikanta jatkaisi erittäin nopeaa kasvuaan, vahingot lisääntyisivät ja ajan myötä saattaisi aiheutua ongelmia rakennuksien, rataverkoston tai muiden rakenteiden turvallisuudelle, Rautiainen varoittaa.

Maailmalla kanien kaivutoiminta on merkittävä ongelma esimerkiksi laidunalueilla, kun karja katkoo jalkojaan maaperän pettäessä.


Tee itse, mitä voit

Myös kotipuutarhurin on siis paras tunnustaa tosiasiat: kanit ovat tulleet jäädäkseen. Niiden leviäminen yhä uusille alueille pääkaupunkiseudulla on kuitenkin ehkä vielä estettävissä. Helsinkiläisen pihanomistajan kannattaa tehdä se, mitä pystyy: suojata puuvartiset kasvit ja pesäksi kelpaavat rakenteet.



Ohjeita kotipuutarhureille:
Kotipuutarha-lehti, syys-lokakuu 2008.
www.hel.fi > rakennusvirasto > viheralueet > ajankohtaista > villikani
Sivusto löytyy myös hakukoneilla sanoilla rakennusvirasto, villikani.

Sisältö jatkuu mainoksen alla